Maanantai 17.6.2019

Ex-ylilääkäri varoittaa terveyskeskusten tilanteesta: ”Tulossa on vieläkin karmeampaa”

Luotu: 
4.3.2017 10:35
  • Kuva: Pekka Karhunen / Alma Talent arkisto
    Kuva
    Eläkkeellä olevan ylilääkäri Antti Holopaisen mukaan viime vuosina Päijät-Hämeen kunnissa tapahtuneet rajut terveyskeskusmaksujen korotukset ovat johtaneet erityisesti pienituloisten väestökerrosten terveyspalvelujen käyttömuutoksiin.
|

Lahtelainen eläkkeellä oleva ylilääkäri ja kaupunginvaltuutettu Antti Holopainen (vas.) arvostelee Puheenvuoron blogissaan kovin sanoin terveyskeskusten vuodeosastojen lakkauttamisia. Hän nostaa esimerkeiksi vuodeosastojen lakkauttamiset Nastolassa, Iitissä, Asikkalassa ja Padasjoella.

–Kun Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymän hallituksen päätöksellä säästöjen nimissä väkisin läpi ajettu yksi palveluverkon taso, eli terveyskeskusten vuodeosastot alueellisesti kattavana verkostona poistuvat valikoimasta, on kysyttävä, missä nuorempien väestöryhmien vuodeosastohoitoa vaativat sairaustapaukset hoidetaan ja mitä hoito maksaa eri palveluverkon tasoilla? Yli 75-vuotiaita huomattavasti pienempi, mutta merkittävä sairastavan väestön osuus joudutaan hoitamaan jatkossa akuutti 24 palveluiden piirissä, keskussairaalan erikoissairaanhoidon vuodepaikoilla ja kotisairaalapalveluiden piirissä, Holopainen toteaa.

Hän muistuttaa, että sote-uudistuksen alkuperäisenä perustavoitteena oli palveluverkon perustason vahvistaminen. 

–Nyt palveluja keskitetään purkamalla hoitovuorokausihinnaltaan halvimpia palveluverkon osia. Olisi tärkeää tietää, onko oikeasti toiminnallisesti ja taloudellisesti perusteltua keskittää alle 75-vuotiaita koskeva vuodeosastotoiminta erikoissairaanhoitoon ja akuutti 24 palveluvalikkoon. Voiko kotisairaala oikeasti korvata terveyskeskusten vuodeosastohoidon, hän kysyy.

Holopaisen mukaan viime vuosina Päijät-Hämeen kunnissa tapahtuneet rajut terveyskeskusmaksujen korotukset ovat johtaneet erityisesti pienituloisten väestökerrosten terveyspalvelujen käyttömuutoksiin, jotka heikentävät erityisesti pitkäaikaissairauksien, kuten diabeteksen ja muiden säännöllistä seurantaa ja lääkitystä vaativien sairauksien hoitoa. 

–Tapahtunut muutos johtaa sairauksien vaikeutumisen ja akuuttihoidon tarpeen kasvuun.  Näin hoitaminen muuttuu kalliimmaksi komplikaatioiden hoidoksi, hän kommentoi.

–Näin erikoissairaanhoidon kustannukset tulevat kasvamaan. Perustason vuodeosastoverkoston lakkauttaminen kokonaan tulee lisäämään kustannuspaineita koko palvelujärjestelmän näkökulmasta, kun periaate hoidosta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja oikeaan aikaan oikeassa paikassa ei ole enää mahdollista toteuttaa, Holopainen jatkaa.

Hän varoittaa kehityksen saattavan olla vieläkin ”karmeampi”.

–Tulossa on vieläkin karmeampaa, mikäli SOS-hallituksen yhtiöittämisvelvollisuus ajetaan ”valinnanvapauden” nimissä läpi. Asiantuntijat ennustavat kaaosta, jonka keskellä ylikansallinen terveysbisnes poimii hedelmät. Eriarvoistuminen lisääntyy, ja terveyserot ja syrjäytymiskehitys voimistuvat. 

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Marja-Liisa Kalkela

Koska päästään siihen että miljardien terveydenhoito annettaisiin alan asiantuntijoiden päätettäväksi.Joilla on käytännön ja ammatin kautta parhaimmat kokemukset miten asiat olisi hoidettava.
Siihen ei riitä Kepu kok ,Ps ministereillä ammattitaitoa .Eikä eduskunnan kansanedustajilla.

Marja-Liisa Kalkela

Ja pers.kepun.kok opeilla SOTE maksaa ketkä? Attendot vai ne veronmaksajat?
Outoa että pörssiyritykset jonka tärkein tavoite on Globaalissa markkinataloudessa voittojen maximoiminen osakkeenomistajilleen ,taistelee keskenään kuntien ja Kelan "vähistä" verovaroista?
Josta ei riittänyt julkisenpuolen työntekijöiden palkkoihin niin ettei jonoja olisi syntynyt.

Tuula Puikkonen

Veronmaksajat maksavat loppupelissä kaiken. Nyt uutena markkinoille tullut miljardibisnes Attendo on Lahtelaispolitikko Christiensenin pojan johtama bisnes. Isällä ja pojilla on myös Kotouman pakolaisbisnes. Pääpaikkana Singapore. Attendolla on koko hoito maksaa 4700,00e/kk. Ne kellä ei ole varaa maksaa, Kunta antaa palveluseteleinä erotuksen, veronmaksajien rahoja. Attendot näyttää olevan ns. Velax rakennettuja, eli tuotosta menee osa vähennyksiin ja huonompiin henkilökunnan palkkoihin kuin Kunnalla ja loput lähtee maasta pois, eivätkä jää hyödyttämään ja kiertoon meidän yhteiskuntaan.

Mikko Toivonen

Jos asia reilusti populisoidaan, niin terveydenhuollon ongelma on melko puhtaasti vain terveyskeskustasolla. TE siis saataisiin parannettu kun se parannettaisiin.
Sen voi taas populisoituna tehdä ilman lisärahaa ja todella julkisia kustannuksia vähentävänä kahdella päätavalla joita kumpaakaan taas poliitikomme eivät suostu edes ajattelemaan kun ei tule omia tai joukkueensa etuja:

1. Muutetaan tervarien henkilökunnan palkkausta tulossuuntaan ja yritetään päästä vaikkapa saksalaisen potilassuoritustason suuntaan nykyisestä noin kolmasosa potilastapaamisia per päivä per lääkäri verrattuna esimerkiksi juuri Saksaan. Siis laiskuus ja tehottomuus pois palkkiojärjestelyillä. Byrokratiaa tietenkin voisi aina lieventää ja meillä tietenkin ruotsin kielen pakkoa mikä monin tavoin haittaa yhteiskunnan kaikkea toimintaa mukaan lukien terveydenhoitoa.

2. Toimitaan kuten lähes koko muussa maailmassa ja palautetaan ammatinharjoittajalääkärien yksityisvastaanotot sellaisina kuin ne olivat meillä ennen vuoden 1972 terveyspahennusta ja ovat kaikkialla terveysteho hyvin hoidetuissa maailmassa paitsi Suomessa. Siis pörssiasemilta kaikki kela tyyppinen tuki pois ja sen siirto yksityispraktiikkaa harjoittaville ammatinharjoittajalääkäreille, jotka voivat tehdä sitä osa aikaisestikin.

Ratkaisut ovat niin yksinkertaisia ja tehokkaita että niitä on kutsuttava populistisiksi vaikka noin juuri toimitaan kaikkialla maailmassa. Meillä tilanne poikkeaa paikallisessa realismissa erilaisten eturyhmien etujen ajamisesta miksi järkevää ratkaisumallia ei päästetä edes päättäjien keskusteluun

Lumira Lumus

Se oli ennen juuri näin, että lääkäri keskittyi asiakkaansa asian hoitamiseen, kun meni jonkun lääkärin yksityisvastaanotolle. Silloin oli vielä inhimillisyys mukana toiminnassa ja lääkäri huomioi ihmisen ja huomasi myös omat virheensä ja hoitoa jatkettiin, että saatiin todellista paranemista. Lääkäri oli silloin hyvin luotettava ja otti vastuun työstään.