Maanantai 29.5.2017

Poliisi vahvistaa: Seksuaalirikosepäily Laitilassa – tutkinnassa törkeä lapsen hyväksikäyttö julkisella paikalla

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.3.2017 13:34
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Poliisi tiedotti sosiaalisessa mediassa puhuttaneesta rikosepäilystä.

Poliisi vahvistaa tutkivansa epäiltyä seksuaalirikosta Laitilassa. Epäilyssä on kyse alaikäisen laitilalaisen tytön törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä yleisellä paikalla.

Rikoksesta epäillään noin parikymppistä, ulkomaalaista miestä. Mies on poliisin mukaan asunut Laitilan vastaanottokeskuksessa, mutta hänet on sittemmin siirretty muualle. Mies ei ole ollut esitutkinnan aikana kiinniotettuna.

Poliisille tehtiin asiasta rikosilmoitus joulukuun alussa 2016 ja rikoksen tapahtuma-ajaksi on ilmoitettu loka-marraskuu 2016. Poliisin mukaan virkavalta ei ole tiedottanut asiasta aikaisemmin teon arkaluonteisuuden vuoksi. Asiaa on käsitelty sosiaalisessa mediassa ilmeisen kovin sanankääntein, poliisi lisää.

Poliisi on kuullut tapahtuman osallisia ja kertoo osallisten kuvausten tapahtumien kulusta poikkeavan oleellisesti toisistaan. Poliisi lähettää esitutkintapöytäkirjan syyttäjän syyteharkintaan kevään 2017 aikana.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Gun-May Arffman

Virkamiesloiset pakenevat vastuutaan siirtämällä ongelmatapauksen toiseen paikkaan. Kierrätetään ja taas kierrätetään. Kajaanilainen isoisäkin tapettiin tällaisen kierrätetyn turvapaikanhakija ongelmatapauksien käsien kautta. Montako kanta asukasta saa vielä raiskata, pahoinpidellä, tappaa? Kysymys on osoitettu sisäministeri Paula Risikolle ja Petteri Orpolle, jotka ovat päävastuussa kanta asukkaiden turvallisuuden vaarantumisesta.