Perjantai 24.11.2017

Huumejärjestöpomo näkee Sillanpään käryssä ilmiön: ”Jaria kohtaan herää myötätunto”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
14.9.2017 12:17
  • Kuva: Alma Media arkisto / Kimmo Penttinen
    Kuva
    Suosikkilaulaja Jari Sillanpää narahti mediatietojen mukaan ratista huumeiden vaikutuksen alaisena.
|

Suosikkilaulaja Jari Sillanpään huumekäry nostaa esiin asennemuutoksen koskien huumeiden ja lääkkeiden itsenäistä käyttöä, arvioi Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka. Hänen mukaansa huumeidenkäyttö on arkipäiväistymässä Suomessa.

Sillanpäätä epäillään amfetamiinin vaikutuksen alaisena ajamisesta. Iltalehden mukaan Sillanpää kärysi ratista tiistaina illalla Helsingin keskustassa.

–Jaria kohtaan itselläni herää myötätunto. Hänen tulee kantaa vastuunsa, mutta hän tarvitsee tukea. Tutkimusta työssäkäyvien ns. yhteiskuntakelpoista elämää elävien ihmisten huumeidenkäyttöilmiöstä ei juuri ole. Asiantuntijoiden keskuudessa työssäkäyvien huumeidenkäytön on todettu lisääntyneen, Vainikka kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

Vainikka kertoo törmäävänsä huumeiden arkipäiväistymiseen jatkuvasti sekä työssään että vapaa-ajalla. Työssäkäyvien huumeidenkäyttö liittyy hänen mukaansa usein työssä jaksamiseen ja rentoutumiseen. Hän kehottaa hakeutumaan lääkäriin, jos rentoutuminen ei onnistu tai salakavala riippuvuus ehtii syntyä. Hän huomauttaa, että lääkärien asemaa riippuvuutta aiheuttavien lääkkeiden määräämiseen ei pidä sivuttaa.

–Piristeitä ja lääkkeitä saatetaan käyttää harkitusti pitkistä työputkista selviämiseen ja yksittäisten työtehtävien suorittamiseen tai vapaa-aikana arjesta irtautumiseen esimerkiksi viikonloppuna juhliessa. Omaa toimintaa ei yleensä mielletä huumeiden käyttönä ja sen vaikutusta toimintakykyyn ei ajatella.

–Riippuvuuden syntyminen tai tuomiot eivät ole ainoa riski. Jatkuva pyrkimys huippusuorituksiin ei tee hyvää aivoille eikä kropalle. Käytön lopettaminen ei yleensä myöskään tapahdu helposti. Aina kun on kyse riippuvuutta aiheuttavista aineista, käyttö vaatii harkintaa. Meillä on huumeongelma.

Vainikan mukaan ongelmaan ei ole helppoja ratkaisuja. Hänen mielestään erilaisia huumepoliittisia vaihtoehtoja tulee harkita tarkoin.

–Uutisen jälkeen keskusteluissa nousevat esiin aiheen ääripäät. Lailla päähän lyönti, syyttäminen ja syyllistäminen tai huumeiden laillistaminen ja käytön salliminen.

–Yhteinen tavoite on kuitenkin se, että huumeriippuvaisten ja heidän läheistensä hyvinvointia tulee edistää, rikollisuutta ja huumausaineiden käytön riskejä on syytä vähentää.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Matti Hemmi

Mirka Vainikalla on valitettavasti karannut pilvikärryt pahasti väärille raiteille.
Jari Sillanpäätä voi itseään vain sääliä. Tukia ei ole järkevää mitenkään hänelle muutoin osoitella kuin yrittää osoittaa hänelle kunnolla sääliä suoraa itselleen. Sääliä kannattaa osoittaa Vainikallekin hänen hurahtaessaan huumeiden hyväksyntään ja arkipäiväistämisen selostamiseen, joka on yhä edelleenkin vain rikos.

Topi Rantakivi

Et taida oikeasti ymmärtää mitkä huumeet Suomessa todella koukuttavat on ne rikollisjärjestöt, ketkä huijaavat oikeasti kahvia miedomman kannabiksen myymisellä ja sitä kautta valehtelevat käyttäjille, että ottaisivat kovempia aineita. Koska näin rikollisjärjestöt saavat tienestejä, kun riippuvaiset maksaa paljon rahaa tai varastavat heille tavaroita taikka rahaa.

Toinen enimmäinen ongelma on opioidien ja bentsodiatsepiinien käyttö, mikä on mennyt jo vähän överiksi ja saanut ne potilaat koukkuun.

Onko sinun mielestä kovinkaan järkevää, että nämä käyttäjät jätetään oman onnensa nojaan tekemään ryöstöjä riippuvuutensa takia sekä saamaan H-merkinnän, jolla on pitkäaikainen pysyvä leima estämään työelämään palaamista, asunnon saamista, yms?

Oiva Luosujarvi

Maailmalla on onneksi valtioita, joissa narkkarit saa todellisen vaihtoehdon huumeille ja huumeiden myyjät saavat kuolemantuomion hyvin helposti.

Kun lasketaan jo miljoonissa yliannostuksiin kuolleet narkkarit, niin pitääkö kuolleita lapsia, naisia, nuoria, muusikkoja, laulajia, homoja olla miljardi ennen poliitikkojen heräämistä huumeongelmaan?
Olisihan se toisaalta hienoa, jos euroopassa kuolisi ensi vuoden aikana 10 miljoonaa huumeiden yliannostuksen ottanutta, niin sekin ongelma poistuisi huumekuolemien avulla.
Kuitenkin haittapuolena on se, että ne 10 miljoonaa narkkaria olisi tehnyt muutaman tuhatta huumekauppiasta rikkaiksi ennen kuolemaansa.
Luulisi olevan parempi ja helpompi tapa tuomita kuolemaan ne muutama tuhatta huumekauppiasta, kuin 10 miljoonaa narkkaria, joista iso osa voi olla myös poliitikkojen omia lapsia, vaimoja / puolisoita, sukulaisia, yms.

Topi Rantakivi

Ei tuolla ehdottamallasi tavalla ratkaista yhtään mitään. Ota huomioon, että itse kasvi kannabis on ihan luonnosta saatavaa eikä se ole tehty ihmisen toimesta kemiallisesti.

Olet ottanut jo monta korttia esiin, joilla ei ratkaista mitään ongelmia. Kuolemantuomiot eivät ole tuottaneet mitään ratkaisua, koska rikokset niissä alueissa, missä kuolemantuomiot ovat langettavissa, ovat kuitenkin kasvaneet.

Oikeasti voimme korjata nämä ongelmat asettamalla säätelyn ja kontrollit. Sveitsissä siellä eräs lääkäri oli menestyksellisesti kokeillut auttaa näitä potilaita antamalla paljon puhtaampaa huumetta vain kerran viikossa ja siellä ne potilaat voivat oikeasti hyvin ja käyvät töissä normaaliin tapaan. Siinä se vika on, että vieroitus kestää pidempään kuin normaalisti.

On aivan järjetöntä lukea tuollaisia tietämättömien kommentteja.

Oiva Luosujarvi

Kuolemantuomiot ovat kasvaneet, mutta syy on rajun väestönkasvu maapallolla.

Kyllä tavallinen nuori ymmärtäisi olla ottamatta huumeita, jos seurauksena olisi muutakin kuin puhuttelu sosiaalityöntekijän toimesta.

Kun asuin aasiassa vuosia, niin huumekauppiaita kuoli paljon ja huumeiden käyttö on voimakkaasti vähentynyt siellä. Jopa narkkareita poliisit tappavat kaduille ja tuomioita ei tapoista tule, koska kansa haluaa narkkareiden ja huumekauppiaiden kuolemista.

Kyse on kuin tupakanpoltosta, jos ei lopeta nikotiinin käyttämistä, niin ei tupakasta pääse eroon vaan se nikotiiniriippuvuus säilyy edelleen. Moni on jopa aloittanut tupakoinnin näiden nikotiinia sisältävien tuotteiden avulla. On purukumia, suihkeita, laastereita ja muita nikotiinia sisältäviä tuotteita.

Aikanaan, kun olin nuori. Yksi sukulainen käytti huumeita, mutta yksi kesä suljetussa huoneessa maatilalla auttoi irti huumeista. Uhkana seuraavalla kerralla vuosi samassa tilassa ilman vessaa tai mukavuuksia ja tarpeet sai tehdä ämpäriin.
Tuli ihan kunnon mieheksi ja usean lapsen isäksi myöhemmin ilman huumeita.

Näiden julkimoiden kohdalla olisi hyvä ihmiskunnalle, jos he olisivat vaikka jalkapuussa torilla julkisesti näytillä muutaman kuukauden, jotta muut narkkarit huomaisi huumeiden olevan vahingoksi, eikä vain bileiltoja varten.
Kun islamia suitsutetaan rauhanuskontona, niin jokainen narkkari voisi mennä huumeissa lomalle saudi-arabiaan ja huomaisivat miten muslimit suhtautuu huumeisiin maailmalla. Ehkä sekin rauhanuskonto saisi narkkarien keskuudessakin huonon maineen.

Arto Heinävä

Tue itse Vainikka mömmöhemmoja. Myy kaikki, mitä omistat ja pane jakoon. Älä peräänkuuluta muilta tukea. Voisitko pyytää jotain lukutaitoista valaisemaan , mitä tekee poliisijohto nykyään. Tuetko niitäkin , jotta vapautuvat syytteistä häh !

Pentti Westerholm

Alkoholismi on luokiteltu sairaudeksi.Huumeholistilla on samanlainen riippuvuus.Molemmat tarvitsevat hoitoa.Joskus niistä paranee tulemalla uskoon,rakastumalla tai muuten elämänkatsomuksen muuttutua.Valitettavasti kuitenkin vain noin 1-5 henkilöä 1000 saa pysyvän muutoksen käytölleen.Joten ei näitä "mössön" käyttäjiä ole syytä liikaa ymmärtää.

Heikki Koskelainen

Kymmenet tuhannet suomalaiset juovat itsensä holhottavaan ja hengenvaaralliseen tilaan alkoholi nimisellä hermomyrkyllä. Tuhannet ajavat autoa juuri promillerajaa hipoen. Nyt sama kansa tuomitsee Jari Sillanpään alimpaan helvettiin kun hän on käyttänyt piristettä.

Heikki Koskelainen

Kymmenet tuhannet suomalaiset juovat itsensä holhottavaan ja hengenvaaralliseen tilaan alkoholi nimisellä hermomyrkyllä. Tuhannet ajavat autoa juuri promillerajaa hipoen. Nyt sama kansa tuomitsee Jari Sillanpään alimpaan helvettiin kun hän on käyttänyt piristettä.

Ilmari Sepponen

Amfetamiinia määrätään myös lääkkeeksi. Ei kannata innostua vielä, kun ei edes tiedetä onko amfetamiini ollut lääkinnällistä käyttöä vai huvikäyttöä.
En ota kantaa puolesta, enkä vastaan tässä tapauksessa, enkä sääli ketään.
Toivon tukea Jarille ja tesmppiä.