Lauantai 25.5.2019

Timo Soini: ”Turha ladata kevään puoliväliriiheen ylisuuria odotuksia perhevapaista”

Luotu: 
17.12.2016 12:10
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Timo Soini.
|

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini korosti lauantaina jälleen kerran, ettei hänen puolueensa anna periksi perhevapaisiin liittyvissä linjauksissa.

–Viime  aikoina sekä hallituksen että opposition keskuudesta on virinnyt ihmeellinen huutokauppa perhevapaista ikään kuin se olisi Suomen suurin ongelma. Perussuomalaiset eivät tähän huutokauppaan lähde. Emme hyväsky nykymallin romuttamista, Soini sanoi Pääkaupunkiseudun Perussuomalaisten vaikuttajien seminaarissa. 

Soinin mukaan perussuomalaisten perhepolitiikan ydin on on perheiden itsemääräämisoikeus. 

–Yhteiskunnan tehtävä ei ole sanella perheille sisäistä työnjakoa. Perhevapailla ei pidä vouhottaa. Näitä asioita ei huutokaupoilla hoideta. Perussuomalaiset eivät siedä kotiäitivihaa, eivätkä hyväksy kotihoidontuen romuttamista, eikä ropelointia. Nykyinen malli mahdollistaa hyvin perheiden todellisen valinnanvapauden ja autonomian. 

–On turha ladata kevään puoliväliriiheen ylisuuria odotuksia perhevapaista. Oppositio ja korporaatiot eivät niistä päätä ja hallituksen esitysten pitää olla yksimielisiä. Perussuomalaiset eivät hyväksy kotihoidontukeen mitään heikennyksiä, hän jatkoi.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Seppo Muurinen

Perheillä pitää olla kuin säilyä vapaus mikä heille omista lähtökohdistaan parhaiten sopii - sehän on itsemääräämisoikeutta - eikä holhousperiaatetta joka sanellaan ylhäältä alas,eräänlaisena pakkona.

Huutokauppa kuin tuuliviirinä ei sovi useissakaan tapauksissa vastuulliseen hallituspolitiikkaan !

Risto Parviainen

Kappas sentään! Persuministeri Soinikin uskaltaa jälleen laukoa jotain suustaan..
Ehdin jo ajatella että tulevat Kunnalisvaalit ovat tukkineet Soinin suun kokonaan..
Mutta äänessä tai hiljaa, murskaava vaalitappio on tulossa Soinilaisille..
Takinkäännöt ja huijaamiset pysyvät kansan muistissa pitkään!!