Sunnuntai 23.9.2018

Aiemmin Timo Soini ylpeili ryhmäkurittomuudella – nyt perussuomalaiset rankaisi homoliittojen puolustamisesta

Jaa artikkeli:
Luotu: 
24.2.2017 17:36
  • Kuva: Kimmo Haapala
    Kuva
    Vuonna 2008 perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kirjoitti blogissaan, ettei perussuomalaisissa ole ryhmäkuria. Toisin on nyt.
|

Vielä vuonna 2008 perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini suorastaan ylpeili sillä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmässä ei ole ryhmäkuria ja jokainen saa toimia kuten haluaa. Eilen puolue kuitenkin antoi huomautuksen kolmelle kansanedustajalle, jotka äänestivät homoliittojen puolesta vastoin ryhmäpäätöstä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kertoo Uudelle Suomelle, miksi näin toimittiin.

Valtaosa eduskuntaryhmistä on antanut jäsenilleen luvan äänestää avioliittokysymyksessä omantunnon mukaan, jolloin ryhmäkuria ei tarvitse noudattaa. Toisin on perussuomalaisissa. Terhon mukaan huomautukset annettiin ryhmäpäätöksen rikkomisesta.

– En laajasti kommentoi ryhmän sisäisiä asioita. Vahvistan, että huomautukset on annettu puolueohjelmiemme linjan ja niiden pohjalta yhdessä muodostetun ryhmäpäätöksen rikkomisesta. Ryhmä päättää kakista kurinpitotoimista tapauskohtaisesti, Terho vastasi Uudelle Suomelle tekstiviestissä.

Soini kirjoitti blogissaan vuonna 2008 ryhmäkurista aivan toisenlaiseen sävyyn.

– Perussuomalaisessa eduskuntaryhmässä ei ole ryhmäkuria. Perussuomalaisten valtuustoryhmissä ei ole ryhmäkuria. Saako jokainen ryhmän jäsen toimia miten haluaa? Periaatteessa kyllä, kunhan ryhmäkokouksessa etukäteen kertoo asiaa käsiteltäessä, että on eri mieltä ja toimii sen mukaan, Soini kirjoitti.

Sittemmin Soini on ilmoittanut, että perussuomalaiset vaatii ryhmäkuria avioliittoasiassa. Viikko sitten Soini esitti blogissaan kiitokset sen jälkeen, kun Aito avioliitto -kansalaisaloite kaatui äänestyksessä.

– Haluan kiittää Perussuomalaisia, jotka pitivät kiinni puolueen kannasta. Turpaan tuli – selkä suorana.

Huomautuksen saivat eilisessä ryhmäkokouksessa Tiina Elovaara, Arja Juvonen ja Ville Tavio. He äänestivät viikko sitten Aito avioliitto -lakialoitetta vastaan.

 

 

Puolueen puheenjohtaja Timo Soini kommentoi Aamulehdelle, että puolueen ohjelma on yksiselitteinen.

– Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Näin äänestimme viime vaalikaudella ja linja on sama. Eduskuntaryhmä teki asiasta ryhmäpäätöksen.

Ryhmäpäätöksiä pitää Soinin mukaan noudattaa ihan jokaisen puolueen puheenjohtajaa myöten. Jos näin ei tee, seuraa Soinin mukaan yhteisten pelisääntöjen mukaisesti rangaistus, joka tässä tapauksessa on huomautus.

Tasa-arvoinen avioliittolaki tulee voimaan maaliskuun alusta.

Lue lisää aiheesta:

Nyt tuli viimeinen sinetti: Sukupuolineutraali avioliittolaki tulee 1.3.2017

Kiista avioliittolaista: ”Ei ole väärin, ettei halua vaihtaa 5000 vuotta vanhaa mielipidettään”

Kokoomuslainen vetoaa kansanedustajiin: Vaietkaa avioliittokeskustelussa

Perustuslakivaliokunnan Aito avioliitto -kanta puhuttaa: ”Lähtökohdat ovat enemmän poliittiset”

Kansanedustajalta tyrmäys Aito avioliitto -ryhmälle: ”Ei mitään mahdollisuutta”

Jani Toivolalta kysyttiin eduskunnassa: ”Kysytkö tyttäreltäsi, kaipaako se äitiään?”

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jorma Nordlin

Yhdelläkään puoluejohtajalla, eikä muillakaan tunnetuilla poliitikoilla ei ole vaaleissa varmoja ääniä. Varman tuntuisesti kuitenkin palettia pyörittelevät. Toivottavasti äänestäjät pudottavat maan pinnalle ja paukuttavat nöyryyttä kalloon.

Arto Jääskeläinen

Hölmöä puhua vain ryhmäkurittomuudesta asiassa, joka on kirjattu puolueohjelmaan.
Jokainen kansanedustaja on sitoutunut puolueohjelmaan tullessaan puolueeseen ja on tietoinen siitä.
Äänestäjät ovat valinneet kansanedustajat sen perusteella.
Asian pitäisi siis olla itsestään selvä linjakysymys.
Kyseessä on rikkomus sekä puoluetta että äänestäjiä kohtaan.

Oikea otsikko olisi ollut "Piittaamaton ja harkittu rikkomus puolueen linjaa vastaan vaikka puolueen linjasta oli muistutettu juuri ennen rikkomusta."

Mikko Nummelin

Kokoomuksen ja SDP:n ryhmissä kustakin löytyi vain yksi, joka äänesti avioliiton säilyttämisen vain miehen ja naisen välisenä puolesta. Tällaiset äänestystulokset ovat epäilyttävän yksimielisiä siihen nähden, että asia olisi ollut näissä ryhmissä vapaasti harkittavissa.