Keskiviikko 20.2.2019

Juha Sipilä allekirjoitti EU-julistuksen: ”Parempi osallistua kuin jäädä ulkopuolelle”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
25.3.2017 15:10
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Euroopan unionin 27 valtion ja hallitusten päämiehet kokoontuivat Roomaan lauantaina juhlistamaan Rooman sopimusten allekirjoituksen 60-vuotispäivää.
|

Euroopan unionin 27 valtion ja hallitusten päämiehet kokoontuivat Roomaan lauantaina juhlistamaan Rooman sopimusten allekirjoituksen 60-vuotispäivää. Juhlallisuuksien yhteydessä päämiehet ja EU:n toimielinten edustajat allekirjoittivat yhteisen julistuksen EU:n tulevaisuudesta. Suomea tilaisuudessa edusti pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

Rooman julistus tuo esiin EU:n arvoja, saavutuksia ja haasteita. Se korostaa unionin yhtenäisyyttä ja kansalaisten huoliin vastaamista. Julistuksessa asetetaan seuraavan kymmenen vuoden tavoitteeksi EU, joka on turvallinen, vauras ja kilpailukykyinen. Unionin tavoitteena on myös olla sosiaalisesti vastuullinen sekä kyvykäs toimimaan merkittävässä roolissa maailmassa.

–Euroopan unionilla on tänään vastassaan sekä maailmanlaajuisesti että eurooppalaisittain ennennäkemättömiä haasteita: alueelliset konfliktit, terrorismi, kasvavat muuttopaineet, protektionismi sekä sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus. Vakaa päätöksemme on vastata yhdessä nopeasti muuttuviin maailmanpoliittisiin haasteisiin ja tarjota kansalaisillemme sekä turvallisuutta että uusia mahdollisuuksia, julistuksessa sanotaan.

Pääministeri Juha Sipilä sanoo julistuksen heijastavan hyvin Suomen näkemyksiä. 

–Keskeisin viesti on unionin yhtenäisyys. Yhdessä voimme parhaiten vastata ajankohtaisiin haasteisiin, luoda kasvua ja vakautta yhteisiä etuja ja arvoja edistäen.

Sipilän mukaan myös viittaukset eritahtisuuteen vastaavat Suomen näkemyksiä.

–Yhdessä toimiminen on ensisijaista, mutta tarvittaessa voidaan edetä eri tahtia, kunhan se tapahtuu perussopimusten mukaisesti ja on avointa kaikille. Kokemuksemme EU:sta on, että unionissa on parempi osallistua toimintoihin kuin jäädä niiden ulkopuolelle. Suomi on mukana kaikissa eritahtisuuden tämänhetkisissä muodoissa. Ajankohtainen yhteistyön vahvistamisalue on puolustus, jossa Suomi on aktiivisesti mukana. Käytäntö on osoittanut, että tämä on paras tapa vaikuttaa, Sipilä kommentoi.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan EU-päämiehet nostivat juuri puolustuksen ykkösprioriteetiksi. Roomassa nostettiin esiin erityisesti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin huomautukset EU:n puolustusmäärärahoista.

–Me haluamme voimakkaamman Euroopan, mikä tarkoittaa sitä, että meidän on tehtävä enemmän yhteistyötä puolustuksessa, Saksan liittokansleri Angela Merkel linjasi toimittajille.

Italian pääministeri Paolo Gentiloni uskoo koko EU:n yhteisen puolustuksen olevan mahdollinen.

–Uskon, että se on saavutettavissa.

Roomassa on juhallisuuksien vuoksi äärimmäiset tiukat turvatoimet. Italialaismedian mukaan Rooman keskusta ja myös ilmatila Rooman yllä ovat suljettuja sunnuntain vastaiseen yöhön asti.

Lue myös: EU:ta juhlitaan äärimmäisten turvatoimien alla: ”Meillä on vastassamme uhka” 

 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Hannu Rautomäki

EU toimii omien periaatteidensa vastaisesti.
Taloutensa paremmin hoitaneita maita ikään kuin rangaistiin tukivelvoitteilla kurakuntoisille jäsenmaille. Esimerkkejä EU:n sosialistisesta keskinäisestä tuesta on paljon. Jokaisen jäsenmaan piti vastata vain omista veloistaan, mutta periaate hurskaasti unohdetiin heti ensimmäisen kriisimaan ilmaannuttua.
Taloudellinen yhteisvastuullinen sosialismi ei toiminut Neuvostoliitossa, eikä se tule toimimaan EU:ssakaan.
Taloudellinen pysähtyneisyys tulee vain syvenemään.

Timo-Pekka Mustakallio

Euroopan Unioni on pikemminkin rikkonut 25 vuodessa paljon siitä, mitä 35 edeltävänä vuonna oltiin Euroopan eri yhteisöissä vaivalla rakennettu - mutta ihmetteleekö kukaan, kun aikaansaamattomat eurokraatit joutuvat omien saavutusten puuttuessa koreilemaan kunnianarvoisien esi-isiensä lainahöyhenissä?!

Euroopan poliittisen unionin edellytyksiä olisivat olleet jäsenmaiden kulttuurien tiiviimpi yhteen kasvaminen, yhteiset todelliset arvot (ei juhlapuheiden ontot korulauseet), myös yhteinen kieli. Näitä edellytyksiä ei maltettu kasvattaa ajan kanssa, vaan Delors`illa ja hänen hengenheimoilaisillaan tuli kauhea hoppu hyötyä Itäblokin hajoamisen suuresta histioriallisesta tilaisuudesta: ahneuksissaan ja hosatessaan tuo pieni mies jätti monet unionin perustuksen vahvistamistyöt keskeneräisiksi... ja juuri näiden vikojen vuoksi EU on nyt pikemminkin ajamassa Euroopan kansat taas erilleen - jopa riitoihin - sen sijaan, että ne olisivat aidosti kasvaneet yhteen. Europan Unioni on kylläkin "ainutlaatuinen"... mutta lähinnä varoittavana esimerkkinä miten yhteisöjä EI PIDÄ organisoida, miten sen asioita EI PIDÄ ajaa, ja miten nopeasti holtittomiin käsiin joutunut perintö hassattiin.

"Vakaat päätökset" ovat hyviä aikomuksia, mitkä horjuvat jo niitä sekalaisella joukolla yhteen soviteltaessa, tuottavat läpimätää kompromissituubaa - todellisesta toteutuksesta puhumattakaan, missä sovitusta ei yön yli nukuttua enää pidetä kiinni. On mieltä vajaa, ken pysyy jäsenenä klubissa mikä ei noudata edes omia sääntöjään. Päätökset, toisin kuin julistus kehuskelee, eivät EU:ssa synny "nopeasti", eikä se ymmärrä reagoida edes omiin sisäisiin muutosvirtoihinsa (vaan veisaa "alati tiivistyvän unionin" virttä unionin sisäisen ristivedon pahenemisesta piittaamatta), kun taas unionin kohtaamia ulkoisen maailman tai maailmanpolitiikan muutoksia ei havaita lainkaan... tai jos havaitaankin, ne tulkitaan omien värilasien kautta perusteellisesti väärin.

Brysselin pilvilinna elää harhassa, haluttomana ja ehkä kykenemättömänäkin vakavaan itsetutkiskeluun: vaurastumisen sijaan Eurooppa on EU-aikana köyhtynyt, sosiaalinen vastuuntunto jo ajat sitten heitetty romukoppaan, ja sen maailmanjohtajan ambitiot ovat perusteettomia: niin moni on kävellyt EU:n yli, ettei kengänjälkiä pysty tunnistamaan enää. Sitä pidetään jo avoimesti pilkkana, fasisti-sanaakaan enää kaihtamatta. Harhaisuus vaikuttaa aika ajoin olevan jo luokkaa, että valkotakkiset miehet saisivat tulla ja taluttaa täysin fantasiamaailmaansa paenneet "vaikuttajat" pois ihmisten ilmoilta. Monista Euroopan maista on tullut yhteiskunnallisia ruutitynnyreitä, ja vain erittäin taitavat, äärettömän kylmähermoiset ja toimintakykyiset kriisijohtajat pystyisivät enää oikaisemaan unionin pelottavan kuolemanspiraalin. Sellaiset kriisimanagerit on kuitenkin ajat sitten suljettu pois - keskinkertaisuudet kun eivät siedä wanhan Euroopan yhteisön sivistyneitä vahvoja johtohahmoja: niitä, jotka rakensivat yhteisön omin käsin, taitavina ja visionäärisinä kansojen yhdistäjinä joita joukot vielä seurasivat. Heidän tilallaan unionia johtaa nyt pelkkä veronkiertoassistentti, perin ryhditön henkilö, joka ei epäröi esiintyä humalassa. Käsi sydämelle: eikö Juncker kuvastakin oivasti syvää rappiotilaa missä EU nykyään on?!

Unioni ei ollutkaan ikuinen ja peruuttamaton, vaan iso pala irtosi jo. Se on kaikkea muuta kuin yhtenäinen ja jakamaton. Se on petettyjen lupausten unioni: kuin juoppo joka aina morkkisvaiheessa lupaa pyhästi parantaa kelvottomat tapansa... kunnes saa jostain taas hynää käsiinsä, ja sen tuliliemeksi muutettuaan pettää pyhät lupauksensa... kuten nämä luetellut, joiden väliotsikko voisi kuulua: "promises, promises":

1) Tämähän on varmaan pilaa... eikö vain? Katsomme ulos ikkunasta, ja näemme aivan erilaisen arkisen todellisuuden.

2) Euroopan kestokriisi täyttää pian 10 vuotta. Kriisin aikana lähinnä suuryritykset ovat porskuttaneet kun taas PK-sektori, multa mistä kaikki kasvaa, on myrkytetty ja tärvelty. Pahoinvointi on kasvanut niin eeppisiin mittasuhteisiin, että pelottavan suuri osa EU:n kansalaisista on jo valmis antamaan valtakirjansa vaikka kirjavalle karvaturrille - jotta se ehkä pysäyttäisi laajan luisun ahdinkoon. Nykyisessä velkalastissaan maailma ei kykene enää pelastavaan kasvuun (mm. OECD): hakemattakin tulee mieleen aerodynamiikasta tuttu ilmaisu "coffin corner"...

3) Puolen miljardin toimeentulorajan alapuolella elävän kansalaisen Euroopassa tämä kappale lie vitsi - erittäin huono, kyyninen vitsi? "Oodi Ilolle"???

4) Viime näkemältä Euroopalla ei ole enää ystävää edes Atlantin toisella puolella. Sen rajanaapurit idässä ja etelässä ovat suivaantuneita Brysselin toilailuista. Eurooppa on osana sotaliitto-NATO:a edistänyt vakautta ja vaurautta Afrikassa ja Lähi-Idässä siihen malliin, että ihmiset pakenevat sieltä Eurooppaan... ja joutuvat leireille, mitkä eivät enää suuresti eroa 1940-luvun alussa nähdyistä. Enpä jaksa uskoa, että heitä kiinnostaa tämännäköinen "yhteistyö ja kumppanuus": pikemminkin jokainen kuluva päivä on syventämässä välillämme avautunutta kuilua, kenties sukupolvien aikaista vihaa. Tästäkö muka pitäisi vielä olla "ylpeä"?

EU60-julistus lie maailmanhistorian todellisuuspakoisin virallinen teksti? Se hätkähdyttää. Vai onko kyseessä - toivottavasti - Aprillipila, muutama päivä ennen aikojaan? :)

Raimo Tulkki

Eikö kukaan voisi antaa tuolle vatuloijalle oppituntia siitä mitä kannattaa ajatella ja mitä allekirjoitaa kyllä tuolla touhulla mennään niin syvälle Kempeleen männikköön että ei pois pääsyä.
Tuollaisilla puheilla ei ole todellisuudessa mitään perää. Vatuloija mikä vatuloija .

Antti Harkila

Voi teitä lapsellisia kommentoijia! Kertokaa edes oma konkreettinen vaihtoehtonne! Älkää siis aina sanoko "ei noin" tai "väärin tehty" vaan sanokaa miten! Mainitkaa nyt ainakin viisi EU:n ulkopuolista maata missä menee paremmin kuin meillä. Ei vapailla vaaleilla valittuja ihmisiä oikein voi arvostella? Heidän äänestäjiään ehkä. Ehditte vielä itsekin ehdolle seuraaviin vaaleihin panemaan asiat kuntoon! Teitä taitaa eniten kuitenkin pänniä se ettei ehdokkaanne tai puolueenne pärjännyt vaaleissa?

Markus Vuorivirta

Ihan helposti Antti. Otetaan vaikka islannista mallia. Niin hoiti hommat kuin pitää. Kun tuli kriisi, pistettiin roistot linnaan - ei siis presidentinlinnaan niinku suomessa vaan oikeaan vankilaan. Sitten paiskitaan duunia ja pistetään asiat kuntoon! Nyt islanti porskuttaa ja suomi on syvemmässä rämeessä kuin se on koskaan historiansa aikana ollut. Kuolee niin konkreettisesti kuin rakenteeltaankin. Niin ja kuka oikeasti uskoo, että äänestämällä ja vaaleissa tai ehdokkaana voi mihinkään vaikuttaa? Onhan niitä kokeilijoita ollut jo vaikka kuinka - ei auta. Ehkä tarvittaisiin jotain muita keinoja ;) Esimerkiksi niitä mitä ISLANNISSA käytettiin. Sieltä pistettiin tosiaan ne vaaleilla valitut sinne linnaan ja uudet ukot tilalle. Mutta ei se mitään. Aloita nyt vaikka luettelemalla niitä EU:n tuomia hyötyjä? Mä en kovin kummosesti kyllä niittä keksi. Kaikki sanoo tähän tietty että "no ei tartte passia" mutta mä näen sen valtavana HAITTANA. Pelkkiä vanhojen tuhottujen neuvosto-itävaltioiden roistoja koko maa täynnä nykysin ryöstämässä sielä sun täällä. Vastapainona kyllä voin ittekin sitä passia näyttää kun jonnekin menee, ei ole suuri vaiva hyötyihin nähden. Olikos jotain muuta sitten heittää?