Tiistai 27.6.2017

ALV-huijaukset lisääntyvät – Verottaja tukkii nyt varkaiden löytämää aukkoa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
2.11.2016 10:26
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Identiteettivarkaudessa varas käyttää toisen henkilötietoja esimerkiksi luoton ottamiseen tai kalliiden tavaroiden hankkimiseen.

Identiteettivarkaudet ovat lisääntyneet ja levinneet yrityksiin, Verohallinto varoittaa.

– Viime vuonna identiteettivarkauksista tehtiin 500 rikosilmoitusta ja tänä vuonna niitä on tehty jo yli nelinkertainen määrä, tietosuoja-asioihin erikoistunut asianajaja Eija Warma asianajotoimisto Castrén & Snellmanilta kertoo viestintätoimisto Kaiku Helsingin tiedotteessa.

Identiteettivarkauksista tuli rangaistava rikos vuosi sitten. Verohallinto lisää nyt varautumistaan ilmoituksiin kaksinkertaistamalla alv-petosten ja identiteettivarkauksien kanssa työskentelevien asiantuntijoiden määrän. Verohallinto arvioi, että erityisesti vuoden loppua kohden tämän tyyppisten identiteettivarkauksien määrä saattaa lisääntyä valvottavan ilmoitusmassan kasvaessa muuan muassa siitä syystä, että yritykset tekevät tilinpäätösinvestointeja.

– Erityisesti arvonlisäveropalautuspetokset ovat lisääntyneet viime aikoina. Varkaat kaappaavat olemassa olevan yrityksen tiedot yritysrekisteristä ja ilmoittavat yrityksen muuttuneista tilitiedoista Verohallinnolle. Tämän jälkeen varkaat lähettävät meille alv-palautushakemuksen samaiselle tilille, Verohallinnon ylitarkastaja Juha Kuusala kertoo tiedotteessa.

Osana jatkuvaa valvontaansa Verohallinto huomasi elokuussa, että useat kymmenet suomalaiset yritykset olivat joutuneet identiteettivarkauksien kohteeksi. Niiden seurauksena rikolliset toimijat olivat pyrkineet saamaan arvonlisäveron palautuksia väärin perustein ja väärille tileille, Verohallinto kertoo verkkosivuillaan.

Verohallinto on kehittänyt arvonlisäveropalautuspetosten torjumiseksi erityisen mekanismin.

– Pyrimme siihen, ettei yhdessäkään tapauksessa lähde rahaa ennen kuin olemme tarkistaneet oikeista yrityksistä tilinumeroilmoitukset, Kuusala kertoo.

Identiteettivarkaudessa varas käyttää toisen henkilötietoja esimerkiksi luoton ottamiseen tai kalliiden tavaroiden hankkimiseen. Rikoksen tunnusmerkistö täyttyy, jos identiteetin väärinkäytöstä aiheutuu jonkinlaista taloudellista tai vähäistä suurempaa haittaa. Identiteettivarkauden kohteena voi olla henkilö tai yritys, Verohallinto kertoo.

Verohallinto antaa yrittäjille kuusi ohjetta identiteettivarkauksilta suojautumiseksi:

1. Älä avaa/klikkaa epämääräisiä linkkejä mistään, ei sähköpostiinkaan tulevia.

2. Suojaa yrityksesi tietokoneet, verkko ja mobiililaitteet kunnollisilla salasanoilla sekä tietoturvalla.

3. Älä lataa tai rekisteröidy sovelluksiin yrityksen sähköpostiosoitteella.

4. Älä jätä tietokonettasi lukitsematta tai vartioimatta esimerkiksi autoon.

5. Perehdytä henkilökuntasi hyvin noudattamaan tietoturvaa ja kerro selkeästi riskeistä.

6. Vahingon varalta varmista, että yritykselläsi on kattavat vakuutukset.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: