Keskiviikko 28.6.2017

Arno Kotron digiavautuminen leviää – opetuslautakunta vastaa 10 väitteeseen

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.9.2016 12:45
Päivitetty: 
21.9.2016 13:18
  • Kuva: Petteri Paalasmaa /Uusi Suomi
    Kuva
    Digistrategian tarkoitus ei ole päästä eroon oppikirjoista vaan tarjota oppilaille ja opettajille laajempi opetusmateriaali sekä uudenlainen oppimiskulttuuri, korostaa Helsingin opetuslautakunnan puheenjohtaja Minerva Krohn (vihr.).

Faktakulma

Helsingin kaupungin digitalisaatio-ohjelman tavoitteena on ”uudenlaisen opetuksen ja oppimisen sekä uusien pedagogisten ratkaisujen mahdollistaminen”. Helsingin opetuslautakunta on ehdottanut digitalisaatio-ohjelmalle seurantamittareita, joissa linjataan muun muassa, että:

Oppilaat ja opiskelijat käyttävät tietoteknologiaa yhtenä työkaluna, osana opiskeluaan ja oppimistaan:

1.–2. -luokissa vähintään 30 %:ssa opiskelustaan

3.–6. -luokissa vähintään 50 %:ssa opiskelustaan

sekä yläasteella, lukiossa ja ammattikoulussa vähintään 70 %:ssa opiskelustaan.

Lisäksi perusopetuksessa lukukausitodistuksen arvioinnista vähintään 50 % ja lukiossa 70 % pohjautuu niin sanottuun ePortfolioon.

Helsingin opetuslautakunnan puheenjohtaja Minerva Krohn (vihr.) vastaa Uuden Suomen pyynnöstä väitteisiin, joita opettaja, OAJ:n eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Arno Kotro esittää Helsingin digitalisaatiotavoitteista Puheenvuoron blogissaan.

Kotron kritiikin keskiössä ovat Helsingin kaupungin kouluopetuksen digitalisaatio-ohjelman mittarit, joiden mukaan esimerkiksi lukiossa tietoteknologian tulisi olla mukana 70 prosentissa opiskelusta. Krohn korostaa, että mittareista ei ole vielä päätetty, vaan asia jäi opetuslautakunnassa pöydälle. Tuoreen, keskiviikkona syntyneen päätöksen mukaan mittareita ei lyödäkään toistaiseksi lukkoon yleisesti, vaan niitä kokeillaan ensin vain 61:ssa itse mukaan ilmoittautuneessa pilottikoulussa.

Kotro esittää tekstissään lukuisia kriittisiä väitteitä sekä Helsingin linjauksista että suomalaisessa koulussa yleisesti käynnissä olevasta digimuutoksesta. Kysyimme Minerva Krohnilta vastauksen 10 väitteeseen.

Arno Kotro: ”Viime viikolla lautakunta käsitteli muun muassa lukio-opetusta. Se haluaa määrätä, että digilaitteet ovat mukana 70 prosentissa lukio-opiskelusta. Niin sanottua ilmiöpohjaista opetusta pitää olla 40 prosenttia. No tuota. Digitekniikka on oiva apu opetuksessa ja opiskelussa, mutta siinä ei ole järjen häivää, että sen käytölle määrätään pakolliset kiintiöt.”

Uusi Suomi: Onko kyse määräyksestä ja pakkokiintiöistä, Minerva Krohn?

Minerva Krohn: ”Ei sillä tavalla, että sitä sekuntikellolla mitataan. On yritys löytää sellaisia mittareita, joilla sitä opetuksen ja oppimisen muutosta voitaisiin mitata. Me kuitenkin haluamme, että se muutos kouluissa tapahtuu, ja sillä tavalla se on määräys. Opetuksen muutosta edellyttää uusi valtakunnallinen opetussuunnitelmakin, vaikka ei siellä tietenkään linjata tästä 70 prosentista tai niin edelleen.

Tällä hetkellähän meillä on lähes sadassa prosentissa opetusta kirja mukana, eikä sitä pidetä omituisena. Joka tapauksessa oppimisessa käytetään välineitä. Ja jos ajatellaan perinteistä oppikirjaa niin se on aika rajattu, mitä sinne mahtuu. Aika harva esimerkiksi asiantuntijatyössä palaa oppikirjoihin, ja tämän tulisi näkyä koulussakin.”

Kotro: ”Vaikkapa juuri filosofiassa on tärkeää syventyä ja keskittyä välillä vaikeisiinkin aiheisiin, ja usein se onnistuu parhaiten – uskaltaako tätä sanoakaan – kirjaa lukemalla. Mutta jos opiskelija lukee kotona tunnin verran, vahinkoa on vaikea korjata. Peräänhän tarvittaisiin melkein kolme tuntia työskentelyä digilaitteiden kanssa.”

Krohn: ”Ei ole tarkoitus lopettaa kirjojen lukemista tai käyttöä koulussa. Esimerkiksi filosofiassa teokset ovat yleensä vähän erityyppisiä kuin vaikka biologiassa, siinä luonteeltaan on isoja opuksia, joita hiljennytään lukemaan – mutta tätähän ei tälläkään hetkellä tehdä koulussa vaan kotona. Esimerkiksi filosofiselle argumentointitaidolle voisi olla käyttöä digitaalisessa maailmassa kuten nettikeskusteluissa.

Ymmärrän, että jos siellä [digistrategiassa] lukee, että lukio-opetuksessa pitää olla 70 prosenttia digilaitteita, niin siitä ei välity, että oikeasti kyse on siitä, millä tavoin tarjoamme erilaisille lapsille onnistumisen kokemuksia ja edellytyksiä pärjätä työelämässä. Esimerkiksi osalle nuorista miehistä perinteisten pitkien esseiden kirjoittaminen ei ole luontaista, mutta se, että he ovat voineet näyttää osaamistaan vaikka videoesityksen avulla, on tuonut esiin heidän vahvuutensa ja tuonut onnistumisen kokemuksia. Tämänkin takia muutos tarvitaan.”

Kotro: ”Nyt digin pakkosyöttö uhkaa hyväksi havaittua [opettajien] autonomiaa [valita opetuskäytännöt]. - - - Välineestä pääsi siis tulemaan päämäärä.”

Krohn: ”Tämä autonomia on juuri se, mikä on opettajien suurin huoli. Lääkärinä tunnistan tämän autonomian tarpeen, mutta kuitenkin myös lääketieteessä mitataan sen tekemisen tuloksia. Kun tässä on kyse oppimisen muutoksesta ja erittäin isosta muutoksesta siihen, mihin oppimisella pyritään, niin kyllähän se ihan varmasti vaikuttaa opettajan työhön. Mutta se lähtee jo valtakunnallisesta opetussuunnitelmasta eikä ole Helsingin opetuslautakunnan keksintöä.

Se ei pidä paikkaansa, että väline olisi päämäärä, vaan opetuksen sisältö on keskeisin asia. Tämä strategia on oppimisen muutoksen strategia, ei varsinaisesti digistrategia [vaikka nimi siihen viittaakin]. Laitteet korostuvat strategiassa siksi, että niihin me tarvitsemme rahaa, koska laitteita ei ole.”

Kotro: ”Pakkodigitalisaation eduista ei ole tutkimusnäyttöä. Päinvastoin, oppimistulokset näyttävät huonontuvan. Dogmaattinen digi-intoilu muistuttaa homeopatian logiikkaa: sillä se lähtee, millä on tullutkin. Nuorten luku- ja kirjoitustaito on heikentynyt ritirinnan digitalisaation kanssa, ja ratkaisuksi tarjotaan lisää digitalisaatiota.”

Krohn: ”Oppimisen muutoksesta ja tällaisesta deaper learning -käsitteestä on kyllä näyttöä. Se ei ole järkevää, että nykyiset välineet vain sähköistetään, koska pdf-kirja on varmaan huonompi kuin nykyinen kirja. Mutta tällaisesta oppimisen muuttamisen hyödystä on kyllä näyttöä.”

Kotro: ”Mieleen pujahtaa myös kiusallinen kysymys. Missä vaiheessa digikonsulteista ja älylaitteiden, appsien ja oppimisympäristöjen markkinamiehistä tuli pedagogiikan asiantuntijoita?”

US: Näkyykö konsulttihypetys lautakunnan linjauksissa?

Krohn: ”Ei näy. Tämä on lähtenyt liikkeelle valtakunnallisesta opetussuunnitelmasta ja tarpeesta muuttaa opetusta.”

Kotro: ”Tietysti opetuslautakunnan kaavailemaan 70 prosentin digikiintiöön voisi suhtautua samalla asenteella kuin moni kollega: mitä väliä, eihän sitä kuitenkaan seurata mitenkään.”

Krohn: ”Monet opettajat varmaan toivoisivat, että ei seurattaisi, koska seuraaminen tarkoittaa sitä, että toimintaa pitää muuttaa. Jos tavoitellaan muutosta, pakko sitä on seurata. Sen takia on tarkoitus hioa näitä mittareita, jotta ne ovat opetuksen kannalta mielekkäitä, tukevat oppimisen muutosta ja opettajat ymmärtävät, miksi niitä seurataan.”

Kotro: ”Voihan myös olla, että prosenttien toteutumista todella seurataan, ja opettajat alkavat parhaaseen neuvostotyyliin laatia digikiintiöiden saavuttamisesta raportteja.”

Krohn: ”Se, miten asiaa seurataan on operatiivista johtamista eikä suoraan kuulu opetuslautakunnalle. Lautakunta asettaa tavoitteet, joihin muutoksella pyritään – ja tässä tapauksessa päättää mittareista, joilla muutosta voidaan seurata.”

Kotro: ”Jotta uusi digikoulu näyttäisi mahdollisimman uljaalta, muu kuin digiavusteinen opiskelu pitää leimata kelvottomaksi. - - - Olikin irvokasta istua koulutuksessa ja kuulla konsultin kertovan iloisesti koulusta, jossa ’kirjoista on päästy jo melkein kokonaan eroon’. Voi pyhä yksinkertaisuus.”

US: Helsingin digistrategian mukaan kaupunki kokeilee myös ”oppikirjatonta koulua”. Mikä sen idea on?

Krohn: ”Se, että vaikka idea ei ole kieltää esimerkiksi filosofisten teosten luetuttamista, niin tyypillisiin oppikirjoihin esimerkiksi reaaliaineissa mahtuu vain vähän tietoa. Silloin opetus helposti keskittyy siihen, että paukutetaan päähän se näkökulma mikä siellä kirjassa on – ja se on usein aika suppea. Tämä ei varmaan ole nykyisten opettajienkaan tavoite, mutta usein oppilaille helpoin tapa hahmottaa asia.”

Kotro: ”On loukkaavaa ja kohtuutonta, että ensin suomalaiset opettajat ovat nostaneet koulumme maailman kärkeen, mutta nyt tehty työ onkin ollut vain paasaamista ja pöpöttämistä. ”

Krohn: ”Koska muutos kohdistuu opettajan työhön, ymmärrän, että opettajat kokevat tämän kritiikkinä. Mutta siitä ei ole kyse, koska opettajathan ovat noudattaneet sitä opetussuunnitelmaa, joka on ollut käytössä. Nyt on valtakunnallisesti päätetty opetussuunnitelman muuttamisesta, ja se tulee näkymään myös opetuksessa.”

Kotro: ”Erityisen vahingollista on, että digi vie liiaksi taloudellisia ja henkisiä resursseja kaikelta muulta. Ryhmäkoot saavat kasvaa eikä sijaisiin ole varaa, mutta älylaitteisiin löytyy rahat aina.”

Krohn: ”Helsingissä ei ole löytynyt penniäkään tätä ennen ja tälläkin hetkellä on tiukkaa. Opetusviraston budjetti on 660 miljoonaa euroa vuodessa ja nyt on tarkoitus pistää tähän [digitalisointiin] kahdeksan miljoonaa euroa per vuosi neljän vuoden ajan. Meidän ryhmäkokomme ovat keskimäärin 17–18 lasta. Tämä väite ei vastaa Helsingin todellisuutta.

Helsingin lähtötilanne on [tietotekniikassa ja digivalmiudessa] huonompi kuin kenties missään muualla Suomessa. Opettajista vain kymmenellä prosentilla on läppärit käytössään – emme ole tarjonneet opettajille tietokoneita, mutta nyt tarjotaan – meillä ei ole langattomia verkkoja, meillä ei ole tykkejä, meillä ei ole ohjelmia, joita käyttää. Me lähdemme aika lailla nollasta tähän tietoyhteiskuntaan.

Vahvuudeksi voi ajatella, ettei siellä ole myöskään hirveästi eri sukupuolten laitteita. On antiikkikamaa ja sitten on tyhjää.”

Kotro kysyy blogissaan, olisiko lautakunnan mahdollista vetää lokakuun kokouksessaan digi- ja ilmiöprosentit takaisin, ”koska asiaa ei ehkä ole loppuun asti harkittu”.

Krohn kertoo pohtineensa tänään keskiviikkona näitä mittariprosentteja opetusviraston päällikön kanssa ja tulleensa siihen tulokseen, että mittareita ei lyödä lukkoon seuraavassa opetuslautakunnan kokouksessa vaan asiassa otetaan eräänlainen aikalisä.

– Pilottikoulut, joiden rehtorit ovat olleet rakentamassa mittaristoa, saavat lähteä kokeilemaan niitä, ja tuodaan varsinainen päätös mittareista vasta ensi vuoden puolella [lautakuntaan], Krohn kertoo.

– Tarkoitus ei ole määrätä ja pakottaa, mutta tarkoitus on saada muutos tapahtumaan ja niin, että sitä voidaan mitata. Jos sitä ei mitata, me emme tiedä, onko sitä tapahtunut. Mittaamalla näemme, onko muutos parannus, Krohn summaa.

Myös opetuslautakunnassa varajäsenenä toimiva Helsingin yliopiston opettajankouluttaja Markku Hannula kommentoi Kotron kritiikkiä tämän blogiin kirjoittamassaan kommentissa. Hannulan mukaan digistrategian ”arviointikriteerien joukossa on kaksi ongelmallista”, mutta se ei tarkoita, että häntä alkaisi heiluttaa koiraa.

– Nämä ovat arviointikriteerejä, eivät digihankkeen tavoitteita, hän kirjoittaa.

– Parhaaseen vaikuttavuuteen digitaalisessa oppimisessa päästään, jos muutos läpäisee kokonaisvaltaisesti koulujen toimintakulttuurin ja digitaalinen teknologia integroituu muutokseen, hän perustelee arvioinnin tarvetta.

Faktakulma

Helsingin kaupungin digitalisaatio-ohjelman tavoitteena on ”uudenlaisen opetuksen ja oppimisen sekä uusien pedagogisten ratkaisujen mahdollistaminen”. Helsingin opetuslautakunta on ehdottanut digitalisaatio-ohjelmalle seurantamittareita, joissa linjataan muun muassa, että:

Oppilaat ja opiskelijat käyttävät tietoteknologiaa yhtenä työkaluna, osana opiskeluaan ja oppimistaan:

1.–2. -luokissa vähintään 30 %:ssa opiskelustaan

3.–6. -luokissa vähintään 50 %:ssa opiskelustaan

sekä yläasteella, lukiossa ja ammattikoulussa vähintään 70 %:ssa opiskelustaan.

Lisäksi perusopetuksessa lukukausitodistuksen arvioinnista vähintään 50 % ja lukiossa 70 % pohjautuu niin sanottuun ePortfolioon.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit