Perjantai 19.7.2019

Eroakirkosta.fi: ”Kirkon kaikki toiminta lisää eroja”

Luotu: 
3.7.2017 09:18
Päivitetty: 
3.7.2017 09:20

Vapaa-ajattelijain liiton Eroakirkosta.fi-palvelu kertoo tammi-kesäkuun olleen kolmanneksi vilkkain puolivuotinen kirkosta eroamisten suhteen 2000-luvulla. Alkuvuoden aikana sivustolla tehtiin noin 17 000 ilmoitusta valtionkirkoista eroamisesta.

Eroakirkosta.fin mukaan palvelun saamissa palautteissa näkyy kirkon suhtautuminen pakolaisiin. Erityisesti miesten osuus korostui palautteissa, joissa kritisoitiin kirkon suhtautumista pakkopalautuksiin, tiedotteessa kerrotaan.

Merkittävä ryhmä palautteissa kritisoi myös kirkon suhtautumista avioliittolakiin. Toisten eroajien mielestä kirkko suhtautuu liian kielteisesti samaa sukupuolta oleviin pareihin, toiset taas kertovat kirkon olevan liian myötämielinen.

– Kirkon kaikki toiminta lisää eroja, väittää palvelun tiedottaja Kaj Torrkulla tiedotteessa.

– Kyse on lähinnä siitä, mihin ryhmiin eropiikki kulloinkin osuu voimakkaimmin.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Pasi Anttila

Tätä voi olla kirkon (käyttäisin termiä seurakunta koska se kuvaa tätä ryhmää paremmin) piirissä vaikea käsittää mutta tämä on seurakunnalle hyvä asia. Suurin osa jotka kuuluu kirkkoon (mutta ei kuulu universaaliseen seurakuntaan) ei pitäisi siihen edes kuulua.

Seurakunta tai siis sen kreikankielinen termihän tarkottaa uloskutsuttuja.

herra KUKA?

Ja tää 1 pappi joka yllyttää laittomia jotka on saanut kielteisen päätöksen ni rikkomaan yleistä kansalais tottelemattomuutta täällä ja huutamaa lentokoneessa kun pakko palautetaan? Ihmettelee miksi ei nää tulija sotilaat ole käynyt meidän pääministerin ovella ja listahan on loputon joten jos tälläsiä pappeja seurakunnasssa on ja kukaan ei sitä erota tai anna nuhteluita kun selkeesti rikotaa lakeja seisomalla poliisia autojen edessä ja kiihottamassa kansaa ni jo on kumma ei auta ku erota kirkosta meinaa minä en tue tuollaista toimintaa.

Kimmo Tallqvist

Surkuhupaisinta ja epäloogisinta tämän hihhulipapin toiminnassa oli se että maailmanparannuskiimassa kyllä poliisiautojen tiellä seistään ja yritetään estää poliisi laillisen virkatyö ja samaan hengenvetoon muija selittää että hänellä on hälytysjärjestelmä kotona ja poliisi tulee nappia painamalla.
Kuinkas se poliisi virkatyö sitten yhtäkkiä valikoidusti kelpaakin silloin kun on oma lehmä ojassa ?
Sama epälogiikkaa edustaa kirkko joka majoittaa laittomia Mukaalaisasunnottomia mutta ei suomalaisia.
Ja huom.
Kirkko ei majoita todellisia turvapaikanhakijoita ja pakolaisia vaan laittomia maassaoleskelijoita.
Oikeat pakolaiset nukkuvat tyytyväisinä VAT ;ssa

Gun-May Arffman

Kansankiihottaminen ihmisryhmää kohtaan on sallittua vain heille, jotka edustavat tätä, jota monikulttuurisuudeksi kutsutaan. Siksi kukaan ei puutu Toiviaisen toimintaan. Jos kanta asukas olisi tehnyt edes yhden saman teon mitä Toiviainen, vaikka lievästi, olisi valtakunnansyyttäjä, oikeuskansleri ja poliittinen johto koko koneiston voimalla tämän kanta asukkaan kimpussa.

Juhani Kleemola

Muuan nasaretilainen puuseppä antoi aikanaan kirkolle mission: opettaa nasaretilaisen opetuksia ihmisille. Julistaa evankeliumia. Antaa päätöksentekovalta ihmiselle itselleen: joko hyväksyä opetukset tai sitten ei. Kukin ihminen saa itse päättää.

Nyt kun katsoo arkkipiispa Kari Märisen ja hänen piispojensa toimintaa, on Suomen evankelisluterilainen kirkko ottanutkin erilaisen mission. Piispa-tasolta on linjattu, ettei kirkko aio julistaa evankeliumia ns. turvapaikanhakijoille. Vastaavasti kirkko osallistuu jatkuvasti ja aktiivisesti toimintaan, jonka taustalla on politiikka - tehden politiikkaa myös itse.

Onko tarkoitus hyvä? Tottakai on. Onko tarkoitus ihmisyyden mukainen? Ehdottomasti. Suhtaudutaanko toimintaa kritisoiviin kommentteihin näyttävän närkästyneesti. Kyllä.

Kirkko toimii noin ja noin toimivat poliitikotkin, koska kyse on politiikasta.

Historiasta tiedämme että kun kirkko sotkeutuu politiikkaan, on jälki rumaa. Kirkon tulisi pysyä poliittisten ilmiöiden ulkopuolella ja keskittyä vain siihen missioon minkä se nasareilaiselta 2000 vuotta sitten sai.

Pasi Anttila

Juuri näin. Kirkko ja politiikka ei sovi yhteen.
Ei Paavalikaan aikoinaan kritisoinut edes ihmisten orjuuttamista vaan piti sitä vallitseviin olosuhteisiin kuuluvana. Eräänkin orjan joka oli isännältään (Filemon) karannut lähetti Paavali hänelle takaisin eikä vaatinut tätä vapauttamaan tätä orjaa vaikka kyseessä oli sentään seurakuntaan kuuluva isäntä. Tosin hän taitavasti vetosi isännän omaantuntoon ja toivoi että tämä rakkaudesta orjaansa kohtaan vapauttaisi tämän.

Seurakunnan ei tule koskaan puuttua politiikkaan.

Erkki Vainionpää

Eroakirkosta.fi yhdistyksessä ollaan varmasti iloisia, että heidän oikeassa-olemisesta tietoiseen joukkoonsa "liittyy" maahanmuuttovastaisia ja tasa-arvoista avioliittolakia vastustavia porukoita. Kirkolle nämä eroamiset lienevät vain hyvä asia, koska kristilliset perusasiat ymmärtääkseni ovat lähimmäisenrakkaus ja universaaleja ihmisoikeuksia sekä kaikkien samanarvoisuutta korostava katsomus.

Jukka Lampinen

Syyt kuulua kirkoon ja erota siitä, pitäisi olla uskonnolliset.
Ei uskonnolliset syyt kertoo vain siitä, että suurin osa kirkon jäsenistä kuuluu siihen väärin perustein.
Kirkkoon kuulutaan maallisin perustein, kaste, rippi, hää ja hautajais seremoniat on varmaankin tärkeimmät syyt.
Väärä peruste on myös kirkon tekemä sosiaalinen työ, jos kirkko tietoisesti huijaa ihmisiä kirkoon maallisilla asioilla, niin sehän on petos paholaisen työtä.