Sunnuntai 19.11.2017

Sauli Niinistö kehotti ottamaan laajat populistiset ilmiöt ”hyvin vakavasti”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
3.12.2016 14:58
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö arkistokuvassa Kultarannassa.
|

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nosti tänään esille Ylen Radio 1:ssä kiinnostavan näkökulman eri valtioiden politiikassa levinneisiin populistisiin ilmiöihin. Aihe on hyvin ajankohtainen Yhdysvaltain presidentinvaalien ja Ison-Britannian EU-eropäätöksen jälkeen sekä Italian tämän viikonlopun kansanäänestyksen vuoksi.

Häneltä kysyttiin Radio 1:n lähetyksessä ihmisten eriarvoistumisesta samassa yhteydessä, kun puhuttiin populismista. Suomen osalta hän totesi vahvuuden olevan yhteiskunnallinen eheys. Pahoinvointi taas hänen mukaansa heikentää eheyttä.

- Minun mottoni on pitkään ollut se, että hyvinvoivien kannattaa ymmärtää, että he voivat sitä paremmin mitä vähemmin on pahoinvoivia ihmisiä.

Populismia maailmalla ja erityisesti Italian kansanäänestystilannetta tasavallan presidentti pohti melko pitkään.

-   Populismiahan on hiukan vaikea määritellä, mitä kaikkea se sitten on. Katsotaan vaikka tilannetta Italiassa, siellä käydään hyvin ratkaiseva kansanäänestys. Kaikkien asiantuntijoiden mukaan se ei olekaan kansanäänestys loppujen lopuksi juuri siitä kysymyksestä, lisätäänkö hallituksen valtaa vai ei, joka on esitetty, vaan että siitä alkaa muodostua kansanäänestys siitä, että hyväksytäänkö italialainen nykymeno vai ei. Siis täysin toiseen asiaan vastataan, presidentti sanoi.

Useimmiten poliittisella populismilla tarkoitetaan kansallista etua korostavaa populismia, jota edustavat monet eurooppalaiset kansallispopulistiset puolueet ja Yhdysvaltain vastavalittu republikaanipresidentti Donald Trump. Siihen liitetään usein konservatiivisia ja oikeistolaiseksi miellettyjä arvoja.

Italiassa, missä hallitus saattaa kaatua huomiseen kansanäänestykseen, on kyse Suomen presidentin mukaan nähtävästi muustakin kuin populismista.

-  En tarkoita, että Italiassa vain siitä (populismista) olisi kysymys, mutta sitä, että ihmiset reagoivat ehkä nyt Yhdysvaltain vaaleissa ja brexitin kohdalla myös mahdollisesti niin, että he haluavat osoittaa asiasta riippumatta sen, että he eivät hyväksy tätä nykyjärjestelmää. Silloin minusta kaiken kuittaaminen sillä, että se on tuota populismia, saattaa olla vähän virhe, hän pohdiskeli.

Presidentin mukaan ”laajoihin populistisiin ilmiöihin” tuleekin suhtautua vakavasti.

- Voi olla, että esimerkiksi Italiassa heilutetaan populismin lippua näille ei-äänestäjille, mutta kaikki ei-äänestäjät eivät ehkä kuljekaan pääasiassa sen perässä, vaan osoittaakseen yleisesti käsityksensä siitä, että he eivät sitä Italian menoa hyväksy. Tämän vuoksi nämä niin sanotut laajat populistiset ilmiöt on otettava hyvin vakavasti, koska ne usein todellakin kertovat paljosta muusta kuin juuri siitä konkreettisesta kysymyksestä, josta kulloinkin on kysymys, hän sanoi Ylen kanavalla.

Oletko huolissasi populismin lisääntymisestä?

En
68% (528 ääntä)
Kyllä
33% (256 ääntä)
Ääniä yhteensä: 780
Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Populismilla on myös hyvät puolensa ja tarpeensa. Se on nimittäin kansalaisten ainoa keino pitää "normaalit" poliitikkonsa edes jotenkin realiteeteissa ja kansan yhteistä etua ajamassa. Suomessa erityisesti populismi on juuri tällainen kansalaisten kutakuinkin ainoa vaikutuskeino menon muuttamiseksi yhteisen edun suuntaan erityisen vallitsevasta eturyhmäpolitiikasta ja ajattelusta mikä aiheuttaa maan kokonaistilalle merkittävää vahinkoa.
Sillä tavalla vahinkoa siis, että asiat voisivat olla merkittävästi paremmin kaikkien kannalta jos sitä yhteistä halua olisi.
Sitä halua mikä nimenomaan puuttuu näiltä "vakaan" menon vaalijoilta eli todellisuudessa kapean ja oman ryhmän edun ajajilta ja säilyttäjiltä joita meillä riittää valitettavasti niin oikealla, keskellä, kuin vasemmallakin.

Jarmo Lius

Vanha tarina sudesta varoittavasta paimenpojasta sopii tähän aikaan. Kukaan ei ota todesta presidentti Niinistön juttuja vaarasta, sillä brexittiä, usan pressanvaaleja, kreikan lainarahoitusta, jopa guggenheimia on myyty kansalle populismin pelolla.

Liika on liikaa. Ukrainan totuudesta alkaa olla vahva varmuus - EU yritti pakkoassosioida maan EUn jäseneksi kaatamalla laillisen, yhdistymistä vastustaneen hallinnon helmikuussa 2014. Oikeasti Venäjä ei hyökännyt 09.09.09 Georgiaan vaan Georgia hyökkäsi 7.8.2008 Venäjän rauhanturvaajien ja naapurikansan kimppuun. Oikeasti Venäjän tuomitseminen on hätävalhe jolla peitetään EUn omia aggressioita.

Presidentti Niinistö saattaa olla varoituksineen oikeassa, mutta viime vuosien tapahtumista päätellen todennäköisemmin hän vain politikoi omahyväisesti.

Jarmo Lius

Ei guggenheimille kannattaneita haukuttiin milloin rahvaaksi, populisteiksi, tyhmiksi... haukkujina nuo aikamme ylimystön edustajat.

Tällaisten huutojen jälkeen eliitin on ihan turha tulla neuvomaan ja varoitella kansaa populismista.

Vesa Huhtanen

Seurasin kaupunginvaltuuston Guggenheim-maratonkokousta (6 t) ja puolesta/vastaan perusteluja niin täytyy todeta, että älyllisemmat, perustelevammat ja talousviisammat puheenvuorot käyttivät vastustajat.
He hallitsivat täysin keskustelua, koska heillä oli asiaosaaminen hallussa. Esimerkkeinä vain Wille Rydman, Osku Pajamäki, Veronika Honkasalo, Paavo Arhinmäki ja Terhi Koulumies jne. Monet olivat perusteluiltaan heppoisia ja asiasta ulkona kuin lumiukko. En viitsi edes mainita näitä onnettomia.

Juuso Hämäläinen
Vastaus kommenttiin #16

Tein saman havainnon. Kyllä hankkeen puolustajat olivat niitä populisteja nimenomaan. Täysin tunteenomaisilla verukkeilla yrittivät asiaansa ajaa. Heillä ei ollut mitään faktaa museon kiinnostavuuden tai taloudellisen kannattavuuden perustaksi. Kokemukset muualta kertovat juuri muuta.

On häpeämiseen syytä hankkeen puoltajilla. Kuusi vuotta pyöritelty hanketta, jonka rivikansalainen näkee torsoksi ja rahareiäksi. Miksi? Koska tavallinen pulliainen huomasi heti, ettei hän itse museosta kiinnostuisi. Ja Guggenheim ei olisi menestynyt ilman tavallisten ihmisten vapaaehtoista panosta. Nyt se panos yritettiin pakolla varastaa verovaroista.

Pekka Kohonen

Tuo Ukraina tulkintasi nyt on aivan täysin väärä. Mitä Ukrainalla muutenkaan on tämän asian kanssa tekemistä - muuta kuin että Jarmo Lius on tunnettu putin trolli... ainakin mielipiteiden suhteen. Samaa asiaa kun toistaa tarpeeksi ... jne ... Populismi sinään sä on mielenkiintoista - luulisi äänestäjien uskovan, että pupulistiset puolueet aina lopulta pettää äänestäjänsä koska politiikka jota ehdotetaan on mahdotonta toteuttaa - tai sillä ei ole toivottua vaikutusta varsinaiseen ongelmaan. Niinistö siinä on kyllä oikeassa, että eriarvoisuus on populismin siemen ja se todellinen ongelma. Ja siihen ei ole puututtu tarpeeksi Yhdysvalloissa tai Britanniassa. Suomessa on asiat ainakin suhteessa muihin maihin tässä kohdin paljon paremmin. Talouskasvu vain puuttuu. Ja sitä pitäisi saada lisää ilman että eriarvoisuus lisääntyisi.

Olavi Nieminen

Ensin pitää määritellä, mitä on populismi:
1. Onko perustuslaki, uskottava puolustus ja Naton turvatakuut sitä?
2. Onko suomettuminen, venäjämielisyys jne. sitä?
Tästä ei tänä päivänä saa tolkkua.
Mitä me juhlimme Itsenäisyyspäivänä, olemmeko todella sitä?
Mikä on tulevaisuus ja mitä haluamme sen olevan?

Markku Laitinen

Kun poliittinen eliitti elää täysin eri maailmassa kuin tavalliset kansalaiset, eivätkä kansalaiset halua enää elää poliitikkojen luomassa maailmassa, vaan haluavat jotain parempaa, kuten oikeata demokratiaa, niin sitä aletaan kutsua populismiksi.

Hyvä niinistö, se on sitä oikeaa demokratiaa. Annetaan kansalaisille oikeita vaihtoehtoja, jotta he voivat itse päättää minkä valitsevat. Ai niin, turhahan näille meidän maan demokratiasta vieraantuneille poliitikoille on puhua, parempi kun saadaan se Fixit tännekin ja muutetaan yhteiskuntamme taas demokratiaksi. EU:han ei ikinä ole ollut mikään demokraattinen vaihtoehto.

Toki siinä työtä tulee olemaan, koska Niinistön kaltaiset demokratian vastaiset toimijat tekevät kaikkensa estääkseen oikean demokratian toteutumisen. Koska pelkäävät että heidän tekemisiään aletaan tutkia oikeasti.

Raimo Laine

Tuloerot kasvavat ja rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Hallitseva eliitti ei halua muutosta, jolloin populismi kasvaa.
Globalisaatio tuo halvempaa kamaa, mutta luo työttömyyttä tuotannon siirtyessä halpamaihin.
Työttömillä ei ole varaa ostaa.
Rikkaat yritysomistajat rikastuvat, kun hinnat halpenevat ja tuotanto kasvaa.

Jarmo Lius

Kuka mielestäsi on kelvollinen määrittelemaan mikä on faktaa ja mikä ei ole sitä? Presidentti?

Tuollainen määrittelijä on mielipuolisen vallan käyttäjä samaan tapaan kuin nykyisin eurooppalaiset saavat käyttää demokraattista äänioikeutta vain mikäli ETYJ valvoo vaaleja. Tämä on johtanut siihen, että ETYJ on kieltäytynyt valvomasta vaaleja joissa sen oma valta heikkenee, esimerkiksi kansan äänestäessä liittymisestä venäläiseen viitekehykseen EU kehyksen sijaan.

Oikeus päättää mikä on demokratiaa, avaa eliitin oikeuden mielipuoliseen vallankäyttöön kansaa, populaa vastaan.

Jaakko Tuominen

"Kuka mielestäsi on kelvollinen määrittelemaan mikä on faktaa ja mikä ei ole sitä? Presidentti?"

Voisin tietysti kirjoittaa pidemmänkin kirjoitelman ajatelmani sisällöstä, mutta eiköhän tässä tapauksessa riitä asiaa selvittämään yksi juttu: MV-"lehti". :)

Jarmo Lius
Vastaus kommenttiin #20

Et ehkä tarkoittanut antaa MV lehdelle valtaa määritellä mikä on ei-faktaa, mutta ilmeisesti se, mitä he julkaisevat lehdessään, on ei-faktaa? Ymmärtänet antaneesi heille samalla melkoisen vallan määritellä todellisuutta? Hehän päättävät mitä julkaisevat.

Jaakko Tuominen
Vastaus kommenttiin #21

Älkää yrittäkökään ymmärtää tahallanne väärin, en minä antanut heille yhtään mitään valtaa: sanotaan että makuasioista ei voi kiistellä, mutta en myöskään kiistele siitä faktasta, että vaikka kaikki donbassilaiset pitäisivät MV-"lehdestä", mukaan lukien "suomalaiset" desantit, suomalaisten ei tarvitse pitää - eikä pidäkään - pskasta. :)

Jarmo Lius
Vastaus kommenttiin #22

"Kaikki donbassilaiset pitävät MV-lehdestä" on muuten mainistemaasi p***an jauhamista. Konditionaalilla tai ilman. Millainen fakta-arvo lausahduksellasi lienee omasta mielestäsi?

Fakta on faktaa julkaistiin se missä lehdessä tahansa tai oli kirjoittaja vaikka parjattu tonttu punalakki päässä. Ymmärrätkö?

Carolus Linden

Kun populismi koetaan haitalliseksi, olisi hyvä, että sen haitallisuuden kokijat toisivat ilmi, mikä siinä heidän mielestään on haitallista. Ei siinä itse populismin määritelmillä ole paljoa merkitystä.
Ilmeisesti populismiin kuuluu keinoja ja/tai menetelmiä vaikuttaa kansalaisten mielipiteisiin ja asenteisiin. Niitä samoja sekä muita keinoja ja menetelmiä käyttävät monet muutkin kuin populistit.
Populistinimikettä käytetään vallanpitäjien ja vaikuttajien taholta siihen oletetuksi liittyvän kielteisen sävyn vuoksi. Olisikohan tarkoituksena mustamaalata pyrkimyksiä tavoitteisiin ja niitä esittäviä henkilöitä, joita vallanpitäjät eivät hyväksy.
Mustamaalaamista tehokkaampaa voisi olla ottaa käytettävissäolevat keinot haltuun ja osoittaa mikä populistien keinoissa, menetelmissä ja/tai tavoitteissa on väärin, sekä antaa heidän tavoitteitaan parempia vaihtoehtoja.

Pekka Toivonen

Juha Sipilän tapauksessa on kyseessä aivan samanlaatuinen ilmiö .

Ei ole populismia, että kansa on kyllästynyt johtavassa asemassa olevien ihmisten oman edun tavoitteluun , asioiden salailuun ja suoranaiseen valehteluun.

Jokin yksittäinen tapahtuma katkaisee lopulta kamelin selän.

Ari Ohvo

Demokratian hyviä puolia on se että maa säilyy vakaana kun minkään kansanryhmän yli ei voi loputtomasti kävellä. Vaaleissa valitaan uudet naamat johtamaan kansaa. Jos populistit äänestetään valtaan niin se on kansan tahto. Se, tietääkö kansa mikä on itselleen hyväksi onkin sitten kimurantimpi kysymys. Kansa tuntuu useinmiten olevan vietävissä mielipiteillään vaikka köyden jatkoksi.

Hannu Mononen

"Se, tietääkö kansa mikä on itselleen hyväksi onkin sitten kimurantimpi kysymys. Kansa tuntuu useinmiten olevan vietävissä mielipiteillään vaikka köyden jatkoksi."

Eiköhän kansa ole yleisesti sitä mieltä, että juuri kysymykseen ("mikä olisi hyväksi?") kulloisenkin vastaajan edustamalle kansanryhmälle tulisi antaa lisää etuuksia eri muodoissaan kaikkien muiden kansanosien (etenkin poliittisten vastustajien) kustannuksella.

Pentti Westerholm

Kun eduskunnan kyselytuntia katselee ja kuuntelee .Ihmetellä täytyy,ettei yksikään oppositiopuolue löydä hallituksen työskentelystä mitään hyvää.Tämähän on täyttä satua.Mikäli oppositio voittaa seuraavat vaalit ei voida puhua enään "Jytkystä" vaan populismin "Paukusta".

Kristiina Kreisler

Minut on määritelty.

Ylellä.

Eilen aamulla Ylellä sanottiin, etä Guggenheimin vastustajat ovat vasemmistopopulisteja.

(Vastustan Guggea koska ei ole rahaa eikä Guggea voi syödä).

Hyvä että joku (Yle) määrittelee minut.

Minut otettaneen jatkossa siis vakavasti,

Kiitos, Yle.

Pasi Salmi

Kaikki puolueet ovat populistisia, toiset vain hieman räväkämmin esittävät näkemyksensä. Esim. Kataisen vaalipuheet Sari Sairaanhoitajan palkan korottamistarpeesta oli puhdasta populismia ja tarpeen vaalivoiton saavuttamiseksi. Ja mitä siitä seurasi?

Populismi tulee sanasta populus eli populaatio, joka antiikin rooman käsitteenä tarkoittaa kansaa, väestöä ja siinä tapahtuvia poliittisia toimia.

Juuso Hämäläinen

Presidentillämme on juristin koulutus. Se näkyy hänen ulosannissaan. Lauserakenteet ovat kuten lakiteksti. Peräkkäisiä ja sisäkkäisiä toteamuksia samasta aiheesta, lisäksi eri kanteilta. Lausumat saa lukea tarkkaan, ettei tee väärää päätelmää tai liian pikaisia päätelmiä. Niinistö puhuu jälleen aivan asiaa. Sen ymmärtäminen vain vaatii keskittymistä. Ei miestä ja hänen tyyliään voi enää kouluttaa ja muuttaa tuolla iällä kommunikoinnissaan. Kansalainen sopeutuu tähän.

Ritva Lehtonen

Ellei maiden poliittiset ylimmän tason päättäjät halua kuulla tai ymmärtää sitä, miten sen heikoimmalla osalla menee, ei maailma voi muuttua paremmaksi, vaan populismi kasvaa.
On palattava tielle, missä jokaisen ihmisarvo on jakamaton ja arvokas. Missä työ -ja tulotasoerot kaventuvat. Missä jokaisella on samat ihmisoikeudet ja omaisuuden suoja, eikä sitä keneltäkään salaisilla päätöksillä pidetä estettynä.
Sen tien olemme hukanneet 1990 laman myötä , nyt olisi aika tunnustaa virheet ja palata yhteiseen pöytään, mistä kukaan ei jää syrhjään...Se on paras tie estämään syrjäytymiset ja sen mukanaan tuomat monet ongelmat....