Lauantai 21.10.2017

Keskusta: Turvapaikanhakijat käännytettävä pikana länsirajalta – ”Ruotsihan on turvallinen maa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
29.9.2017 18:10
Päivitetty: 
29.9.2017 18:55
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    ”Nopeankin käännyttämisen on oltava mahdollista”, sanoo keskustakonkari Seppo Kääriäinen puolueensa uudesta linjauksesta.
|

Keskusta esittää perjantaina julkaisemassaan turvapaikkalinjauksessa merkittävää muutosta Suomen käytäntöihin turvapaikanhakijoiden suhteen. Puolueen mukaan lähtökohtana tulisi olla turvallisista maista kuten Ruotsista saapuvien turvapaikanhakijoiden pikakäännytys jo rajalta.

Keskustan eduskuntaryhmän valmistelemassa linjauksessa muistutetaan, että EU:ssa on säädetty Dublin-asetuksella, että ensimmäisen maan, johon henkilö ilmoittautuu turvapaikanhakijaksi, pitää ottaa hänen hakemuksensa käsittelyyn. Puolue kuuluttaa nyt tämän periaatteen tiukkaa noudattamista myös käytännössä.

– Jos turvapaikanhakija tulee Suomeen turvallisesta maasta, hänet olisi pääsääntöisesti käännytettävä rajalta viipymättä, linjauksessa todetaan.

Suomeen saapuu turvapaikanhakijoita pääsääntöisesti naapurimaista, jotka yleisesti katsotaan turvallisiksi – tällaisia lienevät varmuudella ainakin Ruotsi, Norja ja Viro, mutta pääosin myös Venäjä.

Linjauksen valmistelua vetänyt kansanedustaja Seppo Kääriäinen, eikö tällä linjauksella siis tarkoiteta sitä, että esimerkiksi Ruotsista tulevat turvapaikanhakijat voitaisiin lähtökohtaisesti käännyttää heti takaisin Ruotsiin?

– No, turvallinen maahan se Ruotsi on.

Kääriäinen lisää Uudelle Suomelle, että harkintaa pitää tietenkin tällöinkin käyttää. Hänen mukaansa pikaiseen käännytykseen on syytä, ”jos kyseessä on selvä tapaus”.

– Voihan olla myös niin, että turvallisesta maasta tulee toiseen turvalliseen maahan sellainen henkilö, joka on todella turvapaikan tarpeessa. Se pitää ottaa huomioon, että niinkin voi olla.

Keskustakonkari kiistää, että linjaus tarkoittaisi dramaattista muutosta Suomen turvapaikkakäytäntöihin. Hänen mukaansa tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen, että ”nopeankin käännyttämisen on oltava mahdollista”.

Toinen keskustalähde kertoo Uudelle Suomelle, että puolueen uuden linjan takana on pohdinta siitä, oliko vuosien 2015–2016 turvapaikkaliikehdintä Dublin-asetuksen mukaista. Käytännössä Dublin-järjestelmä murtui, kun asetuksen mukaiset ”ensimmäiset maat” eivät enää rekisteröineet kaikkia tulijoita ja päästivät heidät liikkumaan vapaasti. Nyt keskusta haluaa olla omalla linjauksellaan pysäyttämässä tätä epäonnistumisten ketjua. Lue lisää: Näin Euroopan turvapaikkajärjestelmä murtui – ”Dublin-asetusta mahdoton noudattaa”

Lähde muistuttaa, että keskustan valmisteluryhmässä esillä ollut termi pikakäännytys ei suoranaisesti tarkoita sitä, että Ruotsista Suomen rajalle ilmestyvä turvapaikanhakija lähetetään saman tien takaisin länsinaapuriin päästämättä häntä edes maahan. Tällaisen menettelyn estävät kansainväliset sopimukset.

Sen sijaan pikakäännytys voi tapahtua nopeutetun, 8-päiväisen turvapaikkakäsittelyn jälkeen. Tällaiseen nopeutettuun käsittelyyn voidaan ryhtyä, kun hakemus katsotaan selkeästi perusteettomaksi. Keskusta siis perustelisi tätä hakemuksen perusteettomuutta kauttakulkumaan kuten Ruotsin turvallisuudella.

Lähde kertoo, että valmisteluryhmässä ei erikseen pohdittu sitä, katsottaisiinko Venäjä ”turvalliseksi maaksi”, mutta merkittävin kauttakulkumaa Ruotsi on näin nimetty. Muutenkin linjaus on yleisluontoinen, eikä sen käytännön toteutusta, reunaehtoja tai merkitystä Suomen turvapaikkapolitiikalle ole tarkkaan määritelty.

Pakolaiskiintiön nostolle tiukat ehdot

Keskustan linjauksessa korostetaan yleisemmällä tasolla, että ”Euroopan maiden on pidettävä turvapaikkapoliittinen linja yhdenmukaisena ja noudatettava yhteisiä sopimuksia ja päätöksiä”.

– Meidän on varauduttava siihen, että EU:n ulkorajat eivät pidä ja turvapaikanhakijoiden vaeltaminen Euroopassa kiihtyy uudelleen ja se kohdistuu myös Suomeen, puolue myös ennakoi.

Suomen pakolaiskiintiön nostamiselle keskusta asettaa tiukat ehdot.

– Pakolaiskiintiötä voidaan nostaa, mikäli EU-ulkorajat saadaan pitäviksi, turvapaikkaa tarvitsevat saadaan rekisteröityä EU-rajojen ulkopuolella sekä jokainen EU-jäsenmaa noudattaa yhdessä sovittuja päätöksiä. Samalla se vähentäisi hallitsematonta muuttoliikettä, turvapaikanhakijoiden määrää ja ihmissalakuljetusta, keskusta toteaa.

Suomen Pakolaisapu otti keskustan ehtoihin kantaa tiedotteessaan perjantaina. Toiminnanjohtaja Annu Lehtisen mukaan pakolaiskiintiön sitominen EU:n rajavalvontaan ja sisäiseen vastuunjakoon on ”ongelmallinen lähestymistapa”, koska pakolaisten vastaanoton pitää vastata suojelun tarpeeseen. Pakolaisapu ei usko, että keskustan ehdot tulisivat lähitulevaisuudessa toteutumaan, mutta samaan aikaan suojelun tarve maailmassa kasvaa.

LUE MYÖS:

Turvapaikanhakijat: EU hautaa ”sisäisten siirtojen” järjestelmän? Nyt siirrytään uuteen pakolaisohjelmaan

Kansanedustaja: Dublin-menettely ei toimi – hälytyskellojen soitava koko Euroopassa

Kansanedustajat tyrmistyivät: ”Turun puukottajan ei olisi pitänyt enää olla Suomessa”

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Marja-Liisa Kalkela

Näkyy tekevän. Kepun kannattas muistaa mitä hallitus on hyväksynyt EU -16.
Rajojen sulkeminen ja vapaa kulkemisen voi estää vain hätätapauksissa ja vain 10pv ajaksi.EU luvalla.
Irtopisteitä ei heru Kepulle.
Pakolaisilla ei ole kaikilla papereita ,eikä rajalla onnistu mitenkään selvittämään kuka tarvitsee turvapaikkaa ja kuka ei.

Kimmo Tallqvist

Hot spot palautuskeskus turkkiin tai afrikkaan olisi se ensisijaisen tärkeä toimi jotta nykyiset perusteettomat laittomat loisijat saadaan ulos maasta.EU linjasi että näin voi toimia.
Vihertävät kotimajoittajat voi pakata samaan konttiin.
Risikko toimiin hyt heti.
Hetki sitten itkit EU;ta apuun ja pakoilit tekemättömyyttä ja vastuuta EU:n selän taakse.
Selittelyt seis ja nyt toimiin.
Rajatarkastukset ja hot spot palautuskeskukset EU;n linjauksen mukaisesti heti ja nyt !

Oiva Luosujarvi

Onhan asiaa jo vuosia puhuttu ja Suomi on periaatteessa ympäröity valtioilla, jotka luokitellaan turvallisiksi valtioiksi. Siksi ei olisi koskaan pitänyt ottaa yhtäkään turvapaikkahakemusta vastaan paitsi poikkeustapauksissa, joissa ruotsalainen, venäläinen, virolainen, norjalainen tai saksalainen hakee turvapaikkaa Suomesta omassa kotimaassaan tapahtuneen vainon perusteella.
homous ei ole peruste saada turvapaikkaa, koska kyse on omasta vääristyneestä seksuaalisesta suuntauksesta ainoastaan.

Kimmo Tallqvist

Persut ei nimenomaan muka kelvanneet hallitukseen halla-ahon maahanmuuttolinjausten vuoksi.
Väärin sammutettu sanoi Sipilä
Nyt kepu kääntää takkia.
Se leppävaaran asemalla tänään Englantia puhuneen kerjäläisen raiskaama19 v likka varmaan kiittää perse kipeänä hallitusta ja vihervassareita perusteettomien maassaloisijoiden ja ulkomaankerjäläisten halaamisesta.

Timo Hauru

Muuten hyvä Kääriäiseltä, mutta 3 vuotta liian myöhässä. 34 000 turvapaikanväärinkäyttäjää ehti tulla Suomeen kuluttamaan meidän kaikki resussit. Tosin raja kiinni on nytkin hyvä vaihtoehto. Eihän sitä koskaan tiedä, koska 2. aalto tulee?

Marja-Liisa Kalkela

Muuten hyvä mutta nythän Sipilä on ollut sopimassa muiden EU maiden kanssa miten jako tehdään kaikkien kesken:
Pelkästään Italiaan tulee Afrikasta 7000 pakolaista joka päivä!
Jos joku kuvittelee, että Eurooppaan ei tule enää pakolaisia, erehtyy pahasti.

Entä Syyriasta,Jemenistä ?
Suomi ei voi noukkia vain rusinoita EU pulasta,maatalous ym.tukia
ja jättää ikävät asiat muiden hoidettavaksi.

Mikko Toivonen

On sillä lailla yllättävää miten myöhään poliitikkomme ymmärtävät että meille tullaan monenkin turvallisen maan läpi jolloin aina jokainen tänne noiden turvallisten maiden läpi tai ohittaen tullut on laiton maahanmtulija joka aina olisi voitu välittömästi ja laillisesti käännyttää välittömästi pois sillä rajalla jonka yli ovat tulleet.

Markku Nieminen

Niinpä, mutta hallitus määräsi varusmiehet auttamaan taakkojen kantamisessa bussiin, jolla siten tulijat tuotiin Suomeen. Tervetulotoivotukset annettiin, mutta harmittavasti torvisoittokunta ja valtiovallan edustajaa vastaanottokomiteaan ei kuitenkaan iletty nimetä!

Marja-Liisa Penttinen

Sipilä kutsui vieraat,joten kustantakoon! Ei kukaan voi vieraitaan viedä naapurin pöytään syömään?! Sipilä, Orpo/koko eduskunta vastuuseen maanpetturuudestaan! Ps.Minä en ainakaan enää kustanna näiden suomen tuhojen palkkoja,persettä penkkiin suomen veronmaksajat!

Ilkka Repo

Hei haloo! Ettekö näe, mistä on kysymys. Keskustan kannatus on hiipumassa alle 16 prosentin. Keskustan on pakko ryhtyä hakemaan nostetta kannatukselleen ja millä muulla se onnistuisi kuiin alkamalla tekemään päätöksiä perussuomalaisten mandaatilla. Perussuomalaisten esittämänä tämä haukuttaisiin muissa puolueissa ja mediassa rasismiksi, mutta keskustan esittämänä se on tervetullut päätös, kota on kauan odotettu. Tätä linjaahan ovat perussuomalaiset ajaneet koko ajan. Nyt keskustan on nöyrryttävä kuuntelemaan perussuomalaisten linjaa. Tärkeintä kuitenkin on, että loiset saadaan pysymään rajan takana, vaikka kyseessä onkin keskustan pr-temppu kannatuksensa nostamiseksi.

Ilari Kivi

Kornia, kaksinaamaista takinkääntöyritystä, ketä luulevat huijaavansa. Ovat vahingon jo aiheuttaneet. Jos hallituksen vastuuministerit ja puolueet noudata sopimuksia ja lakeja kun tilanne on päällä, on turha vinkua nyt kun kannatus laskee. Parempi ei ole myöhään, vaan vaihtoon ja kunnon johtajat tilalle, jota noudattavat mitä on sovittu.

Heikki Paananen

Tätä samaa ihmettelen. Faktat ovat olleet pöydässä vuosia, joten tietämättömyydestä ei voi olla kyse. On taidettu antaa unelmalle valta, ryömitty rääkyvien vihervassukoiden edessä, ja nyt on sitten herätty löysät housuissa.

Todennäöisesti tapahtuu lumipalloefekti - yhä useampi uskaltaa alkaa kyseenalaistamaan hövelön "vastuunkannon".

Ministerien ja puoluejohtajien kannattaa tiedostaa, että kansa on äänestänyt heidät valtaan, EI heidän puolisoitaan ja lähipiiriään. Illallispöytäpainostus, kun sellaista epäillään tapahtuneen, on aina alistettava suojeluspoliisin tutkittavaksi.

Tapani Tuominen

Miksi tämä herätys tulee vasta nyt? Ihmishenkiä ja miljardeja euroja olisi säästynyt, kun olisi toimittu alun perin niin kuin sopimusehdot edellyttävät.

No ehkä silti on kuitenkin todettava: parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Jukka Alaspää

Eun tuomioistuimen päätös
Kroatia syyllistyi vastoin Dublinin sopimusta kyyrittämään kirjaamatta mamuja toisen maan rajalle,niin toisella maalla oli oikeus perustaa rajatarkastukset ja pikakäännyttää tulijat.
Tapaus on sama kuin Ruotsi-Suomi.
2015 Orpo ja Sipilä tiesivät tämän ,mutta päättivät ,että antaa tulla.

Kai Niemeläinen

Ei tämä takinkääntö toimi Keskustan eduksi. Jos Keskusta hyväksyy omaksi linjakseen asian, jota toinen puolue on toitottanut neljä vuotta, Keskusta ei tee itselleen uskottavuutta, vaan perässähiihtäjän.

Pitäisikö Keskustan testamentata kannatuksensa siis kokonaan Perussuomalaisille? Vai olisiko sillä jotain muuta esitettävää olemassaolonsa oikeutukseksi?

Joonas Viitanen

Persuja aina lehdistöä myöten haukuttu tai yritetty leimata rasistiseksi ja ihmisvastaiseksi puolueeksi. Nyt kun muut puolueet vaalien lähestyessä varmasti alkavat lähenemään persujen linjoja, olisikin oikein että media yhtälailla alkaisi jo esimerkiksi nyt uutisoimaan siitä vaikka että "keskusta siirtyy rasismiin" tyylillä, olisi oikeudenmukaista. Koska tällaisista ulos tuloista persuja syytetty iät ajat, ihmisvaistaisuudella ja rasismilla ja millä lie.. kaikki keinot on yritetty käyttää. Any thoughts?

Hannu Mononen

No mutta hyvänen aika: onhan se nyt Suomessa sentään TÄYSIN ERI ASIA, jos Seppo Kääriäinen sanoo jotakin, tai jos täsmälleen sen saman sanoo Jussi Halla-aho...

* * *

Veronmaksajan kannalta ero vain maksaa miljardeja euroja, koska Keskustan eduskuntaryhmä sai hitaalla järjenjuoksullaan linjauksensa valmistelluksi vasta kaksi vuotta sen jälkeen, kun sitä olisi jo tarvittu; Halla-aho olisi tiennyt asian jo kauan ennen v. 2015, mutta kukaan ei häneltä sitä kysynyt.

Jaakko Karki

Vihdoinkin, erinomaista, toivottavasti tämä tulee myös Sipilän tietoon pikimmiten. Paljon on vahinkoa jo tapahtunut sitten vuodesta 2015 ja Sipilän kutsusta, nyt on aika korjata virheet ja ottaa lusikka kauniiseen käteen.

Eino Karna

Kyllä Kepu ja Sipilä ja mm Kääriäinen joutuvat kantamaan raskaan vastuun kaikenlaisten populistien hyökkäksiä vastaa, Toivotaan että ensi vaaleissa vastuun kantaminen palkitaan ja populistit jäävät ilman ääniä.