Perjantai 22.9.2017

Keskustalainen haluaa nyt viinit ruokakauppaan – Alkoholivääntö alkaa viimein eduskunnassa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
12.9.2017 15:31
Päivitetty: 
12.9.2017 15:39
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Alkoholilain kokonaisuudistuksen käsittelystä eduskunnassa odotetaan vähintäänkin mielenkiintoista näytelmää. Kuvassa muun keskustan Mikko Kärnä, joka aikoo hämmentää tilannetta esittämällä viinien tuomista ruokakauppoihin.
|

Alkoholilain kokonaisuudistus etenee eduskunnan käsittelyyn Uuden Suomen tietojen mukaan ensi viikon tiistaina. Hallituspuolue kokoomuksen äänenkannattaja Verkkouutiset kertoi aiemmin maanantaina, että valtioneuvosto eli ministerit käsittelevät lakihanketta torstaina.

Käsittelystä odotetaan vilkasta ja jopa kiihkeääkin. Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kertoo aikovansa esittää viinien tuomista ruokakauppoihin.

Uuden alkoholilain pääkohdista hallituspuolueet pääsivät sopuun kesäkuussa. Kiistakapulana oli pitkään esityksen kohta, joka sallii nelosoluen myynnin kaupassa. Lakien käsittelyä viivästytti kuitenkin Helsingin hovioikeuden antama Alkotaxi-päätös. Se pakotti sosiaali- ja terveysministeriön käsittelemään uudelleen alkoholin etä- ja verkkomyyntiä koskevat pykälät.

Hallituspuolueiden sopimassa kompromississa alkoholilain uudistus tuodaan käsittelyyn kahdessa vaiheessa: ensin äänestetään siitä, nostetaanko prosenttiraja 5,5:een ja vasta sen jälkeen muista uudistuksista. Ensimmäisessä äänestyksessä hallituspuolueiden kansanedustajat saisivat äänestää esitystä vastaan.

LUE LISÄÄ:

Näin alkoholilaki muuttuu: 15 pääkohtaa

Kaljat suoraan kotiovelle? – Kansanedustaja ilahtui: ”Pistää varmasti miettimään aika rajustikin”

Kansanedustaja Kärnä huomauttaa, että samalla hallituspuolueet sopivat, että muitakin esityksiä prosenttirajasta saa tehdä.

–Minä aion tehdä oman omatuntoni mukaisen esityksen ja esittää rajan nostamista 15 prosenttiin, eli suomeksi viinien tuomista kauppoihin. Tiedän, että tälle löytyy salissa kannatusta, Kärnä toteaa Uudelle Suomelle.

15 keskustalaista kansanedustajaa on Kärnän kanssa täysin päinvastaista mieltä. He allekirjoittivat yhdessä kolmen kokoomuslaisen ja kymmenen oppositiokansanedustajan kanssa adressin, jossa he vastustavat vahvempien juomien tuomista kauppoihin.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että prosenttirajan nostamiseksi tukea tarvitaan myös oppositiopuolueiden kansanedustajilta. Perussuomalaisen eduskuntaryhmän hajoamisen jälkeen hallituksella on enää 106 kansanedustajaa.

LISÄÄ AIHEESTA: Alkoholikapina syttyi hallituksessa? – Limuviinat ja nelosolut ruokakaupassa olivat liikaa keskustalaisille

Varsinaista äänestystä edeltää kuitenkin vielä alkoholilain käsittely eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Valiokuntaan kuuluu kaikkiaan 17 jäsentä ja heistä yhdeksän edustaa hallituspuolueita. Näistä yhdeksästä kuitenkin viisi on allekirjoittanut edellä mainitun adressin. Kokoomuksesta ennakoidaankin, että käsittelystä voi tulla mielenkiintoinen.

Sosiaali- ja terveysvaliokuntaa johtaa kansanedustaja, oppositiopuolue SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen. Hän ei halua ottaa alkoholilain uudistamiseen kantaa, sillä lopullista esitystä ei toistaiseksi ole ennen kuin valtioneuvosto sen torstaina hyväksyy.

Haatainen totesi viime vuonna SDP:n verkkolehti Demokraatille, että hallituksen tulisi verotuksella kannustaa alkoholin kulutuksen siirtämistä kodeista ravintoloihin.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Raimo Laine

Kilpailua pitäisi todella aikaansaada. Äveriään monopolin tuotehinnastokin on nykyisin sekava ja vaikeakäyttöinen Exeltaulukko. Koettakaapa löytää sieltä vaikka mukava kuohuviini vieraillenne. Kirpparitkin pitävät parempia. Lisäksi on asiakkaita vailla tietokonetta.
Kotiinkuljetustakin on parannettava, koska on paljon liikuntavammaisia, jotka nykyisin joutuvat kalliisti maksamaan ja järjestämään noudon.
Alkon johto tulisi vaihtaa pätevämpään ja asiakkaita paremmin palvelemaan.

Olavi Nieminen

Saksan malli: Olut ja viini ovat elintarvikkeita ja myös verotuksellisesti.
Saksassa ruokakaupat myyvät myös viinat, eikä mitään monopoleja tunneta.
Olisi jo aika tulla nykyaikaan pappi Laestadiuksen ajoista.
Samalla on annettava kunnon valistus asiasta ja oikeasta kulttuurista.

Marja-Terttu Peltovuoma

Katellaan taas ensi..seuraavina vuosina..eihän tota ole jankattu kun viime vuosisadalta alkaen..Mutta hyvä että aiheet ei lopu. Ja veronmaksajat maksaa kun ei oo järkevämpää aihetta paikkaa työntää veronmaksajien rahaa ja valtiokin on velaton..heitetään vaikka ikkunasta muutama miljoona taas ja katellaan kun tuuli pirteästi heiluttaa seteleitä.. .

Kenneth Ainetdin

Alkoholin hohto ja hype poistuu kun monopoli kaatuu ja hinta halpenee eurooppalaiselle tasolle. Kun hohto ja hype poistuu niin ihmiset raitistuvat, mutta vasta sitten.

Nykyinen alkoholipolitiikka ruokkii alkoholismia, koska se on tehty kielletyksi hedelmäksi.

Kakki kielletty kiinnostaa jo ammoisesta ajoista lähtien. Aatamikin lankesi kiellettyyn hedelmään. Eikö ihmiset ja etenkin päättäjät opi ikinään???

Tapio Mäkeläinen

Käytiin upeassa Riikassa Latviassa vkl lomalla. Hieno paikka ja sää suosi.
Ruuat erinomaisia ja ei ollut ryöstetty olo poistuessa ravintolasta. Eikä juotu kyykkyviinejä.
Ostin hotelliin juomia illalla klo 2130 paikallisesta Ärrästä. A- pint erinomaista lageria 85 senttiä ja puolikkaan Jameson 8€.
Alkomarketin myyjä vinoili meidän viinakeskustelusta ja tietysti toivoi P.P ja kepun virsikirjaosaston voittoa.

Kadulla humalaisia oli vain swedupetterit ja heitähän riitti.

Näin naapurissa.

Juha Lapveteläinen

Päättelin asian seuraavasti, jotta jalkapallo- ottelusta saadaan yleisölle mielenkiintoisempi ja nopeampi peli molempien joukkueiden tulisi pelata 2x45 minuuttia 8 kenttäpelaajalla+maalivahti, sekä lisätä molempien joukkueiden mahdollisuutta kolmen (3) vaihdon sijaan yhdellä lisävaihdolla neljään (4), jotka kohdistuisivat yhdeksänkymmentä (90) minuuttia kestävän ottelun aikana joukkueen kenttäpelaajiin tai vaihtoehtoisesti joukkueen maalivahtiin. Erotuomarin tulee jakaa keltaisia kortteja pelaajille kahden (2) sijaan kolme (3), jotta rangaistuksen saanut pelaaja saa punaisen kortin joutuen poistumaan kentältä. Punaisen kortin saatua ulos joutunut kenttäpelaaja ei voi enää osallistua samaan peliin eikä seuraavaan otteluun, rangaistuksen saanut joukkue jatkaa kuitenkin edelleen 8 kenttäpelaajalla jos pelaajavaihtoja on vielä jäljellä. Jos jostain syystä joukkueessa toinenkin kenttäpelaaja saa samassa tai seuraavassa ottelussa punaisen kortin ottelun aikana, virheeseen syyllistynyt kenttäpelaaja tai maalivahti joutuu ulos kentältä, ja tämän lisäksi myös joukkuetta rangaistaan henkilökohtaisen pelaajarangaistuksen lisäksi. Joukkueen kannalta tämä tarkoittaa kahdeksan (8) pelaajan supistumista seitsemään (7) pelaajaan myös seuraavan ottelun osalta, tulevaisuudessa punaisten korttien lisääntyminen joukkueelle tarkoittaa aina alimiehitettyä joukkuetta jatkoa ajatellen, joukkueen vähimmäisvahvuus pelin aikana on aina vähintään tuo seitsemän (7) kenttäpelaajaa+maalivahti. Uudenlaista pelisysteemiä jalkapallossa tulisi ensialkuun testata yhden kauden ajan jollakin sarjatasolla Suomessa, sekä tämän lisäksi perustaa toimikunta, joka koostuu jalkapallon parissa edelleen ammatikseen työskentelevistä kuudesta (6) ammattivalmentajasta, sekä jo aktiiviuran päättäneistä kuudesta (6) entisestä kenttäpelaajasta vahvistettuna maalivahdilla. Toimikunnan tehtävänkuvaan kuuluu seurata aktiivisesti uutta ja nopeampaa sekä taktisesti vauhdikkaampaa pelisarjaa yhden kauden ajan, liigakauden päätyttyä kehitysnäkemyksistä jalkapallon osalta tulee saada ehdottomasti tarpeeksi ammatillisen laaja ja yhteinen näkemys.

Eenok Reenkeula

Takaisin viinaprosenttiin.
Jonkin verran olen Euroopassa ja muuallakin liikkunut, jossa viinaan suhtaudutaan normaalisti. Monta kertaa olen kaupoissa viinahyllyjen välissä kulkenut ilman, että olen mitään mukaani ottanut. Eikä ne pullot ole itsestään kärryyni hypänneet.

Saisivat päättäjät vihdoin lopettaa tuon massiivisen viinan mainostamisensa. Kieltolaki sentään päättyi osittain jo vuonna 1932.

Irma Asikainen

Olen aina ollut, olen nyt ja tulen aina olemaan sitä mieltä, että juoppo saa vinansa/viininsä, vaikka se piilotettaisi "kiven koloon". Tämä nykyinen järjestelmä haittaa eniten kohtuujuojia, sillä heidän on juostava kaupasta toiseen saadakseen sen viininsä tai minkä juoman he nyt haluavatkaan. Miksi meidän pitää harjoittaa tätä Kepulaista, takapajuista juomakulttuuria, vaikka muuten olemme niin Euroopplaista, että meneme kohta muun euroopan ohi?