Tiistai 23.10.2018

Iso alennus autovakuutukseen? – ”Hyvä kuski” voi säästää Bernerin mallissa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
17.1.2017 12:49
Päivitetty: 
17.1.2017 12:54
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    Liikenneministeri Anne Bernerin johtama väylähanke muuttaa autoilun kustannuksia tuoden uutena maksuna mukaan tienkäyttömaksut, mutta laskien autoilun verotusta. Myös vakuutusmaksut saattavat muuttua väyläoperaattorien myydessä paketteja.
|

Tiettyjen kuskien liikennevakuutuksien hinta voi jatkossa alentua merkittävästi, vihjaa LähiTapiola Kauppalehdelle. Edellytyksenä on seurantalaitteen käyttö, mikäli sellaisen mahdollisuus tulee mukaan liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) väyläyhtiöhankkeeseen.

LähiTapiola toteaa, että seurantalaitteen avulla toteutettava räätälöity vakuutus palkitsisi autoilijaa turvallisesta ajamisesta.

– Voi sanoa, että siinä on merkittäviä säästömahdollisuuksia, vakuutusyhtiön moottoriajoneuvovakuuttamisen johtaja Tapani Alaviiri sanoo Kauppalehdelle.

Liikenne- ja viestintäministeri Berner esittelee torstaina ehdotuksen selvitykseksi liikenneverkon kehittämisestä. Keskiössä on valtion väyläyhtiö, johon siirretään valtion tie-, rautatie-, ja vesiväyläomistukset. Tämä liikenneverkkoyhtiö myisi väylien käyttöoikeuksia yksityisille yhtiöille, jotka myisivät niitä asiakkailleen.

Liikenne- ja viestintäministeriöstä on aiemmin kerrottu Uudelle Suomelle, että vakuutusyhtiöt ja teleoperaattorit ovat yhtiöitä, joista voisi mahdollisesti tulla väyläoperaattoreita. Yksi mahdollisuus kerätä väylämaksuja on vapaaehtoisesti käyttöön otettava seurantalaite eli musta laatikko.

– Näkemyksemme mukaan kysyntä olisi alussa hidasta, mutta lähtisi kasvamaan muutaman vuoden päästä. Se edellyttää, että valtiovalta tekee päätökset yhtenäisestä seurantalaitteistosta ja että teknologia on hyödynnettävää ja juridinen viitekehys sellainen, että dataa voi asiakkaalta pyytää, Alaviiri sanoo KL:lle.

Lähde: Kauppalehti

Liikenneministeri Bernerin johtama väylähanke muuttaa autoilun kustannuksia tuoden uutena maksuna mukaan tienkäyttömaksut, mutta laskien vastaavasti autoilun verotusta.

Lue myös: Musta laatikko tulee autoilijalle halvemmaksi? – 10 vastausta Bernerin väylähankkeesta

Henkilöt: 
Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Janne Paalijärvi

Näen jo miten asiassa saattaa käydä tulevaisuudessa. Jossain vaiheessa laatikottomien autojen vakuutusmaksut "yllättäen" nousevat. Näin kuskit, jotka eivät halua yksityisyyttään loukkaavia ja tietoturvattomia mustia laatikoita autoihinsa, joutuvat maksamaan tästä suuren hinnan. Toivottavasti koko hanke haudataan.

Pasi Käyhkö

Millä lailla tietoturvattomia ja yksityisyyttä loukkaavia mustia laatikoita? Rekisterinumero on, tai pitäisi olla, joka autossa. Soittamalla Fonectalle saa tiedot auton omistajasta jne. muutamassa sekunnissa. Samoin puhelimesi (kännykkä) päivittää liikkumisiasi koko ajan jopa tuonne rapakon taakse asti. Ja hyvin tarkasti.

Tomi Salonen

Miksi ylipäätään kulkuneuvot tehdään sellaisiksi, että pienestä kolhusta vakuutusyhtiö (lue: kuskit) joutuvat maksamaan tuhansia. Miksi autojen tuulikupu tehdään sellaiseksi, että sen korjaaminen maksaa ylivertaisesti usein koko ajoneuvon hintaan suhteutettuna?

Ajatukseen on ollut pakko samastua tyyliseikatkin huomioiden sen jälkeen, kun merkkejä tai malleja ei oikein erota toisistaan – jagge tai tojota... mutta lokarinkaari on 2.000 €.

Jussi Linjama

Autoni liikennevakuutuksen vuosittainen maksu vaihtelee 100 ja 125 euron välillä. Koskien mahdollisia merkittäviä alennuksia vakuutusmaksussani tiedustelisin seuraavaa:

1) Paljonko vuosittainen vakuutusmaksuni olisi silloin, jos laitteen mukaan ajankin todistettavasti niin hyvin kuin kukaan voi ajaa?

2) Mikä on laitteen hankintahinta?

3) Kuinka paljon joudun maksamaan laitteen käytöstä kuukausi-, vuosi- katsastus- tms maksuja?

Kun näihin kysymyksiin on saatu vastaukset, voimme oikeasti lausua jotain siitä, kuinka merkittävästi kustannukset alenevat, jos lainkaan.

Mikko Toivonen

Se on se hyvän ajajan bonuskin aika kyseenalainen kannuste.
Itselläni on 100% puhdas vahinkotili koko siltä ajalta kun olen Suomeen palattuani ajoneuvoa omistanut ja käyttänyt. Bonukset lienevät niin lähellä maksimia kuin ne nykysääntöjen mukaan voivat olla.

Jostain mukavasta syystä se pakollinen liikennevakuutus on kasvaneista bonuksista riippumatta pysynyt melko samana joidenkin pennien eroilla. Eli eri perustein vakuutusmaksua nostetaan sitä mukaa kun bonuksia kertyisi.

Ei sekään oikein bonuksia ja hyvän ajajan lisiä kannusta keräämään.

Olipas muuten kirjoittaja Linjamalla poikkeuksellisen halpa vakuutus 100-125 euroa vuosi. Minulla se on kutakuinkin 161 euroa per neljännesvuosilaskutus ja ihan tavallinen vanha kosla