Maanantai 11.12.2017

Professori huolestui Niinistön 68%:n kannatuksesta Ylellä: ”Luku kuin Pohjois-Koreasta”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
18.9.2017 18:52
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
|

Valtio-opin professori Tapio Raunio Tampereen yliopistosta on huolestunut presidentti Sauli Niinistön valtavan suuresta gallup-suosiosta. Hän esitti Ylen Politiikkaradiossa huolensa, johon yhtyi myös politiikantutkija Mari K. Niemi.

Helsingin Sanomien viikonlopun kyselyssä Niinistöä äänestäisi presidentinvaalien 1. kierroksella peräti 68 prosenttia vastaajista. Tämä kertoo, että niin Sdp:n, keskustan, perussuomalaisten, vihreiden kuin Vasemmistoliitonkin kannattajien enemmistö siis äänestäisi tällä hetkellä mieluummin Niinistöä kuin oman puolueensa ehdokasta. 

Raunio huomauttaa, että media antaa paljon näkyvyyttä presidentille, jolloin kansalle ei välity oikea kuva siitä, missä valta Suomessa sijaitsee. Hän sanoo, että Niinistön kannatuslukemat ovat osittain jopa huolestuttavaa luettavaa.

–Nämä Niinistön korkeat kannatuslukemat ovat sellaisia, joita yleensä saadaan jostain Uzbekistanista tai Pohjois-Koreasta, hän sanoo Politiikkaradiossa.

–Pääministeri on Suomen selkeä poliittinen johtaja. Valta on hallituksella, eikä presidentillä.

Niemi sanoi yhtyvänsä huoleen siinä mielessä, että politiikassa on kyse poliittisista vaihtoehdoista ja erilaisista linjoista. Hänen mukaansa samaan aikaan on olemassa illuusio presidentin vallasta, mutta toisaalta vallan poliittisuus tuntuu häviävän.

–On se sellaisen pysähtymisen ja kysymisen paikka, että mistä se johtuu, että jotenkin nämä häipyvät.

Raunio oli samoilla linjoilla ja nosti esiin mielenkiintoisena yksityiskohtana Niinistön päätöksen lähteä vaaleihin olematta minkään puolueen ehdokas. Samanlaista etäisyyttä puoleisiin ovat ottaneet presidentit myös monessa muussa maassa.

–Eli hän on tavallaan suoraan kansan asialla. Tämän on aivan sama, mitä presidentit tekevät ympäri maailmaa, Raunio sanoi ja viittasi Liettuaan ja Puolaan.

–Tätä kautta sillä voi olla myös rapauttava vaikutus puolueisiin nähden.

Niemi jatkoi lisäten, että tämä edesauttaa presidentin tehtävän poliittisuuden hälventymistä.

–Ikään kuin se ei olisi puoluepoliittinen tehtävä. Tämä on kyllä huolestuttava piirre, Niemi sanoi.

Myös Helsingin Sanomien haastattelema Helsingin yliopiston tutkijatohtori Johanna Vuorelma piti tulosta ”järkyttävänä” ja huomautti lehdelle, että terveen demokratian merkki on politiikan vaihtoehtojen kirjo.

Lue myös:

Laura Huhtasaari 3 %:n gallupsuosiosta: En ole vielä edes ehdokas – kisa ei ole alkanut

HS: Sauli Niinistön kannatus ”järkyttävällä” tasolla – jopa vihreät ja vasemmisto äänestäisivät ennemmin kuin omaa ehdokastaan

Näkökulma: Yksi mies voi tehdä tyhjäksi Laura Huhtasaaren pelin

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Markus Vuorivirta

Suomihan oli muinoin pohjolan Japani. Nykyisin Suomi on pohjolan pohjois-korea. Ihan kaikessa. Nopsaan tämä sai romutettua itsensä sieltä ylhäältä pohjamutiin. Niin. Suurin osa kansasta ei ole edes huomannut maan rämettymistä. Sekin ilmiö on kuin pohjois-koreasta.

Irja Röntynen

Markus Vuorivirta: Kuka TP Sauli Niinistön haastajista antaa minkäänlaista vastusta Putinille?
Ex-yrittäjänä maksoin YEL-eläkkeeni, ja tulen sillä toimeen. 30.11.1939 näin inkeriläisen äitini syntymäpäivänä ryssän lentokoneen Viipurin mlk.n Tienhaarassa kotoni ohi lentämässä matalalla ja merkkaamassa rataa Helsinkiin.
Eläkkeeni on sen suuruinen, etten maksa siitä valtion tuloveroa. Minulla ei ole valittamista enkä ymmärrä, että poliitikkojen huoli on vanhusten pärjäämisessä.
Suomalainen puhdas ruoka on halpaa. Ette te nuoremmat mitään tiedä todellisesta elämästä, mitä se on. 3 v. muistaa vielä hyvin sen ryssän koneen.
Äitini oli paennut bolshevikkien raakuutta Lempaalasta 1920-luvulla Suomen puolelle. 81 v. Evakko!

Toni Pihkola

Hämmentävää tosiaan. Mitä ihmiset oikeasti edes tietävät Niinistön tehtävien hoidosta? Minulle on jäänyt hänestä mieleen se, että hän on pelannut jääkiekkoa Putinin kanssa, kävi kuuntelemassa Trumpin hävittäjien myyntipuheet... Niin ja onhan heillä ihan kiva koirakin. Itse tosin pidän isommista ja karvaisemmista.

Niinistö on mestari ajamaan kaksilla rattailla. Hän ei oikeastaan ikinä vastaa kysymyksiin yhtään mitään. Hän heittää jotain kryptisiä vastauksia joista jokainen voi löytää itselleen jotakin. Täysin mitäänsanomaton presidentti, mutta on hän toki sellaisenaankin edeltäjäänsä parempi.

Pasi Käyhkö

Niinistön kannatus perustuu hänen työskentelyynsä presidenttinä. Ei tämä ole sen ihmeempää.
Pohjois-Koreassa kannatus perustuu pakkoon ja ehdokkaiden vähäisyyteen.
Meillä Niinistön kannatus perustuu myös muiden ehdokkaiden heikkouteen.

Pasi Anttila

Voishan tästä tehdä mielenkiintosta ja antaa muille hiukan "handikäppiä", tollaset 300 000 ääntä ennakkoon.

Ja mitä vikaa pohjois-koreassa on meidän kantilta katsottuna. ei uhkaa meitä, pysyy kasassa eikä aiheuta muutenkaan ongelmia. Tosin kuin lännen "pelastamat" Irak, Libya, Syyria ja muut "vakaat demokratiat. Niin et länsi, pidä näppis erossa siitä p-koreasta ja mielellään muistakin maista.

Jukka Mattsson

Täytyy olla umpihölmö joka uskoo tuota YLE:n prosenttiarviota! Oliko se virhemarginaali plus miinus 3 prosenttia.

Laittakaapa muistiin. Äänestäjät saattavat taas kerran pyyhkiä persettä YLE:n pohjois-korean politrukkien gallupeille.

Jaakko Aalto

Mikähän mahtaa olla noiden professoreiden todellinen kompetenssi. Niinistöllä on puolen tusinaa vastaehdokasta joista yksi on pääministeripuolueesta, toinen suurimmasta oppositiopuolueesta ja kolmas gallup-kannatukseltaan suurimmasta oppositiopuolueesta. Sitten arvon professorita kauhistelevat Pohjois-Koreamaista menoa. Ei ihme, että letkautellaan kainen maailman dosenteista kun professorien ymmärrys on tuota tasoa. Vai onko kyseessä sittenkin ideologiapohjainen kauna.

Mikko Raatikainen

No nyt varmaan täytyy alkaa kannattamaan jotain omasta mielestä huonompaa, että saadaan gallupeihin oikeat prosentit.

Jos minä kannatan huhtasaarta, niin kuka ottaa demokratian toteutumisen nimissä vaikka vanhasen kannatuksen kontolleen.

On se hienoa tämä "demokratia"

Isabella Väyrynen

En ihan pääse kiinni siitä, miten presidentin valta liittyy kannatuslukemiin? Vastaavassa tilanteessa ne muutkin olisivat, Niinistö on pidetty, olivat vaikutusmahdollisuudet millaiset tahansa. Ehkä vallanjakoa täytyisi jossain vaiheessa uudistaa, eihän kansa tässä kohtaa huonointa vaihtoehtoa kannata?

Erkki Martikainen

Höpöhöpö !
Jos ei parempaa ehdokasta ole niin parasta mahdollista tietysti kannatetaan. Ei tätä tilannetta voi kommunistivaltioihin tai Venäjään verrata kun minkäänlaista painostusta tai pelottelua ei ole esiintynyt.
Jokainen saa vapaasti äänestää ketä haluaa ja se on tärkeintä ,silloin kansalaisten suosikki voittaa.

Timo-Pekka Mustakallio

Onko kansalaisten suuri enemmistö väärässä? Tuskinpa, sillä presidenttimme on vaikeina aikoina noussut niin Kiinan, USA:n kuin Venäjänkin valtionpäämiesten välillä ilmeisen onnistuneesti sukkuloivaksi sillanrakentajaksi. "Näytä minulle ystäväsi, ja kerron kuka sinä olet", kuten sanonta kuuluu. On vaIkeaa nähdä karriääripoliitikko-haastajissa ainuttakaan henkilöä, jolla olisi vastaavaa - epäilemättä kovien kolhujen kautta syntynyttä - kaliiberia paitsi johtajana myös ihmisenä.

Kansalaisista yli kaksi kolmasosaa seuraa Niinistöä (myös minä aion äänestää häntä): tällaisesta yhtenäisestä kansallisesta rintamasta voi olla suurta hyötyä jos me joudumme maailmanhistorian koskipaikkaan, ja pärjäilemään suurtenkin mullistusten keskellä niin kuin nyt on aavistettavissa, eli liikkumaan nopeasti ja yksituumaisesti. Eräiden harvojen moitiskelema yli-yhtenäisyys voi niissä oloissa olla voimatekijä.

Pidemmittä puheitta yhdyn täysin Teijo Lahtisen hykerryttävään kommenttiin (#3).

Juhani Iivari

Professorilta on jäänyt huomaamatta, että kansa ei ole tyhmää. Presidentin rooli on olla päivänpolitiikan yläpuolella. Jos hän onnistuu roolissaan tyydyttävästi tai jopa hyvin, miksi kansa haluaisi vaihtaa häntä, koska ei ole mitään takeita, että seuraajaa olisi sen parempi. Käytännössä presidentin täytyy ensimmäisellä kaudella epäonnistua pahoin tai täytyy tapahtua "palatsivallankumous" kuten Ahtisaaren tapauksessa, jotta istuva presidentti ei tule valituksi toiselle kaudelle.

Tulevat presidentinvaalit ovat siis väkivaalit, jotka täytyy järjestää jotta demokratia toteutuisi. Se näkyy ehdokasasettelussakin. Puolueet odottavat tosi-presidentinvaaleja, joiden pitäisi olla vuonna 2024.

Juha Hämäläinen

Puoluejärjestelmä ja edustuksellinen demokratia ovat onneton yhdistelmä. Ne tuhoavat demokratian ja tuovat tilalle itse itseään ohjaavan harvainvallan. Suoran demokratian puute ja äänestäjien yleinen tietämättömyys vähän kaikesta sekä heikko äänestysinto kruunaavat tämän surkeuden.

Markku Lehto

"Tätä kautta sillä voi olla myös rapauttava vaikutus puolueisiin nähden."

Eiköhän tässä ole puolueet vastuussa "rapauttavasta vaikutuksesta", kun eivät ole saaneet liikkeelle todellisia vaihtoehtoja Niinistölle. Esimerkiksi SosDem -puolueen kaikki varteenotettavat miesehdokasvaihtoehdot vetäytyivät naisten selän taakse.

TP:lle kuuluu kuitenkin vielä merkittävä valta ulko- , turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Ja, jos olen ymmärtänyt, niin näinä aikoina nämä politiikan alueet ovat erittäin merkittävässä asemassa Suomen tulevaisuuden kannalta.

Aika harva presidenttiehdokas on vielä esittänyt mitään merkittävää em. presidentin toimialoihin liittyvää. Enemmän on puhuttu niistä alueista, joilla ei todellakaan ole enää mitään tekemistä presidentin valtaoikeuksien kanssa.

Markku Lehto

Vuonna 1974 piti olla presidentin vaalit. Vuoden 1973 aikana kehitettiin kuitenkin poikkeuslaki jonka ideoijina olivat demarit. Poikkeuslailla haluttiin varmistaa, että Kremlin näkökulmasta oikea mies jatkoi Suomen tasavallan presidentin tehtävissä. Siinä ei kansalaisten perustuslaillinen oikeus valita valitsijamiesten kautta oma presidenttinsä, painanut paljoakaan.

Lainaus Wikipediasta "Suomen presidentin valinta 1973":
". Ajatuksen poikkeuslaista esitti ensimmäisenä julkisesti Paasion hallituksen oikeusministeri Pekka Paavola Pohjois-Hämeen sosialidemokraattien piirikokouksessa Tampereella 16. huhtikuuta 1972 pitämässään poliittisessa tilannekatsauksessa. Kokouksessa oli läsnä myös ulkoministeri ja SDP:n puoluesihteeri Kalevi Sorsa, joka ilmoitti heti yhtyvänsä Paavolan kantaan.[4]"
Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_presidentin_valinta_1973

Eli jos nyt Suomen vapaita vaaleja rinnastetaan Uzbekistanistaniin tai Pohjois-Koreaan, niin tulkitsen tuollaiset ilmaisu Suomen perustuslain rienaamiseksi. Tuollaiset mielipiteet suorastaan haisevat jonkin edesmenneen valtiojärjestelmän propagandalta.

Irja Röntynen

Tapio Raunio: Eikö sinullakaan ole tässä vaiheessa muita huolia kuin Niinistön kannatus? Kuka noista haastajista pärjää PUTINILLE, paitsi Niinistö?
PORISTA tulevako Huhtasaari? TURUSTA ei taida nyt olla haastajaa! 81 v. evakko.

Niilo Mäkelä

Olemmehan äänestäneet ns työväenpresidentin jonka teema vetosi no teot ovat sitten jääneet. Nyt mennään ulkopolitiikalla onhan hän tavannut isot johtajat ts kuunnellut heitä. Niin ja hallitus oikeasti hallitsee eikä eroa puolueensa jättäneet menossa mukana, joten maassa kaikki hyvin?

Matti Säisä

Taas oikein hyvä esimerkki siitä kuinka ihan mille hyvälle ismille, ilmiölle ja kuvitelmalle löytyy sitä kannattava tai alasampuva professori tai muu niinsanottu asiantuntija. Media sitten poimii näistä mieleisensä lööppeihin.

Ari Kerkkä

tuon professorin mielestä kansa on niin tyhmä ettei tiedä missä valta kulkee ja mitä asioita pressa hoitaa ilmankos osalla menee heikosti kun tuollaisia puheita joku pitää ja taas verrataan toisiin maihin nyt ollaan suomessa eikä missään koreassa on kuin ei olisi yllä mainitulla muuta tekemistä kuin mollata kansaa

Eero Nevalainen

Minä en itse asiassa nyt edes saa oikein kiinni siitä että mikä se ongelma näiden tutkijoiden mielestä on. Siis presidentti ottaa etäisyyttä puolueisiin ihan syystäkin siksi, että pääministeri on se poliittinen johtaja ja presidentti on valtionpäämies, ja sen takia hän ei halua olla liian näkyvästi esimerkiksi puolueen nokkamies.

Jos istuvalla presidentillä on kovat kannatusluvut, se tarkoittaa vaan sitä että hän on hoitanut juurikin sen presidentti-tontin kansan mielestä hyvin. Ongelmaksi tilanne muodostuu vasta, jos ihmiset eivät voi tai saa äänestää vaihtoehtoa, jos kokisivat semmoisen olevan parempi idea. Sitä "poliittisista kirjoa" on hyvä olla siinä vaiheessa kun haetaan ihan uutta hahmoa presidentiksi.

Jokke Virtane

Niinistön "huikea kannatus" on täyttä huijausta todellisuudessa Niinistön kannatus on pressojen historian huonoimpia kasperjätkää sukulaistyttönsä panijaa yritetään nyt boostata jatkoon jotta sen rosmontyöt pysyisi piilossa ja vaikka kaikki tietää että Niinistö ei ole saanut presidenttinä (eikä saa) mitään aikaan. Hän ei osaa hoitaa presidentin tehtäviä.

Lukekaa http://sauli-niinisto-salosta.blogspot.fi

Suomen etu on ÄLÄ ÄÄNESTÄ ENÄÄ NIINISTÖÄ!!!

1.
Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se sotki jalkapalloliiton talouden ja velkoihin tuli hämärähommia.

2.
Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se sotki eduskunnan remontin budjetin ja rahoitukseen tuli hämärähommia.

3.
Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se teki valtionpetoksen rikoksen joka ei vanhene koskaan

4.
Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se sotki oman vaalikampanjansa talouden ja rahoitukseen tuli ja jäi hämärähommia.

5.
Niinistöä ei käräytetty vaikka se sortui haureuteen kummityttönsä Jenni Haukion kanssa jo silloin kun oli vielä naimisissa Marja-Leenan kanssa. Niinistö ei pyytänyt edes anteeksi vaikka pisti tanssiksi ja juhlan samantien kun oma äitinsä menehtyi. Ihmiset ovat Niinistölle pelkkää materiaa. Kummityttö Jenni Haukio on henkisesti kymmenvuotiaan tasolle jäänyt yksinkertainen ihminen, juuri otollinen Niinistön hyväksikäytettäväksi tänä päivänä. Haukio on Niinistölle pelkkä escort- nainen esittelytilaisuuksiin, sekä suojakilpi tasapainottamaan Niinistön rosvon mainetta. Haukiolle puolestaan Niinistö merkitsee vain rahaa ja mainosta. Mistään kristilliset arvot täyttävästä terveestä ja kunniallisesta avioliitosta ei tässä tapauksessa ole kysymys.

6.
Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se sotki Suomen puolueettomuuden vieraalla isäntämaasopimuksella ja pistäen pystyyn sotaharjoitukset, aikeisiimme Venäjää vastaan tuli hämärähommia.

7.
Niinistöä ei käräytetty vaikka se liitti Suomen ilmavoimat vieraan maan ilmatilan puolustajaksi ja vailla toimivaltuuksia, sotkien Suomen puolueettomuuteen, sotilasmenoihin tuli hämärähommia.

8.
Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se pyysi tänne salaa vieraan maan ilmavoimat, maavoimat, merivoimat harjoittelemaan Suomeen Venäjän vastaista sotaa ja vaikka toimivaltuuksiin, aikeisiin, Suomen puolueettomuuteen, sotilasmenoihin tuli hämärähommia.

9.
Sauli Niinistön älykkyysosamääräkin on tutkittu. Se on pitkälti alla yleisen suomalaisen keskiarvon, noin 75. Niinistön lukion päästötodistuksen keskiarvo oli niinkin surkea kuin 6,5. Kysymys kuuluukin miten noin tyhmä ihminen voi yleensäkään toimia presidenttinä. Jokainen tietää tuohon vastauksen nimittäin epärehellisyydellä, vilpillä ja petollisuudella. Koko Niinistön presidenttiyshän perustuu vain ja ainoastaan röyhkeyteen ja petokseen. Niinistön on ollutkin Suomen presidenttien historian täydellinen fiasko ja katastrofi.
10.
Isäntämaasopimus (MOU) on puhtaasti Sauli Niinistön käsialaa, lierona Niinistö kuitenkin ohjeisti Lindbergin allekirjoittaa paperi ja teki tästä sopimuksen syntipukin luikerren itse vastuusta. MOU on Sauli Niinistön käsialaa samoin kuin EU-petoskin 1995. Ennen Sauli Niinistöä Suomi oli ydinaseeton maa. Kun Sauli Niinistö sopi salaa Naton isäntämaasopimuksen, hän sopi myös että: "Nato:n isäntämaa velvoitetaan lääkitsemään atomisodankäyntiin joutuneita ulkomaisia sotilaita ja jopa puhdistamaan säteilystä tai biologisesta sodankäynnistä saastuneita Nato-aluksia (pykälä 0205, ss 2-5 sekä 2-6).
Tuolla sopimuksella Sauli Niinistö on tehnyt Suomesta ja meistä ydinsodan osapuolen. Niinistö ei myöskään suostu kieltämään ydinaseiden tuontia Suomeen, joten Nato isäntämaasopimuksella USA tuo ydinaseitaan Suomeen kun katsoo sen tarpeelliseksi.
Yhteenveto:
Jalkapalloliitto jäi kauheisiin velkoihin, eduskunnan remonttibudjetti ylittyi yli 200 % ja osa meni budjetin ohi remonttiyrityksiltä Sauli Niinistön presidentinvaalikassaan. Niinistö tuhosi Suomen talouden liittämällä Suomen euroon vaikka se ei itse tajunnut yhtään, mitkä ovat euron seuraukset Suomelle. Olemme nyt EUn heikoin talous yhdessä Kreikan kanssa."

"Sauli Niinistö änkesi härskillä kokoomusjohtajien juonella Jalkapalloliiton puheenjohtajaksi, jotta saisi ääniä presidentinvaaleissa ja kun ei ymmärtänyt taloudesta eikä jalkapallosta mitään tyhjensi Jalkapalloliiton kassan, ajoi Jalkapalloliiton pahoihin velkoihin ja kulutti rahat aivan älyttömyyksiin."
"Sauli Niinistö vastasi eduskunnan remontista, jonka budjetti hänen johdollaan ylittyi yli 200 % ja siitä budjetista sekä urakoista hävisi kymmeniä tuhansi Niinistön presidentinvaalikassaan."

Joku voisi laskea paljonko vanhus Niinistö on jo sotkenut puolustusbudjettia, varmaan joku 30 miljardia kun vuotuinen puolustusbudjetti on 3.5 miljardia. Niinistö ei ymmärrä aluepuolustuksesta ja Suomi-mallista yhtään mitään, mutta ei ymmärrä Lindbergkään mitään, se on ilmavoimien mies. Niinistö on boltsi himmeenä jo niin paljon että on meidän hyttysarmeijalla valmis iskemään Venäjän kimppuun.Sauli Niinistö näyttää olevan niin kaheli että se uskoo miehittävänsä Venäjän varusmiehillä ja reserviläisillä. Suomi on pieni maa, Sauli Niinistö on lapsenmielinen, pienellä Suomella ei ole koskaan varaa käydä hyökkäyssotia.Vain lapsi ja jälkeenjäänyt aikuinen voi kuvitella, että USA tai NATO maksaisi Suomen sotakulut. Ei maksa.Se menee toisinpäin. Niin kauan Suomi on pelissä mukana kun rahaa riittää, Suomi maksaa omat sotakulunsa ja lisäksi osan USAn ja NATOn kuluista. Niinistö ei ymmärrä eikä välitä mitä on mennyt tekemään. Se sählää kun omat rahat eivät pala. Kun Niinistö saadaan sivuun, palataan puolustusarmeijaan ja aluepuolustukseen eikä yksikään suomalainen mene sotaan Suomen rajojen ulkopuolelle, vain YK:n rauhanturvatehtäviin.

Noista ainakin valtiopetos on se mikä on Niinistön suurin synti. Tärkeää olisi olla äänestämättä enää Sauli Niinistöä. Valtiopetos ei nimittäin vanhene ja siihen syyllistynyt ei syytesuojaa tarvitse. Jokainen joka tälläistä miestä vielä äänestää on hullu ja olisi ainoastaan myötävaikuttamassa Sauli Niinistöä rikosten jatkamisvaarassa. Niinistön rikoksia on katsottu läpi sormien mutta Suomen kansalaisilla on nyt mahdollisuus pistää asialle piste = ja yksinkertaisesti olla äänestämättä häntä enää uudestaan.

Jos kävisi niin että vanhus asettuisi vielä ehdolle ja vielä pahempaa jos sellainen vahinko tapahtuisi että hänet vielä valittaisiin uudestaan niin luonto ja realistisuus tulisivat kuitenkin vastaan viimeistään 2019-2020. koska Niinistön toimista on havaittavissa voimakkaasti jo NYT vakavia deluusioita ja muun muassa seuraavia diagnooseja aivan ammattikielellä:
hypomania F32
narsismi F 60.8
harhaluuloisuushäiriö F22
rajatilapersoonallisuus F 60.3 (persoonan epävakaus)

Edellämainittujen diagnoosit lähentelevät aina skitsofreniaa, ja taudinkuvan kehittyessä (ja vain kehittyessä sillä Niinistöltähän puuttuu se presidentin perusominaisuus eli paineensietokyky) hän olisi valmista kauraa mielisairaalaan ja eläkkeelle viimeistään 2020.

Syyntakeetonta ihmistä on hankala saada tuomiolle mutta potissa painaa tosiaan valtiopetos. Jos Niinistö vielä mainoksen makuun päässeen ahneen pikkurouvansa siis kummityttönsä ja nykyisen seksikumppanin Jenni Haukion kiukuttelun takia asettuisi vielä ehdolle ja kohdistaisi totuttuun tapaan mainoksensa tyhmille sokeille ja kuuroille (tosin nekin ryhmät jo osaavat käyttää omia aivojaan ja karttavat Niinistön äänestämistä toistamiseen) ja ehkä suuressa vahingossa vielä valittaisiin uudestaan niin ajatelkaa sitä vahingon määrää mitä mieleltään saastunut vanha mies Sauli Niinistö voisi vielä Suomelle aiheuttaa 2018 jälkeen.

III-maailmansotaa lietsova suuruudenhullu ja järjestelmällisesti Suomen ulkomaansuhteita tuhoava vanhus ei armonpaloja tarvitse vaan passituksen mielisairaalaan.

Täysin turhaa olisi siis äänestää enää mielisairasta vanhusta uudestaan presidentiksi. Suomalainen myötävaikuta Niinistö eläkkeelle ja estä osaltasi Niinistön sairauksien puhkeaminen niin että älä enää äänestä Niinistöä uudestaan!!! Niinistön kummityttökin (siis se nykyinen puoliso) aikoinaan jopa varoitti että Sauli Niinistön psyyke ei kestä presidentin tehtävän asettamaa henkistä painetta.