Maanantai 20.11.2017

Tutkinnanjohtaja: Turun puukotusten pääepäillyn lisäksi viisi muuta epäiltyä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.8.2017 14:12
Päivitetty: 
19.8.2017 14:43
  • Kuva: EPA
    Kuva
    KRP:n mukaan Turun tapahtumien yhteyttä Barcelonassa torstaina tehtyyn iskuun selvitetään.
|

Turun puukotusten tutkinnanjohtaja, KRP:n rikoskomisario kertoo, että pääepäillyn lisäksi poliisi on pidättänyt neljä muuta miestä puukotuksiin liittyen.

–Meillä on yksi aktiivinen toimija, mies, Marokon kansalainen, joka on ilmoittanut iäkseen 18 vuotta. Häntä on yritetty tänään puhuttaa, mutta hän ei ole siihen ollut halukas. Pidätettynä on neljä muuta miestä, myös he ovat Marokon kansalaisia. Heidän osuuttaan tapahtumiin selvitetään.

Tämän lisäksi KRP on tehnyt yhdestä henkilöstä kansainvälisen etsintäkuulutuksen.

-Meillä on sellaista kansainvälistä tietoa, että hän ei ole Suomessa. Etsintäkuulutuksesta voi päätellä, että hän voi olla vaarallinen, Granroth kommentoi.

Granrothin mukaan pääepäilty on edelleen sairaalahoidossa, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa.

-Häntä kuulustellaan heti, kun siihen on mahdollisuus.

KRP:n päällikkö Robin Lardot kertoi, että pääepäilty on ollut turvapaikanhakuprosessissa mukana.

-Tämänhetkisten tietojen mukaan hän on tullut Suomeen vuonna 2016.

Lardot ei halunnut vastata kysymykseen siitä, oliko KRP:lllä ennestään tietoja pääepäillystä.

–Se, mitä tietoja viranomaisilla on ollut selviää lähipäivien aikana. Tässä vaiheessa emme ota tähän kantaa. 

Lardot ei myöskään vahvistanut MTV:n tietoa siitä, että pääepäilty olisi saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Crista Granrothin mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että kaksi puukotuksissa menehtynyttä valikoituivat uhreiksi siksi, että olivat naisia. 

–Loukkaantuneista kuusi on naista ja kaksi miestä. Loukkaantuneet miehet ovat yrittäneet auttaa jo aiemmin loukkaantuneita naisia. Kenelläkään loukkaantuneista ei ole hengenvaaraa, mutta osan tilanne on vakava. 

Granrothin mukaan uhreista vanhin on 67-vuotias ja nuorin 15-vuotias. Poliisi ei kuitenkaan tarkentanut, minkäikäisiä menehtyneet olivat.

Robin Lardotin mukaan terrorismiin ei viittaa mikään yksittäinen seikka, vaan tutkinnassa ilmitulleet asiat. Rikosnimike muuttui Lardotin mukaan perjantai-illan ja viime yön aikana tehtyjen toimien ansiosta. Alkuvaiheessa rikosnimikkeenä oli kaksi murhaa ja kahdeksan murhan yritystä.

–Eilisen illan ja viime yön aikana tehtyjen toimien takia rikosnimikkeeksi tarkentui terroristiset murhat ja terrorististen murhien yritykset, Lardot sanoi.

Sekä Granroth että Lardot kertoivat tiedotustilaisuudessa, että Turun tapahtumien yhteyttä Barcelonassa torstaina tehtyyn iskuun selvitetään ja KRP tekee asiassa yhteistyötä Europolin kanssa.

Granrothin mukaan tässä vaiheessa ei voi kommentoida sitä, miten järjestäytyneeltä Turun puukotus vaikutti. Robin Lardot puolestaan muistutti, että nykyään on enemmän kyse terrorismin ideologiasta kuin suoraan järjestöltä tulevista käskyistä. 

Lounais-Suomen poliisilaitoksen apulaispoliisipääkkö Kari Puolitaival kertoo, että poliisi on nostanut valmiutta, mutta onkreettista turvallisuusuhkaa ei ole tiedossa.

–Valmiutta on kohotettu varotoimena, hän kuvaili.

Puolitaipaleen mukaan yhteen ulkomaalaistaustaiseen pitseriaan on kohdistunut vahingonteko viime yönä. 

- Poliisi toivoo, että pistetään jäitä hattuun. Ei lähdetä suuntaan tai toiseen tekemään mitään. Toivotaan, ettei tilanne tämän johdosta kiristy. Meillä on muutenkin tässä kädet täynnä.

Lue myös: Suomen uhka-arvio ennallaan - Supon tutkija: ”Iskijä sopii yleiseen terroriteon tekijän profiiliin”

 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Kimmo Tallqvist

Onko rabiesta tutkittu pidätetyistä ?
www.lesiteinfo.com 12.08.2017
Viisitoista 7-15 marokkolaisnuorta sai rabies tartunnan harrastettuaan seksiä vesikauhuisen aasin kanssa.
Monikulttuuri on stubidon rikkaus.
Aasien joukko nussimista ja veitsellä heilumista.
Mitäs kliffaa monikulttuuririkastusta seuraavaksi ?
Allahu Akbar ja ei pelolle valtaa.
Muistakaa kunnioittaa muita kulttuureja
Tyttölasten sukuelinten silpomista,kunniamurhat,
Vaimon uskonnollista ojentamista nyrkillä sekä avioliitot alaikäisten kanssa ja moniavioisuus,eläimiin sekaantuminen ja homostelu
Maailmanhalatkaa lisää näitä radikalisoituneita veitsimiehiä tänne kun se on niin "inhimillistä" ja ylevää.

Pekka Hovatov

Seuraavat presidentinvaalit on kaiketi 28.01.2018. Silloin meille on mahdollisuus alkaa vaihtamaan tämän maan poliittista johtoa. Meillä on ainutkertainen mahdollisuus päästä eroon näistä nykyisistä selkärangattomista matelijoista. Meillä tulee maakuntavaalit ja aikanaan eduskuntavaalit. Hyvät Suomen kansalaiset, en sano ketä teidän pitäisi äänestää noissa vaaleissa, se on teidän jokaisen henkilökohtainen valinta ja vapaus tehdä se, mutta pyydän että käytätte äänioikeutenne ja varmistatte, ettei nykyinen presidentti jatka virassaan, nykyisen hallituksen jäseniä ei valita edes eduskuntaan, eikä mihinkään muuhunkaan toimeen, jossa he pääsisivät sotkemaan asioitamme. Muistakaa hyvät suomalaiset, yhteiskunta ja sen rakenteet ovat kansalaisia varten, ei siis niin että kansalaiset ovat yhteiskuntaa varten, kuten nykyään suomessa näyttääisi olevan. Vaihtakaamme siis tulevissa vaaleissa koko poliittinen johto, äänestäkää uusia tuntemattomia henkilöitä, he eivät ole ryvettynitä lihavia sikoja, jotka ajavat vain omaa asiaansa. Kukaan ei pysty enään huonommin yhteisiä asioitamme hoitamaan kuin nykyiset poliitikot. Tästä ei ole muuta suuntaa, kuin ylöspäin.

Pekka Hovatov

Suomen valtionjohto järjesti meille kanta suomalaisille kunnon Suomi 100-vuotta juhlat. Virolainen, huonolle pirtulle maistuva viina valittiin Suomen 100-vuotisjuhlajuomaksi, Suomen 100-vuotis juhlakonsertti järjestetiin Virossa, Tallinnassa, Suomen 100-Vuotisjuhlarahasto jakoi miljoonia matujen liiketoimiin ja muunmuassa "koodari" bussiin Afrikkaan. Rahaa ei kuitenkan riittänyt kantasuomalaisille ja heidän hankkeisiinsa, muunmuassa 2000 euroa, ei ollut antaa Mannerheimin ritarien muistopuiston juhlallisuuksiin, mutta löytyi kyllä 30000 euroa Afrikan koodaribussiin. Ainoa mitä kantasuomalaisille hallitus järjesti 100-vuotisjuhlaksi, oli terroriisku Turkuun, jossa murhattiin 2 ihmistä, Pääministeri Sipilän maahankutsuman terroristin toimesta, joille jaettiin 100-vuotisjuhlarahaston rahat. Kaiken tämän "juhla"toiminnan laskun maksavat suomalaiset veronmaksajat. ON SE LOTTOVOITTO SYNTYÄ SUOMEEN, VAI MITÄ SANOO SISILISKO JUHA SIPILÄ ?

Ps. Jos seurasitte tv:stä Sipilän ja Risikon tiedotustilaisuutta, niin puhujan pöntöissä oli iso plakaatti Suomi 100-vuotta juhlakilpi. Aika vitun mautonta, eikö totta? Olisi kai liikaa ollut vaadittu, että joku Sipilän lähipiirissä olisi tajunnut poistaa ne tai ainakin peittää.
No, niinkuin aikaisemmin totesin Sipilä ja kumppanit järjestivät suomalaislle terroristiiskun ja edesauttoivat murhaamaan kansalaisiaan.

Pirkko Torna

Tapahtunut mikä tapahtunut - sille ei voi enää mitään!

MUTTA NYT ON MENTÄVÄ ETEENPÄIN !
LAITTOMAT MAAHANJÄÄNEET (=joille annettu kielteinen maassaololupa) ON VÄLITTÖMÄSTI ETSINTÄKUULUTETTAVA ja ELLEIVÄT POISTU SIJOITETTAVA VALVOTTUUN ja SULJETTUUN LAITOKSEEN ! - HETI !

Jos oletetaan "suomalaisennäköisten" ihmisten noudattavan lakia, - EI VOIDA SALLIA OIKEUSVALTIOSSA ....satojen kielteisen oleskeluluvan saaneet luimuilevan Suomessa
ILMAN MITÄÄN SANKTIOTA !
KOKO JÄRJESTYKSENPITO SUOMESSA ON VAARANNETTU TÄLLAISELLA MENETTELYLLÄ !

LISÄKSI on välittömästi POISTETTAVA MYYNNISTÄ ns.KERAAMISET VEITSET yms ASEET
JA SÄÄDETTÄVÄ LAKI - HETI - että HALLUSSAPIDOSTA voi poliisi määrätä HETI SAKON !
(Sen pitää olla tuntuva niin, ettei sitä pilkaten ohiteta! esim. 10.000 eli edes pieni korvaus ihmishengen uhkaamisesta!)

LENTOKENTILLE SELLAISET TURVALAITTEET, ETTÄ MYÖS MUUT KUIN METALLISET ja VAARALLISET ESINEET VOIDAAN PALJASTAA !

Luulisi poliitikkojenkin ymmärtävän tämän - edes oman turvallisuutensa takaamiseksi!

ASIALLA ON TODELLA KIIRE !

KOSKA nämä puukko- ja autotappamiset eivät tule muutoin loppumaan !

NYT ON KORKEIN AIKA RYHTYÄ ASIANTUNTIJOIDEN (sotilas-) NEUVOJA TOTEUTTAMAAN !

Muuten olemme hukkaamassa ja tärvelemässä kotimaamme ja kansakuntamme !