Maanantai 17.6.2019

Kohta se alkaa – iso heilahdus Suomen säässä

Luotu: 
5.12.2016 12:57
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
|

Suomen lämpötiloissa nähdään parin seuraavan päivän aikana isoja heilahduksia etenkin maan etelä- ja keskiosissa, kertoo päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen Uudelle Suomelle. Ensin käännytään plusasteilta selvästi pakkaselle – ja sieltä taas takaisin plussalle. ”Taistelun” voittaa pakkanen, näyttävät sääennusteet tällä hetkellä.

– Näyttäisi siltä, että ensi viikonlopusta alkaen lämpötilat jäisivät pakkasen puolelle, Tuovinen sanoo.

Tuovisen mukaan lämpötiloissa voi tämän ja huomisen päivän aikana olla jopa 15 asteen eroja.

– Turun suunnalla on nyt vähän alle viisi astetta [plussaa] ja huomiseksi luvataan kuusi astetta pakkasta. Jyväskylän suunnalla on nyt yksi aste plussaa ja huomiselle luvataan jopa 15 astetta pakkasta, Tuovinen kertoo.

Kylmeneminen on nyt alkamassa ja ensi yöstä on tulossa suorastan jäätävä. Maan eteläosassa pakkasta on jopa 15 astetta, maan keskiosissa pakkasta on jopa 20 astetta. Lapissa miinuksella voidaan olla lähes 30 astetta.

Sen sijaan itsenäisyyspäivän jälkeinen yö ei ole aivan yhtä kylmä, sillä siinä vaiheessa sää on kääntymässä taas lämpimämpään suuntaan.  

Jaa artikkeli:

Kommentit