Maanantai 20.11.2017

Jopa 10 000 €:n maksu ilmoittamattomasta ulkomaisesta työntekijästä – avi voi nyt itse rankaista työnantajia

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.8.2017 13:04
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    "On puhuttu siitä, että ulkomaisen työvoiman käyttö olisi vähentynyt, mutta ei se ainakaan meidän näkemyksen mukaan ole vähentymään päin", avista kommentoidaan rakennusalan tilannetta.
|

Suomeen töihin saapuvista ulkomaisista työntekijöistä on tehtävä syyskuun alusta alkaen ennakkoilmoitus työsuojeluviranomaiselle laiminlyöntimaksun uhalla. Taustalla on lainmuutos, jolla tehostetaan ulkomaalaisvalvontaa ja harmaan talouden torjuntaa.

Lähettävän yrityksen on tehtävä ilmoitus ennen työnteon aloittamista. Ilmoitus tehdään sähköisellä lomakkeella netissä.

Ylitarkastaja Anu Ikonen Lounais-Suomen aluehallintovirastosta (avi) työsuojelun vastuualueelta kertoo, että ilmoitusten kautta saatavien tietojen perusteella valvontaa pystytään kohdentamaan aikaisempaa tehokkaammin, reaaliaikaisesti.

– Tällä hetkellä tilanne on ollut se, että varsinkin rakennustyömaiden osalta olemme saaneet tietoja jälkikäteen. Jos siellä on käynyt ympäristötarkastaja, saamme tietoa alihankkijoista ja aina tähän mennessä olemme tehneet tarkastuksia pikkuisen jälkijunassa, Ikonen kertoo Uudelle Suomelle.

– Jos havaitsemme laiminlyöntejä ja muita, että pitäisi mahdollisesti harkita esimerkiksi työsyrjintätapauksia, niin sitten näitä yrityksiä ei enää tavoiteta, ja se rikospolku on jäänyt käymättä, Ikonen kertoo ja lisää, että asioiden eteenpäin vieminen on usein tyssännyt siihen, ettei avilla ole tarvittavia tietoja.

Laiminlyöntimaksua 1000–10 000 €

Aiemmin sanktio on ollut rikosoikeudellinen, mikä on hidastanut prosessia ja haudannut asioita viranomaisketjuun. Ikonen huomauttaa, että poliisilla on vakavampia tapauksia hoidettavanaan. Nyt sanktiot muuttuvat hallinnollisiksi ja avi saa oikeuden sanktioida itse.

Jos ennakkoilmoitusta ei tee tai sen tekee puutteellisesti, avi voi määrätä lähettävälle yritykselle laiminlyöntimaksun, jonka suuruus on 1000–10 000 euroa. Summan harkitsee ja sen koosta päättää avi, käytännöt muotoutuvat vähitellen. Ikosen mukaan haarukan yläpäässä ollaan, jos ilmoitus on laiminlyöty kokonaan.

– Ennakkoilmoitus vaikuttaa siihen, mihin kohdennamme tarkastuksia. Jos sitten mahdollisesti halutaan antaa vähän harhaanjohtava kuva työnteosta Suomessa, silloin voidaan puutteellisesta ilmoituksesta se (maksu) määrätä.

Lisäksi samalla saadaan suuntaa-antavia tilastotietoja Suomeen lähetettyjen työntekijöiden määrästä ja lähettävien yritysten määrästä. Ikosen mukaan suurin osa tarkastuksista kohdentuu rakennustyömaille, joita on paljon etenkin Lounais- ja Etelä-Suomessa.

– On puhuttu siitä, että se [ulkomaisen työvoiman käyttö] olisi vähentynyt, mutta ei se ainakaan meidän näkemyksen mukaan ole vähentymään päin.

Uusi ilmiö iski työpuutteisiin

Ikonen kertoo, että ulkomaisen työvoiman käytön vahvistuessa myös laiminlyöntejä tulee ilmi tasaiseen tahtiin. Ikosen mukaan vallalla on uusi ilmiö ja selkeä tendenssi: työaika- ja ylityökorvauksiin liittyvät tapaukset ovat lisääntyneet, kun taas puhdas alipalkkaus on vähentynyt valvonnan myötä. Tyyppitapaus on nykyään tilanne, jossa ylityö- tai sunnuntaikorvauksia ei makseta.

– Hyötyä haetaan maksamattomista ylitöistä ja siitä, että työaikaa ei tosiasiassa tasata. Maksetaan yksinkertaista tuntipalkkaa ja tehdään pitkää päivää, Ikonen selventää ja lisää, että vuosilomia ja vapaapäiviä voi jäädä saamatta.

Ikosen mukaan mitään kansallisuutta ei riistetä erityisesti, vaan laiminlyöntejä esiintyy laidasta laitaan. Tosin rakennusalalle tulee paljon virolaisia työntekijöitä.

Ikonen uskoo, että ennakkoilmoituskäytäntö omaksutaan alalle ilman suurempia ongelmia. Hän huomauttaa, että tapa on tuttu, sillä se on jo käytössä muualla EU:ssa. Moni on Ikosen mukaan jo kysellyt, onko ilmoitus käytössä Suomessa ja mihin sellaisen voi tehdä.

Lue myös:

”Härski alipalkkaus on jo mainekysymys” – ministerit lupailivat kuria telakkatyöhön

Ministeri kuuli telakkatyöntekijöiden riistosta suorassa tv-lähetyksessä: ”Joku ottaa kovia riskejä”

”2–3 €/h oli herätys” – Kaikille ravintola-alalla työskenteleville veronumero?

Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Tämä artikkeli saattaa useasta tuntua yllättävältä, mutta sisältö on aivan oikea jos loppukokopnaisuus maahanmuutosta olisi oikea. Nyt vain tämä yksi rangaistusosa näyttää oikealta.

Maissa missä todella jopa 90%, kuten Qatarissa, asukkaista koostuu tilapaisellä työluvalla tulleista ulkolaisista ja iistä valtaosa maista joista muuten tulisi talouspakolaisia on juuri tämä työnantajan sponsorivelvollisuus. Se tarkoittaa sitä, että työnantaja hakee väliaikaiset työluvat, maksaa valtiolle viisumipalkkiot niin kuin on työntekijä kategorisoitu. Ts. eripituiset ja eritasoisen työluvan viisumit ovat erihintaisia.
Työnantajalla on juridinen velvollisuus myös poistaa vaadittaessa tai työsuhteen tai viisumin päätyttyä työntekijä maasta. Ellei täytä velvollisuuttaan joutuu vastuuseen ja aina joutuu.

Ero on siinä, että noihion hallitun maahantulon maihin ei lasketa lainkaan laittomia maahantulijoita vaan kaikki laittomat pysähtyvät maan tai liiton ulkorajoille ja lähetetään takuuvarmasti takaisin sinne mistä tulivat. Kiintiöpakolaisia ainoastaan otetaan ja niitäkin kovin vähän. Tuo pakolaisten osuus on vähennetty juuri ottamalla miljoonittain halpamaiden työntekijöitä "halvalla" mutta heille kannattavalla palkalla kouluttamattomien manuaalisiin töihin ja muita samoin säännöin muihin töihin sopimuspalkoin eli kaikki maahanmuuttajat eivät noissa maissa kuten GCC maat suinkaan halvalla toimi vaan jotkut hyvinkin suurilla korvauksilla. Kukin tuomansa hyödyn suhteessa.

Meillä vallitsevan luerilaisen tai katolisen "moraalin" vuoksi ei asioita kyetä pragmaattisesti ja rationaalisti ajattelemaan vaan noiden halpamaiden ihmisten todellinen mahdollisuus estetään pakottamalla kaikki samaan palkkariviin ja sallimalla kontrolloimaton pakolaisuus mistä ylivoimainen valtaosa on juuri taloudellista pakolaisuutta.

Koko EU ja sen yksittäiset holhoajaeukkomaat pitäisi ottaa järjen ja suhteellisuuden jakoavain käteen ja muuttaa systeemit niin, että sekä halpamaiden parempaa elämää hakevat että vastaanottajamaa molemmat hyötyisivät kohtuullisesti.

Millään maalla ei ole varaa loputtomiin laskea sisään laittomasti sinne tulleita elättejä, joita on sekä "kotoutettava, että kustannettava", kun hallitusti tulevat sekä hoitavat oman tarvittavan kotoutumisensa nopeasti ja tullessaan töihin alkavat heti tuottaa sekä vastaanottajamaalle että itselleen sekäperheelleen jota pienelläkin palkalla kykenevät ylläpitämään siellä mistä ovat kouluttamattomina lähteneet uutta elämää etesimään. Se helpottuu joka tasolla jos se tapahtuu hallitusti.

Suomella on rasitteenaan jäsenyys EU liitossa minkä sääntöjä ainakin osin on noudatettva. Siitä huolimatta meillä on kyllä omiakin mahdollisuuksia muuttaa käytäntöjämme. Esimerkiksi nopeutettuna ja varman palutuksena onnen onkijoiden osalta ja kaikkien perheenyhdistämis ongintojen lopettamisena. Lopullinen hallinta tapahtuu vasta kun EU rajat pitävät ja liitossa on säännöt että sinne tullaan vain laillisesti ja valmiiseen työ, opiskelu tai turistiviisumilla ja että työnantajalla todella on se sponsorivastuu.

Jukka Kytöjoki

Vai että oikein rankaista ja ihan otsikossa. Eiköhän ole parasta laittaa toimittaja suomen kielen oikeinkirjoituskurssille, jossa opetetaan kädestä pitäen ng-kirjoitus eli äng-äänne. Tai vaihtoehtoisesti kehittää toimituksen oikolukua. Muuten ihan hieno juttu ja asiaa.