Lauantai 18.11.2017

”Täysin epäinhimillistä” – Suomeen vaaditaan 10 000 pakolaisen kiintiötä nykyisen 750:n sijaan

Jaa artikkeli:
Luotu: 
17.7.2017 19:17
  • Kuva: Alma Media arkisto / Juha Veli Jokinen
    Kuva
    Keskustanuoret ja Keskustan Opiskelijaliitto julkaisivat kuusikohtaisen ihmisarvopamfletin. Arkistokuvassa puheenjohtajat Arttu Karila ja Hilkka Kemppi.
|

Keskustanuoret ja Keskustan Opiskelijaliitto vaativat pamfletissa Suomen pakolaiskiintiön nostamista nykyisestä 750:stä peräti 10 000:een. Keskustanuorten puheenjohtaja Hilkka Kemppi kertoo Uudelle Suomelle, miksi.

Ihmisarvopamfletissa vaaditaan lisäksi perheenyhdistämisen helpottamista, translain kokonaisuudistusta, sukupuolineutraalia asevelvollisuutta, vammaisten koulutustakuun vahvistamista sekä korkeampia sakkoja seksuaalisesta häirinnästä. Radikaalein ehdotus on kuitenkin valtava lisäys pakolaiskiintiöön.

Puheenjohtaja Hilkka Kemppi painottaa, että taustalla on vaatimus isommasta järjestelmäuudistuksesta, josta järjestö päätti jo vuonna 2015 maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassaan. Mallissa pakolaiskiintiö nostettaisiin vuositasolla YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) kautta kymppitonniin, mutta samalla rajoitettaisiin suoraa maahantuloa.

–Silloin se tarkoittaa, että meille ei tule niin paljon turvapaikanhakijoita, vaan meille tulee pakolaisia suoraan, Kemppi selventää Uudelle Suomelle.

Tällä hetkellä Suomen pakolaiskiintiö on 750, mutta vuosina 2013–2014 se oli 1050. Kemppi huomauttaa, että nykyjärjestelmässä ihmiset tulevat epävarmoissa olosuhteissa Suomeen. He joutuvat täyttämään Pohjolassa kymmeniä papereita ja käymään haastatteluissa sekä jännittämään, saavatko he tuoda mukanaan myös perheensä, mikä on Kempin mielestä iso ihmisarvokysymys.

–Tämä on aivan täysin epäinhimillistä ja ruokkii samalla myöskin ihmissalakuljetusta maahan, Kemppi sanoo Uudelle Suomelle.

Kyse painopisteen siirtämisestä

Keskustanuorten mielestä isompia leirejä pitäisi perustaa suoraan sinne, mistä pakolaiset tulevat, kuten Pohjois-Afrikkaan ja Turkkiin. Pakolaisen statusta pitäisi Kempin mukaan hakea jo lähtöpaikoissa, jolloin pakolaiset tulisivat Eurooppaan hallitusti ja perheittäin ilman, että heidän tarvitsee enää jännittää prosessin lopputulosta kohdemaassa. Kyse on painopisteen siirtämisestä kiintiöpakolaisiin, joiden suojelun tarve selvitetään jo lähtömaassa.

–Meillehän tuli 2015 30 000 turvapaikka-anomusta, ja samalla otimme pakolaiskiintiön kautta 750 ihmistä. Sen sijaan esitämme tässä sitä, että tuodaan 10 000 ihmistä, joiden status on jo valmiiksi pakolainen ja he aidosti tarvitsevat apua siinä vaiheessa.

Kempin mukaan nykyinen järjestelmä ruokkii sitä, että Eurooppaan tulevat ne, jotka pystyvät eivätkä ne, jotka aidosti tarvitsevat apua. Hänen mukaansa paljon turvallisempaa on sitoutua ottamaan realistinen määrä tulijoita suoraan, jolloin tilanteeseen voidaan varautua hallitsemattoman pakolaistulvan sijaan. Näin lähtijät eivät myöskään joutuisi maksamaan suuria summia salakuljettajille.

–Uskon vakaasti, että ihmiset kyllä sitä mahdollisuutta käyttäisivät, Kemppi sanoo ja viittaa pakolaisen statuksen hakemiseen lähtöpaikoissa.

”Toisi myös kustannussäästöjä”

Kemppi uskoo, että tällaisella järjestelmän muutoksella saavutettaisiin myös kustannussäästöjä, sillä esimerkiksi vuonna 2015 pystytettiin keskuksia ja ajettiin niitä alas.

–Soutaminen ja huopaaminen tulee tosi paljon kalliimmaksi kuin se, että meillä on hallittua ja suunnitelmallista se toiminta, jolloin pystymme aidosti miettimään sen, että mihin me laitamme ihmiset.

Kemppi huomauttaa, että esityksen toteuttaminen vaatisi muutaman vuoden valmistelun, sillä muutosta ei voisi toteuttaa pelkällä kiintiön nostamisella.

–Silloin kustannukset nousisivat hallitsemattomasti, eli vaatisi useamman vuoden siirtymäajan tämä meidän esitys.

Kempin mukaan vastaavaa leiriajattelua on esittänyt aiemmin muun muassa Paavo Väyrynen. Myös pääministerin erityisedustaja Antti Pentikäinen sanoi Ylen A-studiossa viime viikolla, että pakolaiskriisiä pitäisi hoitaa ennen kaikkea UNHCR:n kautta, jonka toiminta tulisi taata riittävällä rahoituksella. Hänen mukaansa tällöin syyt lähteä vaarallisille merimatkoille poistuisivat. Hänenkin mielestään nykyjärjestelmä ruokkii salakuljetusta ja vie kriisiä syvemmälle.

Aiheesta lisää:

Ministeri selvensi radiossa: 2 syytä miksi Suomeen pitäisi ottaa 300 pakolaista lisää

”Onko hallitus perussuomalaisten haamun panttivanki?” Kansanedustaja vaatii pakolaiskiintiötä ylös

Risikko kohun jälkeen: ”Palautusyhteistyö Afganistanin kanssa osoittautui toimivaksi”

Pakolaiskiintiö nousee sittenkin? Yhä Risikon tavoitteena

Ehdotus hallituksesta: Suomen nostettava pakolaiskiintiötä ensi vuonna

Jaa artikkeli:

Kommentit

Gun-May Arffman

Kepulaisilta kaikki maataloustuki pois ja yrittämään omista taskuista. Tällöin rahat riittää toisen maan kansalaisten elättämiseen joksikin aikaa. Miettikääpä nuorkepulaiset sitten rahoitusta tästä eteenpäin tai miettikääpä ylipäänsä sitä, että mikä velvollisuus Suomen kanta asukkailla on elättää maassaan muukalaisia? Voi tätä järjen vähyyttä!

Pasi Anttila

Niinku muutkin yrittäjät. Tässsä maassa maksetaan tukiaisia jokaiselle jossain muodossa. Myös yrittäjille, ja paljon maksetaankin. Sosiaalitoimisto jakaa tukee, kela maksaa tukee. Suomi on oikee tukienjako paratiisi.

Et jos maanviljelijät nyt saa vähän maataloustukea niin ei se suuri vääryys ole.

Gun-May Arffman

Eipä se maajussien tuki vääryys olekkaan. Kyse onkin nyt siitä, että kepu on aina ollut duunarin taskuilla ja nyt nuo nuorkepulaiset ovat taas menossa samoille taskuille tinkimättä yhtään omistaan. On niin perhanan hienoa olla humaani kun mennään toisten taskuille.

Pasi Anttila

Vielä lisäys. Tän maan rikkaat saatta tällä hetkellä miettiä että mikä velvollisuus heillä on elättää tän maan köyhiä, "sosiaalipummeja". Menisivät töihin, sellasiin töihin millä voi elättää itensä ja perheensä. Näinkin voi ajatelle. Ei heidän ole pakko maksaa 50% tuloistaan veroa ja elättää työtävieroksuvia ja laiskoja kantasuomalaisia. Näinkin ne rikkaat saattaa ajatella ja muutta vaikka Portugaliin.

Jukka Laine

Veronkiertäjät muuttivat ennen Espanjaan. Sitten laadittiin Suomen ja Espanjan välillä verosopimus. Portugalin kanssa on sellainen valmisteilla jo. Mikäs on seuraava maa? Kannattaisi harkita jotain afrikkalaista diktatuuria, niin sopimusta ei saisi laadittua kovin helposti.

Marja-Liisa Penttinen

Hyvää päivää!! Keskun/keskustanuorten kannattaisi muuttaa vaikka Ruotsiin,kokemaan monikulttuurin rikkautta! Onko suomessa taikaseinä joka suoltaa rahaa? Turvattomuus/törkyrikollisuus lisääntynyt yms,ei näillä suomen tuhoilla järki päätä pakota!

Hannu Saksola

Uskovaisten keskuudesta uskomaton esitys - lapsellisen ja aivopierun välimaastossa oleva kannanotto kertoo kepulaisen nuoren luonteesta. Edes oman esikuvansa, pääministerin malli, jossa ottamalla mainetta keretomalla ottavansa pakolaisia kotiinsa - ja sitten kun tarvittava älämölö on saavutettu, vedoten turvallisuuteen perui koko homman, uskoisitte, uskoisitte hyvät nuoret, ihan turvallisuuskysymys tämäkin on , ei vaaranneta tilannetta vaan uskotaan johtajaamme

Mikko Toivonen

Kepulaiset ovat kyllä joka tasolla järkeä ja suhteellisuutta jaa ennen muutaa ymmärrystä vaikutuksista vailla.
Kiintiö pakolaisuutta lisäämällä ei ensimmäistäkään ongelmaa ratkaista. Ne ratkaistaan muuttamalla maahantulo lailliseksi, hallituksi ja työpaikkaan sidotuksi. Myös määräaikaiseksi.
Kiintiöpakolaisten eli oikeiden pakolaisten määrän on aina oltava pieni ja leireiltä tarkastettu ja sopeutuvuus tiedostettu.

Laillisia työlupa tulijoita on monen maailman mallin mukaan mahdollista ottaa suuria määriä nimenomaan määräaikaiseen ja työnantajaan sidottuna jopa halvalla palkallakin sillä ihmiset niistä talouspakolaismaista ovat siitäkin onnellisia mutta samalla hyödyttävät isäntämaata.

Kuten olen usein kommentoinut ja kirjoittanut niin EU malli on rakenteellisesti mätä ja malli on haettava EU ulkopuolisesta teollisesta maailmasta kuten Australia, Singapore, GCC maat, USA ja Kanada vain osan lähes hyödyllistä ja hallittua maahantulo toimintaa suuressa mittakaavassa kaikkien hyödyksi toteuttavat.

Yksikään järkevä maa ei tuota kepulaisten nuorten ja muiden punavihreiden mallia toteuta paitsi EU ja siksi EU on koko ajan suurissa "maahantulija ongelmissa"

Kari Sjöblom

ristus tää maa on sairas kukahan nämä kaikk tulijat elättää kepulaiset nuoret saat itse hoitaa heidän ylläpitonsa. suomeen pitää luoda uusi maksu järjestelmä kaikki jotka pakolaisia tänne haluavat niin he myös maksavat heidän ylläpitonsa ja kulunsa. ja kaikki jotka eivät halua heitä tänne eivät myöskään maksa mitään . yksinkertaista matematiikkaa eikö totta? ei verovarojen tuhlaamista kyseisiin tulijoihin.

Miika Ojala

Ei saataisi, tuo ei edelleenkään pysäyttäisi siirtolaisuutta joka kumpuaa paremman elämäntason perässä muuttavilta. Ymmärrän toki positiivisena asiana, jos saisimme jyvitettyä syyrialaisille pakolaisille lisää tilaa sillä heidän maansa kaaoksessa ja infra pitkälti tuhottuna. Tulijoiden oikean motivaation löytymiseksi tulisi myös supistaa kaikkia tukia joita maksetaan turvapaikkaa hakeville, vasta positiivisen päätöksen jälkeen tulisi avata enemmän pääsyä Suomen sosiaaliturvan pariin. Ensisijaisesti ohjeistaa suomenkielen opiskelua ja työmarkkinoihin tutustumista ennen turvapaikan myöntämistä, nämä toimet nopeuttaisivat integraatiota ja työmarkkinoille pääsyä huomattavasti. Tällä hetkellä osa ei edes halua oppia uudenkotimaansa kieltä, heille riittää kohtuullinen toimeentulo ja oman yhteisön tuki.

Kimmo Tallqvist

Keskustanuoret ja opiskelijaliitto voi siirtyä myt sitten aivopierujensa mukaiseen konkretiaan ja aluksi luopua omasta opintotuesta ja opiskelija-asunnoista ja antaa ne 10 000 muukalaiselle vuosittain vai mistä ne rahat itsekseen tulee?
Nämä muukalaiset sikiävät 4-7 lasta per pakolaisnainen niin majoitetaan porukka kepulaisten ja keskustanuorten maatiloille.
Kyläkoulut pelastuu kun 10 vuoden päästä 90 %
Koululaisista on maahanmuuttajien jälkeläisiä.
Apuva näitä ohjelmia
Miksei samantien miljoona pakolaista vuodessa niin saadan suomi konkurssiin samantien nopeammin.
Tämä muukalaisten maahan roudaaminen ei ratkaise yhtään mitään.
Aiheuttaa vain kustannuksia ja ongelmia kohdemaassa.
Eikö ole epäinhimillistä ja epäsolidaarista pakolaisleirille jäävälle valtaosalle pakolaiselle että muutama % valitaan eurooppaan oleskelemaan toimettomana koska tiedossa on ettei kotoutus ole onnistunut edes vuosikymmenien näennäiskotouttamisen jälkeen ?

Rauno Kujala

Järjetöntä ja vastuutonta kommentointia Keskusta-nuorilta. Mistäs otatte esim. rahat kaikkeen tähän ?? Kuvitteletteko ettei tämä ruoki lisää entisestään tulijoita...no todellakin ruokkii. Älkää hyvät ihmiset äänestäkö näin vastuuttomia ihmisiä, suoranaisesti tyhmiä, vastuuseen. Älkää äänestäkö keskustaa.

Markus Vuorivirta

Unohtavat nuoret kertoa, miten estetään se näiden tuleminen tänne? Jos me otetaan 10 000 näiden SIJAAN, pitäisi sitten myös kertoa, miten estetään näiden SIJAAN käveleminen tänne ruotsin rajan yli...

Nyt tilanne olisi se, että otettaisiin tämän teorian mukaan tuo 10 000 sieltä jostain ja sen LISÄKSI tänne kävelisi vielä nuo mitä tänne nyttenkin tunkee. Eli sitten elätettäisiin vielä 10 000 lisää? (ja kaikki tämä tietty - per vuosi)

Ja vielä kustannussäästöjä pitäisi tulla...

Kustannussäästöt tulevat vasta sitten, kun näiden vapaamatkustajien tänne tuleminen ESTETÄÄN jollain tavalla, mitä ei taida tällä hetkellä kukaan tietää... Ja ennen kuin tähän tiedetään vastaus ja toimeenpannaan se vastaus. Sitä ennen tänne tartte pää märkänä hakea yhtään mistään vielä lisää!

Heikki Paananen

Kommentoija Vuorivirta: " pitäisi sitten myös kertoa, miten estetään näiden SIJAAN käveleminen tänne ruotsin rajan yli..."

Juuri näin. Uskoisin keskustanuorten tuon asian jo ajatelleen läpi ehdotusta tehdessään, mutta eivät sitä uskalla julkistaa. Ampuminenhan on kaiken kaikkiaan aika radikaali metodi.

Jouni Borgman

Kepu ei enää kauemmas alkiolaisilta juuriltaan voi päästä. Noiden 10.000 per vuosi elättäminen tai temppuiluun perustuva kotouttaminen olisi suoraan pois suomalaisen "köyhän asialta". Tähän eivät auta edes Sipilän 8. käskyä hieman oikovat puheet, joita tässä taannoin kuultiin.

Oiva Luosujarvi

Olen ollut vuosien ajan huolissani koko ajan kasvavasta huumeongelmasta Suomessa.
Nyt nuoriso on varmaan ottanut liikaa jotakin huumetta oikein porukalla.

Minne asutettaisiin 10 000 pakolaista ? Kauniaisiin vai Eiraan ?
10 000 pakolaista ja 250 000 perheeseen kuuluvaa sukulaista seuraisi perässä lähimmän 5 vuoden kuluessa. 10 000 pakolaista vuosittain ja 10 vuoden kuluttua olisi Suomessa jo 100 000 pakolaista ja 2 500 000 perheenjäsentä sukulaisten muodossa.
Puolet Suomen verotuloista menisi jo pakolaisten ja niiden sukujen ylläpitoon.
Veroprosentti pitäisi nostaa tavallisilla palkansaajilla jo 90 % tuntumaan tai sitten luopua kaikesta muusta yhteiskunnan toiminnoista, jotta pakolaisilla olisi hyvät oltavat Suomessa. Ne hyvät oltavat Suomessa vastaa pakolaisten kotimaissa jo ruhtinaallisia oloja verrattuna ihmisiin jotka asuvat edelleen pakolaisten kotimaissa.

Toivottavasti Suomalainen nuoriso ja aikuisetkin lopettaisivat huumeiden käyttämisen, niin eivät eläisi utopiaelämää huumeharhoissaan.

Jairi Palonen

Realismi ja järki hukassa ?

Suomi on Euroopan Unionin jäsen, vaikka tuskin sillä tarkoitettiin, että Suomi voidaan täyttää laittomilla maahanmuuttajilla , sekä maksaa muitten maitten diktaattorien valtataistelua, sekä suurvaltojen valtapolitiikkaa. Maahanmuutto rikkoo ja syrjii suomalaisia työelämän ulkopuolelle korvaamalla halpatyövoimaa laittoman maahanmuuton kautta. Maahanmuuton ja monikulttuurisen ongelmat ja kustannukset on esim. naapuri maasta Ruotsista.

Sampsa Kupari

Jo nyt turvapaikan saaneiden kustannukset ovat miljardiluokkaa vuosittain vaikka ne on peitetty yleiseen sosiaaliturvaan eikä ole eritelty, joten ne eivät näy selvästi. Tämä tulee jatkumaan ainakin puoli vuosisataa ja kaikki lainarahalla. Nyt pitäisi kai ottaa taas valtavasti uutta lainaa tämän rahoittamiseksi vai mistähän Keskustanuoret ovat ajatelleet rahat hankkia?

Ville Venesmäki

Tässä ajetaan maahanmuuttajien asioita, mutta entäs suomalaiset vähätuloiset? Mielestäni on rasistista, että vastaanottokeskuksissa elävät saavat enemmän rahaa, kuin vaikka sairauspäivärahalla elävät suomalaiset ihmiset. Kun puhutaan rasismista, niin entäs jos ajatellaan asiaa käänteisesti? Jos maahanmuuttajille löytyy lähes miljardi rahaa, ja samaan aikaan lastensairaala hanke torpataan, kun ei ole rahaa, niin voisi suorastaan todeta tämän olevan rasismia suomalaisia kohtaan. Juuri uutisoitiin myöskin opintotuista maahantulijoiden ja suomalaisten välillä? Eikö maahantulijoiden tule sopeutua Suomeen eikä Suomen sopeutua maahantulijoihin? Muutenkin, tässähän on kyse pakolaisista, jotka ovat siis tilapäisesti Suomessa, ja joiden on tarkoitus palata kun tilanne rauhoittuu?

Tässä muutamia sanoja mietittäväksi, jotka pitäisi ottaa huomioon ennen tämänlaisten päätösten tekoa.

Timo Saloviita

Vammaisten koulutusta koskeva osuus Ihmisoikeuspamfletissa on kyllä kovin vaatimaton verrattuna turvapaikanhakijoiden osuuteen. Kaikki panokset tuli ilmeisesti käytettyä pakolaisasiaan. Kuurojen mainitseminen erikseen osoittaa puutteita tiedoissa, koska heitä on kaikista vammaisista vain jokunen promille. - Toivoisin lisää radikaalia särmää myös vammaisten ihmisten ihmisoikeuksista puhumiseen!

Timo Hietanen

Poistetaan maataloustukiaiset ja satsataan ne pakolaiskiintiöön - siis mihin riittää nuo
veronmaksajien pussista taas maksettavat tukiaiset tuhansille konkurssikypsille
"puuhastelutiloille".

Mikä ihmeen agenda ja hypetys monilla puolueilla on saada Suomeen lisää lemmikkejä,
joista suuri osa ei hyväksy kultturiamme tai tule ikinä sopeutumaan. ? On todella törkeää vaatia Suomeen lisää edes kiintiöpakolaisia, kun muutamat EU-maat eivät ole kaukaa viisaina lähteneet koko härdelliin mukaan millään muotoa. Tietävät tarkkaan,
miksi ei !

Jack London

Idiootit tuotte seitsemännen vuosisadalle sisäsiittoisia loiselukoita maahan. Kaivatte omia hautojanne. Ainoa syy jonka takia ne ovat Suomessa on kun kuulivat että siellä typerät suoltavat rahaa käteen loputtomasti.
Nyky Suomalaiset miehet ovat täyttä nynny sakkia. Vapisevat saappaissaan kuin sopulit. Meidän isämme olisivat ottaneet matuloiset vastaan pystykorva kädessä kuten ottivat vastaan ryssät vuonna 1939.

Pekka Hovatov

Tämmöisiä ideoita syntyy ainoastaan henkilöillä joiden vanhemmat on lähisukulaisia. Saatanan sisäsiittoiset keskustalaiset, pitäisi lailla estää teitä lisääntymästä. Tästä sen näkee kun tarpeeksi monta sukupolvea lisääntyy serkkunsa kanssa, niin lopputulos on Keskustapuolueen jäsen.