Maanantai 23.10.2017

Päivi Räsänen ottaa vahvasti kantaa: ”Viranomaisten ei tule osallistua Pride-kulkueeseen”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
30.6.2017 15:48
  • Kuva: Petteri Paalasmaa /Uusi Suomi
    Kuva
|

Eri poliitikkojen ja viranomaisten Pride-kulkueeseen osallistuminen tai osallistumatta jättäminen on herättänyt tunteita tällä viikolla. Ex-sisäministeri, kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) katsoo, että viranomaisten ja julkisten laitosten ei tulisi osallistua kulkueeseen lainkaan.

Räsäsen mielestä yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän kaikille viranomaisille esittämä Pride-kutsu on erittäin huonosti harkittu ratkaisu.

– Huomisen Pride-mielenilmauksen järjestää Helsingin Seta ja julkisten tietojen mukaan Poliisihallitus, Kela ja eräät ministeriöt ovat jo ilmoittautuneet mukaan. Vetoan kansanedustajana puolestani, että nämä tahot jäävät kulkueesta pois. Perustuslain mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus ilmaista mieltään ja käyttää sananvapauttaan. On kuitenkin ongelmallista, jos julkinen viranomainen tekee kollektiivisen päätöksen osallistua mukaan mielenilmaukseen, joka jakaa syvästi mielipiteitä. Yksilönä kuka tahansa voi toki osallistua vapaasti mihin tahansa mielenilmaukseen, Räsänen toteaa tiedotteessaan.

Räsäsen mukaan ”Setan ajamat tavoitteet ovat ristiriidassa monen suomalaisen henkilökohtaisen vakaumuksen ja näkemyksen kanssa”.

– Millä tavoin yhdenvertaisuusvaltuutettu turvaa Poliisin, Kelan tai muiden kulkueeseen osallistuvien organisaatioiden koko henkilöstön yhdenvertaisen oikeuden omaan vakaumukseensa ja mielipiteeseensä, Räsänen kysyy.

– Julkisten viranomaisten ja organisaatioiden henkilöstöä ei tule asettaa tilanteeseen, jossa työnantajan viralliseksi mielipiteeksi nostetaan yksipuolisesti Helsingin Setan ajamat tavoitteet.

Kristillisdemokraattien entinen puheenjohtaja Räsänen tunnetaan muun muassa sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajana. Helsinki Priden tavoitteena on ”seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistäminen ja näkyvyyden lisääminen”.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Gun-May Arffman

Päivi Räsänen on oikeassa ja puhuu asiaa. Mikään veronmaksajien ylläpitämä viranomaislaitos ei voi viranomaisena eikä saa ottaa kantaa minkään yksittäisen järjestön tai yhdistyksen tempauksiin osoittaakseen kannatusta tempaukselle. Uskottavuus menee totaalisesti. Viranomaiset ovat olemassa kaikkia kansalaisia varten, eivät edistämässä jonkin yksittäisen yhdistyksen tai aatteen asiaa.

Raimo Laine

Veronmaksajat maksavat virkamiesten palkat eikä rahoja ole tarkoitettu mielenosoituksiin. Jos jotkut julkisen vallan haltijat katsovat, että heidän on palkattu mielenosoitusten tukemiseen, heidät täytyy siirtää muualle, jossa voivat itseään toteuttaa.

Vesa Leinonen

Tosi totta.
Suomessa valtion julkiset viranomaiset ovat todella heikkoja johtajina.
Heillä usein ei ole mitään käsitystä mikä on henkisesti johtajan merkitys ja vaikutus. Moni julkkis ei edes ymmärrä ihmisen henkisen ominaisuus aj merkitys terveelle elämälle, ja seuraavalle sukupolvelle.
Kaikki yheyskunnan ihmiset kyllä ovat kuulleet ja nähneet miten Sex, Drugs and Rock'n roll menee nopeasti alas kaupaksi, kaikille ikä luokille.

Ihminen on pahasti hukassa. Pettänyt itseään ja unohtanut henkisen rehellisyyden.
Onko ihminen vain eläin?
Tulisiko ihmisen vaan tyydyttää sitä eläintä, eläimen haluja mikä ihminen kokee olevan elossa itsessä?
Vai olisiko aikaa kuunella henkisen älyn ääntä? Opetella kuuntelemaan henkisen elämän ohjeita ja lakeja. Ja sen kautta noudattaa Luojan tahtoa.
Ihminen voi alistua elämään kuin eläin, olemaan enemän eläin kuin ihminen.
Ihmisen tarkoitus Luojan näkökulmasta on kasvaa ja olla enemän ihminen kuin eläin.
Miksi niin on?
Siksi että ihmisellä on Luojan ominaisuuksia, luotu olemaan älykäs, järkevä, ajatteleva ihminen. Joka katsoo ja huomaan luomakunnan kauneuden. Elämä ja luonto on Luojan taidetta.
Ihminen helposti oman tahdon tyydyttämisen kautta menettää älyn ja ymmärryksen.
Tekee omasta tahdosta epäjumalan.
Luoja teki miehen ja naisen. Ei siksi että siinä olisi ihmisille kuumaa kulutus tavaraa, ei!
Henkisesti ihminen voi heijastaa ihmis käsitystä ja Luojaa.
Ihmisilä on korkea henkinen arvo, mahdollisuus elää henkistä elämää.
Kasvaa henkisesti, vahvaksi, rehellisesti, aidoksi, terveeksi.
Ihmiskuva Luojan näkökulmasta.

Valtion edustajat ovat usein todella itsekkäitä, tietämättömiä, täysin pimeässä ihmisen henkisestä rakenteesta. Sitten uudet sukupolvet luisuvat täyttä kaasua alaspäin tietämättömyyteen.

https://www.youtube.com/watch?v=gWMqne9BXxA

Risto Kinanen

Väestöliiton tutkijan Kontulan mukaan suomessa on vain noin yksi prosentti homoja, noin marginaalisen pienestä ryhmästä pidetään liikaa meteliä. Tutkijat uskovat että homouden aiheuttaa useamman geenin virhe, joten se on synnynnäinen ominaisuus

Veijalainen Anneli

Tempauksessa kyse yhdenvertaisuudesta. Se , jos mikä, on viranomaisten tehtävänä taata kansalaisille. Kuten todettu, seksuaalinen suuntautuminen ei ole oma valinta. Vaikka yksilötasolla henkilö edustaisi vain yhtä sadasta, hänen yhdenvetaisuutensa ei ole vähäisempi -tai ei saisi olla kuin "massan".

Juha Lapveteläinen

Olen edustaja Päivi Räsäsen kanssa asiasta melkein samaa mieltä. Pride- mielenosoitus on syytä järjestää ryhmän niin halutessa, mutta miksi yllättäen jopa Poliisihallituksesta on tullut tämän kyseisen "mielenosoituksen" erityissuojelijoita? Räsänen tunnetaan sukupuolineutraalin lain vastustajana, kysymys on tietenkin aina myös lapsen tai lasten oikeuksista molempiin vanhempiinsa, isään sekä äitiin, jotta se ylipäätään olisi edes mahdollista? En kuitenkaan vastusta sukupuolineutraaleja avioliittoja, jos naimisiinmeno tapahtuu maistraatissa, merikapteenin oikeuksin laivalla tai Las Vegas nimisessä kaupungissa, jos he eivät sitä kiellä osavaltiolain nojalla Nevadassa Yhdysvalloissa. Sukupuolineutraalit avioliitot ovat kuitenkin raamatun profetian sekä jumalan sanan vastaisia avioliittoja, niitä ei pitäisi tällöin siunata myöskään eri seurakuntien johdolla pelkästään maallisin perustein, eli poliittista valtaa moraalisesti väärin käyttävien edustajien valvonnan alaisuudessa, kysymys on jokaisen kansalaisen perustuslaillisesta oikeudesta uskoon.

Mikko Toivonen

Kun kantaa otetaan asia kerrallaan ja riippumatta muista epärelevanteista asenteista, niin Räsänen on ilmiselvästi tässä eriytetyssä asiassa oikeassa. Viranomaisen ei tule viranomaisen lipun alla osallistua minkään sukupuoli-tai mielipidesuunnan marsseigin tai mielenilmauksiin.
Jos yksittäinen virkamies yksityishenkilönä ja siviilivaatteissa haluaa osallistua niin sitähän ei pidä mennä kieltämään kuten ei uskonnollista pukeutumista kotonaan tai uskonsa palvomispaikkojen sisätiloissa.

Vesa Leinonen

Postmodernismi.
Subjektiivinen relativismi.
Humanismi.
Ovat kaikki lähtöisin ihmisen omasta subjektiivisestä tahdosta.

Suunta on selvä, ihmisen ymmärrys sekaantuu ja moraali arvojen rappeutuminen.

Kaikki ihmisen elämään vaikuttavat merkittävillä asioilla on rakenne, oikeasti hyvin suunniteltu, älyn kanssa harkittu, ja oikeasti oikeat valinnat valittu.

Ihmisen elämällä kuuluu olla raamit, raamien nimi on luojan laki.
Miksi ihmisellä pitäisi olla laki raamit?

Kuka sanoo, että sellaiset pitäisi olla?
Elämän kokonaisuus kuva kertoo selvästi, että ihmisellä on annettu mahdollisuus kokea elämä maan päällä.

Ihminen itse ei ole tuonut mitään muuta maan päälle kuin vaan oma tahto.
Ihmisen tajunta on suppea, erittäin kapea ymmärtämään mihin ihminen on syntynyt.
Ihminen kasvaa ja kehittyy, ilman mielen ajattelun ohjausta ihmisen ajatukset kohdistuvat omalle tahdolle, omille haluille. Ajan mittaan ilman ohjausta ihminen ei enää kuule mitään muita ääniä kuin vaan omat halut, oma pää ja oma tahto.
Luonnon linnut ovat paljon kehittyneempiä olemaan tyytyneitä siihen elämän ympäristöön mihin linnut syntyvät ja elävät. Ne ei etsi lisä virikkeitä saada enemmän irti elämästä. Luonnon linnut eivät vaadi erikoisia oikeuksia käyttää päihteitä, myydä sitä ja tehdä kauppaa toisille.
Ihminen on paljon enemmän pihalla kuin luonnon eläimet ovat. Ihmisellä sanotaan olevan kyky ajatella asioita järkevästi, mutta ihmisen omat valinnat ovat kaikki muuta kuin järkeviä.
Vaikkapa terveyden suhteen. Ihmiset hemmottelevat itsensä sairaaksi. Ostavat ja ajavat €50,000 autoilla. Mutta eivät harrasta liikuntaa luonnossa, €500 polkupyörällä.
Luojaa voi kunnioittaa viettämällä aikaa Luojan taide museossa, siis luonnossa.
Rabbi Jonathan Cahn sanoi suoraan asian niin kuin se on Luojan näkökulmasta, henkisesti Pyhyyttä kunnioittaen. Israelin Jumala on Pyhä Jumala.
https://www.youtube.com/watch?v=fL7QFD9fNdM

Matti Hakala

Tässä on nyt harkittava tarkkaan rikosilmoituksen tekemistä kansanedustaja Päivi Räsäsestä. Ei ole ensimmäinen kerta kun hänen suustaan kuulee vihapuhetta seksuaalivähemmistöä kohtaan, samoin kansanryhmän kiihoittamisesta vähemmistöjä kohtaan. Tasa-arvon kyseenalaistamisesta seksuaalisesta suuntautumisesta johtuen. Perustuslain vastaisesta puhumisesta, siltä osin kun perustuslaissa nimenomaan taataan kaikille yhtäläiset oikeudet. Sanan-ja ilmaisuvapauden rajoittamisesta siltä osin kun Päivi Räsänen sitoo sen tiettyihin ammattikuntien edustajiin. Olisikin suotavaa että Päivi Räsänen pyytäisi etenkin kansanedustajan ominaisuudessa anteeksi puheitaan, joilla hän tarkoituksellisesti loukkaa tiettyä kansan osaa.

Pertti Lindeman

Kyllä tämä on nyt outoa, kun kuitenkin Räsänen ministerinä kehoitti toisenlaisessa seurassa näin:

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) asettaa Raamatun lain yläpuolelle.

Kansanlähetyspäivillä viime lauantaina puhunut poliisiministeri rohkaisi kuulijoitaan tottelemaan Jumalaa, vaikka samalla tulisi rikkoneeksi lakia.

- Kaikilla meillä on tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia, juhlateltassa puhunut Räsänen alusti.

- Raamatussa kuitenkin sanotaan, että "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä". Sanomisen tila kapenee, jos emme tätä oikeuttamme käytä, Räsänen jatkoi.

Lähde: Iltalehti 10.7.2013.

Teijo Myllylä

Viranomaisen pitäisi pysyä neutraalina uskontoihin, sukupuolisiin suuntauksiin tai poliittisiin liikkeisiin nähden. Perustuslaki ja muu lainsäädäntö riittää työn linjaajiksi. Jos haluaa mukaan muuhun kuin viranomaistyöhön voi siihen osallistua yksityishenkilönä, mutta virka-aseman väärinkäytöstä on kysymys jos vie jonkun liikkeen tai puolueen asioita korostetusti eteenpäin. Samastahan voi olla kysymys kun virkamies tai tuomari julistaa kansalaisia rasistiksi, mutta Stalin ja Hitler kyllä pidetään helposti jalustalla. Miljoonia saa murhata, mutta tuomitaanko se riippuu ns. Oikeista mielipiteistä jotka valtaapitävä taho kulloinkin muodostaa. Mielipiteen vapaus pitää sallia laajoissa rajoissa, jos ei aiheuta edes uhkaa laijtovereille. Siksi on vaarallista muodostaa oikeita mielipiteitä ja nostaa omia ajatuksia jalustalle. Varmaan sinäkin tunnet ihmisiä jotka näin tekee.

Timo Laine

652 päivää ja ääniä tarvitaan taas, nyt pitää ruokkia vaalikarjaa. Kyllähän tuo voimakkaan viestin välittää vastapuolelelle. Se, että onko viesti oikea ja saako se aikaan jotain hyvää, jää täysin jokaisen itsensä arvioitavaksi.

Pekka Koivumäki

Onkohan homoudessa jotain muutakin kuin kiintymys samaan sukupuoleen? USAssa tehdyn tutkimuksen mukaan 43 %:lla homomiehistä oli ollut yli 500 seksisuhdetta ja 28 %:lla yli 1000, suurin osa, yli 3/4 yhden illan suhteita. Ehtiikö tuolla menolla paljon muuta ajatellakaan?

Itse olen törmännyt tuohon aktiivisuuteen joskus 18-vuotiaana bussissa, kun viereeni tullut nuorimies taputteli syliini taitetun takkini alle hivuttamaansa kättään haaruksissani. Vastaavaan "kosintaan" olen saanut tutustua joskus myöhemminkin. Mainitussa tapauksessa korjausliikkeeksi riitti pahastunut katse, myöhemmissä sanallisissa sentään kohteliaat sanat.

Tavallaan ymmärrän Halla-ahon kertomaa pohdintaansa joskus nuorempana homma-blokissaan, mistä lehdet niin kovasti haluavat löytää mustaa maaliaan hänen maalaamisekseen - on jotenkin kiusallista nuoruuden herkässä iässä tulla kokeneeksi itsensä homomagneetiksi.