Maanantai 23.10.2017

Näkökulma: Tässä teille viinalaskelma, hyvät kansanedustajat

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.9.2017 12:27
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Alkoholiväittelyn tikunnokkaan on nostettu nelosoluen tuominen kauppoihin sekä niin kutsutut limuviinat.
|

Eduskunta saa viimein käsiteltäväkseen esityksen uudeksi alkoholilaiksi. Käsittelystä odotetaan poikkeuksellisen vauhdikasta poliittista teatteria, sillä alkoholi herättää suuria intohimoja niin kansassa kuin heidän edustajissaan.

Väittelyn tikunnokkaan on nostettu nelosoluen tuominen kauppoihin sekä niin kutsutut limuviinat. Termin taakse on verhottu erityisesti suomalainen olympialegenda gin long drink, joka siis nyt halutaan kauppojen hyllyille. Viinaa eli alkoholia sekään ei saa sisältää yhtään sen enempää kuin kauppojen oluet ja siideritkään.

Lakiuudistuksen vastustajat korostavat, että tällainen alkoholin saatavuuden parantaminen tulee lisäämään kulutusta ja siten myös alkoholihaittoja. Odotettavasti. Hallitus päättikin budjettiriihessä tarjota näille kriitikoille laihaa lohtua nostamalla alkoholiveroa 100 miljoonalla eurolla. Uusien verojen toivotaan nostavan hintoja ja siten suitsivan kulutuksen kasvua.

Toistaiseksi kansanedustajilla ei tunnu olevan hajun palaa, kuinka uudet verot jaettaisiin eri juomille. Aivan selvää ei tunnu olevan edes se, miten alkoholijuomia verotetaan.

Oluesta, siideristä ja lonkerosta kerätään kaikista eri alkoholiveroa. Lisähaastetta tuo se, että veroperuste on osin eri: oluesta ja lonkerosta maksetaan veroa alkoholipitoisuuden mukaan, kun taas siideristä kerätään veroa saman verran riippumatta siitä, onko pitoisuus 4,7 prosenttia tai 5,5 prosenttia.

Nykyisin oluesta maksetaan olutveroa 32,05 senttiä per jokainen senttilitra etyylialkoholia. Lonkerosta maksetaan väkeville viinojen veroa 45,55 senttiä per jokainen senttilitra etyylialkoholia. 2,8–5,5-prosenttisesta siideristä taas maksetaan veroa 169 senttiä per litra valmista tuotetta.

Taulukosta ilmenee ennen kaikkea, että alkoholista maksetaan veroa. Samalla se paljastaa, että vahvempien, 5,5-prosenttisten siiderien verotus on nykyisin kevyempää kuin oluiden. Ja jos ”limuviinat” koetaan alkoholiuudistuksen suurimmaksi piruksi, siitä pääsee kätevästi viinapullon hintaa korottamalla. Tällä hetkellä muuten 13,69 euron kossupullossa alkoholiveroa on 8,65 euroa.

Eikö näitä sitten olisi järkevä yhtenäistää? Ehkä, mutta mahdollista se ei ole. EU:n sisällä alkoholin verotuskäytäntöjä on yhtenäistetty, eikä veroluokissa voi lähteä soveltamaan ja kikkailemaan. Ja ennen kuin syytetään taas EU:ta kaikesta, niin verokäytäntöjen yhtenäistämisen sangen järkevä tarkoitus on ehkäistä viinarallia ja verokilpailua jäsenmaiden välillä.

Blogikirjoituksestani löytyvät oluen, siiderin ja lonkeron vero-osuudet myös taulukkomuodossa.

Kirjoittaja on Uuden Suomen toimittaja.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli: