Perjantai 14.12.2018

Sauli Niinistö: ”Valtavan paljon muuttunut geopolitiikan alueella”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
1.7.2017 15:20
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Sauli Niinistön mukaan Suomi on ollut EU:n puolustusyhteistyön veturi.
|

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan Euroopan Unionin on vahvistettava itseään. Mikkelin Päämajasymposiumissa puhunut Niinistö mietti puheessaan, onko unionilla selkeä ja itsenäinen rooli, vai onko se ennemminkin pelinappula.

–Vahvistusta on tehtävä paljon, jotta emme olisi shakkilaudan sotilas-, vaan kunin­ga­tar­puo­lella, presidentti totesi. 

Hän korosti samalla epävarmuuden lisääntymistä geopolitiikassa ja erityisesti Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä.

–Jos katsomme tästä taaksepäin puoli vuotta, on valtavan paljon muuttunut geopolitiikan alueella. Puoli vuotta sitten olimme seuraamassa, miten USA:n ja Venäjän suhde kehittyy yllättävän nopeasti. Tänään näemme, että suhde on hajoamassa yllättävänkin nopeasti.

Niinistön mukaan Suomi on ollut EU:n puolustusyhteistyön veturi. 

Symposiumin perinteisen Mannerheim-luennon pitäneen Suomen Pankin johtokunnan jäsenen Olli Rehnin mukaan Suomen turvallisuuspolitiikan tärkein haaste on suhde Venäjään. 

–Meillä on Venäjän kanssa sama raideleveys, mutta eri arvopohja: viittaan etenkin oikeusvaltioon ja kansanvaltaan, tuoreen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmisteluun ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenenä osallistunut Rehn sanoi.

–Vakauspolitiikkaa on sekin, että Venäjä huolehtii turvallisuuseduistaan Suomen suunnalla parhaiten toimimalla maltillisesti. Suomen ei kannata itse rajoittaa liikkumavaraansa länteen, eikä siten heikentää näitä pidäkkeitä, Rehn sanoi.

Hän korosti, että rauhaa pitää vahvistaa ennakoivasti, yhteistyöllä. 

–Jos mahdollista, naapurin kanssa sovitaan. Jos se ei onnistu, pannaan kampoihin, yksin tai yhdessä. Maata ja vapautta puolustetaan niillä konsteilla, joita kulloinkin on käytettävissä.Tämä on nähdäkseni Mannerheimin linjan ydin. Se on myös Suomen pitkä linja, jonka varaan kansallinen turvallisuutemme jatkossakin perustuu, Rehn linjasi.

Lue myös: Tutkija arvioi Suomen ja Ruotsin JEF-päätöstä: ”Satuttaa Venäjän minäkuvaa”

 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Raimo Laine

Mannerheim-linja oli Talvisodan taistelulinja Karjalan kannaksella. Paasikivi-Kekkosen-linja korosti rauhanomaista ulkopolitiikkaa ja hyviä naapuruussuhteita tosin tuettuna pätevällä armejalla.
Ollaanko tästä nyt luovuttu ja ryhdytty aseita kalistelemaan. Aseiden kalistelu on aina johtanut ikäviin tuloksiin.

Juha Lapveteläinen

Arvoisa Suomen tasavallan Presidentti, Suomen kansalaisten kuuluu olla enemmän isänmaallisia sotilaita, kuin suomenruotsia puhuvia Kuningattaren monarkistia Länsi- rannikon koiria, jotka eivät tue isänmaan yhteistä kansallista etua valtion rajoista puhumattakaan. Raideleveydellä on todellakin eri arvopohja, oikeusvaltiosta on turha puhua yhtään mitään, ennen kuin 20% omavastuuosuus oikeudenkäyntikulujen osalta on poistettu Suomen Laista jokaisen kansalaisen osalta perustuslaillisin oikeuksin, ei poliittisten järjestöjen tai voisiko sanoa vaikka kahdeksan puolueen perustuslakivaliokunnan oikeudella. Kansanvalta ei tarkoita 101 poliittista järjestöedustajaa eduskunnassa, joita kansanedustajiksi kutsutaan. Kansanvalta tarkoittaa pyhää kolminaisuutta, olemassaoloa valtio, kansalaisen oikeuksia maakunta, sekä toimeentuloa oma kunta.

Jari Mikkola

Kuvassa sota Sauli hurjana! Onneksi maailmallakin varmaan ymmärretään,tai ihmetellään, milloin Olli Rehnit ja vastaavat Suomen pankin turhakkeet puhuvat ulko ja turvallisuus politiikasta. Olli varmaan kyllä itsekin tajuaa,että suuruudenhullut raideleveys löpinät verrattuna suurvaltaan ovat jo melkomoista sontaa.

On se kumma kun sitä sapelien kalistelua pitää vaan jatkaa, ja väkisin vääntämällä keksiä kaiken maailman kinkereitä jossa voidaan taas kauhistella ja keksiä asioita,että viimeinkin saataisiin sota aikaiseksi.

Viettäis Salekin vaan kesälomaa.

Juhani Karlsson

"Kiina havittelee uutta Silkkitietä – tarjolla 890 miljardin investoinnit"
-
---
"Kiina ja Venäjä valmistelevat sotaharjoitusta Itämerellä – "Yhteistyö on viesti Yhdysvalloille""
"Kiinan ja Venäjän laivastot harjoittelevat heinäkuussa Pietarin ja Kaliningradin lähellä kauppalaivojen puolustusta ja suojelua, maat ovat kertoneet."
"Toinen osa harjoituksesta käydään syyskuussa Japaninmerellä. Mailla oli samantyyppinen yhteinen sotaharjoitus vuonna 2015 Välimerellä."
https://yle.fi/uutiset/3-9680119
"Venäjän ja Kiinan yhteisharjoituksen nimi on Joint Sea 2017"
"Maat ovat järjestäneet yhteisiä laivastoharjoituksia aiempinakin vuosina."
https://yle.fi/uutiset/3-9678102
http://news.xinhuanet.com/english/2017-06/18/c_136375277.htm
http://www.globaltimes.cn/content/1052224.shtml
---
"Kiinan presidentti hehkutti uuden silkkitien aloittavan ”globalisaation kultakauden” – lupasi yli sata miljardia euroa jättihankkeelle"
"KIINA julkisti silkkitiehankkeen vuonna 2013. Kiinan kehityspankki ilmoitti vuonna 2015, että vireillä on jo 900 projektia, joiden yhteenlaskettu arvo on 890 miljardia dollaria.
Kiinan vuonna 2016 perustama Aasian infrastruktuuri-investointipankki AIIB auttaa hankkeessa."
http://www.hs.fi/talous/art-2000005211016.html
http://vm.fi/en/article/-/asset_publisher/suomi-mukaan-perustamaan-aasia...
---
"Kiina havittelee uutta Silkkitietä – tarjolla 890 miljardin investoinnit"
"Kiina haluaa käyttää suurta omaisuuttaan valtaviin rakennushankkeisiin eri maissa. Poliitikot joutuvat pohtimaan, onko hanke rauhanomainen, vai kasvattaako se liikaa Kiinan mahtia."
https://yle.fi/uutiset/3-9612342
---
"Kiina on jo nyt maailman suurin talous, ja sekä Yhdysvallat että Eurooppa tulevat perässä. Yhdysvallat seuraa Kiinan talouskehitystä henkeään pidätellen myös siksi, että Yhdysvaltain velka Kiinalle on lähes kaksi biljoonaa dollaria."
http://yle.fi/uutiset/3-9297275
---
"Kiinan huippumoderni ohjushävittäjä Changsha on matkalla Itämerelle – tällainen se on"
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005262778.html
---
"Filippiinit vaihtaa EU-avun Kiinan miljardeihin"
https://yle.fi/uutiset/3-9619002
---
vanhoja:
---
"Everything you need to know about the South China Sea conflict – in under five minutes"
".........Island building in the South China Sea, and construction on existing islands, has been going on for decades, primarily by Vietnam and the Philippines..........China has come late to the island building game........The United States had virtually no response to previous building by Southeast Asian countries in the South China Sea, but has vigorously opposed China’s efforts......"
http://blogs.reuters.com/great-debate/2015/06/09/everything-you-need-to-...
---
"Beijing Reaches for Military Upper Hand in Asia"
"U.S. would be in any danger of losing—in almost any nonnuclear scenario, U.S. forces still come out on top against the People’s Liberation Army—but because of the potentially devastating costs."
"And the U.S. has never fought an enemy that possesses cyberwarfare capabilities—or nuclear arms."
http://www.wsj.com/articles/beijing-reaches-for-military-upper-hand-in-a...
---
"US B-52 bombers fly near disputed South China Sea islands"
http://www.bbc.com/news/world-asia-34805899?OCID=fbasia&ocid=socialflow_...
---
"Guardian: Kiina lähettää ydinasein varusteltuja sukellusveneitä Tyynellemerelle"
http://yle.fi/uutiset/guardian_kiina_lahettaa_ydinasein_varusteltuja_suk...
---
"Kiina juhlii voittoaan Japanista valtavalla paraatilla – "80 % aseista ennennäkemättömiä""
"Aukion läpi jyrisi toistakymmentä Dongfeng-21D-tyyppistä keskimatkan merimaaliohjusta, jotka Kiinan mukaan kykenevät tuhoamaan lentotukialuksen."
http://yle.fi/uutiset/kiina_juhlii_voittoaan_japanista_valtavalla_paraat...
https://www.youtube.com/watch?v=M_GHE2DjsqQ
---
"Kiina marssitti aseensa Tiananmenille"
"Xin rinnalla paraatia oli seuraamassa Venäjän presidentti Vladimir Putin..."
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1441243090029?ref=hs-prio-3-1
---
"China, Russia to hold first joint Mediterranean naval drills in May"
http://www.reuters.com/article/2015/04/30/us-china-russia-military-idUSK...
---
"China, Russia to hold military drills in Sea of Japan"
http://www.reuters.com/article/2015/07/30/us-china-russia-defence-idUSKC...
---
"Why China has the upper hand in the South China Sea"
"Today, the United States depends on China for myriad items that U.S. citizens need every day. These include 100 percent of key electronics and chemical components. They even include basic ingredients for some of the nation’s most important drugs, including antibiotics..........China, by contrast, depends on the United States for little of vital importance."
http://blogs.reuters.com/great-debate/2015/06/03/how-u-s-dependence-on-c...
---
"Why China Wants Yuan to Be the World’s 5th Reserve Currency"
“...multi-polar” world where the U.S. is just one player rather than a hegemon...."
http://www.bloomberg.com/news/articles/2015-03-23/why-china-wants-its-yu...
http://www.imf.org/external/pubs/ft/survey/so/2015/POL080415A.htm
---
"Globaalin finanssipolitiikan uusjako"
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/globaalin-finanssipolitiikan-uusjako/F...
---
"Xinhua: Kiina ja Suomi jatkavat puolustusyhteistyötä"
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/xinhua-kiina-ja-suomi-jatkavat-puolustus...
http://eng.mod.gov.cn/TopNews/2016-09/05/content_4725175.htm
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016090622269677_ul.shtml
---
"Raju ehdotus strategian professorilta: Suomen liittouduttava Venäjän kanssa"
"Monet Suomessa ajattelivat Venäjän uhan poistuneen ja alkoivat hakeutua länteen muiden Neuvostoliiton vaikutusvallassa olleiden pikkuvaltioiden tavoin. Geopoliittiset realiteetit ja historia unohdettiin. Suomella on yhteinen noin 1 300 kilometriä pitkä raja Venäjän kanssa, luonnonolot ovat samat kuin Pohjois-Venäjällä ja Venäjän tärkeimmät kaupungit sijaitsevat Suomen läheisyydessä. Itämeri on myös Venäjän ja lännen tärkein yhdysväylä.
Vuosituhannen vaihteessa Nato ja Venäjä lähentyivät, ja Venäjällä keskusteltiin vakavasti maan liittymisestä Natoon. Venäjä ja Nato eivät enää olleet toistensa vihollisia, vaan molempien yhteinen vihollinen oli kansainvälinen terrorismi. Liittymistä ei kuitenkaan tapahtunut, sillä Nato ei halunnut Venäjää jäsenekseen. Suuren Venäjän jäsenyyden myötä Nato olisi muuttunut toisenlaiseksi."
"Mikä olisi Suomen asema Venäjän ja lännen välisen avoimen konfliktin puhjetessa? Suomi jäisi jälleen yksin kuten 1939. Länteen tukeutuminen olisi turhaa, sillä sieltä ei tulisi apua. EU:lla ei ole sotilaallista voimaa eikä Nato vaarantaisi asemiaan Itämeren alueen pikkuvaltioiden tähden."
"Ruotsin 200-vuotinen puolueettomuustraditio estää kuitenkin sotilaallisen liittoutumisen. Sen sijaan se on valmis sotilaalliseen yhteistyöhön. Tämä merkitsisi paluuta talvisodan aikaan, jolloin Ruotsista tuli vapaaehtoisia taistelijoita ja materiaalista apua."
"Todella konkreettinen ratkaisu maamme turvallisuuteen olisi vahva puolustus ja liittoutuminen Venäjän kanssa. Liitto poistaisi venäläisten epäilykset Suomen puolustuksen uskottavuudesta. Joutuisiko Suomi sitten lännen hyökkäyksen kohteeksi? Ei, koska lännellä ei ole mitään tarvetta hyökätä Venäjälle."
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/raju-ehdotus-strategian-professo...

Juhani Karlsson

"Ulkolinja: Kiinalainen maailmanvalloitus "
"Kiina on perustanut Maailmanpankille ja IMF:lle kilpailijan. AIIB-pankin avulla Kiina pyrkii maailman talouden herraksi, ostamalla yrityksiä ja rahoittamalla suuria hankkeita Aasiassa ja Euroopassa. Mihin tämä johtaa?"
"Aasian infrastruktuuri-investointipankkia on pidetty Maailmanpankin kilpailijana ja Yhdysvallat on suhtautunut siihen penseästi.
Kansainväliseen investointipankkiin kuuluu tällä hetkellä 57 jäsenmaata. Kiinan tarjoukseen ovat tarttuneet muun muassa Britannia ja Alankomaat. Suomi liittyi AIIB:n jäseneksi vuoden 2016 alussa.
Brittiläisen journalistin Martin Jacquesin mukaan odotettavissa on uusi kiinalainen maailmanjärjestys. Dokumentti kysyy, mitä muuta kiinalaiset sijoitukset kansainväliselle taloudelle merkitsevät?"
http://areena.yle.fi/1-3861361
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/23/ulkolinja-kiinalainen-maailmanva...
---
"Ulkolinja: Putinin Venäjä, maailmanmahti"
"Maa on löytänyt uusia liittolaisia Lähi-idästä ja Aasiasta kuten Kiinan ja Intian. Näillä kolmella suurvallalla on hallussaan kolmasosa maapallon varoista."
http://areena.yle.fi/1-4069164
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/05/03/ulkolinja-putinin-venaja-maailm...
---
"Docventures Talouden madonluvut" (vimeo linkistä katsottavissa nyt)
"Vapaa markkinatalous ja länsimainen elämänmuoto ovat tulleet tiensä päähän, väittää 23 talousviisasta kiitetyssä dokumentissa Talouden madonluvut (The Four Horsemen). Oman näkemyksensä esittävät mm. Noam Chomsky, Joseph Stigliz ja Herman Daly."
"Ahneus vai vikaa järjestelmässä?
Varallisuus jakaantuu edelleen epätasaisesti ja vain harvat hyötyvät enemmistön tekemän työn hedelmistä. Onko syynä ahneus, vai onko ongelma järjestelmässä?
Dokumentissa ei suomita pankkeja, syytellä poliitikkoja tai vedota salaliittoteorioihin, vaan analysoidaan talouteemme vaikuttavia järjestelmiä ja pohditaan keinoja muuttaa niitä.
Miten olemme päätyneet talouskriisistä toiseen, ja miksi meillä on kuitenkin yhä toivoa?"
"Riistokapitalistin pahin vihollinen ja ihmiskunnan paras liittolainen on itseoppinut yksilö joka on lukenut, ymmärtänyt, joka on kärsivällinen ja seuraa, mitä maailmassa tapahtuu."
"Victor Hugo - Voimme vastustaa armeijoiden hyökkäyksiä, mutta emme aatteita, joiden aika on kypsä"
https://vimeo.com/47946174?ref=fb-share&1
http://areena.yle.fi/1-1594821
http://yle.fi/vintti/yle.fi/tv1/juttuarkisto/dokumentit/dokumenttiprojek...
---
2011:
"IMF:n mukaan Yhdysvalloista tuli nyt kahdeksas jäsen ylivelkaantuneiden maiden kerhoon."
"Velan määrä nousi tämän jälkeen yli bruttokansantuotteen, joka on ministeriön mukaan 14,53 biljoonaa dollaria, eli 14 530 miljardia dollaria."
http://yle.fi/uutiset/yhdysvaltain_velkamaara_ylitti_bktn/5402231
---
2013:
"Velkavaroitus Kiinasta: Yhdysvallat ei selviä" (20.10.2013)
"Nyt Yhdysvaltain "kiinalaisreittaus" on enää A-"
"Kiinasta katsoen Yhdysvaltain liittovaltion velkakirjat ovat toisin sanoen yhtä luotettava – tai yhtä epäluotettava – sijoituskohde kuin Brasilian valtion ja Panaman valtion velkakirjat.
Brasiliaan ja Panamaan rinnastuva luottoluokitus vihjaa, että Yhdysvalloistakin olisi mahdollista käyttää velkakirjamarkkinoiden epätieteellistä ja kaikin puolin epäasiallista rahoitustermiä "banaanivaltio".
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/10/20/velkavaroitus-kiinasta-...
---
2013:
"Setä Samuli sotkeutui omatekoiseen velkasotkuun"
"Yhdysvallat on maailman absoluuttisesti velkaisin valtio, mutta se ei ole Kreikka. Setä Samulilla ei olisi vaikeuksia hankkia tarvitsemaansa rahoitusta, ellei maan poliittinen kriisi panisi kapuloita rahoituksen rattaisiin."
Yhdysvaltain liittovaltio on suunnilleen yhtä raskaissa veloissa suhteessa maan kansantuotteeseen kuin eurovaltiot keskimäärin – mutta sillä on Kreikkaan tai sen puoleen kaikkiin muihinkin eurovaltioihin verrattuna muutama ylivoimainen valtti: sillä on ikioma valuutta ja ikioma keskuspankki.
Todelliseen velkakriisiin
aihetta, mutta ei vielä
Yhdysvallat voi kaikissa olosuhteissa maksaa kaikki dollarimääräiset velkansa ja velvoitteensa, sillä se voi tarvittaessa itse tuottaa niin paljon tuoreita taaloja kuin velkojen ja velvoitteiden kattaminen vaatii.
Näin on asian laita, ellei kongressi varta vasten kinastele maan rahoitushuoltoa umpisolmuun."
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000001812961....
---
2015:
"...Yhdysvaltain liittovaltion velka on yhteensä 18 triljoonaa eli 18 tuhatta miljardia..."
"Republikaanit haluavat leikata veroja ja vähentää julkisia menoja - paitsi sotilasmenoja."
"Budjettisopu takaa sen, että Yhdysvallat voi ottaa lisää velkaa, eikä liittovaltiota uhkaa sulkeminen, kuten syksyllä 2013. "
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1446181721059
---
2017:
"With Dow 20K passed, $20 trillion on the national debt is next"
http://www.cnbc.com/2017/01/25/with-dow-20k-passed-20-trillion-on-the-na...

Kai Lähteenmäki

Putin sairaine haaveineen Suuresta Venäjästä (kuten Hitler 30-luvulla! ) taitaa olla taustalla useimmiten.
Vaikka Venäjä on jo aika suuri- etuässä ryteikköä?
Venäjä kansa- eläkeläiset, maaseutu, TVn katsojat,.. pitäisi saada huomaamaan että nuo nazionalistiset houreet tulee kovin kalliiksi.
Siis jotta venäläisetkin oppivat sivistyneitä politiikan sääntöjä
- lopetetaan öljyn, hiilen, kaasun, metallien ym osto Putinilta- nythän Putinin sota-kassa kasvaa 100mrd/v, kun sakemannit ym ostaa Putinilta.
No Siemens ym saa mehukkaita kauppoja...
Suomikin ostaa n 8 mrd /v Putinilta,
Vaikka Putini uhkailee ydinaseilla meitä...
- venäläisille (massoille) pitää saada vastapropagandaa Putinin massivisen propagandan vastineeksi....

Saksalaiset oppivat pikkuhiljaa 40-luvulla, että Hitlerin propaganda voitosta kulman takana ei olekaan totta...se houre maksoi saksalaisille 10 miljoona ihmishenkeä ja raunioituneet kaupungit

Jari Mikkola

Ja sitä voimaako meillä on Suomessa riittämiin Venäjää vastaan?? Edustat näemmä juuri sitä ikäluokkaa joka eläke päivillään soittaa suutaan ja toivoo sotaa,kun samaan aikaan tietää,ettei itse tarvi siihen osallistua,muutoin kun koti sohvalta/ bunkkerista.