Sunnuntai 22.10.2017

Kansanedustaja huolestui hurjista vuokrarästeistä – vaatii korjausta toimeentulotuen maksamiseen

Jaa artikkeli:
Luotu: 
18.9.2017 16:37
  • Kuva: Alma Media arkisto / Timo Marttila
    Kuva
    Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri ehdottaa, että vuokramenot voitaisiin lähtökohtaisesti maksaa suoraan Kelan myöntämästä toimeentulotuesta vuokranantajalle. Arkistokuva.
|

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri vaatii korjausliikettä tilanteeseen, johon on ajauduttu toimeentulotuen Kela-siirron myötä. Kuntien mukaan vuokravelat ovat lähteneet huimaan nousuun.

Perustoimeentulotuki siirtyi alkuvuodesta kunnilta Kelan vastuulle, mutta kunnat myöntävät yhä täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen yllättäviin tai erityisiin menoihin. Kuntalehti kertoi toissa viikolla, että siirrosta koitui kunnille miljoonien yllätyslasku. Lehden mukaan useat kunnat ovat myöntäneet vuokravelkoihin jo nyt saman verran toimeentulotukea kuin viime vuonna yhteensä suojellakseen ihmisten asumista.

Kunnat tapasivat maksaa vuokran useimmiten suoraan toimeentulotuesta sen sijaan, että tukiraha olisi tullut saajan omalle tilille. Lehden mukaan kunnat varoittivat Kelaa hyvissä ajoin nimenomaan siitä, että vuokra ja muut laskut saattavat jäädä ihmisiltä maksamatta, jos rahat tulevat omalle tilille. Lehden mukaan kunnissa on nyt törmätty tilanteisiin, joissa vuokravelka koskee esimerkiksi koko alkuvuotta.

– Se on todella huolestuttava kehitys, joka ääritilanteessa voi lisätä asunnottomuutta, Kuntaliiton erityisasiantuntija Ellen Vogt sanoi Kuntalehdelle.

Meri on jättänyt tänään eduskunnassa aiheesta kirjallisen kysymyksen. Hän esittää, että vuokra maksettaisiin toimeentulotuesta suoraan vuokranantajalle. Meri katsoo, että Kelan ohjeistus mahdollistaa tämän, sillä ohjeen mukaan näin voidaan toimia, kun tuen saajalta on saatu asiaan valtuutus tai hän on laiminlyönyt vuokranmaksun. Meri huomauttaa, että kun ihmisillä on vähän rahaa, vuokran maksamista lykätään ajatellen, että ensin maksetaan jotain muuta, ja sitten ei lopulta olekaan rahaa vuokraan.

–Toimeentulotuki on saajalle viimesijainen toimeentuloturvan muoto. Koska asunto on kaikille olennaisen tärkeää normaalin elämisen kannalta, ei vuokran maksaminen toimeentulotuesta suoraan vuokranantajalle voi olla vastoin toimeentulotuen saajan etua, Meri sanoo tiedotteessa.

–Nykyinen tilanne, jossa kunnat joutuvat maksamaan lisätoimeentulotuella niiden henkilöiden vuokria, jotka eivät ole vuokriaan maksaneet, ei ole hyväksyttävää. Siksi olen jättänyt tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa kysyin mihin toimenpiteisiin asianomainen ministeri aikoo ryhtyä, jotta vuokramenot voitaisiin lähtökohtaisesti maksaa suoraan Kelan myöntämästä toimeentulotuesta vuokranantajalle.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Juha Uotinen

Sählätkää vielä enemmän. Paras hakea rahaa suoraa ministeriöstä, kelalta kun ei saa ja sossulla ei oo rahhoo. Ministerit voisivat työllistää ainakin työttömät tekemään töitään, siis ei mitään. Helppo homma ja ei tarttis kerjää sossun luukulla. Juttelis päivätpitkät joutavia ja tekis kauppalakuppilan uudistuksia ja muuta turhaa työtä.

Raimo Ilaskivi

Kun me olemme omaksuneet ajatuksen, että yhteiskunta maksaa ja hyvät syyt anoja aina keksii, elämme sitten yhtä paljon yli varojemme kuin nämä erilaiset tuet yhteenlaskettuina ovat. Jos vuokra tulee tilille eikä vuokraa makseta, on siten varaa istua bareissa ja ravintoloissa, nuorison jonottaa lippuja mitä erilaisimpiin ja kalliimpiin musiikkitapahtumiin ja festivaaleille jne jne. Silmät ja korvat auki, päättäjät - rahan vastikkeeton repiminen seinästä ja pikavipit ovat kaiken pahan juuri. "Money is the root of all evil", lauloivat ne Usassa jo aikoinaan. Kauhulla odotan sitä päivää, jolloin korot nousevat ja julkinen raha loppuu.

Marja-Liisa Kalkela

Mitkäs oli ne puolueet mitkä teki ehdot toimeentulotukeen -94?
Oikein.Kepu,kok,rkp,Krst.
- Toinen tuki leikkaa toisen tuen . Pois leikattiin myös muut Kelan etuudet .Otetaan tulona huomioon ja vähennetään toimeentulotuesta. Siis siltä köyhimmältä.
Rikas saa kaikki Kelan -etuudet mihin on oikeutettu ilman ehtoja.Useammankin päällekkäin ja ansiosidonnaisena tulojen mukaan
12x vuodessa Nordean seinästä.
Pääomatulot eikä omaisuus vähennä etuuksia.
Mihin edm.tarvitsee sosiaalista tukea ?

Aika outo kommentti? Pitäisi tietää toimeentulotuen ehdot.
Peruspäivärahasta maksat ensin vuokran ja sähkön ,vasta sitä vastaan saa toimeentulotukea.
Useamman asumistuki maksetaan suoraan vuokranantajalle. Näkyy köyhillä vain paperilla. Asumistukihan valuu rikkaille jo 17 mrd,kun siitä poistettiin tuloraja -14.
Jos joulukuussa sai kunnalta viimeeksi tuen ja Kelan tukea joutui odottamaan tammikuu-huhtikuun ajan jäiköhän vuokrat maksamatta ja jääkaapissa oli vain valot?
Jos rikkaiden kela-etuuksiin tulisi noin pitkä katko mikähän meteli siitä olisi syntynyt?
(olisi jäänyt lapsilisistä asuntolainan lyhennys väliin ,verovaroilla hankittu)
Köyhäthän ei lapsilisiä eikä kotihoidontuke ole saanut 23 vuoteen -94 jälkeen.
Porvarien yhdenvertaisuuslaki on eri asia kuin mitä sillä perustuslaissa tarkoitetaan.

Pasi Anttila

"Money is the root of all evil" sanoo herra Ilaskivi. Missäs sitä rahaa eniten on? Entäs pahuutta?

En varsinaiseti halua puolustella näitä vuokran maksamatta jättäneitä ihmisiä mutta täytyy kyllä hämmästellä kuinka korkeantason kokoomuslainen on kuin haukkana paikalla kun sosiaalietuuksia hiukan väärinkäytetään.

Meillä on iso liuta yrittäjiä jotka maksaa palkatkin valtion rahalla, kierrättää työttömiä 9€ päiväpalkalla, ottaa voitot ja jättää kustannukset valtiolle ja kunnille. Käyttää törkeästi hyväkseen toisten hädänalaistatilaa. On harmaantalouden yrittäjiä jotka kanssa jättävät vastuunsa hoitamatta. "Kikkaillaan" verot mahdollisimman pieneksi, ja lopuksi vielä tämä suuri isänmaanystävien joukko joka pimittää varojaan ja tulojaan veroparatiisien avulla.

"Money is the root of all evil". Niin se taitaa olla?

Oiva Luosujarvi

Samaa ongelmaa ei ole pakolaisilla, jotka valitsevat haluamansa kaupungin asuinalueekseen ja kela / kunta / kaupunki maksaa vuokrat, vesimaksut, huonekalut, terveydenhuollon, vaatteet, harrastukset, liikenneliput ja muut menot täysimääräisinä käteisenä saadun suuren rahapotin kera vuosien ajan.
Kaupungeissa asuu tuhansia kielitaidottomia uus-suomalaisia / lahjakortti-suomalaisia, jotka ovat saaneet kaiken ilmaiseksi jopa vuosikymmenien ajan jo Suomessa.

MOT ohjelman tietojen mukaan 2 aikuista ja 3 lasta turvapaikanhakija perhe on saanut, jopa kuukaudessa yli 8 000 euron edestä tuotteita ja palveluita.
Kantasuomalaisen vastaavan kokoisen perheen on pärjättävä toimeentulotukiasiakkaana alle 1/3 summalla ja maksettava silti verot ja pakolaiset saa summan verottomana.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/10/vastaanoton-kustannukset-lasket...
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/10/suomi-meni-sekaisin-turvapaikan...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014011517935481_uu.shtml
https://yle.fi/uutiset/3-8487839

Lainaus:
Kunnat ovat todenneet, että varsinkin maassaolon alkuvaiheessa maahanmuuttajien palvelemiseen käytetään aikaa ja henkilöresursseja noin 1,5-2 -kertaisesti kantaväestöön verrattuna.

Turvapaikanhakijamääräksi oletetaan budjetissa 10 000 hakijaa sekä tänä että ensi vuonna. 2016. Budjettiin sisältyvän arvioni mukaan myönteisen turvapaikkapäätöksen saa tänä vunna 24 prosenttia hakijoista ja ensi vuonna 30 prosenttia 2017.

Edit 15.9. kello 14.50. Poistettu kappale ja kohta, jossa sanottiin, että vertailua vaikeuttaa siis se, että pohjalla oleva vertailuku, 800 miljoonaa euroa tänä vuonna, on todennäköisesti liian pieni. Lisätty:200 miljoonaan euron pohjataso ei kuitenkaan sisällä sosiaali- ja terveysministeriön:n eikä opetus- ja kulttuuriministeriön lisäyksiä, jotka sisältyvät tämän ja ensi vuoden laskelmaan.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000001261557.html