Maanantai 11.12.2017

Vihreiden äänestyshässäkkä: Helsinkiin jäi 435 ääntä – tuli 370€:n taksimatka

Jaa artikkeli:
Luotu: 
18.6.2017 14:41
  • Kuva: Tiina Somerpuro
    Kuva
    Vihreiden puheenjohtajaehdokkaat joutuivat jännittämään 5,5 tuntia, kun Helsinkiin oli jäänyt 435 ääntä.
|
Vihreiden uuden puheenjohtajan julkistaminen viivästyi yli viisi tuntia lauantaina, kun vihreiden puoluetoimistolle Helsinkiin oli jäänyt laatikollinen ääniä.
 
Alkuperäisen aikataulun mukaan uuden puheenjohtajan piti olla selvillä kahdelta, mutta varttia vaille huomattiin 435 äänen puuttuvan. Silloin äänestyskuoret oli saatu auki ja jaoteltua järjestykseen ääntenlaskentaa varten. Kahden tarkastuslaskennan ja äänirekisterin tarkastamisen jälkeen vihreiden järjestöpäällikölle, ääntenlaskun sihteerille Lotta Kortteiselle kirkastui ajatus, mitä oli tapahtunut
 
–Tein samaan aikaan tilannearvion ja kävin läpi skenaariot, mistä tämä voi johtua. Ne olivat aika selkeät ja kerroin sen todennäköisimmän ääntenlaskijoille. Se oli juuri se, mitä siinä oli tapahtunut, Kortteinen kertoo.
 
Postista puoluetoimistolle kannetut äänet oli siirretty 13 laatikossa Fredrikinkadun puoluetoimiston välivarastoon. Sieltä 12 laatikon äänet oli tyhjennetty postituskuorista viralliseen vaaliuurnaan. Lukittuun välivarastoon oli jäänyt vielä yksi laatikko. Sinne avaimet oli Kortteiselle ja toisella vaalivirkailijalle.
 
Puoluekokouspaikkana toimineeseen Sampolaan tilattiin välittömästi taksi. 
 
–Siinä ei aikailtu ollenkaan. Syy, miksi se tehtiin taksilla, oli se, että takaisintulomatka voitiin käyttää hyödyksi ääntenlaskuun, Kortteinen sanoo.
 
Hopeisen väriseen henkilöautoon hyppäsi kyytiin Kortteinen ja kolme muuta ääntenlaskijaa. Matkan kohde tuli taksinkuljettajalle luonnollisesti täytenä yllätyksenä.
 
–Hän hetken mietti ja sitten vain totesi, että okei, ja perui puhelimessa kaikki illan menonsa.
 
Puuttuvat äänet löytyivät juuri sieltä välivarastosta, missä Kortteinen kuvittelikin niiden olevan. Fredrikinkadulla laskettiin nopeasti, että puuttuvat äänet täsmäävät ääntenlaskun kanssa, ja pian neljän jälkeen taksiin perustettiin ääntenlaskentakeskus.
 
–Takapenkillä oli kuoret sylissä, avattiin kuoret. Etupenkillä minulla oli niin sanottu laskentakeskus, eli kuusi pinoa siten, että minulla oli Parviainen vaihdekepissä, avatussa hansikaslokerossa oli Ohisalo, Kari, Flöjt ja sivulokerossa oli Aalto ja Mikkonen. Ja sitten minulla oli Excel sylissä.
 
–Yksi siirtokierros ehdittiin suorittaa, Kortteinen sanoo viitaten laskentatapaan.
 
Koko operaatio maksoi noin 370 euroa.
 
–Mittari käy vain yhteen suuntaan ja taksi tulee samalla hinnalla takaisin.
 
Äänestystulos julkistettiin puoli kahdeksalta illalla. Kortteisen pitkä, toiseksi viimeinen päivä vihreiden palkkalistoilla jatkui kuitenkin aina kymmeneen asti pöytäkirjan kirjoittamisessa. Se sisältää myös ratkaisuehdotuksia sen varalle, ettei lauantain moka pääsisi toteutumaan uudestaan. Vasta kymmeneltä Kortteinen pääsi avaamaan ansaitun kaljansa.
 
–Olihan siinä vähän sellainen meininki, että TJ 1 – voisihan sen rauhallisemminkin toteuttaa sen lopettamisen.
 
–Koskaan ei ole matka Tampereelle tuntunut niin pitkälle, Kortteinen naurahtaa.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Juhani Puhakka

Älkää naurako. Vihreät ovat ilmoittaneet tavoitteekseen olla seuraava pääministeripuolue. Jos se toteutuu, niin mitä silloin tapahtuu? Ovatko parin vuoden kuluttua nämä taksimatkat se uusi maantapa, jolla meitä hallitaan!