Keskiviikko 14.11.2018

KL: Ruokakorivertailun kärkeen Prisma ja S-market ohi Lidlin – ”halpuutus” näkyy

Jaa artikkeli:
Luotu: 
3.4.2017 08:08
  • Kuva: Mannermaa Lauri
    Kuva
    Kuvituskuva. Prisma oli Kauppalehden ruokakorivertailun halvin ja S-market toiseksi halvin.
|

Lidl on pudonnut kärjestä Kauppalehden ruokakorien hintavertailussa, jossa kaikkein edullisin ostoskori löytyi tällä kertaa Prismasta ja toiseksi edullisin S-marketista.

Prisman ostoskori maksoi Kauppalehden hintavertailussa 35,84 euroa. Toiseksi edullisin S-marketin ruokakori kustansi 36,98 euroa.

Kauppalehti teki ensimmäisen vertailun viime syykuussa, jolloin halvin oli Lidlin ruokakori. Tällä kertaa Lidl tuli kolmanneksi hintaan 37,43 euroa. Neljänneksi sijoittui Citymarket 41,09 euron ostoskorilla. Kaikkein kallein oli jälleen Stockmann, jonka kori kustansi huimat 59,45 euroa. Stockmannin Herkkuja on Suomessa vain kuusi, eivätkä ne kilpaile hinnoilla.

Kauppalehden mukaan S-ryhmän paljon näkyvyyttä saanut halpuuttamiskampanja näkyi kärkisijoissa. S-ryhmä alkoi viime vuodesta lähtien alentaa hintoja vuoroin eri tuoteryhmissä. Kilpailutilanne vaihtelee, mikä näkyy 4–5 euron eroissa ketjun sisällä.

Lidl oli keskiarvokoriltaan Prisman jälkeen toiseksi halvin. Lidl ei voi kilpailijoiden tavoin muuttaa hintojaan paikkakunnittain kilpailutilanteen mukaan, sillä Lidl on luvannut pitää samat hinnat kautta Suomen.

Ketjun halvin ruokakori oli nyt edullisempi kuin syyskuun vertailussa lukuun ottamatta K-marketteja ja Kokkolan Halpa-Hallia. Ruokakorien keskiarvo oli helmikuussa 45,49 euroa, kun syyskuussa se oli 46,85 euroa. Esimerkiksi Stockmannin ruokakori oli lähes 6 euroa halvempi kuin syyskuussa. Ketjun sisällä hinta vaihteli eniten K-marketeissa sekä Alepa- ja Sale -lähikauppaketjuissa.

Lidl ja Prisma näyttävät tarkkailevan erityisen tarkasti toisiaan, sillä niiden ruokakoreista löytyi 12 tuotetta, joilla oli sentilleen sama hinta.

Hintavertailun Kauppalehdelle teki vähittäiskaupan valikoima- ja hinnoitteluratkaisuja sekä markkinatutkimuksia tekevä Analyse2. Tavoitteena on tunnistaa valtakunnallinen hintataso. Mukana oli 25 tuotetta, joista valittiin määritellyn pakkauskoon edullisin hyllynreunahinta. Vertailuun valittiin tuotteita, joita suomalaiset enimmäkseen ostavat ja jotka ovat vertailukelpoisia, kuten kermajuustoa, broilerin fileesuikaleita, keittokinkkua ja pyykinpesunestettä.

Tutkimuksen Hinnat kerättiin 56 myymälästä kautta Suomen, eli mukana oli kuusi kauppaa enemmän kuin syyskuussa. Lukumäärä on suhteutettu ketjun kokoon. Nyt mukana oli neljä Sale- ja Alepa -myymälää, yksi K-market ja yksi Lidl enemmän kuin syyskuussa. Kokkolan Halpa-Halli ja Stockmann olivat mukana yhdellä myymälällä.

Etenkin itäisessä Suomessa suosittu ruokakauppa Tokmanni ei ole vieläkään antanut lupaa hintatietojensa keräämiseen.

Lähde: Kauppalehti

Lue myös:

Kuluttaja-lehti: Tämä on totuus S-ryhmän halpuuttamisesta – ”Käytti tilanteen ovelasti hyväkseen”

Tässäkö ”halpuutuksen” tulos? S-ryhmällä nyt 47,2 % kaupasta

Lidl Suomi laajenee: 10 uutta myymälää joka vuosi

Näkökulma: He tietävät, mitä ostin viime viikolla

TE: 56% suomalaisista lukee kaupassa tuote-etiketin – ”Se on aika poikkeuksellista”

Kansanedustaja kypsyi S-ryhmän, Keskon ja Lidlin valtaan – Väläyttää jo kriisilakia

Jaa artikkeli:

Kommentit

Eero Laine

Hieno asia, että kotimainen yritys päihittää voittonsa Saksaan lähettävän Lidlin. Vielä hienompaa, että kyse on osuustoiminnallisesta yrityksestä. Kaikki rahat pyörivät kotimaassa suomalaisten hyväksi.

Kenneth Ainetdin

"HOK-Elannon ex-johtajaa epäillään lahjusten eli oikeudettoman edun ottamisesta elinkeinotoiminnassa. Rikosepäilyt koskevat vuosien 2007 ja 2012 välistä aikaa."

Toden totta, rahat pyörivät kotimaassa mutta vain joidenkin hyväksi. Viljelijät tuskin saavat tästä osansa.

Jari Koponen

Ilman Lidlin apua duopolin hintataso olisi ainakin +30% nykytason yläpuolella. Alennusmyynti jatkuu niin kauan kun kilpailutilanne säilyy. Lidlistä siis ne kotimaiset joissa kauppa on vähintään tasoissa S-ketjun kanssa ja S-kaupasta loput. Sulaa se K-kauppiaan hintataso aikanaan.