Maanantai 20.5.2019

Osmo Soininvaara varoittaa hallitusta ”tuhoisasta aikaansaannoksesta”: ”Suomi savustaa korkeakoulututkinnon suorittaneita ulkomaille”

Luotu: 
7.1.2017 12:49
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Osmo Soininvaara kuvailee korkeastikoulutettujen aivovientiä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen tuhoisimmaksi aikaansaannokseksi.
|

Vihreiden entinen kansanedustaja, Helsinhin kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara kuvailee aivovientiä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen tuhoisimmaksi aikaansaannokseksi.

–Kun 2030-luvulla kirjoitetaan Suomen taloushistoriaa, tämän ajan pahimpana itse aiheutettuna ongelmana tullaan pitämään aivovientiä, sitä että Suomi savustaa korkeakoulututkinnon suorittaneita ulkomaille, Soininvaara kirjoittaa blogissaan.

Soininvaara arvioi, että vuosittainen aivovienti on noussut tasolle, joka vastaa kymmentä prosenttia vuosittain valmistuneista. Hän varoittaa, että tahti näyttää vain kiihtyvän. 

–Eikä se määrä vaan se laatu. Hajatietojen mukaan näyttää siltä, että hanakammin ulkomaille ovat muuttamassa parhaat – heille on kysyntää. Osittain tämä tietysti johtuu pitkään kestäneestä lamasta, jonka maksajia ovat erityisesti työmarkkinoille pyrkivät nuoret. Ne, joille on kysyntä ulkomailla lähtevät ja ne, joille ei ole, jäävät työttömiksi Suomeen, hän kommentoi.

Soininvaaran mukaan kaiken taustalla on yliopistojen kurjistaminen. 

–Ilmeisesti päättäjät ovat ajatelleet yliopistoja vain koulutuspaikkoina ja ajatelleet, että vähän huonompikin opetus saa kelvata. Tosin kyllä sekin maksaa, että opinnot hidastuvat oppikirjakurjuuden ja sen takia, että monia pakollisia kursseja järjestetään enää vain joka toinen vuosi.

Samalla hän muistuttaa, että yliopistot ovat myös tutkimuskeskuksia ja tutkimus on välttämätöntä tieteellisen osaamisen ylläpitämiseksi. 

–Nyt moni akateemisesta urasta haaveileva siirtää katseensa ulkomaille, joihin lahjakkuuksia suorastaan kalastellaan. Osaamisellahan tämän syrjäisen maan pitäisi pärjätä.

Nyt ulkomaille muuttaneet tutkijat tulevat Soininvaaran mukaan kertomaan ”ihmeellisiä asioita” siitä runsaudesta, jossa ulkomaisissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa eletään ja kuinka paljon helpompaa tieteellinen työ siellä on.

–Tai sitten he tulevat kertomaan palkoistaan ja korkeasta elintasostaan. Suomessahan koulutus on ilmaista ja siitä jopa maksetaan pientä palkkaa. On kohtuullista, että akateemisissa ammateissa palkat ovat vastaavasti pienemmät kuin maissa, joissa opintoja vastaan on ollut otettava asuntolainan kokoinen velka. Paras vaihtoehto on ottaa ilmainen koulutus Suomesta ja korkea palkka maista, joissa koulutus on maksullista. Yliopistoille pitää kiireesti löytää lisää rahaa, hän päättää.

Samaan asiaan otti perjantaina kantaa helsinkiläinen demarivaltuutettu, opetuslautakunnan jäsen sekä Helsingin yliopiston dosentti Ville Jalovaara. Hän ihmetteli, miksi Suomi lahjoittaa tutkijakoulutuksen hedelmiä ulkomaille.

Lue lisää: Huoli Suomen "aivovuodosta": "Hälytyskellojen olisi syytä soida"

Yle kertoi torstaina, että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden maastamuutto on muutamassa vuodessa lisääntynyt kolmanneksella. Tutkijoiden maastamuutto on lisääntynyt lähes yhtä paljon. Tilastokeskuksen mukaan Suomesta muutti ulkomaille toissa vuonna 2 223 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Tapio Meriluoto

Noh, tämä Soininvaaran mainitsema ongelma jää kyllä selvästi kakkoseksi sen rinnalla, kun ajatellaan että millaista porukkaa tänne Suomeen saapuu vastaavasti tilalle. Ja millaisia rasitteita tämä sitten aiheuttaa kansantaloudelle ja yhteiskunnalle laajemminkin.

Mutta tästä ongelmastahan ei saa edes puhua. Pitää vain kiltisti teeskennellä että kaikki on hyvin...

Mikko Toivonen

Hiukan tekisi mieli kommentoida ainakin osatotuudenmukaisesti, että sen maahanmuuttaja painolastimassan ohella maahan saapuu myös korkeasti koulutettua tuottavaa työvoimaa noiden ulkomaille lähtemneiden "tutkijoiden" tilalle.

Esimerkiksi lääkärikunnastamme jo melkoinen osuus on maahantulijoita. Ei ole edes suoraa tilastoa kuinka paljon rakennusalan käytännön pätevyyttä on saatu maahamme ulkolaisten mukana. Muita en edes yritä hahmotella.

Asioilla on siis puolensa aina. Hallinnon pitäisi kyetä huolehtimaan asioiden tasapainosta ja se on sellainen että suotittavia pitää olla aina paljon enemmän kuin johtajia ja etenkin akateemisia tutkijoita. Tuotekehitystutkijat ja menetelmä tutkijat ovat sitten ihan eri asia. Niitä ei pitäisi liikaa päästää lähtemään, mutta riittävän määrän altistuminen maailman vaikutuksille parantaa kotimaahan jääneiden laatua varmuudella koska hyvät vaikutukset säteilevät. Jos kukaan ei olisi ulkomailla niin todella luulisimme olevamme maailman parhaita kaikessa ja syövämme maailman edullisinta ja puhtainta ruokaa.

Jarmo Hussi

Nyt olisikin keskustelussa korkea aika eriyttää maahanmuuttajat ja maahanmuuttajat.
Kellään ei liene mitään työperäistä maahanmuuttoa vastaan. En usko että näitä mainitsemiasi terveyskeskuslääkäreitä on käyty värväämässä vastaanottokeskuksista. Toisaalta veikkaan että lääkäreille ei ole vastaanottokeskuksia tarvinnut perustaa.
Toinen asia ovat nämä turvapaikkashoppailijat joista jopa EU:n presidentti on todennut heistä enemmistön olevan jotain muuta mitä väittävät olevansa.

Jarmo Hussi

Minkälaista mekkalaa Soininvaara piti silloin kun vihreät istuivat hallituksessa hallituksen myydessä sähkönsiirtoverkon ulkomaille?
Oliko aivovuoto edennyt jo tuolloin liian pitkälle kun moisen sallittiin tapahtua?
Ainakin vallan vahtikoirat esittivät tuolloin hallituksen sylikoiraa erittäin uskottavasti.
Olisiko johtunut siitä mitä puolueita tuolloin hallituksessa istui?

Esko Tulikoura

Kuten jutusta ilmenee, pako ei koske ainoastaan yliopistoväkeä. Koulutetut ja "hyväosaiset" äänestävät jaloillaan myös poliittisen ilmapiirin takia. Menestymistä rangaistaan eksponentiaalisella veroprogressiolla ja erilaisissa maksuissa olevilla progressiolla sekä syyllistämisellä. Palkankorotuksista ei jää mitään käteen. Saa huhkia enemmän ja senjälkeen syyllistetään ettei osoiteta solidaarisuutta. Menestyjät, jotka todellisuudessa vievät Suomea eteenpäin, on unohdettu. He kelpaavat vain maksamaan. Ikävä kyllä samoista oireista kärsii meidän ruotsinkielinen vähemmistömme pakkoruotsin jauhannan takia. Se hyväksytään, että osa erillaisten tukien varassa elävistä, jotka pystyisivät halutessaan elättämään itsensä työllä, saa nauttia avustuksista kotona. Mutta kun tulee ilmaista rahaa,antaa muiden huhkia ja maksaa näiden lekottelu. Varmaankin 10% työttömistä voisi halutessaan elättää itsensä työllä. Se tarkoittaisi jo yli miljardin säästöä veronmaksajille. Eli ns. hyvinvoivat, 30% veronmaksajista, elättää loput väestöstä.
Ikävä kyllä aivovienti tulee jatkumaan. Muuttajat tulisi saada palaamaan hankittuaan lisää tietoa ja kokemusta muualla. Olosuhteet pitäisi luoda houkutteleviksi paluulle. Toisaalta ulkomaisen kokemuksen hankkiminen ei ole huono asia. Sitä pitäisi tapahtua koko ajan. Eli kyse on siitä,palaako joku muuttaja vai ei!

Jarmo Hussi

Eiköhän suurin osa työttömistä voisi elättää itsensä työllä jos ensinäkään työtä olisi ja toisekseen sellaista työtä että sillä voisi elättää itsensä. Nämä lifestyeinkkarit ovat sitten eri asia.

Samy Arling

Valuuttapaosta yhä vaietaan, sen täytyy olla ennätyslukemissa ? Kynnelekykenevät vievät varansa ja itsensä turvaan Hölmölandian luhistumisen aattona, elämme hetkeä ennen Perustuslain lopullista hylkäämistä,tasavertaisen verotusperiaatteen loppua ja härskisti jälkeläisten velaksi.

Kai Lähteenmäki

Väärää politiikkaa, sanoi Manu K.
Pitäiskö katsoa myös peiliin?
Fundi-Vihreät, vasuripölhö- populistit ym ovat vuosikymmeniä kunnostautuneet kansantaloutemme ja teollisuutemme kannalta ”pissi omiin muroihin” -toimintaan.
Ei ihme, että olemme syvällä suossa.

Ainoa Vihreiden kannattama teollinen toiminta lienee ollut tuulimyllyjen ja valopaneelien hankinta Kiinasta ja niiden tuotannon tukeminen - pian mrd €/ v tasolla.
Saksassa uppoaa kansalaisten rahoja yli 31 mrd/v Energiewenden tukemiseen- ilman mitään hyötyä ilmastolle- päinvastoin lisää hiilivoimaa ja päästöjä.
Googlaa Germany Energiewende costs

Ydinvoiman pölhöpopulistinen vastustaminen- mikä suunnaton satojen mrd nihilistinen toiminta?
Ajatellaanpa, jos v 1994 olisi annettu teollisuuden rakentaa omilla rahoillaan muutamia ydinvoimaloita, niin meillä olisi nyt toiminnassa N kpl uusia , mutta koeteltuja vanheman mallisia ydinvoimaloita, joiden tuoma halpa ja päästötön sähkö olisi taannut energiaintesiivisen teollisuuden investoinnit maahamme- kuten kultaisella 80-luvulla.
Poissa olisi nykyinen itku ja hammasten kiristys...
Ja toisenlainen päätös Arkadianmäellä v 1994 olisi säästänyt paljon - mm estänyt kymmeniä tuhansia ihmsiä kuolemasta pienhiukkaspäästöihin. Ja pelastanut ilmastoa KH-ilmiöltä. Ja säästänyt euroja, kun ei olisi tarvinnut ostaa hiiltä, öljyä, ydinsähköä Ruotsista ja Venäjältä.

Ja kun teollisuus on häipynyt edullisempiin oloihin, niin
- satoja tuhansia yksityispuolen aitoja työpaikkoja on sulanut pois

- satatuhatta korkean osaamisen vientityöpaikkaa loppui, seurauksena valtavat määrät insinöörien, ekonomien, ym akateemisen väen ilmaantui työttömyys jonoon...

- ja kun verotulot lopahti, niin myöskään julkispuoli ei voi loputtomasti ottaa velkaa ja työllistää akateemista ym koulutettua porukkaansa. Vaikka toistaiseksi tuolla 10 mrd/v velanotolla on maksettu julkishallinnon kovia palkkoja.

Kai Lähteenmäki

Tasan ei käy onnen lahjat...

Julkisella puolella on myös noita pitkään koulutettuja, apurahatutkijoita, yms pätkätyöläisiä- monet ei ole koskaan päässeet lähellekään valtion 4 tuhannen euron mediaanipalkkaa eikä siis myöskään -eläkettä.

Mielestäni pitää puuttua varsinkin julkishallinnon palkkapotin suuntaamiseen- ja myös ihmisten palkkoihin ja eläkkeisiin.
Hiljan päämin Sipilä kävi kertomassa yliopistojen johatajille, että valtiovalta odottaa paljon parempaa tuottoa valtion suurista investoinneista yliopistoille. Valtiomme tukia on kasvanut viime 10-15 v viime v asti.
Mutta tuloksia uusien itsekannattavien työpaikkojen muodossa ei näy?
Kansalaisena jaan päämnisterin huolen T&K- investointien pitää tuottaa sellaista tietoa, jolle on kysyntää maailmalla ja joka työllistää.

Prof. Marianne Mazzucato kertoo mielenkiintoisesti USAn liberaalien näkemyksiä kirjassaan The Entrepreniel State.
Valtiolla pitää olla "Tulevaisuus-investointi" kirstu, portfolio.
Valtio kehittää startupeja, myy ne vasta kun niistä saa hyvän hinnan. Saaduilla myyntirahoilla kasvatetaan tuota kirstua, jolloinka korkeakouluihin, startupeihin yms voidaan satsata yhä enemmän...
USan kokemukset yritysten verohelpotuksista eivät lupaa hyvää- siellä bigpharman, ym innovaatiorahet valuu firman omien osakkeiden ostoihin ja sitä kautta ylimälle johdolle ja osakkeenomistajille.
Tuo on tärkeä syy USA räikeään eriarvoisuuteen- 1% saa suurimman osan tuloista.
Ja se selittää myös USA rappeutuvan kyvyn tuottaa innovaatioita.

Tuttuja on pudonnut vientifirmoista 50v iässä, sen jälkeen monet saa pari v ansiosidonnaista, kunnes putoaa peruspv-rahalle 500€kuussa. Sillä ei eläke juuri kerry. Monet elääkin elämänsä viime 40 v köyhyydessä... ei ole työterveyshuoltoa etc

Samaan aikaan tuttuja kuntien ja valtion ihmisiä ovat saaneet palkankorotuksia n 30%/10v aikana?
Työttömyys ei uhkaa, eikä monilla edes työstressi.
Ja mikä parasta heidän - noiden onnekkaiden HannuHanhien - kannalta, eläkettä kertyy kivasti 65-68v asti.

Ja sitten nuo HannuHanhet voivatkin virkeinä ja terveinä jäädä hyvälle eläkkeelle. Heille ovat päättäjämme päättäneet turvata vauraan eläkeiän?

Tosin julkisella puolella on myös noita koulutettuja, apurahatutkijoita, yms pätkätyöläisiä- monet ei ole koskaan päässeet lähellekään mediaanipalkkaa eikä siis myöskään -eläkettä?

Tasan ei käy onnen lahjat.
Missä on se tasa-arvo?

Kari Aaltonen

Sipilän hallituksen toimet tuottaa tulosta,koulutettu väki lähtee ja tilaale tulee vähemmän koulutettua väkeä, mutta heitä ei kuitenkaan ole varaa kouluttaa kun valtion yhtiöitä järjestellään myytikuntoon, niin että voitot voidaan kotiuttaa verparatiisiin harvojen huviksi,mutta mikäli Keskusta jatkaa hallituksessa, niin eihän täällä muuta tarvitse osatakkaan kuin sikoja kasvattaa.

Sirpa Abdallah

Uutiskirjoituksessa sanotaan "Eikä se määrä vaan se laatu. Hajatietojen mukaan näyttää siltä, että hanakammin ulkomaille ovat muuttamassa parhaat – heille on kysyntää. Osittain tämä tietysti johtuu pitkään kestäneestä lamasta, jonka maksajia ovat erityisesti työmarkkinoille pyrkivät nuoret. Ne, joille on kysyntä ulkomailla lähtevät ja ne, joille ei ole, jäävät työttömiksi Suomeen, hän kommentoi."

Voikin kysyä, miksi ylipäänsä meillä on ilmainen koulutus? Maksamme oppilaiden asumiskustannuksia ja muita opintomenoja. Miksi teemme tämän? Eikö olisi kohtuullista asettaa ylin opinto-aste maksulliseksi, jolloin aivovienti ei niin kovin rasittaisi yhteiskuntaa?

Kai Lähteenmäki

Miten pienentää valtion velanotoa?
En itse lopettaisi työttömyyskorvauksia- meillä alkaisi kuolla tuhansia nälkään , epätoivoisiin ryöstöihin, varkauksiin ym?
Menisimme takaisin 1800-luvulle ihmisviidakkoon?
Työttömyysturva on osa tätä hyvinvointiyhteiskunnan perusturvaverkkoa.
Parempi ratkaisu:
Sen sijaan sääsäisin julkishallinnon palkkamenoista n 20% leikkaamalla mediatulojen yläpuolelta palkkoja ja eläkkeitä.
Eli sielä palattaisiin 2006 tasolle palkoissa- ei paha?
600 000 kovapalkkaista ihmistä julkishallinnossa, mediaanipalkka 4000€ valtiolla, kunnilla ylii 3000€- sieltä voisi hyvin vähentää 10 mrd/v.

Kai Lähteenmäki

Priorisointiongelma- nythän rahaa kylvetään aika turhiin kohteisiin historian jatkumona.
Ne pitäisi sijoittaa TULEVAISUUS invstointeihin.

Ensin löysät pois julkishallinnosta!
Jokainen meistä tietää kuntien ja valtion töistä ja väärinkäytöksistä.
Voisin itsekin kertoa kymmenistä kalleista tunaroinneista sekä kunnilla että valtiolla.
Toki 80% julkisen puolen ihmisisistä tekee arvokasta työtä ahkerasti- mutta niitä turhia laiskoja lusmuja on liikaa..

Nyt on lopultakin siirrettävä julkishallinnon palkkapottia tuonne T&K puolelle riittävästi, esim 30 000 uutta työpaikkaa nuorille/innovatiivisille keksijöille , insinööreille, maistereille, tohtoreille.

Rahat siihen ?
Noh helposti- jos vaan on johtajuutta päättäjillämme?
Järkeistämällä 600 000 ihmisen julkishallintoa- helposti 100 000 ihmistä vähemmällä sen on selvittävä.
Esim päällekkäistä työtä tekevät, vierekkäisten pikkukuntien kovapalkkaiset hallinto- ja pomo ihmiset voisi tyytyä 4-6 tunnin/pv palkkaan. Vapaa-ajalla voisi tehdä muuta työtä- kuten muutkin köyhät pienipalkkaiset?

Yhden vuoden syömävelka 10 mrd € sijoitettava Tulevaisuusinvestointeihin- muuten tulee Noutaja...

Mikko Toivonen

Tuossa on varmasti joissain oloissa totuuden siementä, sillä olemmehan nähneet aivan konkreettisesti että kaikista huonoiten koulutetut ja ymmärtämättömimmät ovat äänestäneet valtaan "diktaattoreja" kautta maailman historian. Erdogan ja Trump ihan tuoreina esimerkkeinä, pahempia edes referoimatta nyt.

Marja-Terttu Peltovuoma

Se tosi asia näissä osassa kommentoijassa on ainakin faktaa : Osa elää täysin menneisyydessä...se teki sitä ja sitä silloin.Niin kauan kun nämä menneisyyteen kuolettuneet jaksaa pulista niin toivotaan että dementialääkkeet jossain vaiheessa lakkaavat hidastuttamasta tulevaisuutta..Se on jo suuri voitto kansakunnalle ja turhille menneisyyden vangeille pulitettu palkka,niitä on eduskunnassa hallituksessa mukana taas pilvinpimein kuin täällä osa kommentoijista.Saapukaa jo vuodelle 2017..

Atso Eerikäinen

Ei Suomi vie yhtään "aivoa" ulkomaille, vaan "huippuaivo" itse päättää lähteä, koska ei ole riittävästi sellaisia työpaikkoja köyhtyvissä valtion yliopistoissa, joissa voisi tehdä huippututkimusta, johon "aivot" luovat edellytyksett, eikä haluta löhötä kotisohvalla tai pelata nettipelejä työttömyyskorvauksella.

Ja samasta syystä nuo "huippuaivot" eivät koskaan palaa Suomeen, vaikka kenties haluaisivat. Parhaat työpaikat on jo täytetty suhteilla hyvävelikerhon toimesta tai oikean puoluejäsenkirjan omistajilla.

Markku Lehto

Jos arvioidaan, että yhden tutkijan kokonaiskustannukset olisivat 100 000 € / vuosi, niin jakolaskulla voidaan laskea paljonko tutkijoita voitaisiin laittaa tutkimustyöhn 211 miljoonalla eurolla. 211 000 000 € / 100 000 €/tutkijavuosi = 2 100 tutkijavuotta.

Tuo 211 miljoonaa euroa on se raha, joka on varattu tälle vuodelle valtion budjetissa tuulimyllytukiaisille. Tulevina vuosina summa tulee olemaan 250 - 300 miljoonaa euroa/vuosi. Olisiko Soinivaara valmis muuttamaan rahoituksen painopistettä ?

Kai Lähteenmäki

Hyvä vertaus Markku, kiitos.

Luulisin kuitenkin, että harvan tutkijan kokonaiskustannukset yltää tuonne 100k€/v asti- ehkä joku huippulääkäri/professori kalliissa labrassa?
Tyypillinen apuraha on nykyään tuo 15 000€/ vuosi, josta ei makseta veroja, eikä kerry eläkettä.
Peruspalkkainen assistentti tms kustantaa n 35k€/v.
Miljoonalla kustantaa siis n 30 junioritutkijaa?

Mutta tuo vauhdilla kasvava , pian 500-1000 milj€/v tuulivoima + PV-paneeli tuki , vie työpaikan ja leivän 500*30 - 1000*30 = 15 000 -30 000 tutkijalta! Tuolla rahalla voismme tuplata nykysien tutkijamäärän?
Jos nuo tutkijat palkataan sellaisiin tehtäviin, joista nopeasti generoituu uusia aitoja työpaikkojan yrityksiin, niin kansantaloutemme ongelmat vähenee dramaatisesti *)

No valtiolla mediaanipalkka on n 4000€/v, siis kokonaiskustannukset työnantajalle = n 8000€/v
Kunnillakin 3000-3500€/v, siis kokonaiskustannukset työnantajalle = n 6000€/v.
Joten noita enemmän tai vähemmän tarpeellisia ja ahkeria virkamiehiä saamme miljoonalla 10-15 kpl?

Ja kun yksityinen sektori kasvaa ja työllistää, niin verotuloja alkaa tulla ovista ja ikkunoista kuten 80-luvulla.
Silloin pystymme rahoittamaan myös humanisteja, kulttuurintekijöitä, taiteilijoita,.. paljon lisää.
Ja pitämään huolta lapsista, sairaista, vanhuksista,..
Ei siis ihan pikkujuttu ?

Asiaan liittyy myös elämisen kustannukset, erityisesti asuminen on meillä aivan liian kallista.
Vaikka itse asunnon voi rakenta varsin halvalla, alkaen kiinalaisista moduuliasunnosita 100$/m2.

Ainakin asioista pitäisi uskaltaa puhua enemmän? Miksei muuten puhuta?

Rakastammeko liikaa kurittajaamme?

*)
Saksassa Energiewende-tuet ovat jo yli 31mrd€/v- ja kasvaa n 10%/v.
Googlaa lisää Handelsblatt en energiewende costs

Juhani Norrkniivila

Kaikki ne henkilöt saa lähteä Suomesta jotka haluaa ja tykkäävät saavansa paremman elämän muualla, Suomihan on vapaa maa. Tulevaisuudessa niiden henkilöiden pitäisi maksaa Suomen valtiolle se valtion kustantama koulutus. Poikkeuksena ne henkilöt joille ei Suomessa ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä, ne henkilöt vapautuisivat korvauksista. Onko meillä Suomessa koulutettu liikaa Tohtoreita ja lisensiaatteja ym. joille ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä, jotka joutuvat lähtemään ulkomaille. Pitäisikö päättäjien katsoa mille aloille ihmisiä koulutetaan, ettei tule niitä tyhjäntoimittajia liikaa, joilta sitten eräät oppositiopuolueiden edustajat tilaa niitä kaiken maailman, lapsellisia asiantuntijalausuntoja joilla hämmennetään politiikkaa ja kansaa ja hidastetaan hyvää sekä nopeaa päätöksentekoa.

Ari Ohvo

Vasemmiston rakastama hokema, jossa kaikille annetaan koulutus on johtanut siihen että koulutus on menettänyt Suomessa arvonsa. Jos puolella väestöstä on korkeakoulututkinto niin ei kaikille valmistuneille löydy koulutustavastaavaa työtä ja osalle ei löydy työtä ollenkaan. Tilastoissa ei näy se että kuinka moni tekee koulutustaan vastaamatonta työtä. Jos insinööri on lakaisukoneen kuljettajana lasketaan se Suomen koulutusjärjestelmän voitoksi koska hänellä on työtä.