Torstai 20.9.2018

Tyly viesti Vesalan mielenosoittajille: ”Menkää syvästi itseenne”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
1.6.2017 16:46
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva

Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila tuomitsee jyrkästi eilen keskiviikkona Vesalan koululla järjestetyn islaminvastaisen mielenosoituksen.

–Tällaista ei lasten pidä koulunsa portilla kohdata. Mielenilmaisijat - palatkaa koteihinne ja menkää syvästi itseenne, Kurttila viestitti.

Vesalan yläkoulun rehtori Juha Juvonen kertoo Uudelle Suomelle, että mielenosoitus aiheutti hämmästystä oppilaissa.

–Sellaista, mitä minulle on tultu juttelemaan tästä, oli että minkä takia ne tänne tulevat. Sitä kysymystä on esitetty. Siihen on pyritty vastamaan, mutta emme tietenkään pysty järjestävän tahon puolesta vastaamaan. Olemme sanoneet oppilaille, että se on väärin eikä ole sopivaa tulla koululle, Juvonen sanoo.

–Meillä on kumminkin semmoisia oppilaita, joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat maahanmuuttajataustaisia. Totta kai se koetaan sitten voimakkaammin.

Keskiviikkoinen mielenosoitus on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa ja myös Juvonen kertoo saaneensa kaikenlaista palautetta. Yksi taho on Juvosen mukaan kysellyt mahdollisuudesta järjestää oppilaille yllätystä lauantaina päättyvän lukuvuoden kunniaksi. Toiset viestit ovat olleet kaikkea muuta kuin kannustavia.

–Niissä mennään kiikun kaakun. Että ei sellaisia suoria uhkauksia ole tullut, mutta siinä rajalla mennään. Teemme hyvää yhteistyötä poliisin ennaltaehkäisevän toiminnan kanssa, niin sinne olen niitä toimittanut. Mutta mitään sellaista ei ole vielä ollut, että olisi tarvinnut prosessia käynnistää, sanoo Juvonen.

Vesalan koulun rehtori kiittelee poliisia, joka siirsi mielenosoituksen kouluun johtaneelta kadulta kauemmaksi, läheiseen Lampipuistoon. Puistosta ei ole Juvosen mukaan näköyhteyttä koululle ja poliisi edellytti, että mielenosoitus ei saa häiritä koulutyötä, eivätkä sen äänet saaneet kuulua koululuokkiin.

Juvonen arvioi, että kaikkiaan noin kaksi tuntia kestäneeseen mielenilmaukseen osallistui enimmillään noin 25 ihmistä.

Poliisi vahvisti torstaina myös, että koko mielenosoitus sai alkunsa erään oppilaan tekemästä nauhoitteesta, jolla kuullaan arabiankielistä laulua. Mielenosoitus liittyi ramadanista kertovaan mielenosoitukseen, joka ilmeisesti teknisen virheen vuoksi oli kuulunut myös koulun ulkoseinissä olleista kaiuttimista.

Mielenosoittajat ilmoittivatkin vastustavansa koulun ”islamisaatiota”.

Vesalan koulu on Juvosen mukaan varautunut tarjoamaan oppilaille keskusteluapua, mutta toistaiseksi sille ei ole ollut tarvetta. Lisäksi ensi viikolla oppilaiden huoltajille järjestetään mielenosoitusta käsittelevä tilaisuus. Varsinainen koulutyö päättyy lukuvuoden myötä lauantaina ja Juvosen mukaan perinteisesti Suvivirteen.

–Kyllä Suvivirren ensimmäiset säkeistöt täältä perinteisesti lähtee, hän sanoo.

LUE LISÄÄ: 

 
Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jonna Virtanen

ULIULI!
Suomalaisten on aikakin alkaa pitää meteliä ja vaatia oikeutta tässä järjettömyydessään!
Suurmoskeijaa rakennetaan kyllä ennätysajassa, mutta missä se kauan kaivattu lastensairaala joita olis saanu 14 sillä rahalla mitä näihin "alaikäisiin väestönrikastittajiin" on poltettu >:/
Tuomas voi lähteä vaikka sinne irakiin jos Suomessa suomalaisten oikeuksista kiinni pitäminen häiritsee.
Ainut kenen pitäis hävetä olet sinä. Säälittävä "jätkä".

Pekka J. Mäkinen

Tuomas Kurttila on ilmeisen kiihkeä kaveri. Hän syyttää takaisin syyttäjiä. Näin kävi esim silloinkin kun useat aikuiset valittivat siitä että alaikäisiä lapsinäyttelijöitä otettiin mukaan homoutta ihannoivaan Tom of Finland näytelmään. Syyllisiä olivatkin Kurttilan mukaan vanhemmat jotka koittivat puolustaa lasten etua. Nyt syyllisiä ovat Islamia ihannointia vastustavat vanhemmat. Kurttila voisi koittaa ymmärtää heitäkin.

Juha Wiklund

Suomessa on asiat hyvin huonosti kun vuoden homoksi valittu homo valitaan vielä lapsivaltuutetuksikin. Mitä homo tietää edes lapsista ja lastenkasvatuksesta? Jo homouden esittäminen vääristää lasten maailman kuvaa saatikka muslimikulttuuri jossa naisen asema on lähinnä esineellinen. Muslimikulttuurissa naisia kaupataan kuin lehmiä, naisella ei ole oikeutta ilmaista mielipiteitä, puhua ilman miehen lupaa, ei saa liikkua yksin ulkona, ei saa käydä koulua, mies saa kurittaa kepillä jos haluaa, raiskaukset ovat sallittua, raiskattu nainen usein kivitetään jne. Tällaistako me haluamme lapsille opettaa kun vuosia naiset ja homot ovat Suomessakin taistelleet asemastaan suomalaisessa yhteiskunnassa? Yksinkertaisesti sanottuna muslimikulttuuri ei sovellu Suomeen.

Ei ole väärin poulustaa omaa kulttuuria ja sanoa että emme halua Suomeen muslimaista kulttuuria jota pakoon nuo muslimitkin ovat lähteneet.

Martinell Olsen

Onpa todella tylyä luettavaa että Vesalan koulun henkilökunta uhkailee ja painostaa nuorta ihmistä.

Aivan uskomatonta, voiko tämä olla edes totta. Mikäli Juha Juvonen, Jani Puurola ja opinto-ohjaaja vainoavat ja syyllistävät koulun oppilasta Katariinaa tulee tästä tehdä rikosilmoitus.

On mielenkiintoista seurata ottaako opetusministeri Grahn-Laasosen minkäänlaista kannanottoa tähän törkeään alaikäisen oppilaan sortamiseen ja häpäisemiseen.

Mikäli todisteet riittävät niin tämä oppilaan sortaminen on niin vakava virkarikos että tulee harkita henkilöiden välitöntä viralta erottamista.

Nyt tulisi saada kaikki faktat esille ja asia tietoisuuteen myös kansainvälisessä mediassa. Ei savua ilman tulta mutta onko näyttöjä riittävästi vai painostetaanko Katariina ja muut oppilaat vaikenemaan asiasta?

Asia on erittäin raskas ja vaikea nuorelle ihmiselle jota painostetaan henkisesti ja mielestäni sortajien on lähdettävä tai Katariinan kannattaa vaihtaa koulua oman hyvinvointinsa vuoksi.

Olisiko ideaa että Katariinalle avattaisiin avustustili minne ihmiset voisivat lahjoittaa mieleisensä summan, koska Katariinalle tulee varmaankin lisäkustannuksia mikäli joutuu vaihtamaan koulua.

Rohkeutta Katariina, uskon että suurin osa Suomen kansasta on sinun tukenasi.

Tomi Salonen

Pikkaisen myöhässä kommentoin, kun osui tämä nyt vasta eteen, mutta on kyllä pakko.

Miten Usari voi antaa tällaisten kommenttien ja kommentoijien vapaasti kirjoittaa rasistisia ja syrjiviä kommentteja?

Kuka sivistynyt ihminen edes haluaa osoittaa mieltään koulun pihalla? Kaikilla Suomessa asuvilla lapsilla on oikeus ja velvollisuus koulunkäyntiin. Mihin he ovat syypäitä? Hävetkää s******n tunarit!