Torstai 30.3.2017

K-kauppias hermostui sikaileviin nuoriin: ”Kääntelevät käsin kaikki valkosipulivoipatongit – vain nauravat henkilökunnalle”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
17.2.2017 09:00
Päivitetty: 
17.2.2017 09:03
  • Kuva: Tiina Somerpuro / Alma Talent arkisto
    Kuva

Helsinkiläinen K-kauppias Hannu Roine harkitsee porttikiellon asettamista ilman vanhempia kauppaan tuleville nuorille. Roine avautuu Facebook-päivityksessään nuorten käytöksestä kaupassa.

Roineen mukaan ”läheisen koulun sijainti on jo pidemmän aikaa aiheuttanut meille eriasteisia haasteellisia ja varsin ikäviäkin tilanteita”. Hänen mukaansa osa nuorista käyttäytyy täysin sopimattomasti.

– He ottavat tuotteita esim. kylmätiskeistä ja jättävät nämä tuotteet ostamatta sekä sijoittelevat niitä lämpimiin paikkoihin, missä tuotteet tietenkin pilaantuvat. Irtokarkkitiskillä erilaisia karkkeja laitetaan pussiin jopa 500g edestä ja jätetään se ostamatta. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin heittää nuo pussit roskiin, Roine kertoo.

– Osa nuorista ottaa irtopaistotuotteita leipäosastolta käsin eikä pihtien kanssa, vaikka pihdit olisivatkin siinä käytettävissä. Osa jopa käy käsin läpi esimerkiksi valkosipulivoipatongit kääntämällä niitä kaikkia käsin. Kun henkilökuntamme huomauttaa näistä eri asioista heille, he vain nauravat takaisin.

Ongelmia aiheuttaa myös muun muassa näpistäminen sekä hyllyssä olevien tuoksujen suihkuttelu.

– Jos tällainen toiminta vielä jatkuu tulevaisuudessa, joudumme valitettavasti kieltämään nuorten kaupassa käynnin ilman vanhempiaan kokonaan, varsinkin koulun aukioloaikana. Toivoisin teidän suhtautuvan tähän asiaan vakavasti ja käyvän keskustelua jälkikasvunne kanssa, jotta emme joutuisi antamaan heille porttikieltoa kauppaamme. Siinä tapauksessa suuri enemmistö kärsii pienemmän porukan tekemisten vuoksi, kauppias harmittelee.

Lue myös:

”Mitä te oikein ajattelette siellä eduskunnassa?” – K-kauppias sai tarpeekseen: Nyt alkaa protesti

Energia-Jonnet kuriin vaikka väkisin: ”Olemme tosissamme”

Alla kauppiaan Facebook-päivitys.

Roineen päivityksestä kertoi ensin Iltalehti.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit