Lauantai 21.10.2017

5,5%:n kauppaoluelle tulossa tyrmäys valiokunnasta – vain kaksi kansanedustajaa sanoo kyllä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
22.9.2017 18:02
|

Faktakulma

Valiokunnalla on valtaa

–Eduskunta käsittelee lakiehdotukset valiokunnan mietinnön ja sen sisältämien ehdotusten pohjalta.

–Mietintö voi poiketa hallituksen ehdotuksesta merkittävästikin.

–Valiokunta voi ehdottaa, että hallituksen lakiehdotukset hylätään joko osittain tai kokonaan.

– Valiokuntakäsittely kestää yleensä kuukauden tai kaksi.

–Suurten lainsäädäntöhankkeiden käsittely vie tavallisesti useita kuukausia, jopa vuosia.

Lähde: Eduskunta

Alkoholilain uudistus on edennyt eduskunnassa sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, jonka jäsenistä valtaosa vastustaa prosenttirajan korotusta. Uusi Suomi selvitti valiokunnan alkoholikantoja.

Kansanedustajat saavat äänestää suuressa salissa omatuntonsa mukaan siitä, sallitaanko ruokakapoissa 5,5-prosenttiset alkoholijuomat. Hallitus ei päässyt asiasta sopuun, joten puolueet päätyivät malliin, jossa ensiksi äänestetään prosenttirajan nostamisesta omantunnon mukaan ja sen jälkeen yhtenä rintamana muun lakipaketin hyväksymisestä.

Sosiaali- ja terveysvaliokuntaan kuuluu kaikkiaan 17 jäsentä, joista 8 on allekirjoittanut prosenttirajan korotusta vastustavan adressin maaliskuussa. Ryhmä vastustaa lisäksi valmistustaparajoitteen poistamista, joka toisi ruokakauppoihin myös muutoin kuin käymisteitse valmistetut lonkerot ja limuviinat.

Uuden Suomen selvityksen mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenistä vain kaksi kannattaa prosenttirajan nostamista. MTV sai viime sunnuntain kyselyssään neljä puoltoääntä, mutta yksi niistä oli epävarma. MTV ei nimeä jutussaan kyselyyn vastanneita.

Jäsenistä Sari Sarkomaa (kok.) on jo aiemmin kertonut puoltavansa korotusta. Lisäksi Anne Louhelainen (sin.) kertoo Uudelle Suomelle kannattavansa prosenttirajan korotusta.

– Näillä näkymin ainakin olen sen kannalla, Louhelainen sanoo Uudelle Suomelle ja lisää, että valiokuntakäsittelyssä saadaan vielä lisää asiantuntijatietoa.

Veronica Rehn-Kivi (r.) sanoo Uudelle Suomelle vastustavansa korotusta. Hänen lisäkseen kielteisen kantansa ovat jo aiemmin tuoneet esille varapuheenjohtaja Hanna-Kaisa Heikkinen (kesk.), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Niilo Keränen (kesk.), Anneli Kiljunen (sd.), Sanna Lauslahti (kok.), Aino-Kaisa Pekonen (vas.), Pekka Puska (kesk.), Vesa-Matti Saarakkala (sin.) ja Martti Talja (kesk.). 10 kansanedustajaa vastusti korotusta myös MTV:n kyselyssä.

Arja Juvonen (ps.), Kristiina Salonen (sd.) ja Sari Raassina (kok.) kommentoivat ottavansa asiaan kantaa vasta asiantuntijakuulemisten jälkeen. Myös MTV:n kyselyssä kolme jäsentä oli odottavalla kannalla.

Uusi Suomi ei tavoittanut valiokunnan puheenjohtaja Tuula Haataista (sd.) eikä kansanedustaja Ulla Parviaista (kesk.). Myös Haatainen ja Parviainen kommentoivat korotusta kielteiseen sävyyn alkoholilain uudistuksen lähetekeskustelussa tiistaina.

– Keskeisin kysymyshän liittyy nyt tähän alkoholiprosentin nostamiseen vähittäiskaupassa. Sinne tulisivat nyt sitten vahvemmat oluet, 5,5 prosenttia, ja samoin nämä niin sanotut limuviinat tulisivat myös hyllyyn myyntiin, ja tätä on juuri pidetty keskeisimpänä terveyspoliittisena kysymyksenä, Haatainen sanoi tiistaina.

–THL:n tietojen mukaan ja tilastojen mukaan suomalaiset saavat kuluttamastaan alkoholista 90 prosenttia oluen kautta, ja nyt pelkona on se, että vähittäiskauppojen hyllyt alkavat täyttyä nimenomaan tästä vahvemmasta oluesta ja keskiolut, joka on miedompaa, tuleekin marginaaliryhmäksi, ja sitten myös, että näistä tulee sisäänheittotuotteita, niitä myydään sitten alennusmyynnillä, ja pikkuhiljaa salakavalasti tavallisten keskivertokansalaisten saama alkoholimäärä nousee, ja tämä on yhteydessä siihen, että syöpäsairaudet ja maksasairaudet tulevat lisääntymään, Haatainen jatkoi.

Parviainen huomautti, että kansanterveydelliset ongelmat tulevat vääjäämättä lisääntymään, jos hallituksen esitys tulee voimaan.

–Mikäli näin käy, meidän kaikkien on tiedostettava myös se, että näitten haittojen torjuntaan joudutaan lähivuosina paneutumaan entistä enemmän. Prosenttirajan nosto kaventaisi varsinkin suomalaisten pienpanimoiden elintilaa siitä syystä, että suomalainen vähittäiskauppa avautuisi isojen ulkomaisten panimoiden tuotteille. Kauppojen hyllyt saattaisivat täyttyä halvoista tuontioluista prosenttirajan noustessa, Parviainen sanoi ja huomautti, että hyllymetrejä kauppoihin tuskin kovin paljon tulee lisää, joten suomalaiset pienpanimot joutuisivat suurten puristukseen.

Prosenttirajan korotusta ja valmistustaparajoitteen poistamista vastustava ryhmä huomautti maaliskuussa, että yksikään lausunnon antaneista asiantuntijaorganisaatioista ei kannattanut esitystä ja 12:sta ammattiliitostakin vain Elintarviketyöläisten liitto oli sen kannalla. Lausunnon oli antanut 18 terveys- tai sosiaalipalvelujen tuottajaa ja 11 päihdehaittojen ehkäisyyn erikoistunutta järjestöä.

–Lausunnoista tuli vahvasti esille huoli siitä, että esitys kohdentaa hyödyt alkoholielinkeinolle ja ulkoistaa haitat ja kustannukset julkisen sektorin kannettavaksi, yhteensä 28 kansanedustajaa katsoi kannanotossaan.

”Limuviinat ovat jo kaupoissa”

Kokoomuksen Sari Raassina sanoo Uudelle Suomelle luottavansa siihen, että useimmat ihmiset ovat tietoisia omasta alkoholinkäytöstään, mutta uudistuksen riskinä on se, että kokonaiskulutus voi lisääntyä merkittävästikin.

–Tämä on minulle tosi iso kysymys lääkärinä ja minun on pakko saada ihan rauhassa katsoa vielä statistiikkaa. Olen muuten ihan täydellisesti hallituksen esityksen takana, mutta mielelläni kuulen vielä terveysvaikutuslaskelmia, koska niistä on vähän ristiriitaista tietoa, Raassina sanoo Uudelle Suomelle.

Muutoin Raassina pitää esitystä askeleena oikeaan suuntaan, sillä Suomen tulee hänen mielestään päästävä alkoholiteollisuuden toimintaedellytyksissä lähemmäs muita Euroopan maita.

Sekä Raassina että Louhelainen ihmettelevät kuitenkin limuviinakysymystä, jonka moni prosenttirajan korotuksen vastustaja nostaa myös esiin. Kumpikaan ei näe valmistustaparajoitteen poiston tuovan erityisen suurta muutosta nykytilanteeseen. Louhelainen kertoo juuri vilkaisseensa ruokakaupan tarjontaa tältä osin.

–Olin itse asiassa aika hämmentynytkin siitä, kuinka paljon siellä on kaikenlaista jo nyt, Louhelainen sanoo Uudelle Suomelle.

–Limuviinat ovat jo kaupoissa. Minusta vallalla on enemmän tai vähemmän harhainen käsitys siitä, että uudistus toisi limuviinoja kauppaan. Rajanveto limuviina-termin sisällä on keinotekoinen, Raassina puolestaan sanoo.

Raassina huomauttaa, että limuviinoihin liittyy markkinointikysymys, jota myös on nostettu keskustelussa esiin. Hän mainitsee ääriesimerkkinä sen, että jonkinlaista Hello Kitty -viinaa lähdettäisiin markkinoimaan nuorisolle.

–Silloin täytyy miettiä, onko meillä välineitä puuttua siihen, että joku markkinoi tuotetta ryhmälle, joka ei juridisesti saa ostaa sitä.

Raassina kuitenkin huomauttaa, että nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt. Hänen mielestään suurempi alkoholipoliittinen kysymys on ikääntyneiden, yli 65-vuotiaiden lisääntynyt juominen. Lue tarkemmin: Kansanedustajan huoli alkoholilaista: ”Hyvin dramaattinen muutos juomisessa”

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle antaa lausuntonsa alkoholilain uudistuksesta myös perustuslakivaliokunta, hallintovaliokuta, maa- ja metsätalousvaliokunta sekä talousvaliokunta. Alkoholilain uudistuksen odotetaan tulevan täysistunnon käsittelyyn marraskuussa.

Lue myös:

Ravintoloitsija parahtaa: Alkoholilain ei tarvitsisi koskea ravintoloita lainkaan – yksi pykälä riittäisi

Uusi avaus viinavääntöön: Halpa II-olut kauppoihin ja kiljun tilalle limuviina

Uusi huoli alkoholilaista: 5,5 % loisi ruokakauppaan ulkomaisen oluen markkinat?

Vaalikoneessa ”kyllä”, nyt ”ei” – Touko Aalto paljastaa alkoholilinjansa

Alkoholilaki: Eduskunnassa syytettiin vihreitä joista moni vaihtoi kantansa täysin

Näkökulma: Tässä teille viinalaskelma, hyvät kansanedustajat

Faktakulma

Valiokunnalla on valtaa

–Eduskunta käsittelee lakiehdotukset valiokunnan mietinnön ja sen sisältämien ehdotusten pohjalta.

–Mietintö voi poiketa hallituksen ehdotuksesta merkittävästikin.

–Valiokunta voi ehdottaa, että hallituksen lakiehdotukset hylätään joko osittain tai kokonaan.

– Valiokuntakäsittely kestää yleensä kuukauden tai kaksi.

–Suurten lainsäädäntöhankkeiden käsittely vie tavallisesti useita kuukausia, jopa vuosia.

Lähde: Eduskunta

Jaa artikkeli:

Kommentit

Jukka Laine

Itämeren eteläpuolisten maiden asiantuntijoita ei ole varmaankaan kuultu. Eipä niissäkään ole yhtään alaikäisille markkinoitua viinaa kaupoissa.

Holhotaan vain meissä pohjoismaissa. Tanska on jo kääntynyt Eurooppaan.

Markus Vuorivirta

Tässä maassa näemmä muita murheita ole kuin venkuloida nyt vuorostaan kuukausitolkulla tätä olutpurkki-asiaa.

Nyt äänestysnappia painumaan ja haudattakoon asia sen jälkeen iäksi.

Mikään ihme, että maa velkaantuu miljarditolkulla vuodessa ja mikään asia tässä maassa toimi kun jonninjoutavia asioita jauhetaan aina puolen vaalikautta.

Jouni Viitanen

Nyt jo on joka Prisman ja Citymarketin sisäänkäynnin vieressä on Alko tai jomman kumman, jos ovat vierekkäin.
Maaseutukunnissa ne on S-marketin yhteydessä. Jos näitä ei ole ihan vieressä niin ostetaan kunnon lasti viikko ostosten yhteydessä tai haetaan Virosta.

Hannu Saarenmaa

Vastustan %-rajan nostamista. Sen sijaan raja pitää kokonaan poistaa. Niin kuin kauppojen aukiolojen säätelylle jo tehtiin.

Toisaalta kannatan, että a-veroa voi nostaa tai laskea niin paljon kuin vastapainoksi kenties tarvitaan. Ehdotan että veroa nostetaan samassa yhteydessä 50%, noin kokeeksi.

Tarvitaan selvä ero kansanterveyden vaalimisen ja finassipolitiikan välillä, mitkä nyt ovat suloisessa sekamelskassa.

Martti Kosonen

Siis aivan uskomatonta! Mistä suomalaisille kansanedustajille syntyy se ajatusharha, että heillä mukamas olisi oikeus hallita ja holhota meitä, kuin jotain tahdottomia idiootteja? Minä haluan kaljani, viinini ja viinanikin normi kaupasta, kuten lähes koko muu maailma!

Antti Kapanen

Kannatan keskioluen siirtoa Alkoon. Nythän tulee olutta ostettua ruokakaupasta, vaikka kauppaan mennessä ei ollut ajatellutkaan oluen ostamista. Jos keskiolut siirretään Alkoon, niin normaalin ei-alkoholisoituneen jantterin alkoholikulutus laskee kolmanneksella.

Juha Lapveteläinen

Eduskunnan puolueväännössä vastenmielisintä ovat olleet "Hello Kitty- limuviinat. On merkillistä alkoholipolitiikkaa, että kansanedustajat eivät ole ottaneet kantaa mielipiteestä puhumattakaan näihin nuorille, jopa lapsille suunnattuihin alkoholituotteisiin joka perustuu tv:n lastenohjelmista tunnettuun animaatio- "brandiin". Kansanedustajia eivät lasten- ja nuorten juomakäyttäytyminen tulevaisuudessa kiinnosta, edemmän edustajilla aikaa riittää yli 65- vuotiaisiin alkoholinkäytön osalta tutkimusmielessä. Huolissaan ollaan myös siitä, että saadaanko jatkossa lähimarketista 5,5% olutta, jota omanarvon tuntevien suomalaisten panimoiden ei yksinkertaisesti pitäisi edes valmistaa. Suomi on 90- luvun alun, ilman taistelua sujuneen itsenäistymisen jälkilöylyissä kokenut monta shokkia märällä rätillä, alkoholiuudistus keski- eurooppalaiseen suuntaan on vain yksi esimerkki niistä kaikista. Pelätään jopa että keski- eurooppalaiset olutmerkit tulevat valtaamaan enemmän tilaa limuviinoilta automarkettien juomahyllyistä? Edelleen poliittisin päätöksin Suomessa ei saa valmistaa aitoa 4,8-5,0% olutta, se olisi mitä mainioin kompromissiratkaisu ongelmaan koko alkoholilakiuudistuksen osalta. Erilaiset vähän vahvemmat luomupohjaiset siideri- sekä lonkerotuotteet olisivat potenttiaalisesti myös tulevien marja- sekä hedelmätilojen yksi tulevaisuuden yritysvaihtoehto myös työllisyyden osalta, asian luulisi kiinnostavan kansantaloudellisesti edustajia myös Helsingissä asti. Kateissa se on edelleenkin, mutta onko se järki vai sen tilavuusprosenttiyksikkö? Alkoholia on ammennettu vuosikausia sujuvasti ainoastaan poliittisin perustein, kaksikymmentä pitkää ja kapeaa vuotta joko liian matala, tai tulevaisuudessa liian suuri ja väärää lajia?

Jorma Keskinen

Suomi liitettiin kansalta kysymättä ja lupaus annettiin monopolien purkamisesta.Mutta taitaa olla niin että tässä mailman harvaan asutuimmassa maassa on niin paljon sukurutsausta kun vähänkin tutkii historiaa niin kaikki on sukulaisia niin kyllä se vaikuttaa tuohon yläpäähänkin yllättävän paljon.

Tapio Mäkeläinen

Valiokunnan puupäisyyttä osoittaa laskutaidon puute
5 tölkkiä aapelia vastaa 6 tölkkiä mellakkaa. Piste.
Tehkäöt mitä lystää. Suomi ei ole länsimaa.
Latviassa saa kioskista A olutta klo 22 asti ja 0,56 l tölkki maksaa 90 snt. Vapaa maa eikä kukkahattutädit määrää aikuisten asioita.
Taidanpa jättää vaalit väliin.

Tapio Mäkeläinen

Valiokunnan puupäisyyttä osoittaa laskutaidon puute
5 tölkkiä aapelia vastaa 6 tölkkiä mellakkaa. Piste.
Tehkäöt mitä lystää. Suomi ei ole länsimaa.
Latviassa saa kioskista A olutta klo 22 asti ja 0,56 l tölkki maksaa 90 snt. Vapaa maa eikä kukkahattutädit määrää aikuisten asioita.
Taidanpa jättää vaalit väliin.

Kaj Nyyssönen

Yksi hailee onko tuo raja 4,7 tai 5,5.
Käy se jotkossakin että kesällä juodaan 4,7 tarkoin vartioituna pienelle alueelle suljettuna. Talvella sitten 5,0% vapaana kuin taivaan lintu vain valtakunnan raja rajana, tämä siis Portugassa.

Minusta ALKO voitaisiin lakkauttaa vaikka heti kyllä Suomalaisten omatoimisuus sen korvaa.

Jukka Norokorpi

Menossa on jälleen kerran Alkon promootio. Poliitikot haluavat Alkon tuottojen pysyvän ennallaan, jotta mukavaa jaettavaa kannattajille riittäisi.
Prosenttirajan nostaminen ruokakaupoissa myytäviin a-juomiin vähentäisi merkittävästi Alkon tuottoja. Samalla se vähentäisi väkevien juomien käyttöä, koska keppanaa parempaa saisi lähikaupasta. Nykypäivänä on mentävä Alkoon, ellei tykkää keppanasta ja kun Alkoon menee voi saman tien ostaa vahvoja juomia.