Maanantai 18.12.2017

Johtiko painostus virheisiin turvapaikkapäätöksissä? – Perussuomalainen vaatii käymään läpi myönteisetkin päätökset

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.4.2017 14:50
  • Kuva: Linda Pelkonen / Uusi Suomi
    Kuva
    Lisääntyneitä virheitä perustellaan Maahanmuuttovirastossa kiireellä ja kokemattomuudella. Kuvituskuva.
|

Kansanedustaja Juho Eerola (ps.) on tehnyt kirjallisen kysymyksen sisäministeri Paula Risikolle (kok.) turvapaikkapäätöksissä ilmenneiden virheiden vuoksi. Yle kertoi tänään, että hallinto-oikeudet ovat palauttaneet alkuvuodesta neljä prosenttia turvapaikkavalituksista uudelleen käsiteltäväksi. Virheet lisääntyivät Ylen mukaan tuntuvasti jo viime vuonna.

Maahanmuuttovirasto perustelee virheiden lisääntymistä Ylelle kiireellä ja kokemattomuudella. Syksyllä 2015 Suomeen tuli 32 000 turvapaikanhakijaa, ja päätöksiä tehtiin kiireellä. Samaan aikaan palkattiin ja perehdytettiin yli 400 uutta turvapaikka-asioita käsittelevää ylitarkastajaa.

Eerola huomauttaa, että hallinto-oikeudet purkavat kielteisistä turvapaikkapäätöksistä syntynyttä valitusruuhkaa vauhdilla, mutta myönteisistä päätöksistä ei valita kukaan. Eerolan mielestä on jopa todennäköistä, että samassa kiireessä on tehty myös virheellisiä myönteisiä päätöksiä.

–Virheellisiä turvapaikkapäätöksiä voidaan arvioida syntyneen samassa suhteessa puolin ja toisin, joten päätösten uudelleenarviointi tärkeää myös myönteisten päätösten osalta. Toimenpideohjelmassa selkeästi mainitaan, että oleskelulupia pitää uudelleenarvioida kaksi kertaa vuodessa ja lähtömaan turvallisuustilanteen parannuttua on oleskelulupia myös peruttava, Eerola sanoo tiedotteessa.

–Onko ministeriö harkinnut nyt ilmenneiden virheiden vuoksi myös myönteisten päätösten uudelleenarviointia, aiotaanko asiaa seurata ja tutkia tarkemmin ja koska toimenpideohjelman mukainen uudelleenarviointi ja oleskelulupien peruuttaminen voidaan täysipainoisesti aloittaa? Eerola kysyy kirjallisessa kysymyksessään.

”Oli pakko tehdä kielteinen päätös”

Ylen haastattelema kokenut asianaja antoi ymmärtää, että Maahanmuuttoviraston päätösten taustalla näyttää selvästi olevan poliittista painostusta. Vuodesta 2005 lähtien oleskelulupa- ja kansalaisuusasioiden hoitoon perehtynyt asianajaja Ville Punto huomasi päätösten tason heikenneen viime kesänä. Hänen mukaansa kaikkia asiakirjoja ei käyty läpi eikä käännätetty. Hän huomauttaa, että päätöksissä on ollut sisäisiä ristiriitoja, jotka juridisesta näkökulmasta vaikuttavat hyvin oudoilta.

–Päätöksistä hyvin selvästi ilmenee, että kyse on siitä, että on haluttu ja on pitänyt tehdä kielteinen päätös. Eli tässä on jonkinlaista ohjausta tullut, Punto sanoi Ylen tv-uutisissa.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Tirsa Forssell puolestaan sanoi uutisissa, että virkamiehet soveltavat poliitikkojen tekemiä linjauksia työssään, mutta kysymykseen poliittisesta painostuksesta on vaikea vastata.

–Siihen on kyllä aika vaikea vastata. En ole itse henkilökohtaisesti koskaan kokenut mitään poliittista painostusta, Forssell sanoi tv-uutisissa.

Kansliapäällikkö tyrmää syytöksen

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kommentoi uutista aamulla Twitterissä.

– Mistähän virkavastuulla töitä tekevän HALU tehdä joko kielteisiä tai myönteisiä päätöksiä voisi tulla? Lakia kun noudatetaan? hän tviittasi.

Kansanedustaja Anders Adlercreutz kommentoi tähän, että yhden ison vastaanottokeskuksen johtaja oli ”keskusteluissamme pöyristynyt päätösten sisäisistä ristiriidoista”. Nerg vastasi, että päätösten rakenne on monimutkainen ja niiden logiikka täytyy tuntea, jotta asiasta saa kiinni. Adlercreutz huomautti perussuomalaisten hämmentävän keskustelua.

– Soppaa hämmentää Terhon väittämä siitä, että kielteisten päätösten määrä on lisääntynyt PS:n vaatimuksesta. Eli poliittisesta painostuksesta, hän tviittasi.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Gun-May Arffman

Hyvä, että Juho Eerola nostaa myös esiin sen, että myönteisissäkin päätöksissä on tehty varmasti virheitä. YLEn esiin nostamat asiat ovat aina sitä YLEn markkinoimaa yhtä suuntaa ja mistähän YLE aina löytää noita itselleen mieleisiä "asiantuntijoita". Se että olisi painostettu kielteisiin päätöksiin, on niin kova väite, että on tutkittava silloin myös se toinen puoli asiassa.

Martti Nykänen

Lieneekö tehty tutkimusta siitä kuinka moni päätös on muuttunut sitten hyväksytyksi kun hallinto-oikeus on palauttanut asian takaisin.Ensimmäisessä päätöksessähän on voinut olla jokin muotovirhe jne.Ja kun se on korjattu niin kielteinen päätös on sitten ok.

Marja-Liisa Kalkela

Persut siis haluavat että teltta- asuminen toreilla jatkuu?
Kun jonossa on 4 000 hakemusta jota ei olla vielä käsitelty ,niin palataan alkuun ja käydään kaikki uudestaan läpi? Niillä samoilla vähillä virkamiehillä joita hallitus on vähentänyt kuten Kelasta vähensi.
Paljonkos se tulisikaan maksamaan meille veronmaksajille?
"työllistäisikö" PS työttömiä tekemään niitä selvityksiä sosiaaliturvaa vastaan?

jouko viitala

Enpä noista päätöksistä ja niiden oikeellisuudesta mitään tiedä. Sinänsä kansanedustajan kysymys on aivan looginen. Jos sanotaan, että mielipiteillä on päätöksiin vaikutuksia, niin silloin niitä voi olla kumpaankin suuntaan. Jos virheellisiä päätöksia on tahattomasti tehty, niin tilastollisesti niitä täytyy olla molempiin suuntiin..
Toisaalta jos päätösten oikeellisuutta koko ajan epäillään, niin hyvin pian ollaan mahdottomassa tilanteessa. Oikein olisi, että tehty päätös on siinä, eikä sitä puoleen eikä toiseen monia kertoja käsitellä.

Bunny Taivaloja

Kun lukee näitä kommentteja on vaan niin tuskallisen selvää miten ymmärtämättömiä useimmat ovat kommentoijat asian vakavuudesta. Ei mahdollsesti virheellisesti myönnetty tp ole yhtä vakavaa kuin virheellinen nega!

Tässä leikitään ihmisten hengillä. Se on huomattavasti vakavempi asia.

Jari Mattila

Mä nyt ihmettelen tätä vouhottamista tämän turvapaikka-asian ympärillä. Lopetetaan kokonaan turvapaikkojen myöntäminen, niin ei tarvitse riidellä siitäkään asiasta. YK:n ihmisoikeussopimuksissa ei ole kohtaa, jolla taattaisiin oikeus turvapaikkaan: valtioiden velvollisuutta tarjota turvaa sitä tarvitseville ei ole kirjattu mihinkään kansainväliseen sopimukseen. Pakolaissopimuskaan ei sisällä ihmisoikeuksien julistuksen 14. artiklaa vastaavaa määräystä varsinaisesta oikeudesta turvapaikkaan.