Perjantai 18.8.2017

”En näköjään vieläkään ymmärrä politiikkaa” - Hjallis Harkimolta suorat sanat hallituskriisistä SS-blogissa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
18.6.2017 10:05
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja pääministeri Juha Sipilä (kesk.) hallituskriisiä koskevassa tiedotustilaisuudessa.
|

Kokoomuksen kansanedustaja, liikemies Harry ”Hjallis” Harkimo arvostelee suorin sanoin kokoomuksen, keskustan ja Uusi vaihtoehto -ryhmän toimintaa hallituskriisin hoidossa Savon Sanomien blogissaan.

–Sitä minä en ymmärrä, miksi syntyneellä uudella ”puolueella” on sama määrä ministereitä kuin ennen, vaikka kansanedustajien määrä ryhmässä melkein puolittui. Jos ajatusleikkinä kuvittelemme, että Uusi vaihtoehto saisi vaaleissa puolet perussuomalaisille gallupeissa luvatuista ääniosuuksista, sillä olisi 8–10 kansanedustajaa – melkein joka toinen ministerinä, hän ihmettelee.

Harkimon mukaan on turha kuvitella, että puolueen eduskuntaryhmällä on valtaa. 

–Oikeasti puolueen puheenjohtaja avustajineen tekee isot päätökset, nämä syötetään ministereille ja eduskuntaryhmän puheenjohtajille – ja näin pikku hiljaa tieto päätöksistä valuu kansanedustajille, kun eduskuntaryhmä kumileimasimena hyväksyy päätökset. Saattavat he joutua lukemaan puolueensa isoista päätöksistä vasta lehdestäkin.

–Viime viikon näytelmästä jäi minulle paha maku. En näköjään vieläkään ymmärrä politiikkaa, hän jatkaa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö arvioi lauantaina Ilta-Sanomille, että hänen mielestään hallituksen eronpyyntö olisi ollut paikallaan.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) viittasi tiistaina valtiosääntöoppineisiin, joiden mukaan eronpyyntöä ei tarvinnut jättää.

–Olemme käyneet prosessikeskusteluja myös valtiosääntöoppineiden kanssa, joiden ohje on ollut, että jos hallituksessa ja ohjelmassa ei tapahdu muutoksia, mutta parlamentaasisessa pohjassa tapahtuu muutos kuitenkin enemmistö säilyttäen, asia on eduskuntaryhmien päätettävissä, Sipilä sanoi.

Hallituksen luottamuksesta äänestetään maanantaina, kun Sipilä antaa pääministerin tiedonannon eduskunnalle.

Lue myös:

Näin hallituksen jatko ratkeaa: ”Asia on eduskuntaryhmien päätettävissä”

Hallituskriisin hinta mietityttää oppositiossa: ”Kokoomus tulee hyödyntämään tilanteen täysimääräisesti”

 

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Teppo Vanamo

No, Harkimohan voi maanantaina äänestää hallituksen luottamusta vastaan, sillähän tämä omantunnon kysymys on hoidettu. Sellaista se politiikka vaan on, jos ei hyväksy puolueensa päätöksiä, on joko äänestettävä niitä vastaan, tai erottava puolueesta. Ja jos äänestää muutaman kerran vastaan, erotetaan puolueesta, joten lopputulos on aina sama. Loppujen lopuksi asia on siis hyvin yksinkertainen - onko oikeassa puolueessa?

Petri Salo

Hjallis Harkimo kuvaa erinomaisen hyvin suomalaista On Sovittu Että (OSE) - järjestelmää. Siinä ei pelata enää eri korteilla, vaan korttipakoilla.

Nyt on isosti kyse politiikan teon uskottavuudesta. Samalla, kun kiinnostaa se, että ketkä, miten ja millä keinoin; ohjausnaruja taustalla heiluttelevat?

Joten tässä kaikessa Harkimon kirjoittamassa pitää nähdä vain uusien mahdollisuuksien siemensäkki.

Uutistietojen mukaan perussuomalaiset jättäneet kansanedustajat ja ministerit on erotettu perjantaina puolueesta. Valitusajan jälkeen, heinäkuussa erottamiset saavat lainvoiman.

Eikä tässä vielä kaikki.

Kuka selvittäisi, ihan vastaisen varalle ja viime viikkojen tapahtumien pohjalta sen, että voiko hallituksen ministereinä toimia kansanedustajat, jotka on erotettu puolueestaan?

Uuden puolueen perustamiseen vaadittava 5 000 nimen kerääminen oikeusministeriölle vienee oman aikansa. Samoin nimien tarkistaminen samassa ministeriössä. Kuin puolueelle perustettavan yhdistyksen perustaminen sekä perustamispapereiden käsittely patentti- ja rekisterihallituksessa.

Tosin suhteilla tuokin kuvio saattaa onnistua. Uudessa Suomen ennätysajassa.

Ja saattaahan se ollakin niin, että jollakin on jo puoluetoimintaan varten perustettu ja rekisteröity yhdistys valmiina. Kuhan vaan ajattelin.

toni poutiainen

Nykyään ministerinä olon vaatimuksena ei ole kuin seuraava virke. Heidän on oltava "rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia".

Huono tilanne, koska alunperin ministerit ovat nimenomaan päässeet ministeriksi sen puolueen äänillä, jossa olivat ehdolla.

Helena Vitikainen

Eipä tätä voi ymmärtää moni muikaan
Kun kukaan ei uskalla lakimiehistä selvittää onko tämä edes laillinen vaikka sitä moni epäilee .
Mielestäni mandaattia ei ole
Toivottavasti menee nurin
Eikö Jaakko Jonkan tilalle ole nimitetty henkilö joka valvoo , voisi ilmoittaa kansalaisille laillisuudesta ???

Jairi Palonen

Ei taida Euroopan poliittinen historia tuntea vastaavaa esimerkkiä hallituskiimasta- herrat ministerit ovat valmiita jopa hajottamaan oman puolueensa, että saavat jatkaa kahden muun puolueen sylikoirina.Onko kenellekään loikkareista tullut edes hetkeksi mieleen, että kun kannatus putoaa 10% (eli puolet äänestäneistä häipyy), niin aika moni kannattajista on tyytymättömiä puolueen johtoon? ,tälläkin voisi olla jotain tekemistä puoluejohdon vaihtumisen kanssa? Eikä se tarve muutokseen johtunut maahanmuutosta pelkästään, kyllä ns. köyhien "kyykytys" oli vähintään yhtä suuri syy. Jälkimmäisen nimesi muuten mm. muuan Timo Soini syyksi kannatuksen putoamiselle vielä n. pari kuukautta sitten !

Ymmärtääkö edes hallitus, omia päätöksiään mitä se on tekemässä, vaikka asiantuntijat ja perustuslaki lyö vastaan. Tämän turvaamiseksi Suomalainen eliitti, järjesti Draaman josta olisi mikä tahansa teatteri kateellinen.