Sunnuntai 19.5.2019

Talousvaikuttaja matalapalkkatöistä: Nähdään ”köyhät kyykkyyn” -politiikkana - on kaikkea muuta

Luotu: 
18.9.2016 12:33
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä.
|
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä pohtii matalapalkkatöitä blogissaan ja kertoo hämmentävästä ”episodista” Helsingin keskustassa.
 
–”Ei ilmaista työtä Suomeen!” Näin huusi duunari Bulevardilla, kun tunnisti minut. Varmuuden vuoksi hän lisäsi vielä ”perkele!” Jos kaveri olisi ollut vähemmän uhkaava, olisin pysähtynyt ja sanonut: ”Ei kysymys ole sinun palkkasi alentamisesta vaan siitä, että sinulle voidaan palkata avustajaksi pitkäaikaistyötön tai maahanmuuttaja, joka saa pienempää palkkaa kuin mitä työehtosopimukset määräävät.” Ehkä parempi, että en pysähtynyt keskustelemaan, sillä kääntyessäni ympäri kaveri näytti minulle nyrkkiä, hän kertoo.
 
Penttilän mukaan matalapalkkatyö nähdään Suomessa jonkinlaisena ”köyhät kyykkyyn” -politiikkana, vaikka se hänen mukaansa on ”kaikkea muuta”. 
 
–Se on mahdollisuus työllistää niitä työttömiä, joilla ei muuten ole mahdollisuuksia työmarkkinoille. Tilastojen mukaan heikosti työllistyviä ryhmiä ovat esimerkiksi pakolaiset ja vain peruskoulun käyneet nuoret, hän kommentoi.
 
Matalapalkkatyö nousi puheenaiheeksi hiljattain, kun Rakennusliitto kertoi uudesta matalapalkkaisesta määräaikaisesta kokeilutyöstä. Puolen vuoden ajan kestävä kokeilusopimus on mahdollinen vain ensimmäistä kertaa rakannusalan töhin tulevalle. Palkkaa voi kokeilun ajan maksaa alimillaan kuusi euroa tunnissa.
 
Vihreiden entinen kansanedustaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara arvioi viikko sitten, että Suomessa on pakko ennen pitkää hyväksyä matalapalkkaiset työt.
 
 
Risto E. J. Penttilä varoittaa kuitenkin, ettei asenteiden muutos tule olemaan helppoa. 
 
–Suomalainen lähtee oikeutetusti siitä, että omalla palkalla pitää pystyä elämään. Lähtökohta on oikea, mutta jos työ tuottaa työnantajalle niin vähän lisäarvoa, ettei siitä ei kannata maksaa taulukkopalkkaa, on tilanne toinen. Silloin vaihtoehtoja on kaksi. Joko työnhakija jää työttömäksi tai veronmaksaja tulee apuun.
 

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Marja-Liisa Kalkela

Voihan sen noinkin selittää.
-Veronmaksajat ei vain pidä siitä että verovaroilla valtio osallistuu yritysten työntekijöiden "palkanmaksuun" sosiaaliturvasta.
Ja niistä leikataan heidän sosiaaliturvasta.

Voisiko Penttilä kertoa maksaako yritykset edm.työpanoksen tuosta ne puuttumaan jäänet palkkaverot valtion tyhjillään olevaan verokirstuun ?
Vai jääkö hyöty siitä vain yrityksille?

Ei kaikkia yrityksiä voi pyörittää kuten maatiloja (ilmaisilla lomittajilla) veronmaksajien rahoilla.
Jos yritykset ei pärjää omillaan niin laudat oviin ja alanvaihto.
Valtio on verovaroilla jo tullut vastaan erilaisilla helpottavilla tuilla ja toimilla jotta yritys voi toimia.

Vaihtoehtohan on sitten että Valtio ottaa yrityksen itselleen ja hoitaa verovaroilla koko puljun.Tuotot Valtiolle ,veronmaksajien hyödyksi.

Marja-Liisa Kalkela

Ttta. Pizzerioita,partureita,kebab-baareja joka kadukulmassa. Niihinkö verovaroilla työvoimaa?
Jos Saksassa jossa on 88 milj.kansa ja veronmaksajia enemmän tuo halpuutus-työ toimii ei se toimi Suomessa 5,4 milj. kansan jossa veronmaksajia on n.3,2 milj. maassa.
Eikä toimi "Texasin-malli" Mckinseyn USA konsulttifirman opit jota porvarihallitus tilasi tänne jo-07.

Kun "on" ns.kestävyysvaje (verovaje) niin kauan ne verovarat riittää yritysten työntekijöiden palkkoihin ennen kuin kirstunpohja näkyy?
Paikataanko ne ajamalla kansan sosiaaliturva alas ja rahat siitä noihin ?

Siis palkansaaja tekee työtä ja maksaa EU suurimpia veroja ja ALV ,siksi että yritykset saa työvoimaa?
Ja ha?
Ilmankos Nordean verottomiin kuoriintuli jo vuodessa 26,2 Mrd .
YLE-16
Panamatilejä Nordea on aukaissut 500.
KL-16
Luxenburgiin,(Toivakat ym.)

Rauli Lindeman

On hyvä että tuot esille oman mallisi.

Käsittääkseni tätä sinun ehdotusta on noudatettu aiemmin Neuvostoliitossa ja nykyään mm. Pohjois-Koreassa:
"Vaihtoehtohan on sitten että Valtio ottaa yrityksen itselleen ja hoitaa verovaroilla koko puljun. Tuotot Valtiolle ,veronmaksajien hyödyksi."

Ei sekään ole toiminut. Jos kaikki toiminta hoidetaan yhteiskunnan voimin ei se niin toimi. Ongelmana on työpaikkojen puute eli se ettei yhetiskunta tai yritykset "keksi" tarpeeksi tekemistä josta on varaa maksaa pyydetty (tai määrätty palkka). Vikaa on meissä kaikissa mutta tietenkin mitä vähemmän on työntuottajia (=tekijöitä) jakajiin nähden sen enemmän on (niiden vähien) työntekijöiden rasitus. Automaatio auttaa mutten usko sosialisoinnin olevan ratkaisu työttömyyteen ja vaikka olisikin, seuraa sosialismsta paljon muita (=pahempia) ongelmia.

Marja-Liisa Kalkela

Totta porvarien sosialismia palkat verovaroista on kokeiltu jo Pohjois-Koreassa ja entisessä Neuvostoliitossa. Ei tuonut kuin maalle köyhyyttä.
Tietysti se toimii King il Jungin ja Stalinin hännystelijät,valtaeliitti kyllä voi erittäin hyvin .
Se kai täälläkin on tarkoitus.

Kalle Karvinen

Suurimman potin matalapalkkatyön mahdollistamisesta korjaavat palvelualan jättiläiset kuten ISS, Securitas, SOL, G4S jne jotka alaa hallitsevat ja toimivat jo nyt erittäin kannattavasti.

Käyttäen asemaansa ravintoketjun huipulla ne pitävät huolen myös siitä että mahdollinen työvoimakustannuksen pienenemisestä pien- ja yksinyrityksiin syntyvä hyöty siirretään lyhentämättömänä suuryritysten voittoihin ja sieltä edelleen jaettavaksi pääomantuottoina erittäin harvojen taskuihin.

Toki osan ulosmittaavat palveluyritysten suurasiakkaat huudattamalla palvelusopimusten hintoja alas kun tieto tuotantokustannusten alenemisesta on tiedossa.

Häviäjäksi jäävät ruokapalkalla töihin käskytetty orja sekä veronmaksaja sikälimikäli alipalkattua työntekijää tuetaan valtion varoista erilaisten etuuksien muodossa.

Voittajia ovat jättien suuromistajat, suomessa ja ulkomailla.

Markus Vuorivirta

Mä vakuutun näistä höpötyksistä vasta sinä päivänä kun ensimmäinen höpöttäjä "vaikuttaja" ilmoittautuu itse tekemään matalapalkalla työtä, ja elämään sillä tässä maailman kalleimmassa "onnelassa", ilman mitään kompromisseja. Suotakoon hänelle tietysti samat sossuntuet kuin muillekin kunhan täyttää sen saman paperikaaoksen mitä muutkin matalapalkkaiset joutuvat täyttelemään ... Se on niin helppoa höpötellä TOISTEN puolesta. Mutta edelleenkin. Se johtaminen tarkoittaa esimerkkiä näyttämällä - sieltä edestäpäin... Muuten se kaikki kuulostaa vain tyhjältä huulenheiluttelulta... Niin kuin tämäkin artikkeli. Taitaa Penttilänkin palkka olla satakertainen matalapalkkaan nähden. Siinä on helppo toisten puolesta huulia heilutella ja vakuutella kuin papukaija, että kyllä se on ihan hyvä juttu... Siitä on vain etua! Höpöhöpö...

Pauli Vuorio

Hän, joka Suomessa puhuu alle 10 euron tuntipalkoista on mitä pikemmin mentävä
tutkituttamaan päänsä. Kun nämä hullut höpötykset sen kuin kiihtyvät niin onkohan
nyt aika harkita vuoden -56 kaltaista yleislakkoa.

Marja-Liisa Kalkela

Tai vilkaisemaan Suomen elinkustannusten hintaa ja vertaamalla sitä EU muihin maihin .

Norjassa on kalliimpaa mutta siellä ,samoin Tanskassakin saa veronmaksaja vastinetta veroilleen sosiaaliturvasta.

Se kaino pyyntö Sipilältä yrityksille ja eliitille lamatalkoisiin osallistumisista näkyi missä?

Näkyy valtion talousarviossa verohelpotuksissa ja rahanjaossa edm. ja yrityksille.

Leo Carena

Minäkin olen maahanmuuttaja. Tunnen paljon minun kaltaisia maahanmuuttajia, jotka työskentelevät suomalaisissa yrityksissä samantyyppisissä tehtävissä kuin suomalaiset. Toimin itse talouspäällikkönä. Olisiko meidän kaikkien pitäneet aloittaa työuramme Suomessa slllä kuuden euron tuntipalkalla kuten nyt on esitetty rakennusalalle? Voitte olla varma, että ainakaan minä en olisi jäänyt pitkäksi aikaa tänne.

Missä Penttilä vetää maahanmuuttajille rajan, jonka mukaan sellaisen pitää tyytyä nälkäpalkkaan? Kertookaa se, tj Penttilä.

Jussi Keinonen

On hyvä, että asiasta puhutaan ja vaihtoehtoon totutellaan.

Olennainen kiteytyy näihin sanoihin: "(...) jos työ tuottaa työnantajalle niin vähän lisäarvoa, ettei siitä ei kannata maksaa taulukkopalkkaa, on tilanne toinen. Silloin vaihtoehtoja on kaksi. Joko työnhakija jää työttömäksi tai veronmaksaja tulee apuun."

Onko kritisoijilla esittää kolmatta vaihtoehtoa?

Jos ei, kumpi kahdesta vaihtoehdosta on parempi?

Jussi Keinonen

"Ottaa työtä vastaan" on muuten käsite, joka kertoo kuinka syvälle olemme antaneet kansakuntamme valua.

Mitä muuten tapahtuisikaan, jos työttömyyskorvaus lopetettaisiin? Menisivätkö ihmiset töihin huonommallakin palkalla, vai ryhtyisivätkö mieluummin omavaraistalouteen, joka on yhä mahdollista. Kiinnostava ajatusleikki.

Marja-Liisa Kalkela

Tuo onkin hyvä pohdinta.
Nyt kun perustuslaissa lukee kansan perusturvan kohdalla:
-Valtio on velvollinen takaamaan toimeentulon elantoon ,työttömyyden,työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana.
(Etenkin kun se taataan kansan omilla verovaroilla,kuten kaikki kelan etuudet)

Mitä jos lopetetaan sairaspäivärahat? Loppuisko sairastaminen?
Lopetetaan lapsilisät,kotihoidontuet,lapsiperheen muut tuet.
-Lopettaisiko perheet lapsenteon ja tekisi vain sen verran minkä itse pystyisi eättämään ?
Lopetetaan luopumistuki 7vuotta. Jos pääomatulot ja omaisuus ei vähennä tuota tukea ,mihin pääomia ja metsää ym.omaisuutta oleva tarvitsee sosiaalista tukea verovaroista nytkään ?

Lainaus:
Menisivätkö ihmiset töihin huonommallakin palkalla

Sitähän tässä on yritetty aina E.Ahon ajoista lähtien-90 luvulta asti .
Nyt se viedään loppuun ,mitä tuolloin EU on sovittu.

Lähde:
"Näin Suomi päätti : Huonot työehdot-matalat palkat"!
TS-11
Tehty väitöskirja edm.aiheesta.

Metka ettei muissa tuissa ole saannin ehtoa kuin vain työttömyyskorvauksiin ?
Ei vaikka irtisanottu ,työtön ex-palkanmaksaja on ehkä vuosia maksanut veroja kelan kirstuun muiden tukiin ja samalla myös omaan sosiaaliturvaansa.
Muuttu hän irtisanottuna, lainsuojartomaksi eikä ole enää oikeutettu saamaan sitä.

Jopa perustuslain yhdenvertaisuuslakia ja Stvm Kelan ehtoja muuttamalla.Vain työttömien kohdalla.
Johan Kelan tuista vähennettiin kaikki muut tuet pois 1994,lapsilisistä lähtien.On ollut pois jo 22v.
Lasketaan tuloksi ja vähennetään toimeentulotuesta.
Sekin sormeiltiin perustuslakia.Rimaa hipoen ettei rikottu lakia.

Samalla Työttömyyskorvausta leikattiin niin pieneksi ettei riitä ilman toimeentulotukea elantoon kuukaudeksi ,eikä vuokraan ja sähköön .

Sillä saatiin työtön toimeentulotuen asiakkaaksi ja sille saatiin ehdot sen saamiseksi.Tai karenssi.
Lapsiperheillekkin jotka ei saa edes lapsilisiä saati muita lapsiperheen tukia,kuten saa työssäkäyvät jolla on tuloja.

Näin "hyvinvointivaltio" Suomi kohtelee kansalaisiaan kun yrityksillä ei ole tarjota työtä eikä vienti vedä. Työttömän syy josta täytyy työtöntä rangaista.

Jukka Lampinen

Palkkatukea ei tarvita kuin yhdellä sektorilla, vientiteollisuudessa.
Tuen myöntäjä valtio, voi kyllä kohdistaa tuen tarkasti oikeisiin kohteisiin.
Hyöty on kaksinkertainen, kun työpaikan lisäksi vienti kasvaa.
Tarkoitushan on nimenomaan lisätä halpavientiä.
Koittakaa nyt ymmärtää edes senverran, että kun hallituksen torveilu edistää vientiä korkeintaan 2% tuella.
Niin mikä vaikutus mahtaisikaan olla, vaikka 10% palkkatuella, vientiyritykselle.

Jyrki Saari

Valtioneuvosto ja yhtiöt vyöryttävät heille oikeuksia vastaan sovitut yhteiskuntavastuut sopimuspetoksin vastuunkantokyvyttömiin kansalaisiin. Siitä seuraa kansallisomaisuutemme ja niiden tuottaman vaihto-omaisuuden menetykset kolmansille ylikansallisille osapuolille alikorvauksin ja kokonaan korvauksetta, ihmiskauppa-pakkotyötä, maaorjuutta yms.

EU oikeuden laiminlyönneillä lainsuojattomiksi saatettuja kansalaisia hyväksikäyttävien markkinavoimien liiketoimintapetokset turvataan eläke- sosiaali-, työ ja vero-oikeuksilla valtion avoimeen vahingonkorvausvastuun piikkiin.

Ja puhumattakaan veronkierrosta-jolle Suomenkaan päättäjät eivät halua tehdä yhtään mitään !

Marja-Liisa Kalkela

MIKÄ IHMEEN KESTÄVYYSVAJE?
Niinpä.
- Mikä ihmeen kestävyysvaje?
MOT:n selvityksen mukaan
lanseerattiin tämän termi suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun vuonna 2006 .
- Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan seminaarissa. Tätä ympäripyöreää, mutta totisesti uhkaavan kuuloista termiä päättäjät on sittemmin ansiokkaasti ja kritiikittä vaalinut.
.
-Suomalaiset yritysjohtajat ovat tuhonneet
-metsäteollisuutta,
-pankkeja,
-elektroniikkateollisuutta ja
- myyneet suuren osan muutakin teollisuutta Ruotsiin.
Itse he ovat saaneet ruhtinaallisia kultaisia kädenpuristuksia,
- kun työntekijät ovat jääneet puille paljaille.

Kun kokoomus yritti laajentaa kannatuspohjaansa, se tarrautui sairaanhoitajiin, joille järjestettiin reilu palkankorotus 2008.
- Tuo korotus aiheutti palkkaliukuman
- ja tuli vähitellen muillekin.
-Korotus tuli maalle kalliiksi,
- sillä palkkaliukuma vei kilpailukyvyn.

Ja kuten aina veronmaksajat maksaa "viulut" .

Markku Nieminen

Tarkennetaan vielä vähän!
Silloin vallassa 2003-2007 oli Keskustan ja SDP;n yhdessä muodostama hallitus!

PS. Lipposen hallitukset ovat olleet ylivoimaisesti suomen äärioikeistolaisimpia hallituksia.
Perustelen väittämääni sillä että, silloin suomeen lanseerattiin valtavat johtajien palkat, optiot, osuudet, kultaiset kädenpuristukset, hirmueläkkeet johtajille, ym. ym.

Jyrki Saari

Yhtiötirehtöörit ja murusilla lahjotut poliitikot valehtelevat kansalle "Elätte yli varojenne". Todellisuudessa he Itse ovat syytäneet rahaa ulkomaille viime vuonnakin 274 000 000 000 euroa. Miettikääs vähän mitä tuolla rahalla olisi saanut aikaan Suomessa.
Joka viides yhtiötirehtööri on psykopaatti, loput sosiopaatteja. Heidän jututkin ovat luonnollisesti sen mukaisia. Ja kansa itse maksaa pää märkänä palkkaa vastuullisille markkinavoimien veronkierrostakin.

Jyrki Saari

Yhtiötirehtöörit nillittää verosta suureen ääneen. Yhdeksän suurimman suomalaisen pörssiyhtiön veroprosentti oli keskimäärin "peräti" 5%.
Samaan aikaan poliitikot ovat kurmuuttaneet suomalaisia ammatinharjoittajia ja PK-sektoria. Poliitikkomme ovat alistaneet sen Euroopan markkinoilla lainsuojattomaksi halpatyövoimaksi sopimuspetoksin.

Henri Järvi

Olemme siirtyneet palkkavetoisesta taloudesta osinkovetoiseen talouteen. Kysymys on arvovalinnasta. Ei tämä tilanne ole mikään itsestään selvyys vaan valintojen tulosta. Poliittinen eliitti on valinnut tämän tien siksi koska taloudellinen eliitti on saanut poliittisesta eliitistä niin lujan otteen, korruptiota?Poliittinen eliittimme ei ole enää pitkään aikaan samaistunut kansaan vaan rahaan, ja tällä viittaan nyt erityisesti SDP:n joka vielä sodan jälkeen ajoi palkansaajan etua. Kysymys on siis arvovalinnasta ja me voimme koska tahansa kääntää suunnan toisin päin jos poliittista tahtoa ja -voimaa löytyy tarpeeksi paljon. Oma valuutta, oma keskuspankki ja oma palkkavetoinen ja työllisyyttä tärkeimpänä pitävä politiikka. Se on Suomen omissa käsissä. Eliitti haluaa nyt tätä, kurjistumista kansalle jotta eliitti voi katsoa kansaa ylimielisesti ylhäältä päin.