Lauantai 18.11.2017

Hallitukselta toivotaan Nord Stream -selvennystä: ”Suomen kanta on selvästi erilainen kuin monella muulla Euroopan maalla”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
6.9.2016 17:39
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Nord Stream -kaasuputken turvallisuuspoliittisen vaikutukset puhuttavat. Arkistokuvassa putken rakennusta Saksassa.
Kansanedustajat Elina Lepomä (kok.), Anders Adlercreutz (r.), Mikko Kärnä (kesk.) ja Antero Vartia (vihr.) ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen Nord Stream II -kaasuhankkeen turvallisuuspoliittisesta ulottuvuudesta. Kirjallisessa kysymyksessä toivotaan täsmennystä Suomen kantaan Nord Stream 2 -hankkeessa. 
 
Allekirjoittajat sanovat, että pääministeri Sipilän (kesk.) mukaan “Suomelle riittää, että hanke on ympäristönormien mukainen ja oikeusasiat EU-komission tarkastamia”. Sipilä on lisäksi todennut, että ”Suomelle tämä ei ole poliittinen kysymys. Meille tämä on kaupallinen hanke”.
 
–Suomen kanta on selvästi erilainen kuin monella muulla Euroopan maalla. Baltian maat, Puola ja eräät keskisen Euroopan EU-maat ovat vaatineet luopumista NS2-hankkeesta. Putkea vastaan ovat asettuneet myös Euroopan parlamentin suurin EPP-ryhmä sekä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk, kansanedustajat sanovat.
 
Hankkeeseen on suhtautunut kielteisesti myös Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden, joka  varoitti EU:ta elokuun lopussa lisäämästä kaasuriippuvuutta Venäjästä. Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist on kertonut, että Ruotsissa hankkeesta laaditaan turvallisuuspoliittinen analyysi kun sitä virallisesti esitetään.
 
–Suomi on mukana EU:n Energiaunionissa, jonka yhtenä tarkoituksena on vähentää riippuvuutta “tietyistä polttoaineista, energiantoimittajista ja toimitusreiteistä”. Energiaunioni herätettiin henkiin Ukrainan sodan vuoksi, sillä useiden jäsenmaiden katsottiin olevan liian riippuvaisia vain muutamasta energiamuodosta, eli käytännössä venäläisestä kaasusta.
Venäjän etupiiripolitiikka Itä-Euroopassa on viime vuosina herättänyt huolta kansainvälisessä yhteisössä, kirjallisen kysymyksen allekirjoittajat kommentoivat.
 
Kirjallisen kysymyksen allekirjoittajat kysyvät näkeekö hallitus Nord Stream 2 -hankkeessa turvallisuuspoliittista ulottuvuutta ja aikooko se laatia turvallisuuspoliittisen analyysin naapurimaa Ruotsin tavoin.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Hannu Kokko

Biokaasun nimissä ja Volvon veressä, tulisi nyt pikimmiten laajentaa näkemyksiä ja vaurastua Ydin-voiman maltilla. Volvoon on ilmeisesti suunnitteilla kaasunkeräys-järjestelmä istuimiin ja kaasuttavan vuohen paikka sijoitettu takakonttiin.
Suomi-malli tarkastutetaan Fennovoimalla ja se myös hoitaa tulevaisuuden katsastukset, muillekin merkeille.
Katsastus-Leiman sijaan kuljettajalle ojennetaan ylijäämävarastosta suuteleva Breznev-Kekkonen kokardi.

Mikko Toivonen

Vaikka en missään tapauksessa kannata Nordstream putken laajentamista ennen kuin EU on täysin organisoinut ja toteuttanut LNG tuonti ja jakeluinfransa.

Jos asia tulee esiin, niin jättäisin johdonmukaisesti siitä päättämisen ja neuvottelun Venäjän ja EU väliseksi, aivan kuten kaikki raja asiat ja puolustusasiat.
Oman neuvottelemisemme Venäjän kanssa jättäisin vain käytännön sovellutuksiin EU ja Venäjän sopimuksista ja tietenkin kaupanteossa yhtiöiden välisiin sopimuksiin.

Meidän velvollisuutemme muuten on turvata EU ulkoraja laittomalta maahantulolta ja se tarvittaessa rajoittamalla läpimenoa tai jopa sulkemalla raja asemia.