Keskiviikko 18.10.2017

IL: Bussikuski hermostui Nobinan lakkokutsuun – ”Meitä kusetettiin olan takaa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.9.2017 15:05
  • Kuva: Uusi Suomi / Teemu Kammonen
    Kuva
    Arkistokuva.

Bussiyhtiö Nobinan torstainen lakko aiheuttaa napinaa paitsi matkustajissa myös yhtiön sisällä. Nimetön yhtiön palkkalistoilla oleva bussinkuljettaja kertoo Iltalehdelle, että hän katsoo lakkokutsun olleen valheellinen.

Kuskin mukaan työntekijöiden annettiin ymmärtää lakkoa viritelleessä tekstiviestissä, että Nobinan pääluottamusmies olisi pahoinpidelty yhtiön palautekeskustelun yhteydessä. Pääluottamusmies Markus Jokikokko kuitenkin sanoo itse Iltalehdelle, ettei koe häneen kohdistunutta työntämistä varsinaiseksi pahoinpitelyksi. Silti on Jokikokon mukaan ennenkuulumatonta, että pääluottamusmieheen käydään fyysisesti käsiksi.

– Viestissä luki, että pääluottamusmiestä pahoinpideltiin. Nyt on selvinnyt, ettei kyse ole sellaisesta, bussikuski kommentoi Iltalehdelle.

– Meitä kusetettiin, ja olan takaa.

Nobinan lakko on torstaina peruuttanut satoja bussivuoroja pääkaupunkiseudulla. Lue lisää: 192 häiriötä juuri nyt – Lakko sotkee Helsingin bussiliikennettä

Tekstiviesti oli lähetetty auto- ja kuljetusalan liiton AKT:n nimissä. Liiton mukaan lakkopäätöstä ei kuitenkaan tehty liittojohdossa vaan AKT:n osasto 048:ssa eli Espoon osastossa. Iltalehti ei tavoittanut osasto 048:n johtoa kommentoimaan lakkopäätöksen taustoja ja käsiksi käymisen luonnetta.

AKT julkaisi torstaina kannanoton, jonka mukaan liitto ”ei hyväksy missään muodoissa tai missään olosuhteissa pääluottamusmieheen, luottamusmieheen, työsuojeluvaltuutettuun tai ammattiosaston puheenjohtajaan kohdistuvaa koskemattomuuden loukkaamista työnantajan edustajalta tai esimieheltä”.

– Yritykset edellyttävät sekä työntekijöiltä että asiakkailta nollatoleranssia koskemattomuuden osalta ja samaa edellyttää AKT ry yritysten esimiesten osalta. Jokainen koskemattomuuden loukkaus viedään oikeusprosessin kautta päätettäväksi siten, että nollatoleranssi toteutuu myös tulevaisuudessa, AKT ilmoittaa.

Pääluottamusmies Jokikokko oli pyrkinyt mukaan palaveriin, jossa Nobinan liikennepäällikön oli määrä puhua yhtiön kuljettajan kanssa asiakkaan antamasta palautteesta. Kuski pyysi Jokikokkoa mukaan, mutta liikennepäällikkö esti hänen osallistumisensa. Siitä, kuinka tämä tapahtui, Jokikokko ja Nobinan johto kertovat erilaista versiota muun muassa Helsingin Sanomien jutussa.

Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit