Maanantai 25.9.2017

Ministeri palasi lähtöruutuun Tapiolassa: ”Kannatus taas 1,7%” – Ainoa teltta ostettiin kolehtirahalla

Jaa artikkeli:
Luotu: 
15.8.2017 18:23
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Sinisen tulevaisuuden kansanedustajat ovat saaneet täytettäväkseen 200 kannattajakortin kiintiön. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo ja sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila kampanjoivat tiistaina Espoon Tapiolassa.
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Ministeri Sampo Terho valkoisessa paidassaan Uuden vaihtoehdon Helsingin kampanjateltalla. Vieressä oikealla valtiosihteeri Samuli Virtanen sekä UV:n uusi kansanedustaja Matti Torvinen (äärimmäisenä oikealla).
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Ministeri Pirkko Mattila ja UV-ryhmän puheenjohtaja Simon Elo Tapiolassa nimienkeruuhommissa.
|

–Me kerätään kuule kortteja täällä. Ei auta muu, huikkaa sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (uv.) Espoon Tapiolassa torille osuneelle kokoomuskansanedustaja Kari Tolvaselle.

Sinisen tulevaisuuden kaikki viisi ministeriä, kansanedustajat ja avustajakunta jalkautuivat ensimmäistä kertaa tiistaina samaan aikaan ympäri pääkaupunkiseutua keräämään kaikki uusia kannatuskortteja puolueen perustamiseksi. Tarvittavista 5 000 kortista kasassa nyt on noin puolet.

Toistaiseksi vielä yhdistyksen puheenjohtajana toimiva kulttuuri- ja eurooppaministeri Sampo Terho on antanut jokaiselle kansanedustajalle 200 kortin kiintiön. Se tarkoittaisi laskennallisesti yhteensä 3 800 korttia 19 kansanedustajalta.

Sinisen tulevaisuuden riveistä myönnetään, että tavoite saada puolue perustetuksi syyskuun aikana voi venyä lokakuun alkuun. Omaa presidenttiehdokasta sininen tulevaisuus ei ole asettamassa, myöntävät nyt Mattila ja Terho. Siihen tarvittaisiin vielä uudet 20 000 nimeä.

–Ei pysty kaikkea. Semmoista hurmosta ei saada päälle tässä ajassa. Ja olisihan se ollut erikoista, että samaan aikaan oltaisiin kerätty puolueelle presidenttiehdokasta, vaikka eihän puolueelle voida nimittää presidenttiehdokasta, kun sitä ei ole olemassa, sanoo Mattila.

–Tavoite on, että syksyn aikana on puolue kasassa. Mieluummin alku- kuin loppusyksystä. Tässä on kaikenlaista puuhaa. Pitäisi tehdä useammat säännöt aina puolueelle, piireille sekä paikallisyhdistyksille. Sitten ohjelmia nollapisteestä siihen, että on ihan konkreettisia ehdotuksia, kertoo Sampo Terho.

–Periaateohjelmista eilen puhuttiin ryhmäkokouksessa pitkälle ja kohta pystytään kertomaan se kartta, millä liikumme. Sitten ruvetaan näyttämään, että tätä tällä ja tällä hetkellä me ajamme.

Sinisen tulevaisuuden tilanne on hyvin poikkeuksellinen ja erikoinen. Se on samaan aikaan puoluerekisteriin hamuava pienpuolue sekä hallitusryhmä. Sillä ei ole puoluetoimistoa tai säännöllisiä tuloja mutta viisi ministeriä. Helsingin Narinkkatorille pystytetty ensimmäinen puolueen logoilla koristeltu teltta on hankittu ministereiden valtiosihteerien keräämällä kolehdilla. Uusi kansanedustaja Matti Torvinen on kiertänyt Lappia ja houkutellut kansaa muurinpohjaletuilla ja teltoilla, jotka hän omilla rahoillaan hankkinut urakkaa varten.

LUE MYÖS: Uusi vaihtoehto kuittaakin lähes 100 000 €/kk – nyt palkataan työntekijöitä

Pirkko Mattila muistelee, että tilanne on lähes sama kuin silloin, kun hän itse liittyi perussuomalaisiin. Suurin ero on se, että Mattila on nyt ministeri ja toisen kauden kansanedustaja.

–Ei tällaista tilannetta osannut kuvitella. Silloin kun liityin entiseen viiteryhmään, niin kannatus oli 1,7 prosenttia. Nyt ollaan taas samassa tilanteessa, että kannatus on 1,7 prosenttia. Toisaalta mikäs siinä, tartutaan työhön ja toimeen ja ruvetaan tekemään, sanoo Mattila.

Kannustaa yrittää myös Sampo Terho, joka iskostaa omilleen ja medialle, että kun allekirjoituksia haettiin kansalaisaloitteeseen ruotsin kielen opetuksen muuttamisesta vapaaehtoiseksi, nimiä tuli 61 306. Ja vaikka kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa sähköisesti, kerättiin allekirjoituksiakin noin 29 000.

”Olin kymmenen vuotta sitten feissarina. Amnestylle. Tällainen salattu kamala menneisyys”

–Hän kertoi, että siellä oli yksi rouva kerännyt itse kolme tuhatta korttia. Semmoisen rouvan minäkin haluaisin meille, sanoo Mattila.

Tapiolassa ei tiistaina keskipäivällä liikkunut läheskään niin paljoa väkeä, että laatikoihin olisi kertynyt kolme tuhatta allekirjoitusta. Kiinnostuneita silti riitti ja kapeasta ihmisten jonosta jäi koko ajan joku kuulemaan uuden ryhmän tavoitteista. Tunnin aikana allekirjoittajia pysähtyi toista kymmentä.

Kovin kerääjä Tapiolan ostarilla oli eduskuntaryhmän puheenjohtaja, espoolainen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Simon Elo.

–Olin kymmenen vuotta sitten feissarina [face-to-face-varainkerääjä]. Amnestylle. Tällainen salattu kamala menneisyys. Ja tietysti kun feissarina oli, piti saada kaveri oikeasti sitoutumaan ja rahaa laittamaan. Tässä voi sanoa, että ei sitouta mihinkään, Elo kertoo.

Tiistain myyntivaltti oli selvästi se, että allekirjoitus ei velvoita mihinkään. Tulevaksi äänestäjäksi ei kukaan Uuden Suomen jututtamista kansalaisista vielä ilmoittautunut.

–Riippuu ehdokasasettelusta, toteaa helsinkiläismies.

–Kilpailu on aina hyvästä, sanoo puolestaan kokoomuksen kannattajaksi tunnustautunut allekirjoituksen antaja.

–Jyvät on erottunut akanoista. Suunsoittajat jäivät sinne sivuun ja tänne tuli järki. Näin on juttu, totesi kannattajakortin allekirjoittanut espoolaisrouva.

Nimien kerääjänä aivan omaan luokkaansa ja Sinisen tulevaisuuden joukoissa legendan maineeseen on noussut Lapin piirijärjestön perustanut Matti Torvinen. Torvisen kerrotaan keränneen yksin Lapista jo 500 allekirjoitusta.

–Matti on meidän kovin varmaan, Elo sanoo.

–Jos porotkin saisivat allekirjoittaa, niin kasassa olisi jo 15 000 nimeä. Sano sille Torviselle, että Narinkkatorilta ei lähdetä ennen kuin nimet ovat koossa, Mattila jatkaa.

Torvinen nousi kesällä kansanedustajaksi, kun ensin sosiaali- ja terveysministerin tehtävistä takaisin kansanedustajaksi siirtynyt Hanna Mäntylä pääsi asiantuntijaksi Euroopan neuvoston sihteeristöön ja jätti siten paikkansa. Uuden kansanedustajan virta ja tarmo nousevat eri kierrosluvuille. Helsingin Narinkkatorillekin hän tuli tuntia ennen muita ja keräsi omien sanojensa mukaan kolmisenkymmentä korttia.

Oletko kaikista kovin kerääjä?

–On se näin joo. Minulla on aina tämä mukana, Torvinen sanoo osoittaen Lakimiesliitolta saamaansa kansiota, joka on täynnä allekirjoittamattomia kannattajakortteja.

–Kun menen Motonetiin, niin pihalla kerään pari, sitten kahvilassa kysyn. Tämä on minulla autossa mukana ja minne vain kun menen, niin kerron, että olen Torvisen Matti, lähdetkö mukaan, että saan puolueen. Ei se sen kummempaa vaadi.

Vauhtia ei hidasta edes tieto siitä, että keskiviikkona hän odottaa kotonaan Rovaniemellä haastemiehen vierailua. Perussuomalaisilta on luvassa kirje. Hän ihmettelee dramatiikkaa ja sanoo, että tavallinenkin kirje olisi tavoittanut.

–Ja olenhan minä jo eronnut puolueesta. Eivät kai pysty päästämään tällaista blondia lähtemään, hyväntuulinen Torvinen vitsailee.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Jaakko Paasonen

Älä Maisa höperrä joutavia. Soinin persut ovat nykyisin ilman puoluetta olevia S
uuvatteja, jonka kyllä sinäkin tiedät.
PerusSuomalaiset eivät pettäneet äänestäjiään, kuten nämä ,riviedustaja soini, ym.elostelijat,vaan ajavat toivottavasti edelleenkin heidän asiaansa .

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
PerusSuomalaiset eivät pettäneet äänestäjiään
Mitä nyt puoluekokoukseen asti .Sulassa sovussa PS eduskuntaryhmä hyväksyi EK/kepu,kok leikkaukset. Ei Halla-aholaisuus poista 28.5 -15- kesäkuu-17 aikana tehtyjä päätöksiä Persuilta.

Ilkka Repo

Hyvin kuvaavaa sinisen tulevaisuuden aatteesta on tuossa jutussa, että henkilö, joka kertoo äänestävänsä kokoomusta allekirjoitti kannattajakortin. Kokoomuksen ja kepun sylikoiriahan nämä soinilaiset ovat olleetkin. Ihmekö, jos sieltä kannatuskortteihin nimiä tulee. Puolueen jäsenyys onkin sitten eri asia. Harva haluaa leimautua soinilaiseksi kaiken jälkeen.

Teijo Myllylä

Eihän tässä ole järjen häivää, jos et edes äänestä tai sitoudu sinisiin perskärpäsiin niin silti nimi tuohon. Kirjota kortti, pääset sinisten taivaaseen. Vähän niinkuin aneiden kerääminen. Simon Elo varmaan tuntee asian kun on pappissukua. Outoa tää Suomen puoluepolitiikka. Puolueen pitäisi pystyä perustamaan jokainen halukas ilman tällasia hölmöjä rituaaleja, joita ei edes mitenkään varmenneta. Kukahan järjen jättiläinen tänkin on keksinny?

Marja Siltala

Miksi ne kumminkin saa jatkaa Eduskunnassa jollain päästä heitetyllä ( Vai onkohan tyyliin Merita Markka-aikaan annettu 200000 Euroa jollekin,että keksi joku sivan Idiootimainen nimi.

Harmi kun Halme menehtyi nuorena,jos olisi elänyt,niin varmastk olisi tullut pahoinpitely,eikä "tosi terveen näköinen Soini olisk saanut "hodarista ottaan.

Dimitri Siltala