Lauantai 15.12.2018

Näkökulma: Suomen seuraavakin pääministeri on mies

Jaa artikkeli:
Luotu: 
18.9.2017 11:03
  • Kuva: Valtioneuvoston kanslia / Laura Kotila
    Kuva
    Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johtohahmot ovat kaikki miehiä. Kuvassa Sipilän lisäksi valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ja kulttuuri- ja eurooppaministeri Sampo Terho (sin.).
|
Viikonloppuna nousivat isoon keskusteluun mies-päätteiset tittelit, kun tamperelainen Aamulehti ilmoitti siirtyvänsä sukupuolineutraaleihin termeihin. Tänään tasa-arvoasioita nostaa esille valtanäkökulmasta Mari K. Niemen, Tapio Raunion ja Ilkka Ruostetsaaren toimittama Poliittinen valta Suomessa –kirja (Vastapaino, 2017).
 
Aivan viime vuosina Suomessa on otettu valtaapitävien tasa-arvoasiassa takapakkia, vaikka joiltain osin kohenemista tapahtuu, kirja paljastaa.
 
Ensin vähän lukuja: suomalaisia niin sanottuja eliittiasemia on 1 409 kappaletta. Näiden asemien haltijoita on lähes sama määrä. Osalla eliitin jäsenistä on parikin eliittiasemaa.
 
Ja sitten hyvät uutiset tasa-arvon kehittymisen näkökulmasta: kun vuonna 1991 vain noin joka kahdeksas valta-asema oli naisen hallussa, oli niistä vuonna 2011 jo joka neljäs.
 
Poliittisia eliittiasemia on kirjan mukaan 207, joista 43 prosenttia on naisilla, mikä on suhteessa muihin eliitteihin korkea osuus. Muu yli tuhannen henkilön suomalainen eliitti koostuu hallinnosta, elinkeinoelämästä, järjestöistä, joukkotiedotuksesta, tieteestä ja kulttuurista.
 
Vallantäyteisimmät postit ovat kirjassa esitettyjen selvitysten mukaan maan hallituksen ministereillä, mutta myös esimerkiksi hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajilla on huomattavan suuri määrä vaikutusvaltaa kansalaisten ja kansalaisryhmien asioista päätettäessä.  
 
Tästä päästäänkin tasa-arvoasian ytimeen. Nykyisen hallituksen kolme todellista valtaministeriä on miehiä: pääministeri Juha Sipilä (kesk.), valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sekä eurooppa- ja kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.). Sipilä ja Orpo ovat suurten puolueidensa puheenjohtajia, mikä tekee heistä erityisiä vallankäyttäjiä suomalaisten arkeen vaikuttavissa asioissa.
 
Naisten tällä vuosikymmenellä heikentynyttä asemaa poliittisen vallan ylimmällä huipulla alleviivaa se, että myös kolmen hallituspuolueen eduskuntaryhmät ovat miesten käsissä. Antti Kaikkonen johtaa keskustan ryhmää, Kalle Jokinen kokoomusta ja Simon Elo sinisiä.
 
Naisesta ei ole tulossa myöskään seuraavaa pääministeriä, jos ei aivan valtavia yllätyksiä seuraavan runsaan puolentoista vuoden aikana satu. Gallupeissa suurimpien oppositiopuolueiden johdossa on trio Touko Aalto (vihr.), Antti Rinne (sd.) ja Jussi Halla-aho (ps.). 
 
Sen sijaan kolmen pienimmän eduskuntapuolueen johdossa on nainen: vasemmistoliiton Li Andersson, ruotsalaisen kansanpuolueen Anna-Maja Henriksson ja kristillisdemokraattien Sari Essayah. Heidän johtamansa puolueet eivät ole sellaisessa nosteessa, että heistä kenenkään voisi kuvitella kohoavan Suomen pääministeriksi.
 
Kaksi kotimaista onnistumista on toki nähty, kun ensin Anneli Jäätteenmäki (kesk.) nousi hetkeksi pääministeriksi 2003 ja Mari Kiviniemi (kesk.) melko lyhyeksi ajaksi 2010–2011. Lisäksi demareiden entinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen oli melko lähellä nousta pääministeriksi 2011, ja sai Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen toiseksi painavimman salkun.
 
Eduskunnankin ulkopuolista poliittista valtaa on, ja kaikkien muistissa on, että Tarja Halonen oli maamme pitkäaikainen presidentti 2000–2012. Eikä vähätellä pidä esimerkiksi sitäkään, että eduskunnassa puhetta johtaa tällä hetkellä sinisten Maria Lohela.
 
Ja olemme me sentään lähintä länsinaapuriamme yhdessä suhteessa parempia. Mari K. Niemi muistuttaa Poliittinen valta Suomessa -kirjassa, että ”on kenties yllättävääkin, että vahvaa tasa-arvomainetta nauttivalla Ruotsilla ei vielä ole ollut naista pääministerinään”. Norjassa tosin esimerkiksi on parhaillaan nainen pääministerinä ja Tanskassa edellinen pääministeri oli nainen.
 
Saksaan meillä on matkaa johtajuuden tasa-arvon kannalta valovuosi, kuten monilla muillakin mailla. Angela Merkel on paitsi maansa pitkäaikainen johtaja, myös Euroopan johtaja numero yksi, joka on saamassa viikon kuluttua uuden jatkokauden.
 
Suuren puolueen puheenjohtajaksi on kaikissa suomalaisissa puolueissa vaikeaa, mutta erityisen vaikeaa se on ollut kahdessa puolueessa. Ei ole jättiyllätys, että perussuomalaisilla ei ollut ennen hajoamistaan naista puheenjohtajanaan, mutta se on hyvä muistutus, että myös kokoomus on ollut puheenjohtajansa osalta koko pitkän historiansa ajan aivan yhtä konservatiivinen.
 
Tutkija Mari K. Niemellä on paljon hyviä huomiota poliittisten johtajien sukupuoleen liittyen, mutta varsinkin tämä jäi kirjasta mieleen: ”Kuten politiikassa ja yrityselämässä muualla maailmassa, myös suomalaisessa politiikassa naisten nousua johtajiksi näyttävät edesauttavan tilanteet, joissa puolue on kriisissä, etsii uutta alkua ja pyrkii parantamaan imagoaan”.
 
Tuon perusteella sinisissä ja demareissa, miksei vähän keskustassakin, pitäisi kohta olla paikka auki pätevälle johtajalle, jonka sukupuoli on muuta kuin mies.
 
Kyllä kokoomuksen ja perussuomalaistenkin johdossa joskus on tilaa naiselle – kenties myös muunsukupuoliselle.
 
PS. Aamulehden avaus sukupuolineutraaleista titteleistä on ennakkoluuloton ja tyylikäs liike. Uusi Suomi pohtii osaltaan asiaa.
 
Kirjoittaja on Uuden Suomen päätoimittaja

Jaa artikkeli:

Kommentit

Sanna Lauslahti

Markku, tässä pätkä vanhasta puheestani liittyen Eduskuntaan ja tasa-arvoon

Entä miltä maailma näyttää Eduskunnassa tänään ja sata vuotta sitten. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa 19 naista valittiin kansanedustajiksi (1907). Vuonna 2015 eduskuntaan valittiin 83 naiskansanedustajaa. Erotumme tässä positiivisesti maailman muiden parlamenttien rinnalla. Toisaalta miten naisten rooli on vallankäyttäjänä muuttunut. Suomella on ollut naispresidentti ja paraikaa Maria Lohela heiluttaa puhemiehen nuijaa Eduskunnassa.
Toisaalta jalat maahan pudotti runsas puolivuosisataa ollut kuvaus naisten roolista osana Eduskuntaryhmien toimintaa 1950-luvulla kirjassa Naiset Eduskunnassa (Suomen Eduskunta 100-vuotta) Kahtia jako oli selvä miesten ja naisten kesken. Tellervo Rengon mukaan keskustan eduskuntaryhmässä kotihoidon tukeen liittynyttä asiaa ryhmän miehet sanoivat perinteiseen tapaansa, että se on ”naisten hommaa” ja napakkana piti olla, että sai naisensa äänensä kuuluviin sosiaalipoliittisissa asioissa. SKDL:n Irma Torvinen taas totesi
”Muodollisesti meillä oli tietysti, että totta kaikki tunnustettaan, että me ollaan samanarvoisia, mutta eihän se käytännössä niin ollut kuitenkaan. Herttaa (Kuusinen) lukuun ottamatta piti, jos ne jotakin asiaa rupesi ajamaan, olla ---suorastaan kiukkuisia ennen kuin rupesivat saamaan huomiota..” (Naiset Eduskunnassa s.247).
Näissä kokemuksissa, joita 1950 päättäjänaiset kertovat on paljon tuttua. Joissain asioissa olemme harpanneet jättiaskeleita tasa-arvotiellä, ja osassa matka on vielä kesken.

Raimo Tulkki

niin voipi olla että seuraavakin päämisteri jota nimitystä nyt saa käyttää tämä suomen tyhmin mies. toivottavasti seuraava on edes himpun verran viisaampi ja ajaa suomen kansan etuja eikä pelkästään omaan pussiin niinkuin tämä nykyinen tekee.
samaa tekee tässäkin jutussa mainittu koko kolmikko sipilöijä orpolija ja sitten tämä uuvatti voi perskules on siinä mulla roistosakki koossa
niin että voi ristus on siinä hihhulit liikkeellä ei ihme että kansalla menee huonosti

Rauno Ruusunen

Selkeämpää kutsua kaikkia olijoiksi.Näinhän kutsutaan meitä viisaampia avaruus olentojakin.Vastahan me olemme kehityksen alussa,heihin verraten.Aikamme kuluu väitellessä oluen % määrästä,vaikka sitä ei saa ostaa,kuin rajoitettuna aikana.