Perjantai 24.5.2019

Ekonomisti KL:ssä: Tämän takia yleissitovuus on poistettava – Suomessa lentää ”täysin päättömiä väitteitä”

Luotu: 
7.3.2017 13:38
  • Kuva: Alma Media arkisto / Outi Järvinen
    Kuva
    Liberan tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen syyttää Kauppalehdessä viimeaikaista työmarkkinakeskustelua perättömien hokemien viljelemisestä.
|

Ekonomisti Heikki Pursiainen peräänkuuluttaa Suomen työmarkkinoiden uudistamista. Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja kirjoittaa Kauppalehden Debatti-palstalla, että uudistamisen suurimpiin esteisiin lukeutuu se, että työmarkkinakeskustelua hallitsevat ”totuudesta piittaamaton kielenkäyttö” ja lukuisat epätodet hokemat.

Keskustelu on koventunut Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ilmoitettua keskusjärjestösopimuksista luopumisesta, mikä on saanut palkansaajapuolelta kovaakin kritiikkiä. Pursiainen huomauttaa, että Ruotsissa EK:ta vastaava työnantajien keskusjärjestö vetäytyi työmarkkinasopimisesta jo 1990-luvulla, eikä ”mitään kauheaa tapahtunut, päinvastoin”.

Kovenneen työmarkkinakeskustelun ”uskomattomimpana esimerkkinä” Pursiainen nostaa esiin viittaukset työehtosopimusten yleissitovuuteen, josta palkansaajapuolella on uhottu pidettävän kiinni.

– Yleissitovuutta markkinoidaan malliesimerkkinä suomalaisesta ”sopimusyhteiskunnasta” ja ”sopimisen kulttuurista”. Yleissitovuus on kuitenkin sopimisen vastakohta. Yleissitovia ehtoja on noudatettava, halusipa sitä tai ei ja kuuluipa sopimuksen solmineisiin liittoihin tai ei, Pursiainen kirjoittaa.

– Yleissitovuudella ihminen pakotetaan noudattamaan sääntöjä, joista hän itse ei ole sopinut, eikä ole myöskään valtuuttanut ketään sopimaan. Kysymys on pakkovallan käytöstä eikä sopimisesta. Erikoiseksi yleissitovuuden tekee se, että tätä pakkovaltaa ei käytä valtio lainsäädännön kautta. Sen sijaan pakkovalta on yksityistetty työmarkkinajärjestöille. Yleissitovuus on yksityistettyä lainsäädäntöä, ei sopimista. Yleissitovuuden poistamiseen liittyy täysin päättömiä väitteitä. 

Pursiainen huomauttaa, että yleissitovuutta ei tunneta suuressa osassa maailmaa.

–Sen poistaminen olisi askel kohti tavallista länsimaista yhteiskuntaa. Sellaista, jossa parlamentti säätää lait ja työmarkkinat perustuvat aidosti vapaaehtoiseen sopimiseen.

Tuloksena ei olisi Pursiaisen mukaan työnantajan valta sanella työehdot, sillä toimivilla työmarkkinoilla työnantajan valtaa rajoittaa kilpailu työntekijöistä. Huonoja työehtoja tarjoava työnantaja ei Pursiaisen mukaan saisi työntekijöitä.

–Toisin on nykyisen työllisyystilanteen aikana. Suurtyöttömyys ja huonosti toimivat työmarkkinat tekevät työpaikan vaihdosta vaikeaa. Työttömyyden uhka parantaa työnantajan neuvotteluvoimaa suhteessa työntekijään.

Lue koko Pursiaisen kirjoitus Kauppalehden Debatti-palstalta tämän linkin takaa.

Lue myös:

Yle: Metsäteollisuus pitää palkankorotuksia mahdollisina

Ay-pomo vakavana – ”On tapahtunut selkeää radikalisoitumista”

Ay-vaikuttajalta terävä vastaus kansanedustajalle: ”Ay-liikettä yritetään rinnastaa tappavaan virukseen”

Ay-johtaja varoitti yleissitovuuden poistosta – Lepomäki ärähti ”pelottelusta”

Ay-johtaja lupaa yleissitovuudesta hurjan taistelun: ”Kaadutaan saappaat jalassa, jos kaadutaan”

Ex-työministeri varoittaa hallitusta: ”Maltti olisi nyt valttia”

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Tapio Mäkeläinen

Mitäs jos tämä valitus käänettäisiin vaikka johtamisen petraamiseen ja hyvin tuotteiden luomikseksi . Jahka tämä jättiläistyöttömyys hieman hellittää ,mietitään voisiko esimerkiksi yleisitovuutta sopimusten sisällä jiirata.
On pateettista, että vuodesta toiseen valitetaan saamaa asiaa ikään kuin jokainen potkulauta-vertas kasvaisi Googlen kaltaiseksi menestykseksi mikäli omistaja voisi aamulla katsoa tililtään maksetaanko "niille" jotain vai ei.
Edustan sitä näkemystä, että työsuhteen perusmuoto on täysiaikainen , vakituinen työsuhde. Määräaikaisia voi käyttää projekteissa tai perhevapaan lomittajiana .Vuokratyön käyttö on tänne kuulumaton, sitoutumista ja moraalia nakertava ilmiö.
Ei ihme, että maamme vakiluku laskisi ilman maahanmuuttoa. Kuka nuori uskaltaa perustaa perheen kun työ on silpputyötä ja samassa Suomipoppia soittavassa toimistohallissa on 14 vuokrafirmasta olevia nuoria kytistämässä mitä toikin mahtaa tehdä ja tienata. Soittoaktiviteettia kyttäävät pikkupomot toimii kuin orjapiiskurit.

Lähden kyllä Pursiaisen kanssa katsomaan yleissitovuusvapaita työmarkkinoita esimerkiksi Brasiliaan, Intiaan, Etelä-Afrikkaan, Qatariin ja Dubaihin, Shanghain vapaakauppa-alueille, Juarezsiin Meksikoon ( oma rynkky mukaan) . Nähty on.

Vuonna 2015 arvostettu konsulttiyhtiö julkaisi laaajan kansainvälisen tutkimuksen henkilöstöhallinnon automaatiojärjestelmien (HRIS) käyttöönotosta OECD maissa. vastaajia oli tuhansia. Raportti oli suomalaisten kannalta masentava; kun muualla vapautuva kompetenssi ohjattiin henkilökohtaiseen kehitystyöhön tai vastaavaan niin Suomessa heille annettiin potkut.
Yritysmaailma ei ole tehnyt toistaiseksi yhtään mitään työttömyyden nitistämiseksi ja pitkäaikaistyöttömien kohtalo on jo sinetöity; ei koskaan töitä enää. Ikärasisimi kukoistaa.
Tässä tilanteessa ei todellakaan ole syytä heivatata enää yhdestäkään työelämän normista.
Kun yritysten johdolla on ideat niin loppu, että voitot jaetaan superosinkoina ulos, on se myönnytys siitä, että omistajat tietävät palkattua johtoa paremmin mitä rahoilla tehdä. Olisiko syytä focusoida johonkin muualle kuin palkansaajiin. .?

Harry Rönnberg

Tapio Mäkeläinen sanoo kirjoituksessaan sitä mitä minäkin olen ajatellut jonkun aikaa. Sensijaan että yritykset alkaisivat tuottaa hyviä tuotteita ja sijoittaisivat tuotekehitykseen maassamme monet yrittäjät ovat aloittaneet sotaa suomalaista palkkatyötä vastaan.
Toisaalta kun aloittelevan yrityksen tuotosta menee 60 - 70% veroihin tai veroluontoisiin vakuutusmaksuihin on aika vaikeaa saada aikaiseksi elinkelpoisia startup yrityksiä. Tässä olisi EK:lle hiukan tekemistä.

Heikki Jokinen

Tämän päivän toisessa uutisessa kerrottiin, kuinka palkkaköyhyys on tullut Suomeen, ihan Amerikan malliin. Yleissitovuuden poistamisella taitaisimme kurottaa tuossakin asiassa
Yhdysvaltain rinnalle tai ohikin. Yksinhuoltajaäiti saisi paiskia kolmea työtä ihan vapaaehtoisesti ja ilman pakkovaltaa elättääkseen perheensä.
Taisi olla hieman kärjistettyä tekstiä, mutta ei voi mitään. Ekonomisti Pursiainen aloitti.

Asko Rantala

Heikki Pursiaisen teksti on erittäin asiantunteva mutta eo. kommentit taas erittäin asiantuntemattomia ja asenteellisia.

On asiantuntematonta verrata Suomea Amerikan malliin tai Brasiliaan, Intiaan, Etelä-Afrikkaan, Qatariin ja Dubaihin, Shanghain vapaakauppa-alueille, Juarezsiin Meksikoon.
Kannattaisi pysyä edes vähän asialinjalla.

Eikä seuraavakaan kommentti sisällä oikeastaan mitään:
"Toisaalta kun aloittelevan yrityksen tuotosta menee 60 - 70% veroihin tai veroluontoisiin vakuutusmaksuihin."
- Jos sillä tarkoitetaan palkan sivukuluja, niin niillähän ei ole mitään tekemistä verotuksen kanssa, paitsi se, että palkan sivukulut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia. Yhteisö- tai yrittäjän ansiotuloverot sen sijaan maksetaan voitosta tai nostetusta yrittäjäansiosta. Palkan sivukulut taas ovat pakollisia maksuja vaikka toiminta olisi tappiollinenkin. Palkan sivukulut ovat yritys- ja palkansaajakohtaisesti hyvin vaihtelevia ja ne ovat vakinaisissa ja pitkäaikaisissa työsuhteissa yleensä noin 70 - 110 % tehdystä työstä maksetun palkan päälle.

Tuota maksujen määrää korottaa palkalliset lomat, sairauslomat, äitiys- ja isyysvapainen pituudet yms. suhteessa tehdyn työn määrään. Vuokratyöntekijät harvemmin pääsevät näistä osallisiksi, joten heidän palkkojensa (maksamattomat) sivukulut jäävät vuokrafirman voitoksi.

Jotta joku vielä haluaisi perustaa yrityksen Suomeen ja työllistää siellä ihmisiä, niin kaikki työsuhteisiin kuuluvat riskit pitäisi poistaa. On järjetöntä vaatia, että jollekin olisi taattava vakinainen pitkäaikainen työpaikka ja työpaikan tarjoajan olisi kannettava kaikki riskit.

Marja-Liisa Kalkela

Ja kun AY syy EI ole:
Energianhinta
Raaka-aineiden hinnat
Kuljetus
Verot
Ja kun henkilöstömenot on laskettu Katteeseen ja palkat maksaa ostaja.

Niin mikähän tekosyy vielä löytyisi?
Tämäkö?
Yksikkötyökustannukset lasketaan työntekijäkohtaisten palkansaajakorvausten ja työntekijä-
kohtaisen tuottavuuden osamäärän avulla.
Lähde: Eurostat, Tilastokeskus, Euroopan komission ennuste (marraskuu 2016).
Tuottavuus työntekijää kohden on kohonnut Suomessa rahaliiton aikana keskimäärin
euroaluetta nopeammin.
Vuonna 2015 tuottavuus kasvoi Suomessa 0,6 %
(ennen Kikyjä ja palkkojen ,työehtojen heikentämistä)
Joten jauhakaa vain Persu-kepu-kok-hallitus ja EK soopaa lisää.

Pasi Pulkkinen

Pursiainen ei ole mikään kansantaloustieteilijä eikä taloushistorioitsija, vaan puhdas uusliberaalin kapitalismin lobbari. Hänen opeillaan rakennetaan sosioekonominen luokkayhteiskunta.

Ay-liike ja yleissitovuus on työväen välineitä tulonjakotaistelussa. Talouseliitin taisteluväline tulonjaossa on uusliberaali-ideologia, joka saatiin installoitua valtavirtaiseksi ajatteluksi 70-luvun öljy-kriisin jälkilaineilla.

Meillä on kysyntälama PISTE. Talousopit on haettava muualta kuin tuosta uusliberaalista myytistöstä.

Marja-Liisa Kalkela

Juurikin noin. Jos verovaroilla on tuettu jo miljardeilla yrityksiä ja joka pyyntö toteutettu mitä ne on vaatinut ,etenkin pörssiyritykset.
Ei voi olla että niitä iänkaiken verovaroilla tuetaan ja osingot jaetaan osakkeidenomistajille.

Kyllä nyt on -90 laman tapaan omaisuuden uusjako meneillään -Aivan kuten Aho/Viinasen aikanakin.
Kun Globaali markkinatalouden sääntö numero yksi on :
Tuottojen maximoiminen osakkeenomistajille .
Moniko pörssiyrityksen tulos on nytkään miinukslla?

Ja ei kai ulkomaalaiset terv.palv.tuottajat Mehiläinen,Attendoo ym.kilpailisi SOTE jollei ne tietäisi saavansa tuntuvia tuottoja osakkeenomistajilleen.
Niistä pättäjien valittamista kuntien ja Kelan "vähistä" rahoista.
Nuo tuskin tekee hyväntekeväisyystyötä "ilmaiseksi" kansan terveydenhoitoa ja hoivapalveluja varten.

Tapio Mäkeläinen

Rantalalle sen verran että kommenttini noista maista perustuu henkilökohtaiseen työskentelyyn niissä hr- tehtävissä.
Mitä työelämän riskinottoon tulee niin Suomessa on n 400000 entistä palkansaajaa joiden kohdalla se riski on toteutunut. Piilotyöttömiä ja yksintyöllistyviä ainakin 200000.

Ilkka Korkalainen

On täysin järjetöntä että jollekin ulkopuoliselle taholle eli ay-liikkeelle on annettu valta yleissitovuuden muodossa vaikuttaa yritysten kustannuksiin vaikka monilla yrityksillä ei ole mitään tekemistä ay-liikkeen ja EK.n sopimusten kanssa. Yleissitovuus on sopimisen irvikuva sillä sehän estää todellisen sopimisen. Poistettava mahdollisimman nopeasti varsinkin tässä taloustilanteessa jossa koko yhteiskunnan rakenteet ovat romahtamassa ja kaikki ylläpidetään velkarahalla koska verotuloja ei kerry riittävästi yritystoiminnan vaikeuksien takia. Ay-liike osoittaa koko ajan sellaista vastuuntunnottomuutta jolle saa hakea vertaistaan.

Raimo Tulkki

Ei tämä korkalainen taida elää tässä ajassa. Noista kommenteista saa käsityksen että Korkalainen ja hänen ajatuksensa ja ajatusten juoksu on menneen talven aikoja.
Ajatukset ovat saaneet aivotärähdyksen jo syntyessään.
Voisitko ajatella joskus ite jos on millä ajatella ??????

Marja-Liisa Kalkela

Taitaa tuolle persulle tulla raha itselle Lintrömmin pakottamilla ammattitaitoisilla työttömien työpanoksesta. Ei riitä että työt tehdään 0 euron kk palkalla.Siitä maksetaan yrittäjälle vielä työllistämisrahaa,verovaroista.
Sekin on 2X niin suuri summakk,mitä työtön saa työstä tukena toimeentulotuessa.

Hyvävelisysteemi pyörii myös "työväenpuolue" persuiltakin. Kelpaa Voikkaan tehtaalta irtisanotulta nyt pullistella kansan verovaroilla. Josta myös tuo saa palkkionsa.

Marja-Liisa Kalkela

Ja mikä närästää? Mihin luulisit että on perustunut työrauha vuosikymmeniin? Yleis sitoviin työehtoihin . Kun on sovittu se koskee kaikkia aina sopimuksen loppuun asti. Eli viidakonlait ei ole käytössä sopimuskauden aikana.
Ja kun EK/SAK puumerkit on alla ei siitä pidä EK livetä mitä työehtosopimuksissa on sovittu. Niin ei myöskään lakkoja tulee tuona aikana.
Ja kun on kyse 2,4 Milj.palkoista,perheiden elannosta ,niin pitää ne MTK/EK/Pankitkin hemmetinmoisen metelin jos tulot on vaarassa laskea.
Ei pitäisi olla vaikeata ymmärtää sitä.
Jos palkansaajien tulot putoaa,kenen veikkaat joutuvan maksumieheksi?
Oikein.Pienyrittäjien .Niiltähän ne verot sitten kiskostaan.Pörssiyhtiöiden osakkeenomistajilta kun se ei onnistu.
Kuinka paljon nyt jo edm.maksaa kuluina,veroina pörssiyritysten verojelpotuksia,tukia?Tai maatalouden tukia,lomittajia,luopumistukia?