Keskiviikko 17.7.2019

Kokoomuslainen syyttää Pekka Puskaa: Ei ollut edes neuvotteluissa – levittää silti harhaluulojaan

Luotu: 
2.6.2017 19:02
Päivitetty: 
2.6.2017 19:23
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Outi Mäkelä (kok.).
|

Hallituspuolue kokoomuksen kansanedustaja Outi Mäkelä arvostelee tylysti hallituskumppani keskustan kansanedustajan Pekka Puskan toimintaa.

Mäkelä kirjoittaa blogissaan, että Puska ei kunnioita faktoja eikä kollegoitaan. Mäkelän mukaan alkoholiuudistusta pysäyttämässä ollut Puska esittää keskustalehti Suomenmaan haastattelussa ”lukuisia väitteitä, joilla ei ole todellisuuspohjaa joko lainkaan, tai korkeintaan mausteeksi”.

– Uusimpana avauksena Puska on ryhtynyt julkisuudessa arvioimaan viimekeväisten, hallituspuolueiden eduskuntaryhmien kesken käytyjen neuvottelujen kulkua ja sisältöä. Olin Kokoomuksen edustajana noissa neuvotteluissa enkä pysty löytämään yhtäläisyyttä Puskan kuvailusta ja neuvotteluiden todellisesta kulusta. Puska kommentoi neuvotteluja ikään kuin tietäisi, mitä niissä on tapahtunut. Hän ei osallistunut neuvotteluihin, mutta levittää silti niistä omiin luuloihinsa perustuvia väitteitä, Mäkelä ihmettelee.

Puska sanoo haastattelussa, että ajatus kauppojen prosent­ti­rajan korotuksista tuli alko­ho­li­uudistukseen halli­tu­soh­jelman ulkopuolelta alko­ho­li­te­ol­li­suuden lobbauksen seurauksena. Mäkelä selittää asian toisin.

– Esimerkiksi kaupassa myytävien juomien vahvuusraja tuli kompromississa 5,5 prosenttiin puhtaasti siitä syystä, että keskusta ei suostunut hyväksymään yhtään korkeampaa rajaa. Perussuomalaiset ajoivat 8,5 prosentin rajaa, jonka avulla kalliimmat ja laadukkaammat pienpanimoiden oluet olisi tuotu laajojen kuluttajaryhmien saataville. Kokoomus ajoi vielä korkeampaa rajaa, jotta viinit olisi voitu vapauttaa. Kyse oli ryhmien kesken sovitusta poliittisesta kompromissista, Mäkelä kirjoittaa.

Mäkelä pitää virheellisenä myös Puskan levittämää käsitystä siitä, että lausuntokierros olisi tuonut ratkaisevaa uutta tietoa, joka olisi kääntänyt keskustan pään.

– Keskustan eduskuntaryhmä hyväksyi neuvottelukompromissin täysin informoituna keskeisistä vaikutuksista, Mäkelä kirjoittaa.

– Arvioon 100-150 mahdollisesta lisäkuolemasta vedotaan toistuvasti. Tämä luku on THL:n johdon julkisissa kirjoituksissa useita kertoja toistettu, ja se on ollut kaikkien tiedossa hyvissä ajoin ennen viime vuoden toukokuun ryhmäkokouksia.

Mäkelä huomauttaa, että entinen THL-johtaja Puska kiisti viime viikolla MTV:n Huomenta Suomessa alkoholin matkustajatuonnin kasvaneen viime vuonna. Kuitenkin THL:n tilastot kertovat kasvusta vuonna 2016. Matkustajatuonti lisääntyi vuonna 2016 noin 13 prosenttia verrattuna edellisvuoteen.

Puska on myöhemmin verkkosivuillaan myöntänyt kasvun vuoden 2016 osalta, mutta selittänyt lausuntoaan lukujen vaihtelulla.

– Vuonna 2016 oli piikki ylöspäin, mutta vuoden 2017 alun tiedot näyttävät aivan muuta kuin kasvua. Vuoden 2016 luvut ovat siis jo vanhaa tietoa, Puska kirjoittaa sivullaan.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Teemu Terava

Puska vastustaa nyt kaikin keinoin alkoholia, sen myyntiä ja käyttöä kaikissa muodoissaan. Millään muulla ei liene mitään väliä sen jälkeen kun kansan kolesterolikin lopulta aleni erilaisia mittausmenetelmiä käyttäen.

Antti Kettunen

Viimeinen tilastoitu vuosi on 2016 joka näytti ylöspäin. Puska vetää hatusta lukuja kuluvasta vuodesta josta puoliakaan ei olla menty ja vetelee (hivenen tarkoitushakuisesti) niistä johtopäätöksiä?

Voi hyvää päivää kirvesvartta nyt taas mullikat.

Timo Virta

Puska on tämän vuoden osalta myös väärässä. Tuonti on THLlän mukaan vielä huimemmassa nousussa tänä vuonna. Lisäksi Puska virheellisesti sivuillaan kertoo Viron jo päättäneen alkoholiveron korotuksesta. Kysymys on kuitenkin vasta esityksestä, joka tullee kaatumaan.

Pauli Smolander

Kun olis edes tehnyt jonkin tutkimuksen, mut kun pelkästään kopio jenkkien sokeriteollisuuden vasta"tutkimuksen", kun oikea tutkimus näytti sokerin vaarallisuuden terveydelle. Näihin asti se kantoi, nyttemmin on uskallettu todeta, et keisarilla ei ole vaatteita, eli ettei se rasva vaan sokeri on vaarana terveydelle. Siihen mennessä kansa on lihonut muodottomaksi ja diabetes jyllää!

Pasi Salmi

Ja sitä samaa litaniaa tässäkin kannattaa käyttää mitä Soinikin: Perussuomalaiset eivät ole rasistinen puolue tai Sipilä: Keskusta on liberaali yleispuolue ei maaseudun puolue ja Orpo: olemme kykypuolue vaikka kyvyt on kuin ohjelmassa Tillt! Jne.. kukin vuorollaan.

Ralf Karlsson

Eipä ymmärtänyt THL.n raporttia joka yksiselitteisesti kertoo näin ( kopioitu 5 minuuttia sitten):
"Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta yhteensä 79,4 miljoonaa litraa alkoholijuomia toukokuun 2016 ja huhtikuun 2017 välillä. Sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna alkoholin matkustajatuonti kasvoi 5,8 prosentilla 8,3 miljoonaan litraan.
Matkustajat toivat maahan panimotuotteita 57,7 miljoonaa litraa vuoden 2016 toukokuusta vuoden 2017 huhtikuuhun kestäneen raportointijakson aikana. Viinejä matkustajat toivat 11,6 miljoonaa litraa ja väkeviä alkoholijuomia 7,8 miljoonaa litraa.
Matkustajatuonti lisääntyi oluissa, long drink -juomissa, välituotteissa ja viineissä mutta laski siidereissä ja väkevissä alkoholijuomissa (taulukko)."
Puska puhuu joko muunneltua totuutta tai ei ymmärrä eikä osaa tulkita entisen organisaationsa taulukoita ja tekstiä.

Pauli Smolander

Puskalla on kyllä ymmärtämättömyydestä enemmän näyttöjä, kuin ymmärtämisestä. Surullisen kuuluisa Puskan rasvasotahan oli yksi ravintotieteiden suurimmista "väärinymmärryksistä" ja tutkimustulosten manipuloinneista. Et se siitä professorin??? ymmärryksestä.

Juha Lapveteläinen

Artikkelissa on jonkinsorttinen "harhakäsitys", luulen että perussuomalaiset tarkoittavat laadukkailla oluilla eestin- tai ruotsinlaivoilta ostettuja 5,5-8,5% oluita. Asia ei itseasiassa ole perussuomalaisten vika, laivalla myydään kyseisiä tuotteita nimikkeellä "olut?".

Kyseessä on harhakäsitys. Mikään näistä kyseisistä tuotteista ei ole olutta, jos alkoholitilavuusprosenttiyksikkö huitelee 5,5-8,5 välillä, olueeseen lisätään spiritus forttista.

Myöskään ALKO:ssa myytävä IV- olut ei ole olutta, siihen lisätään väkevintä mahdollista alkoholia, jota käytetään myös mm. puhdistusaineena eri laboratorioissa Suomessa.

Otetaan esimerkki, ostat ykkösolutta pienen pullon ja kaadat sen puolen litran lasiin, lisäät siihen alkoholimittarin ja pipetillä spiritus forttista tipoittain välillä sekoittaen niin kauan että pääset haluttuun lopputulokseen seuraten alkoholimittaria. Saat ennen pitkää haluamasi alkoholitilavuusprosenttiyksikön.

Voit määritellä sen myös 5% mukaiseksi, kun lopulta maistat tekemääsi sekoitusta luuletko todellakin juovasi olutta? Testin voi tietysti suorittaa myös III- oluella, tai ALKO:n vastaavalla nelosella?

Aitoon olut- tuotteeseen ei lisätä yhtään tippaa spiritus forttista, niin oluessa kuin viineissä on kysymys samasta asiasta, laadusta. Esimerkkinä otan erään etelä- saksalaisen olutmerkin, HB olut Munchenistä, suosittelen.

Olut on hiivan ja viljan käymisen tuloksena syntynyt laadukas ja mieto alkoholituote missä eri merkeillä ja valmistajilla todellakin on väliä. Yllätykseni oli suuri, kun luin artikkelista että suomalaiset pienpanimot suunnittelevat valmistavansa eduskunnan alkoholiuudistuksen jälkeen näitä lähes viineihin verrattavia juomia myyden niitä nimellä olut?

Toivon suomalaisten pienpanimoiden puolesta, että kyseessä todellakin oli harhakäsitys?

Ville Varjo

Ehkäpä kysymys ei sinänsä ole joistain kellonajoista tai prosenttiyksiköiden kymmenysten viilaamisesta.

Ehkä aika monella lääkärillä, opettajalla, ravintolatyöntekijällä, poliisilla, myyjällä, sosiaalityöntekijällä, sairaanhoitajalla, ensihoitajalla, bussinkuljettajalla ym. on alkoholin aiheuttamien käytöshäiriöiden sietokyky loppumassa. Aika luonnollinen reaktio on tällöin nähdä asia niin, että alkoholin saatavuuden helpottaminen ei ainakaan vähennä näitä käytöshäiriöitä ja humalapäissään sattuneita loukkaantumisia ja muita ongelmia.

Meillä on varsin paljon humalahakuista juomista ja sen seurauksena häiriökäyttäytymistä ja erilaisia tapaturmia. Jossain määrin meillä hymähdellään ja jopa ymmärretään humalaisen huonoa käytöstä, mikä on täydellisen väärin.

Olisi paljon parempi jos me pystyisimme saavuttamaan sellaisen toimintakulttuurin, jossa humalaisen häiriökäyttäytymiseen suhtauduttaisiin mahdollisimman kielteisesti ja jossa kynnys puuttua ns. "känniääliön" häiriökäyttäymiseen olisi mahdollisimman matala. Pitäisi luoda kulttuuri, jossa tuohon häiriökäyttäytymiseen voitaisiin tarvittaessa puuttua hyvinkin kovalla kädellä.

Pauli Smolander

Mutta jospa se humalahakuinen juonti johtuukin siitä, et alkoholia on hankala saada ja kun sit mennään alkoon, otetaan kunnon kamaa ja riittävästi, mitä sitä litkuja kantamaan. Ja se kunnon kama sitten yllättää. Eihän tuolla muualla maailmassa humalahakuista juomista esiinny, vaikka alkoholia ei rajoitetakkaan. Enkä suostu uskomaan, et suomalaiset olis joku geenimutaatio tuossa asiassa.

Veli-Pekka Moisalo

Terveyskiivailijoille on hyvin tyypillistä, että faktoina esitetään arvioita, jotka perustuvat jo sinänsä hyvin epävarmaan aineistoon. Eläinrasvojen haitallisuudessa käydyssäkin keskustelussa kuolinsyyt liikkuivat lääkäreiden omissakin arvioissa kovin laajassa vaihteluvälissä.

Alkoholin käytössä on suurin vaikutus yhteiskuntapoliittisilla, sosiaalisilla ja henkilökohtaisilla tekijöillä, mutta sen asiantuntijoina Suomessa häärivät lääkärit, joilla on kovin kapea näkemys kulutuksen muutoksen tekijöihin.

Pauli Smolander

Puskan rasvasotakin perustui valheeseen ja huuhaatietoon, jolla kansa saatiin sairastumaan mm. diabetekseen ja muistisairauksiin. On hyvin tyhmää, jos kepun kansanedustajat seuraa tätä menneisyyden vankia ja patologista väärinmuistajaa, jonka pääpointti on saada hallita ja kyykyttää kansaa. Ei ole nykyaikaa Puskan jutut. Mut stadilaisethan sen eduskuntaan äänesti, jota ihmettelen suuresti. Mut ehkäpä lahden takana oleva alkoholikauppa ilman rajoituksia auttaa stadilaisia, vaikka Suomessa tulis viinakortti takaisin.

Eljas Nikkilä

Puška uskoi ettei kukaan näkisi totuutta häenen eläessään, tai oli vaan tyhmä mies jolla sotalakissa oli liian suuri kokardi ja tuli tappaneeksi pelkkinä ominaan.
Sankarikautaat kaikki puskan koekappaleet kuuluu ja rannamle saksalaisn oppi-isänsä kanssa