Maanantai 18.12.2017

SAK-johtaja ennustaa: Sipilän hallitus kaatuu kesällä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.2.2017 12:15
  • Kuva: Joel Maisalmi / Alma Talent arkisto
    Kuva
    SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen ennustaa blogissaan Suomeen hallituskriisiä.
|

SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen (sd.) ennustaa, että Suomessa on pian hallituskriisi. Tukiainen analysoi Puheenvuoron blogissaan, että huhtikuussa käytävät kuntavaalit johtavat lopulta jopa hallituksen kaatumiseen.

Hallituspuolueiden, keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten, kannatus on huvennut kyselytutkimusten perusteella. Heikoilla on ollut etenkin perussuomalaiset, joka sai Ylen tammikuun gallupissa vain 8,8 prosentin kannatuksen.

– Jos gallupit toteutuvat kuntavaalien tuloksessa, on täysin mahdollista, että Suomessa on kesällä hallituskriisi. En usko, että kannatuksensa puolittaneet perussuomalaiset päättäisivät lähteä hallituksesta. Sen sijaan kriisi voi syntyä perussuomalaisten puheenjohtajakamppailun seurauksena, Tukiainen kirjoittaa.

Puolueen puheenjohtajakisassa Timo Soinin haastajaksi on nousemassa Jussi Halla-aho, joka tunnetaan etenkin maahanmuuttokriittisyydestään.

– Jos Halla-aho nousee perussuomalaisten puheenjohtajaksi, saattaa hallituksen sisäinen yhtenäisyys joutua liian koville. Niin Kokoomuksen kuin Keskustankin piirissä avoimesti rasistisen Halla-ahon nousua puheenjohtajaksi pelätään. Soinin mahdollisuudet estää Halla-ahon nousu tilalleen ovat aika huonot – varsinkin, jos perussuomalaiset häviävät kuntavaalit.

Tukiainen pohtii edelleen, että hallituksen mahdollisen hajoamisen jälkeen keskusta ja kokoomus voivat yrittää rakentaa uuden hallituksen RKP:n ja kristillisten kanssa, mutta tätä todennäköisempää olisi Tukiaisen mielestä se, että Suomessa käytäisiin syksyllä eduskuntavaalit.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Jaakko Aalto

Kuinkahan mones kaatumisennuste tämä jo on. Ovat sukua niille maaimanlopun ennustuksille. Kun yksi määräpäivä menee umpeen, niin sitten keskitään uusi. Esitänpä siis myös minäkin ennustuksen. Tämä hallitus kaatuu vuoden 2019 juhannukseen mennessä. Ja väitän, että tämä ennustus on tähänastisista luotettavin.

Marja-Liisa Kalkela

Persujen valinta Halla-Aho tai Soini.
Eduskuntavaalien tulos/kuntavaalien tulos.
Eduskunnan ja kunnan päätäjinä samat samoista puolueista.
EU tulee käskyt niin eduskunnalle kuin kunnille.
Suostuuko Halla-Aho niitä noudattamaan jos itstuu Soinin paikalle.

Mikko Toivonen

Ei hallitus mihinkään kaadu sillä huonoudestaan huolimatta se on parempi kuin mikään opposition muodostama tai edes täydentämä hallitus olisi.

Parempi meille olisi toivoa hallituksen oikeasti edes yrittävän huolehtia tasapuolisesta kansalaisten yhteisestä edusta.

Nythän sillä on suunnattomia vaikeuksia rationaalin ja yhteisen edun hoitamisessa seuraavissakin asiakokonaisuuksissa:

-Energia ja liikenne energiapolitiikassa
-Sosiaali ja terveyspolitiikassa
-Maatalouspolitiikassa
-Metsän hoito ja käyttöpolitiikassa
-Tarvittavassa halpojen vuokra asuntojen tuottamispolitiikassa kasvukeskuksiin
-Hallittu maahantulo
-Lisätään vielä nihilistisessä alkoholipolitiikassa

Huonosti siis suurta osaa elämästä ja ihan perustarpeista hoidetaan eli ei haluta pikkuintressien vuoksi hoitaa.

Mutta hallituksen hattuun pelaa tieto siitä että nykyinen oppositio hoitaisi nuo tärkeät asiat vielä monin verroin huonommin

Matti Loikkanen

"SAK-johtaja ennustaa: Sipilän hallitus kaatuu kesällä"
Entä sitten, mitä sen jälkeen tehdään?

Ei uusi hallitus, eikä edes uudet vaalit korjaa maan taloustilannetta. Mutta jos demarit tulevat uuteen hallitukseen, uutta syömävelkaa otetaan reilusti lisää.