Tiistai 17.10.2017

Näkökulma: Halla-aho/Huhtasaari vs. Haavisto? Presidenttikisa toiselle kierrokselle

Jaa artikkeli:
Luotu: 
20.7.2017 18:03
  • Kuva: Alma Talent / Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Laura Huhtasaari ja Ossi Kurki-Suonio päivänä, jona perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajosi 13. kesäkuuta.
|

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon ilmoitus presidentinvaaleista tänään Uudessa Suomessa voi viedä koko vaalin toiselle kierrokselle.

Istuva presidentti Sauli Niinistö nauttii valtaisaa kansansuosiota ja Ilta-Sanomien kesäkuun alussa julkaiseman kyselyn mukaan häntä tukee presidentiksi peräti 72 prosenttia suomalaisista. Niinistön onkin syystä arvioitu pyyhkivän muilla ehdokkailla pöytää ja voittavan vaalit suoraan ensimmäisellä kierroksella. Paljon tilanteesta kertoo se, että presidentinvaalit on nähty lähinnä tilaisuutena käydä laajaa ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua. Käydään siis keskustelua, ei vaaleja.

Halla-ahon ilmoitus siitä, että hänellä on ehdotus valmiina presidentinvaaleista (ja niihin lähtemisestä) muuttaa kuitenkin vaalien asetelmaa selvästi. Vaikka Halla-aho pitääkin kortit vielä lähellä itseään, eikä paljasta, esittääkö hän ehdokkaaksi itseään vai varapuheenjohtaja Laura Huhtasaarta, on selvää, että turvallisuuspolitiikan ohella myös arvot nousevat väittelyiden keskiöön. Erityisesti kamppailua käytäisiin perussuomalaisten ja vihreiden ehdokkaan Pekka Haaviston välillä.

Sitä keskustelua varten juoksuhautoja onkin kaivettu jo monet vaalit. Toimittaja Matti Virtanen kuvasi puolueiden välistä asetelmaa oivasti Talouselämässä (Uusi tuotantokausi, 21/2017). Hän vertasi kolmen perinteisen suuren puolueen keskustan, kokoomuksen ja SDP:n vallanjakoa oopperan kolmiodraamaan.

–Oopperassa pitää tietysti olla niin sanottu subrettipari, sivujuonta kuljettava kaksikko, joka tuo päätarinaan vaihtelua ja huumoria. Siihen rooliin perussuomalaiset ja vihreät sopivat mainiosti, Virtanen kirjoitti viitaten ennen muuta Ville Niinistöön (vihr.) ja Timo Soiniin (ps./uv.)

Jos arvot nousevat presidentinvaalien keskeiseksi teemaksi, subrettipari voi hyvin varastaa koko show’n. Tällöin ensimmäisen kierroksen todellinen kilpailu käytäisiin siitä, kumpi on suositumpi: Haavisto vai Halla-aho tai Huhtasaari. Toisella kierroksella äänestettäisiin Niinistöä.

Huhtasaari on kuopinut maata jo hyvän aikaa. Hän ilmoitti juhannuksen tienoilla Ylelle harkinneensa ehdokkuutta ja tukijoiksi ilmoittautuivat Toimi Kankaanniemi ja Jani Mäkelä. Ainakaan viime viikolla kanta ei Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa ollut muuttunut.

Itse kuitenkin veikkaan Halla-ahon lähtevän. Ensiksi Halla-aholla voi olla tarvetta ja halua profiloida puheenjohtajana perussuomalaisia nyt Uuden vaihtoehdon irtauduttua. Toiseksi luulen, että presidentti Niinistön julkisen kannanotot perussuomalaisten puoluekokouksen henkilövalinnoista jäivät Halla-aholle sen verran hampaankoloon, että hän haluaa kohdata Niinistön vaalikentillä. Lisäksi jonkinlaisena etuna Halla-aholle voi toimia myös hänen Nato-kantansa. Nykyisistä ehdokkaista hän olisi selvästi Nato-myönteisin, mikä piristäisi ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua.

Kirjoittaja on Uuden Suomen toimittaja.

Lue myös:

Halla-aholta jymy-yllätys presidenttikisaan: Ehdokkaasta valmis esitys – ”Teen sen 4. elokuuta”

Jussi Halla-aho vastaa Simon Elon Venäjä-vihjailuun: ”Kuulostaa hullun horinalta”

Simon Elolta hurja vihjaus: Yrittikö Venäjä vaikuttaa Jussi Halla-ahon takana?

Touko Aalto: ”Halla-ahon potkut hallituksesta näyttää imagotempulta”

Jussi Halla-aho uskoo kovaan nousuun: ”Olemme selvinneet hyvin tästä kriisistä”

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli: