Lauantai 16.12.2017

7 ex-puheenjohtajaa vastasi: Vihreiden pj-kisa arvaamaton – kahdelta tuki yllätysnimelle

Jaa artikkeli:
Luotu: 
4.5.2017 18:25
  • Kuva: Jussi Leinonen
    Kuva
    Krista Mikkosta tukee uudeksi vihreiden puheenjohtajaksi ex-puheenjohtajat Tuija Brax ja Tarja Cronberg.
|

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Krista Mikkosta tukevat puolueen uudeksi puheenjohtajaksi sekä Tuija Brax että Tarja Cronberg. Puolueen varapuheenjohtaja Touko Aaltoa tukee Osmo Soininvaara.

Edellä mainittujen lisäksi puheenjohtajaksi pyrkivät kansanedustajat Emma Kari, Olli-Poika Parviainen ja Maria Ohisalo.

Uusi Suomi tavoitti torstaina seitsemän yhdeksästä entisestä puheenjohtajasta: jo mainittujen lisäksi Heidi Hautalan, Satu Hassin, Kalle Könkkölän, Pekka Saurin sekä ex-puoluesihteeri Panu Laturin. Soittokierros osoittaa, että asetelma ei ole lainkaan selvä ja keskustelu seuraavasta puheenjohtajasta käy jo kiivaana.

–Aina kun kyse on henkilövaalista, syntyy sähköä, huomauttaa kansanedustaja Hassi.

Puolueen kaikkien aikojen ensimmäinen puheenjohtaja Kalle Könkkölä kertoo tekevänsä harkintaa Mikkosen, kansanedustaja Touko Aallon ja Helsingin kaupunginvaltuustoon nousevan Maria Ohisalon välillä. Laturi kertoo tekevänsä vielä viimevaiheen harkintaa kahden ehdokkaan välillä.

Uusi puheenjohtaja vihreille valitaan nyt toukokuussa alkavalla ja kirjepostitse tapahtuvalla jäsenäänestyksellä ja sen voittaja julkistetaan Tampereen puoluekokouksessa 17. kesäkuuta. Äänestyksessä noudatetaan siirtoäänivaalitapaa.

Brax: ”Mikkonen osaa vakuuttaa”

Brax kertoo antaneensa yhdessä Janina Anderssonin kanssa suosituskirjoituksen Mikkosen kampanjaan. Brax pitää tärkeänä, että jo 90-luvulla vihreisiin mukaan tullut Mikkonen on tehnyt niin oppositiopolitiikkaa kuin myös kantanut hallitusvastuuta.

–Siinä on kerennyt kantapään kautta oppia yhtä sun toista, Brax sanoo Uudelle Suomelle.

–Hän osaa vakuuttaa myös muissa leireissä olevat ja tehdä politiikkaa vaikeistakin tilanteista käsin, hän jatkaa ja kertoo pitävänsä Mikkosta hyvänä julkisena esiintyjänä niin tv:ssä kuin eduskunnan kyselytunneilla.

Itävallan Wienistä tavoitettu Cronberg puolestaan sanoo olevansa nykyisin hyvin ulkopuolella vihreiden toiminnasta, eikä osaa sanoa, pääseekö edes äänestämään Mikkosta.

–Minulle on aina ollut tärkeää koko maan vihreys ja että kaikissa kunnissa ja maakunnissa on vihreitä. Nykyinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen Pohjois-Karjalasta on mielestäni hyvä ehdokas, Cronberg toteaa.

Laturi: ”Kenenkään puolesta en uskalla lyödä vetoa”

Entinen puoluesihteeri, viestintäkonsultti Laturi arvioi, että äänestys tekee vaalista yllätyksellisen.

–Jäsenäänestys tekee tästä jälleen mielenkiintoisen, kun puheenjohtajaa ei valitse puoluekokousedustajat, vaan kaikki jäsenet pääsevät vaikuttamaan. Kyllä tästä tulee yllätyksellinen, enkä uskalla lyödä rahaa kenenkään puolesta. Uskoisin, että valinta tulee tapahtumaan Touko Aallon ja Emma Karin välillä, Laturi sanoo.

Hassi katsoo, että uudeksi puheenjohtajaksi tulisi valita kansanedustaja. Tämä rajaa puolueen varapuheenjohtajana nykyisin toimivan Ohisalon ulkopuolelle.

–Tähän mennessä ilmoittautuneista kansanedustajista kuka tahansa voisi toimia puheenjohtajana. Kaikki ovat lahjakkaita. Kokemus on osoittanut, että eduskunnan ulkopuolelta on puheenjohtajana aika vaikea toimia, hän perustelee kantaansa.

Hautala taas nostaa esille, että kaikki kansanedustaja-puheenjohtajaehdokkaat ovat ensimmäisen kauden kansanedustajia.

–Siinä on hyviä tuoreita voimia, mutta toisaalta on myöskin sanottu, että kokemattomuus on valttia vihreiden puheenjohtajakisassa. Uskon, että siellä on sellaisia ehdokkaita, jotka pystyvät kääntämään tämän [kokemattomuuden] tuoreudeksi ja uusiksi toimintatavoiksi, Hautala toteaa Brysselistä.

Naisen vuoro? Hassi: Fifty–fifty jo

Eri arvioiden mukaan vihreissä on paineita nostaa seuraavaksi puheenjohtajaksi nainen Niinistön kuuden vuoden kauden jälkeen. Vihreiden puoluesihteerinä taas on ollut miehiä jo 20 vuotta peräjälkeen.

–Se on ihan hyvä näkökohta, mutta tässä asiassa ei mielestäni voida mennä se asia edellä. Siellä on hyviä miehiä ja naisia joukossa. En nyt ihan allekirjoita tuota, Hautala toteaa.

Hassi huomauttaa, että 10 edellisestä puheenjohtajasta puolet on ollut miehiä ja puolet naisia.

–Jako on mennyt niin fifty–fifty kuin olla ja voi. Kyllä monet jäsenet voivat ajatella, että olisi taas naisen aika, mutta en ota siihen itse kantaa, Hassi arvioi.

Myös Pekka Sauri arvioi, että vaikka puheissa tehdään vastakkainasettelua miesten ja naisten välillä tai Helsingin ja muun Suomen välillä, äänestyspäätös tehdään lopulta muilla perusteilla.

30v. sitten valittu Könkkölä: Yksi asia jäi toiveeksi

30 vuotta sitten vihreiden ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittu Könkkölä katsoo puolueen edenneen vuosikymmenten saatossa oikeaan suuntaan ympäristöpuolueesta yleispuolueeksi.

–Juuriaan ei pidä koskaan unohtaa, mutta kyllä muut arkipäivän kysymykset ovat hirveän tärkeitä äänestäjille. Ei voi olla yhden asian puolue, vaan täytyy olla vastaus, jos ei kaikkiin, niin lähes kaikkiin kysymyksiin.

–Tietysti aina voi toivoa enemmän, mutta ei linjassa sinänsä ole ollut moittimista. Tietysti olisin toivonut itse henkilökohtaisesti sitä, että vihreät olisivat pitäneet vahvemmin huolta vammaisten ihmisten oikeuksista, Könkkölä toteaa.

Nykyinen puheenjohtaja Ville Niinistö on Könkkölästä koko ajan parantanut toimintaansa ja puolue on tarjonnut vastauksia yhteiskunnan muuttuessa.

–Sosiaaliturva ja koulutus ovat ihmisille tavattoman tärkeitä ja taloudellisesti vaikeina aikoina on oltava reilu. Sitähän tämä nykypolitiikka ei ole ollut, Könkkölä kritisoi.

Sauri: Jyväskylä meni takaa ohi Helsingistä

Helsingin apulaiskaupunginjohtajana viimeiset 14 vuotta toiminut Sauri katsoo, että uuden puheenjohtajan on tavoiteltava kannatuksen kasvattamista ja vahvistaa vihreiden asemaa yleispuolueena. Tähän on hänestä hyvät mahdollisuudet.

–Peruskysymys on siinä, että kun Niinistön kaudella tapahtui vihreiden nousu keskisuurten yleispuolueiden joukkoon, että sitä pystyttäisiin jatkamaan, eikä peruuttamaan yhden tai kahden asian liikkeeksi. Se on varmaankin uuden puheenjohtajan isoin tehtävä, Sauri sanoo.

–Nyt on ensimmäisiä merkkejä siitä, että vihreiden kannatus alkaa levitä yliopistokaupunkien ulkopuolelle, arvioi myös Könkkölä.

Sauri toivoo, että puolue pystyisi olemaan ”keihäänkärkenä mukana maailman teknisessä ja sosiaalisessa kehityksessä”.

–Vihreiden pitää nähdä, miten työ tulevaisuudessa muuttuu ja pystyä huolehtimaan ja varautumaan siihen, miten taataan riittävä perustoimeentulo niillekin, jotka ovat työelämän ulkopuolella tai palkalla, jonka varassa ei voi elää. Kyllä sieltä varmasti löytyy ehdokas, joka pystyy näitä asioita edistämään, Sauri sanoo.

LUE MYÖS:

Osmo Soininvaara paljasti suosikkinsa vihreiden uudeksi johtajaksi – ”Touko Aalto”

Jaa artikkeli: