Torstai 23.11.2017

Demokraatti: Kansanedustaja, ex-piispa Ilkka Kantola valmis arkkipiispan vaaliin

Jaa artikkeli:
Luotu: 
17.8.2017 15:31
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    SDP:n kansanedustaja Ilkka Kantola aikoo pyrkiä arkkipiispaksi.

SDP:n kolmannen kauden kansanedustajaa Ilkka Kantolaa esitetään uudeksi arkkipiispaksi. Asiasta kertoo SDP:n puoluelehti Demokraatti. Kantola toimi ennen kansanedustajan uraa Turun piispana. Hänet valittiin vuonna 1998, mutta hän jätti tehtävänsä vuonna 2005 avioeronsa ja avioliiton ulkopuolisen suhteen vuoksi.

Kantola kertoo Demokraatille nyt, että häntä kysyttiin ryhtymään ehdokkaaksi ensimmäisen kerran jo viime vuonna. Hänen taakseen on koottu jo 30 hengen tukiryhmä.

Kantola pohtii, että voisiko kokemukset kansanedustajan tehtävistä olla hänelle etu arkkipiispan vaalissa.

–On kiinnostavaa katsoa, että nähdäänkö tarvetta ja merkitystä sillä, että palaisi kirkon tehtäviin yhteiskunnallisesta työstä, politiikan puolelta kymmenen vuoden kokemuksella. Katsotaanko, että sillä on jotain merkittävää lisäarvoa tässä tilanteessa, jossa yhteiskunnallinen kehitys on ripeää ja kirkon asemasta keskustellaan, Kantola aprikoi.

Ylelle Kantola sanoo olevansa valmis hyväksymään myös samaa sukupuolta olevien parien kirkkovihkimisen.

Nykyinen arkkipiispa Kari Mäkinen on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle ensi kesänä. Toistaiseksi ehdokkaaksi ei ole ilmoittautunut vielä kukaan. Eilisen Helsingin piispanvaalin jälkeen Kantola tosin pohti Twitterissä, voisiko uusi arkkipiispa olla nainen.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit