Maanantai 23.10.2017

Poliisiylijohtaja: Vihapuhe pitäisi kieltää laissa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.9.2016 16:59
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on huolissaan vihapuheesta. Hänen mielestään sitä on aivan liikaa.
|

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen toivoo, että vihapuhe kriminalisoitaisiin.

–Yhteiskunnassamme esiintyy valtavasti vihapuhetta ihan hirveästi. Sitä on koulukiusaamisessa ja riitatilanteissa, poliittisessa toiminnassa, ääriliikkeiden propagandassa, somessa ja niin edelleen. Vihapuhetta ei ole kriminalisoitu omana kohtanaan rikoslaissa, Kolehmainen sanoo Uudelle Suomelle.

Rikoslaista löytyy kohta, joka kieltää kiihottamisen kansanryhmää vastaan, mutta Kolehmaisen mukaan se ei ole riittävä. Vihapuhe on laajempi käsite kuin kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

–Itse vihapuhetta ei ole kuitenkaan kriminalisoitu ja esitutkinnassa on löydettävä selkeät rikosnimikkeet. Siellä ovat esimerkiksi kunnian loukkaus, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen tai laiton uhkaus. Nämä nimikkeet ovat haastavia sovellettaessa vihapuheeseen, Kolehmainen sanoo.

–Tullaan hankaliin näyttökysymyksiin, hän toteaa.

Hän muistuttaa, että sisäministeri Paula Risikko (kok.) nosti jo esiin, että voitaisiin pohtia, onko Suomessa lainsäädäntö kunnossa väkivaltaisten ääriliikkeiden toimintaan, kuten vihapuheisiin ja –tekoihin puuttumisen osalta. Oikeusministeri Jari Lindström (ps.) reagoi Risikon avaukseen toteamalla, että meillä on jo työkalut tämän tyyppisten ongelmien hoitoon.

–Oikeusministeri on ihan oikeassa siinä, että sääntelyä on, mutta varmaan meidän ministeri [Risikko] tarkoitti, että katsottaisiin läpi tämä voimassa oleva lainsäädäntö, onko siellä aukkoja, joihin pitäisi puuttua tai lainsäädäntöä, Kolehmainen tarkentaa.

–Millä esimerkiksi vihapuheeseen päästäisiin paremmin kiinni? Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kriminalisoitu, mutta se ei pure vihapuheissa, joita on ihan liikaa tällä hetkellä meidän yhteiskunnassa, hän lisää.

Vihapuheen kriminalisointi kriminalisoisi entistä laajemman skaalan puhetta, alkaen koulukiusaamisesta.

–Tällaista on tullut pohdittua tämän kaksi viikkoa sitten tapahtuneen [Asema-aukiolla tapahtuneen Jimi Karttusen kuolemaan johtaneen pahoinpitelyn] jälkeen sääntelystä ja laajemmasta kontekstista. Sitä kautta voisimme saada eväitä puuttua paremmin vaikka ihan ennaltaehkäisevässä näkökulmassa, Kolehmainen kertoo.

–Puheet johtavat helposti fyysiseen väkivaltaan. Niillä on selvä jatkumo, hän sanoo.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) otti vihapuheen esille maanantaina.

– Osana sisäisen turvallisuuden selonteon toimeenpanoa on myös syytä selvittää, onko lainsäädäntömme ajan tasalla vihapuheisiin ja -tekoihin puuttumiseksi, Sipilä totesi.

Lue lisää aiheesta: Juha Sipilä väläyttää lakimuutosta vihapuheen takia

Pitäisikö vihapuhe kieltää lailla?

Ei
75% (6 ääntä)
Kyllä
25% (2 ääntä)
Ääniä yhteensä: 8
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Poliisijohtajalta melkoinen pannukakku sillä kuka todella määrittää mikä on vihapuhetta ja mikä ei. Yhden vihapuhe on toisen rationaalia ja suhteellista keskustelua asioista.

Tuollaisen lain marssittaminen poliittisen hekuman vuoksi johtaisi hyvin nopeasti totalitarianismiin, poliisivaltioon ja minkä tahansa objektiivisen ajattelun kieltämiseen kuten nyt tapahtuu vain pahimmissa tyrannioissa ja uskonnollisissa teokratioissa.

Andreas Pyy

Poliisissakin on huolestuttavan paljon mielipidesensuurin kannattajia, siis suvaitsevaisten lisäksi. On tavallaan ironista, että itseään suvaitsevana pitävät "fasismin vastustajat" ovat toisaalta itse kaikista aktiivisimmin kriminalisoimassa mielipiteitä, poliittisia liikkeitä ja poliittisia symboleita. Kai tuo on sitten sellaista hyvää - hyvien ihmisten - fasismia.

Suomalaiset taitavat vain yksinkertaisesti olla heikko ja herkkä kansa eivätkä kestä voimakkaita mielipiteen ilmauksia, jotka aidosti sananvapautta kunnioittavassa maassa hyväksyttäisiin. Kannattaisi hankkia jonkinlainen selkäranka. "Vihapuhe" on tyypillinen orwellilainen, määrittelemätön termi, joka tosiasiassa kätkee sisäänsä "väärien" mielipiteiden sensuroinnin. Uusien älyttömien vihapuhelakien ja rajoitusten kannattajien kannattaisi kuitenkin muistaa se, että viha-ajatukset eivät kuitenkin häviä "vihapuhujien" päästä mihinkään joidenkin lakien takia.

On aivan selvää, että "vihapuheen" kieltäminen koskisi vain tietynlaista ja tiettyjen ryhmien "vihapuhetta", kun taas toiset saisivat harjoittaa "vihapuhetta" edelleen aivan vapaasti. Eihän nykyäänkin kaikkia tuomita "viharikoksista" tasapuolisesti. Jos esim. muslimimaahanmuuttajat syyllistyvät valkoihoisen pahoinpitelyyn, niin rikosta ei pidetä viharikoksena, mutta on aivan selvää mitä tapahtuisi jos roolit olisivat toisin päin.

Timo Nenonen

Tässä ollaan Pohjois-Korean tiellä , jos joku vetää herneen nenään jonkun ihmisen mielipiteistä, ja niitä ruvetaan nimittelemään aivan absurdilla "vihapuheen" käsitteellä. Tässä ilmeisesti pyritään tukkimaan kantasuomalaisten mielipiteet, mutta on jo nyt päivänselvää, ettei esim. muslimien vihapuheisiin puututtaisi mitenkään. Ruotsissahan näin on jo käynyt, kantaruottalaiset eivät enää uskalla tehdä tai puhua mitään, mutta muslimit mellastaa miten haluavat. Sensuurista ja mielipiteiden rajoittamisesta seuraa vain lisää pahuutta, kun ihmiset sirtyvät puheista tekoihin.

Rauno Kujala

Mikä helvetin vihapuhe ? Ei semmosesta ole lakikirjoissa sanaakaan. Kulttuurimaxilaisten sanastoa, tarkoituksenaan kontrolloida ihmisiä ja kertoa kansalaisille totuus ja mistä saa puhua ja mikä on tabu . Nämä yhteiskunnan mädättäjät tuhoavat yhteiskunnan rasistisella, väkivaltaisella ns. Uskonnolla, islamilla. He haluavat kontrolloida keskustelua ja päätöksiä ja saada yhden totuuden Suomen. Eli...kuka tässä on yhteiskunnalle vihollinen ? Vastaan itse, Suomen perustuslain vastustajat ovat Suomen vastustajia.

Marja-Terttu Peltovuoma

Jälleen kerran kaikki kommentit pikkumiesten suurta uhoa !.
.Aina kun sattuu näitä kommentteja lukemaan jutusta kun jutusta, samat henkilöt ns viisaina joko pätkä kommentteja tai maratonkommentteja joita tuskin moni edes viittii lukea eka lausetta pidemmille.Oma ompeluseura pätemiseen.

Jyrki Saari

Rikoslaissa on jo olemassa rajoituksia sananvapaudelle joka loukkaa toista oikeushyvää: Kunnianloukkaus, laiton uhkaus, vainoaminen 2014 alusta. Hallintomielivallan lisääminen entisestään ei edistä luottamusta viranomaisten ja kansalaisten välillä lainkaan. Luottamusta viranomaisiin edistäisi ratifioitujen sopimusten rikkomisin tehtyjen mielivaltaisuuksien karsiminen.

Poliittinen piilokorruptio on suomen ongelma joka estää hyvää hallintoa toteutumasta. On osoittautunut turhaksi toiveajatteluksi, että tämä tilanne muuttuisi hallinnosta käsin, ainakaan riittävällä tasolla. Kansalaisten tuleekin vastaisuudessa vaatia huonoista hallintotavoista vahingonkorvaukset valtiolta. Vahingonkorvaukset siksi, että muuten huono hallinto vain lisääntyy, tulee sääntöä säännön päälle ja lakia lain päälle. Kuitenkaan poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä eikä tuomari tuomitse kuin läpikorruptoituneen eliitin eduksi.

Kaarle Akkanen

Poliisiylijohtaja menee median hössötyksen kelkkaan? Ko "lakia" on mahdoton asettaa demokraattiseen yhteiskuntaan loukkaamatta sananvapautta. Tunteen ilmaisun pitää olla mahdollista kaikille joka tilanteessa, se nyt lienee täysin selvää? Minä voin ilmaista mielipiteeni, vaikka se loukkaisi jotakuta! Tämä on tätä sananvapautta vapaassa yhteiskunnassa!

Jukka Lampinen

Onko tämä vihapuhetta, maahanmuuttajat vie asuntoja ja työpaikkoja suomalaisilta sekä aiheuttaa elintason laskun.
Ei ole, ne on perusteita vastustaa maahanmuuttoa.
Ne ei myöskään kelpaa perusteeksi, rasistiseen käytökseen.
Kun asuntopula, työttömyys, elintason lasku ja maahanmuutto, ei ole perusteita rasistisuuteen.
Niin ei pidä rasismin vastustajienkaan niin väittää.
Ne on itse synnyttänet koko ongelman, liittämällä rasismiin siihen kuulumattomia asioita.

Nyt Vihreiden, RKP:een ja vasemmistopuolueiden pitää alkaa tiedottamaan, että maahanmuuton vastustaminen on hyväksyttävää eikä rasismia.

Kun populistiset, järjettömät kukkahattu tädit, myöntää virheensä poistuu ongelma.
Maahanmuuton vastustamisen hyväksyminen, vie pohjan Uusnatsien propakandalta.
Sillä lähes kaikki vihapuhe liittyy maahanmuuttoon ja sen kieltäminen lailla on mahdotonta.

Katsokaapa miten ylimielisen halveksivasti, Suomessa nykyään suhtaudutaan köyhiin ja työttömiin.
Sille taas ei ole mitään järkeviä perusteita, se onkin sitä todellista fasismia joka on myös rasismin perusta.
Samat fasistit, haluaa myös tuoda ulkomaisia orjia Suomeen, tekemään työtä alipalkalla, ne esiintyvät julkisuudessa maaahanmuuton puolustajina.
Mutta tarkoitusperät on fasistiset.
Kuuluvat yleensä Kokoomukseen ja RKP:hen.

Kauko Kaaresoja

Hyvä kysymys on, miksi näitä argumentteja ei tuoda esiin virallisessa poliittisessa keskustelussa.

Kaikessa on järjen käyttö sallittu. Ei omille kasvokirjasivuilleen kannata kirjoittaa mitä sattuu- sitä syynätään nykyisin paljon tarkemmin kuin kännykän käyttöä ilman handsfreetä, mikä toiminto on laissa kielletty.

Juhani Vinberg

Mutta miksi on vihapuhetta? Mikä on syy vihapuheeseen? Jos havaittuja vääryyksiä ei korjata, niin vääryyttä kärsineet reagoivat. Jos joku saa etuja, jotka koetaan epäreiluiksi, niin siitä seuraa paitsi kateus, myös toimintoja vääryydellä etuja saaneita kohtaan. Jos laki ja tuomioistuin eivät kohtele rikoksiin syyllistyneitä samalla tavalla, on sekin väärin. TIlanne ei korjaudu vihapuhe kieltämällä, vaan korjaamalla epätasa-arvoinen kohtelu, niin lainrikkojien, veronkiertäjien, työttömien, asunnottomien, vanhusten, pakolaisten kuin kantasuomalaistenkin osalta.

Teemu Salminen

Joo kiva kiva kiva! Kielletään ihan kaikki asiat jotka tulevan maailman eliitin mielestä häiritsevät heidän diktaturiaan. Tämä pollarin ehdotus on aivan järjetön. Kyllä sitä saa olla vihainen ja sanoa vihaisesti toisista. Vihapuheeseen on aina jokin syy ja se tulee viimeistään esille vihapuheena. Tämä mediassa jatkuvasti esillä oleva, mutta todellisuudessa selkeä vähemmistö "nykyajan hyödylliset idiootit/ wonna be älykkö/ wonna be parempi ihminen porukka" varmaan kannattaa ihan täysillä tätäkin vihapuheen kriminalisointiehdotusta.
Pistää V I H O I K S I !

Tapani Moilanen

Minua on nimitetty H.Moilaseksi joka vain naurattaa koska me emme suutu kuin romanit kun heitä sanoo mustalaisiksi tai saamelaiset kun heitä sanoo lappalaisiksi.Moilasia on enemmän kun romaneja ja saamelaisia yhteensä.Joukkotappelussa Moilaset voittaisi ihan varmasti,voi sitä jatsarien ja nutukkaitten vilskettä kun Savo-Karjalainen Moilasen suku huopikkaineen näyttäisi mistä päästä se koira kusee:)

Anni Lappi

Sipilän lakikirja ilmestyy kirjakauppoihin jossain vaiheessa, se on vielä vaiheessa, koska puhetta vihapuheesta ei ole ratkaistu, lähellä ollaan, en tiennytkään että insinööri on niin viisas, että osaa omintakeisesti tehdä/muuttaa uusia lakeja..ÖÖkansalla öö ei saa öö olla omia mielipiteitä, ota tai jätä asenteella Suomea viedään kohti orjuutta, olemme jo siinä, mutta joku/jotkut pistävät kampoihin, ja nuo ketkut pitää saada hiljaisiksi..alaikäiset vieraamme tappavat, raiskaavat ryöstävät, polttavat, ottavat vallan, Yksittäistapauksina..ei haittaa, ei se ole keneltäkään pois, ota tai jätä..Kansallismielisyys on salen mielestä kitkettävä pois, mihin menemme suomaan asukkaat..suohonko hyppäämme..2 vuotta ja tää maa on menetetty, jos mudanväriset kuonot saavat jalansijaa..

Eero Seppä

Lainaus artikkelista: (Tällaista on tullut pohdittua tämän kaksi viikkoa sitten tapahtuneen [Asema-aukiolla tapahtuneen Jimi Karttusen kuolemaan johtaneen pahoinpitelyn] jälkeen: ) Suluissa ilmeisesti toimittajan oma tulkinta oikeuden toisenlaisesta päätöksestä huolimatta. Onkos tuo sitten vihapuhetta heti haastattelussa?

Iron Maidan

Vihapuhe eli vihainen puhe eli asioiden epäkohtien julkituominen kärkevästi.No ehkä tässä orwel yhteiskunnassa kaikkien pitää hankkia kestohymy ja puohua vain pikkulinnuista ja kauniista syyssäästä vaikka syysmyrsky riehuisi.Sensuuria sanon minä ja kaikki tiet johtaa rahaeliitin suuntaan koska pelkäävät että kansakunnat nousevat kapinaan rahan omistajia vastaan koska nykyään tieto leviää internetissä toisin kuin aiemmin ja ihmiset pystyvät organisoitumaan järjestöiksi ja kansanliikkeiksi.Rasismia käytetään keppihevosena sensuurilakien läpilyömiseksi.Tällöin on helpompi perustella ihmisten keskustelun sensurointia ja kriminalisointia.