Sunnuntai 26.5.2019

”Sipilän sakki on törmäillyt kovaa” – Ex-ministeriavustaja syyttää hallitusta ”suuresta harhasta” ja antaa neuvon

Luotu: 
10.3.2017 11:14
  • Kuva: Alma Talent
    Kuva
    Entisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen (sd) talouspoliittisena erityisavustajana aiemmin toiminut Ville Kopra (sd.) antaa Juha Sipilän hallitukselle pyyhkeitä.
|

Entisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen (sd.) talouspoliittisena erityisavustajana aiemmin toiminut Ville Kopra (sd.) antaa blogissaan pyyhkeitä pääministeri Juha Sipilän hallitukselle. Kopra kritisoi Puheenvuoron blogissaan etenkin strategista hallitusohjelmaa, joka hänen mukaansa on törmännyt moniin ongelmiin.

– Kaikille politiikkaa seuraaville on selvinnyt jo ajat sitten, että sen paremmin hallitusohjelman strategisuudesta, ketteryydestä kuin kollegiaalisista toimintatavoistakaan ei ole jäljellä enää mitään normaalipolitiikasta poikkeavaa, vaikka vaalikausi on tuskin puolivälissä, Kopra kirjoittaa blogissaan.

Viestintätoimisto Milttoniin siirtyneen Kopran mukaan isoin ongelma hallitusohjelman läpiviennissä on ollut se, että poliitikot kuvittelevat voivansa muuttaa Suomen kurssin eduskunnan päätöksillä.

–Sote ei synny maakuntien pohjalle, ellei ole maakuntia, järjestelmiä ja ihmisiä järjestämässä palveluja. Nuorten miesten syrjäytymiseen ei pystytä puuttumaan, ellei hallitus tee läheistä työtä nuorisotyön ammattilaisten kanssa. Eivätkä kuntien tehtävät vähene päättämällä, että ne vähenevät – ensin on ymmärrettävä, mitä kaikkea kunnat tällä hetkellä tekevät ja miksi, sekä kuinka tarpeellisia nämä tehtävät ovat, Kopra kirjoittaa.

Toiseksi suurin harha on Kopran mukaan se, että hallitus voisi olla ikään kuin yksi puolue.

–Hallitus on käytännössä aina kokoelma puolueita, joilla on erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä ja tavoitteita. Tällaisen ”yksi puolue” -lähtökohdan ottaminen on sekä itsensä että äänestäjien huijaamista – yhden neuvotteluratkaisun puristaminen ja tästä syntyvät hyvänolon tunne ei tarkoita sitä, että puolueiden ohjelmiin sisältyvät eri pyrkimykset olisi poissa pöydältä.

Kopran mukaan hallituksen tulisi nyt tehdä ”raakoja kompromisseja”.

–Viisainta mitä hallitus voi tehdä, on tunnustaa avoimesti, mistä ollaan samaa mieltä ja mistä ollaan eri mieltä. Rehellisyys synnyttää luottamusta.

–Sipilän hallitus on pystynyt tekemään päätöksiä parlamentaaristen voimasuhteiden mukaan ja myös omia tavoitteitaan kohtuullisen hyvin palvellen, mutta sekä kokemuksellisen että tutkimustiedon ymmärtämisessä on ollut suuria haasteita. Siinä missä valtioneuvoston jäsenten tulisi olla maan parhaimmistoa institutionaalisten puitteiden ymmärtämisessä ja niiden hyödyntämisessä, Sipilän sakki on törmäillyt kovaa vauhtia milloin työmarkkinajärjestelmään, milloin perustuslakiin, milloin kunnalliseen itsehallintoon, milloin tutkimustiedon ja faktojen sivuuttamiseen. Samoja ongelmia on ollut aiemmillakin hallituksilla, mutta ei samassa määrin.

Lue myös:

Näkökulma: 3 uutta ministeriä – Erikoisen ruletin keskiössä onkin EU?

”Painajaisuni, Suomen on tultava järkiinsä” – Professori parahti Ylellä sotesta, muutoksia tulossa?

Näkökulma: Juha Sipilän uusi ministeri – häntä on vaikea ohittaa

SAK-johtaja ennustaa: Sipilän hallitus kaatuu kesällä

Petteri Orpo antoi 2 ehtoa Juha Sipilälle

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Kaarlo Erjala

Yhden hallituspuolueen pitkäaikaisena kannattajana minun on vaikea ymmärtää todennäköisesti tulevaa maakuntajohtoista sote-järjestelmää. Kyllä sosiaali- ja terveyspalvelut olisisi luontevampaa hoitaa kunta- ja kuntayhtymäpohjaisesti valinnanvapautta unohtamatta. Laajalevikkisimmässä sanomalehdessämme oli tänään asiantuntevan professorin aiheellinen kirjoitus, jossa kysytään voiko sotetavoitteet saavuttaa yksinkertaisemmin. Mielestäni varmasti voi, jos on yhteistä tahtoa.

Marja-Liisa Kalkela

Oliko noin vai PS propakandaa? Katsos kun 100 Mrd ylittyi vasta nyt tämän hallituksen aikana.
Ja kun luin Vanhasen II,Kataisen hallituksen ja VM arvion -19 mennessä veloista 124 Mrd.
On joka hallitus tehnyt suurin piirtein yhtä paljon velkaa.
Jos se vienti ei vetänyt edel.aikana eikä vedä nytkään.Työttömyys on pysynyt korkeana,ei tule palkoista veroja.
Siltikin sen yhteiskunnan palvelujen on pyörittävä. Vaikka velalla.
Koulut,terv.palvelut ym.