Tiistai 26.9.2017

Puhemies Pekkariselta poikkeuksellinen puhe eduskunnassa: Pyyhkeitä medialle ja Li Anderssonille ”vääristä tiedoista”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
17.5.2017 09:10
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) piti poikkeuksellisen puheenvuoron tiistai-iltana eduskunnassa niin sanotun hallintarekisterilain toisen keskustelun yhteydessä. Arkistokuva.
|

Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) on pitänyt eduskunnassa poikkeuksellisen puheenvuoron, jossa hän arvosteli mediaa ja oppositiosta etenkin Li Anderssonia (vas.) niin sanotun hallintarekisterilain käsittelystä. Tavallisesti puhemiehistö ei osallistu istuntojen salikeskusteluun.

Tiistain istunnossa Pekkarinen jakoi tavalliseen tapaan puheenvuoroja puhemiehen aitiosta, kunnes hän siirtyi yllättäen itse salin puolelle puhumaan. Puheenvuoro oli istunnon pisimpiä ja kesti kymmenisen minuuttia. Pekkarinen kuvasi tilannetta poikkeukselliseksi myös itse. Hän selitti osallistumistaan sillä, että oli aiemmin vahvasti mukana niin sanotun hallintarekisterilain valmistelussa. Pekkarinen oli edellisellä kaudella talousvaliokunnan puheenjohtaja.

Etenkin oppositio on kritisoinut niin sanottua hallintarekisterilakia kovin sanoin siitä, että se sallii myös suomalaisille sijoittajille omistustensa piilottamisen ulkomaisiin hallintarekistereihin. Hallitus on korostanut, että Suomen on pantava täytäntöön vuonna 2014 voimaan tullut EU-asetus, mutta avoimuus pyritään takaamaan niin pitkälle kuin se on mahdollista. Suomeen ei ole tulossa hallintarekisteriä. Lisäksi ulkomaille piilottelua on pyritty hillitsemään erilaisilla ponsilla, joista esillä ovat olleet etenkin pelotteeksi kaavaillut kova lähdevero ja ennakonpidätys.

Pekkarinen puolusti ponsia

Nyt lakiin puuhataan yllättäen myös pontta listaamattomien suomalaisyritysten kiellosta liittyä ulkomaiseen hallintarekisteriin tai arvo-osuusjärjestelmään, mikä nousi esille tiistaina eduskunnassa.

– On varmaan ihan hyvä, että tällainen ponsi tässä nyt sitten huomenna [keskiviikkona] hyväksyttäisiin. Mutta sitä mahdollisuutta, mikä porsaanreikä siinä tukitaan, kuvaisin suurin piirtein sillä tavalla, että todennäköisyys, että suomalainen yritys, listaamaton yritys, menisi Ranskaan ja lähtisi siellä sikäläiseen arvopaperikeskukseen ja lähtisi hakemaan listaamattomalle yritykselle sieltä Ranskasta rahaa sikäläisessä arvopaperijärjestelmässä, se todennäköisyys, että suomalainen listaamaton niin tekisi, on yhtä pieni kuin että M. Pekkarisesta tulisi joku päivä Yhdysvaltain presidentti, Pekkarinen sanoi puheenvuorossaan.

Pekkarinen syytti mediaa ja oppositiota virheellisen mielikuvan luomisesta siinä, että nykyinen lakiesitys olisi tuomassa hallintarekisterin Suomeen. Pekkarinen sanoi seuranneensa median kirjoittelua viikonloppuna.

– Monet arvovaltaisetkin lehdet päätoimittajaa myöten kirjoittivat, kuinka eduskunta on tekemässä nyt hallituspuolueiden toimesta huonon ratkaisun, joka on toista suuntaa edustava kuin on se suunta, mihinkä EU:ssa ollaan menossa, tai että Suomessa ollaan ottamassa hallintarekisteri käyttöön. Eilen aamulla Yleisradiossa, jota ei saa arvostella enkä arvostele, en tietystikään, välitettiin samaa viestiä, hyökättiin nyt tässä nimeltä mainitsemattoman puolueen kimppuun ja kerrottiin, kuinka se teki takinkäännöksen vastustaessaan vielä vuonna 2015 tätä esitystä ja nyt sitten kannattaa tätä esitystä, Pekkarinen sanoi piikitellen Yleä sananvapauskohusta ja viitaten perussuomalaisten saamaan kritiikkiin.

–Mitä yritän tällä sanoa? Kyllä, jos ei muuta eduskunnan varapuhemiehen tehtävänä ole, niin on ainakin se, että yrittää kertoa edes ne faktat istunnossakin esille, mitkä tähän asiaan liittyvät. Se fakta on nyt vain se, että tämä esitys ei ole sama kuin silloisen ministeri Stubbin allekirjoittamana tänne tullut hallituksen yhteinen esitys, ei ole.

Syytös Anderssonille Suomi-poikkeuksesta

Pekkarinen myönsi, että EU on menossa avoimuuden suhteen väärään suuntaan, mutta harmitteli, että Suomi ei voi sille mitään. Suoran syytöksen hän osoitti vasemmistoliiton puheenjohtajalle Li Anderssonille, joka on kovaäänisesti vastustanut hallituksen lakiesitystä.

– Edustaja Andersson, olette oikeassa, että siinä asetuksessa on Suomi-poikkeus. Mutta se Suomi-poikkeus koskee sitä, että Suomen ei tarvitse Suomessa ottaa käyttöön hallintarekisteriä. Mutta edustaja Andersson, te ette ole kyennyt täällä minun mielestäni kertomaan, millä tavalla te voitte perustella, että se Suomi-poikkeus koskee myöskin sitä, että suomalainen yritys ei voisi laskea liikkeelle muun Euroopan maan, vaikkapa Ranskan, järjestelmässä osakkeita ja siellä asiat hoitaa sikäläisen lainsäädännön mukaisessa järjestelmässä ja sikäläisessä arvopaperikeskuksessa ja sikäläisen hallintarekisterin kautta. Me emme valitettavasti — valitettavasti ja valitettavasti — voi kieltää sitä, etteikö suomalainen yritys voisi mennä ulkomaille, Pekkarinen sanoi ja lisäsi lukeneensa kuuden johtavan yliopistojuristin lausunnot asiasta.

Kuten hallitus puolustuspuheenvuoroissaan myös Pekkarinen rauhoitteli epäluuloja sillä, että EU:ssa on otettu käyttöön verotietojen vaihtojärjestelmä, joka osaltaan paikkaa avoimuustilannetta. Vielä puheensa lopuksi Pekkarinen puolusti esityksen ponsia.

– Kun tämä on uusi järjestelmä ja tähän voi liittyä näitä aukkoja, niin siltä varalta että se ei välttämättä ole niin hirveän vedenpitävä tässä alkuvaiheessa — ja yhdellä kertaa kuittaan — on hyvä, että nämä erilaiset ponnet täällä nyt hyväksytään, koska ne kertovat siitä samasta tahtotilasta: Suomi — ensin oli ajatus, että tällä lähdeverolla tai nyt sitten tällä ennakkoperintäjärjestelyllä — kuitenkin tarttuu niihin, jotka eivät ole rehellisiä ja kerro, että minä omistan tuossa tai tuossa maassa yritystä, josta saan osinkoa näin ja näin paljon tai myyntivoittoja näin ja näin paljon. Siltä varalta, että tällaisia ei niin hirveän rehellisiä on ja että tämä tietojenvaihtojärjestelmä ei toimi, on hyvä, että nämä ponnet ovat olemassa.

Andersson vetosi Norjaan

Li Andersson vastasi Pekkariselle, ettei oppositio ole yrittänytkään estää yrityksiä laskemasta liikkeelle arvopapereita ulkomaille.

–Emmekä me ole myöskään asettaneet sellaista lainsäädäntöä, joka jollain tavalla velvoittaisi ulkomaalaisia viranomaisia ryhtymään tietyn tyyppisiin lainsäädäntötoimiin. Se on tietenkin mahdotonta, Andersson sanoi.

–Ne ratkaisut, joiden puolesta oppositio tässä on puhunut, ovat ensinnäkin sellaisia malleja, joissa velvoitetaan suomalaisia sijoittajia omistamaan suoraan esimerkiksi sanktion uhalla myöskin silloin, kun käytetään ulkomailla sijaitsevia arvopaperikeskuksia. Toiseksi olemme myöskin peräänkuuluttaneet ratkaisuja, joilla velvoitetaan suomalaisia yrityksiä, huomio, velvoitetaan suomalaisia yrityksiä tunnistamaan kaikki omistajansa suoraan. Esimerkiksi Norja on tulkinnut juuri tätä EU-asetuksen poikkeusta sellaisella tavalla, että on ulotettu tämä suoran omistamisen malli myöskin ulkomailla sijaitseviin arvopaperikeskuksiin norjalaisten omistajien ja yritysten osalta. Sen lisäksi oppositio on myöskin peräänkuuluttanut reaaliaikaista ja julkista omistajarekisteriä siitä syystä, että tämä automaattinen verotietojen vaihto veroviranomaisten välillä ei vielä takaa omistusten yleisöjulkisuutta, mikä on tämä toinen iso huolenaihe, joka liittyy tähän hallituksen esitykseen.

Pekkarisen poikkeukselliselle puheenvuorolle löytyi myös toinen syy: Talousvaliokunnan nykyinen puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) vahvistaa Iltalehdelle, että Pekkarinen on toiminut nyt hallituksen selvitysmiehenä hallintarekisteröintiä koskevassa EU-asetuksessa.

Lue myös:

Perussuomalaiset hehkuttavat kieltoa: ”Listaamattomat suomalaisyhtiöt pidetään hallintarekisterien ulkopuolella”

Kova vääntö hallintarekisteristä perussuomalaisissa: ”Se olisi täysin vastuutonta”

Perussuomalainen kansanedustaja löysi uuden aukon hallintarekisteristä: ”Lupaus ennakkoperinnästä paikkaa vain yhden tavan tehdä rahaa”

Hallintarekisterit sittenkin avoimiksi? Sari Essayahilta ehdotus, tukea keskustasta

Hallintarekisterissä taas käänne – Lindtman: ”Kun tv-kamerat ovat jo sammuneet”

Uusi vero hallintarekisterille koskee vain suomalaisia – Virkamies: Olennaisesti parempi ratkaisu

Kansanedustaja: Perussuomalaiset hyväksyy tarjouksen – hallintarekistereille 50%:n ennakonpidätys

PS:n ajama 60%:n pelotevero hallintarekisterille – Virkamies: ”Vähentää sijoituksia Suomeen”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Raimo Tulkki

Näköjään on tubeen alla aivan tyhjää. Jos tämä kirjoitus on suoraan verrattavissa tubee miehen puheeseen niin ei siitä ota selvää edes puhuja. Toistoa toistoa vaan valitettavasti - valitettavasti - ja sitten nuo sekoilut, no hää on pekkaroinut kyllä tarpeeksi koko hommassa ja kun otetaan mukaan tämä tuulivoima ratkaisut niin kyllä pekkaroijan saa jo pudottaa listoilta .

Veli-Pekka Moisalo

Pekkarinen pyrkii nostamaan omaa rooliaan Kepussa ja puolueen opposition statusta. Tarkoitus on ohittaa pääministeri ja pakottaa ottamaan oppositioryhmä huomioon. Samaan sarjaan kuuluu myös Pekkarisen uhoaminen viinalain torppaamisessa, joka on hallituksessa sovittu. Erityisesti oppositioryhmää korpeaa Lepän valinta ministeriksi, kun vanhoilliset taas ohitettiin. Mauri tuossa kiukuttelee.

Juha Lapveteläinen

S u o m e n n o s

- On varmasti ihan hyvä ponsi, mutta mikä porsaanreikä sillä tukittaisiin?

Todennäköisyys, että suomalainen listaamaton yritys menisi Ranskaan, ja hakisi sieltä listaamattomalle yritykselle rahoitusta paikallisilta arvopaperimarkkinoilta on "häviäjän" pieni.

Ongelma tuntui olevan, että tämä hallintarekisteri- esitys ei ole fakta homma. Se ei ole sama kuin aikaisempi ministeri Stubbin esittämä hallituksen esitys?

Tarkoittaako Suomi- poikkeus sitä, että hallintarekisteriä ei tarvita? Suomalaisille listaamattomille yrityksille voi mahdollisesti löytyä jonkinlaisia johdannaisia arvopaperimarkkinoilta ulkomailta?

- Emme valitettavasti- valitettavasti ja valitettavasti voi kieltää suomalaista yritystä menemästä ulkomaille. Pekkarinen sanoi asiallisesti.

Yhdysvaltain presidentti puolestaan haluaa veroparatiiseissa makaavat sijoitukset takaisin, ja verokeinoin pitää yritykset valtion rajojen sisäpuolella, jotta työllisyysnäkymät eivät heikkenisi tulevaisuudessa.

- Emme ehdota lakimuutoksia, jotka velvottaisivat ulkomaalaisia viranomaisia kontroloimaan lainsäädäntötoimia. Se on mahdottomuus. Andersson sanoi liian kovaäänisesti.

Asia eteni valtioneuvoston sääntöjen mukaisesti.

Edustaja Pekkarisen poikkeukselliselle puheenvuorolle löytyi toinen syy;

- Tämä on mahdollista Suomen perustuslain mukaisesti myös poliitikolle.

Sirpa Abdallah

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin esittämä lakiin otettavaksi vaatimukseksi, kun suomalainen sijoittaa toisen maan hallintarekisteriä käyttäen sijoituksia avoimelle tilille (kuten arvo-osuustiliä käyttävät) on kuin tuuleen huutaisi. Kas kun hallintarekisteriä käyttävät maat kysyvät sijoittajalta haluavatko he avoimen tilin. Tuolloin suomalaisellakin sijoittajalla on mahdollisuus kieltäytyä avoimen tilin käytöstä riippumatta siitä mitä meidän laissa edellytetään. Toki veroseuraamukset tulevat kummassakin tapauksessa (jättää verotukseen ilmoittamatta) kiinni jäädessä, jos ei ole ilmoittanut hallintarekisterissä olevia varoja ja saatuja tuloja.

Oppositon käyttämää populistista ääntenkalastelua nuo käytetyt puheet ja kirjoitukset ovat, eikä mitään muuta.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Oppositon käyttämää populistista ääntenkalastelua ?

syyskuu 25, 2014 SU
Soini hautaisi hallin­ta­re­kis­terit!

-Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini hämmästeli hallituksen sitkeitä suunnitelmia hallintarekisterien sallimisesta. Hallintarekisterit antavat heikentävät osakkeiden omistamisen julkisuutta antaen mahdollisuuden jopa salata osakkeiden omistamisen ja kaupan.

Rekistereitä ovat kannattaneet pankit ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK, mutta niitä vastustavat mm. verottaja ja rikospoliisi, jonka mukaan hallintorekisterit mahdollistavat rahanpesun ja veronkierron.

- Tavalliset ihmiset joutuvat esittämään kaikki tulonsa, menonsa ja ajonsa – niin miten sitten suuret omistukset nauttisivat tällaisten hämärärekisterien suojaa?
- Arvoisa hallitus – tehkää yksi hyvä päätös vielä – haudatkaa tämä, Soini vetosi.

"Minkä taakseen jättää sen edestään löytää ,kun istuu Audin takapenkille"!