Maanantai 27.2.2017

Liitto: ”Johtajana 15 vuotta – Te-toimisto tarjosi puhelinmyyjän työtä”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
12.1.2017 08:24
  • Kuva: Petteri Paalasmaa /Uusi Suomi
    Kuva
|

Te-toimistot välittävät myynti- ja markkinointialan ammattilaisille usein hyvinkin vähän aiempaa kokemusta vastaavia tai muuten epämääräisiä työtarjouksia, kertoo ammattiliitto Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n tekemä kysely Kauppalehden mukaan.

– Te-toimiston paikat ovat sellaista, että niitä ei kukaan huoli ja siksi ne laitetaan työtarjouksina työttömille, mainitaan esimerkkinä kokemuksesta, joita MMA:n mukaan on ”valitettavan monella” myynti- ja markkinointialalla.

MMA esittää huolensa vuoden alussa voimaan tulleesta ammattisuojan muutoksesta työnhaussa. Muutoksen mukaan työttömäksi joutuneen on kolmen kuukauden kuluttua otettava vastaan myös sellaista kokoaikatyötä, josta maksettava palkka työn vastaanottamisesta aiheutuneiden kustannusten jälkeen on pienempi kuin työttömyysetuus.

– Onko tarkoitus jatkossa murtaa työttömän työnhakijan ammattitaitosuoja kokonaan ja samalla pakottaa ihmiset hakeutumaan kyseenalaisiin työpaikkoihin? MMA kysyy tiedotteessaan.

MMA:n kyselyn perusteella te-toimistolla ei ole osaamista huomioida hakijan kokemus ja tausta välittäessään työtehtäviä. Te-toimisto saattaa tarjota vuosia myyntipäällikkönä toimineelle puhelinmyyjän tai ovelta-ovelle-pölynimurikauppiaan tehtäviä.

– Te-toimisto on tarjonnut minulle esim. puhelinmyyjän tehtäviä provisiopalkalla. Olen toiminut johtajatasolla yli 15 vuotta ja esimiestasolla lähes 30 vuotta, yksi vastaajista kertoi kokemuksistaan.

Lue myös: TE-toimiston vastaus loksautti leuan: ”What! Ei ihme, että opiskelua ja työtä on syytä vältellä”

”Te-toimisto on tarjonnut minulle esim. puhelinmyyjän tehtäviä provisiopalkalla. Olen toiminut johtajatasolla yli 15 vuotta ja esimiestasolla lähes 30 vuotta.”

MMA on huolestunut myös siitä, että te-toimisto ei aina näytä tarkistavan välittämiensä työpaikkojen taustoja.

– Lakiuudistus ajaa työnhakijan pahimmassa tapauksessa vastaanottamaan työtä maksukyvyttömästä yrityksestä, jossa poljetaan työntekijän oikeuksia, MMA:n toiminnanjohtaja Juha Häkkinen toteaa tiedotteessa.

– Sain te-toimistosta yhden työtarjouksen. Oli hieman epämääräinen ja asiaa selviteltyäni huomasin, että firmalla ollut työsuhteisiin ja palkka-asioihin liittyviä epäselvyyksiä, yksi kyselyn vastaaja kommentoi.

– Te-toimiston kautta saamani työtarjousten yritykset ovat taloudellisesti huonokuntoisia eivätkä työtehtävät vastaa tarjottua nimikettä. Voisin ilmaista sen niin, että lääkärin pitäisi mennä laitosapulaiseksi. Koen, että kokemukseni sekä urani mitätöityisi näiden töiden myötä, toinen vastaaja kertoi.

Lue myös: ”Työttömän opiskelu näyttäytyy puolirikollisena toimintana” – Akava varoittaa tulkinnoista TE-toimistoissa

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n Myynnin avoimet työpaikat -kyselyyn vastasi yli 900 henkilöä joulukuussa 2016. Tutkimukseen vastanneista noin 700 on työssä ja 170 työttömänä.

Lähde: Kauppalehti

Lue myös:

Akava: 2400 €/kk tai 3200 €/kk – 300 euron palkankorotus ei kannata

Ministeri Lindström: ”Sain työttömänä käteen 1400–1600 €/kk – olen itse hyvä esimerkki”

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Harri Salonen

Nyt on käynyt niin, että TE-toimisto on kyykyttänyt sinua. Sinun täytyisi olla vähän fiksumpi ja voittaa heidät heidän omassa pelissään.
Menisit sinäkin haastateltavaksi potilasavustajan työhön. Jokainen järkevä haastattelija ymmärtää, että et ole tulossa alalle ja motivaatiosikin on alhaisempi kuin nuoremmalla ihmisellä, joka voisi oikeasti vaihtaa alaa. Aika helposti saisit vakuutettua heidät, että et ole sopiva nainen tähän työhön.
Sinultahan menee aikaa ja vaivaa - ja ihan turhaahan se on, mutta karenssi ei paukahda.

Marja-Liisa Kalkela

No miksi -15 oli jo 90 000 saanut karenssin ?
Oliko työvoimatoimistoa ohjattu niin että tarjoaa työtä mikä ei sovi? Jotta työttömyyskorvauksissa Stvm säästäisi kun karenssit tulee.
Kysyykö Kela nyt työttömän ammattia kun työvelvoite kuuluu perustuloon ja peruspäivärahalla olevia?
Kun ilmaistyötä tekee jo 142 000 tukeansa vastaan .Niin uskotko yhä että kaikkien alojen työttömille ,työ on ammatin mukaan ?
Korkeasti koulutettu tiploomi-insinööri työtön on nyt edm.tehtävissä 560e/kk palkalla?
Sairaanhoitaja työtön 560e/kkpalkalla hoitotyössä?

Harri Salonen

”Te-toimisto on tarjonnut minulle esim. puhelinmyyjän tehtäviä provisiopalkalla. Olen toiminut johtajatasolla yli 15 vuotta ja esimiestasolla lähes 30 vuotta.”

Oikein tehty. TE-toimistolta siis.

Jos kyseessä on vaikeasti työllistettävä viisikymppinen henkilö, joka on itse ajanut oman firmansa konkurssiin, niin tämä on juuri se, mitä TE-toimiston pitää tehdä. Töihin vaan, muuten on rasite yhteiskunnalle.

Ammattitaitosuoja on toki hyvä asia. Mutta sille pitäisi olla maksimikesto ja oletan, että tässä on siitä menty yli.

Marja-Liisa Kalkela

Tiesitkö että jos työstä mitä tarjotaan työttömälle ,jos kieltäytyy siitä tukea leikataan 20%-40% ja seuraa karenssi.
Tuota työn vastaanottamista on kiristetty jo-08 lähtien . Kyllä siinä työtön jää toiseksi Kelan tukien ehtojen takia.

Morgan Kane

Mikä nyt ei mene perille? Et kieltäydy, vaan annat fiksusti työnantajan ymmärtää, että olet väärä tyyppi. Harvempaan paikkaan kai väkisin otetaan täysin sopimaton. Kai sitä nyt jokaisessa on hieman harrastelija teatterilaista, eikä sitä täydy olla yltiöpäisen suoraselkäinen, kun ei TE-toimistossakaan sitä olla.Tällä tarkoitan siis järjettömiä työtarjouksia.

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #12

Sopisi lukea Kelan sivuilta työttömien tukien ehdot.
-Kannattas lukea myös köyhyyskeskustelusta kommentit työttömien kerotomana.
Jos kyykytys aloitettiin jo-94 ja on jatkettu -08-16. Niin mikähän siinä on takana?

Ensin se työtön oli laiska.Makasi kotona tuilla. Sitten se syrjäytyi työelämästä ,sen jälkeen
se ainoa tuki elantoon ,sosiaaliturvasta onkin vasteekkeellinen.Työtä ilmaiseksi tukea vastaan. (halpatyövoimaa)

Onko muuta vaihtoehtoa jos on irtisanottu,työtön ja palkanmaksu loppuu?

Perintö,Lotto-potti,pullojenkeruu,kerjääminen tai varastaminen?
Jostain se elanto on itselle ja perheelle saatava.
Siksi kai sosiaaliturva työttömyyden aikana, turvaamaan elantoa on luotu.
Siihen tuo edm.maksoi veroja työssä ollessaan .

Sopii mennä kokeikemaan keinojasi ,kuinka hyvin ne puree Kela/työkkäri/sossun systeemiin ,jotka karensseista ja tukien leikkauksista päättää. Eduskunnan laatimilla lailla.
Jos yksi työ ei sovi,yrityksistä,yleishyödyllisistä säätiöistä,kunnilta löytyy aina muu työ
työttömyyskorvausta vastaan ilman palkkaa.
Avoimiin työpaikkoihin kun on satoja hakijoita .

Morgan Kane
Vastaus kommenttiin #14

Ei minun tarvitse, mutta taatusti työnantaja ei palkkaa minua idioottimaiseen duuniin, koska olisin haastattelussa vaikka kakat housussa, joskin hyvin innokkaana tulemaan töihin. Jos taas joutuisin yleishyödylliseen duuniin, niin kai siellä voisi nenää kaivella, siinä missä kotonakin.Kannattanee voivottelun sijaan opetella pelaamaan tätä peliä.

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #16

Kaivella nenää,viesti Kelaan ja tuet loppuu. Onko noin vaikea käsittää sitä että työttömyystukien saamisen ehto on tarjotun työn tekeminen?

"Aktiivitoimet" työn kuin työn vastaanottamiseen kun "Aktivoi" nälkä parhaiten ,kun tuet loppuu. 487e/kk kun leikataan 40% sillä pitää pärjätä kuukausi ,niin alkaa se tarjottu työ pakosta maittaan .
Ja juuri se noiden tukien ehdoilla toteutetaan.

Kun työttömät makoili soffalla tukia nauttien ,valikoiden omanalan työtä vain odotellessa . Siitä tehtiin loppu noilla keinoilla.

Vai pitäisikö mielestäsi työttömien samoissa tuissa olla duunari työttömillä ja pomoina olleilla työttömillä omat ehdot kummallakin ?
Yhdenvertaisuuslain mukaan ,kelan yhteisistä verovaroista.

Ja koska tuet maksaa valtio ,pelisäännöt niihin määrää eduskunta.

Marja-Liisa Kalkela

Onko hallitus muuta puhunutkaan ? Työttömät työhön .
Puh.myynti on TYÖTÄ ,josta on kieltäytynyt. Se riittää karenssiin . Omaa ammattia vastaavaa työtä vaatimus poistunut jo aikapäiviä sitten.(jos työttömyystukea on saanut)
esim.Laki siitä on tehty joulukuussa-14.Yhdenvertaisuuslaki ei koske työelämässä työttömää olevaa. Eikä "Aktiivitoimista" voi kieltäytyä. (tarjotusta työstä)