Tiistai 12.12.2017

Kansanedustaja esittää muutosta perustuslakiin: ”Presidentin syntyperävaatimus on vanhentunut ja syytä poistaa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
5.10.2017 19:23
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Suomen tasavallan presidentin on nykyisen perustuslain mukaan oltava syntyperäinen Suomen kansalainen. Kuvituskuvassa presidentti Sauli Niinistö.

Kansanedustaja Pilvi Torsti (sd.) katsoo, että Suomen tasavallan presidentin syntyperävaatimus on vanhentunut ja se pitää poistaa perustuslaista. Torstin lakialoite on lähetekeskustelussa eduskunnan täysistunnossa ensi keskiviikkona.

Suomen perustuslain 54 §:n mukaan tasavallan presidentiksi voidaan valita ainoastaan syntyperäinen Suomen kansalainen. Syntyperäisyydellä tarkoitetaan perustuslaissa sitä, että henkilön on täytynyt syntyessään saada Suomen kansalaisuus.

– Syntyperäisyyden vaatiminen rajoittaa merkittävää osaa ei-syntyperäisiä Suomen kansalaisia asettumasta ehdolle Suomen presidentinvaaleissa. Samanlainen vaatimus ei koske esimerkiksi pääministeriä, muita ministereitä tai eduskunnan puhemiestä, Torsti sanoo tiedotteessa.

–Vaaleissa on valituksi olemisen ohella tärkeää se, kenellä on oikeus asettua ehdolle. Vaaleissa myös keskustellaan tärkeistä yhteiskunnallisista asioista ja arvoista. Nykyinen vaatimus syntyperästä suomalaisuudesta estää satojatuhansia suomalaisia asettumasta ehdolle presidentinvaaleissa, Torsti sanoo lakialoitteessaan.

Torsti huomauttaa, että Suomen oikeusjärjestelmä ei tee eroa syntyperäisten tai myöhemmin Suomen kansalaisuuden saaneiden välillä muuten kuin presidentin kohdalla. Hän muistuttaa, että syntyperäisyyttä vaadittiin Suomessa aiemmin myös ministereiltä, mutta vaatimus poistettiin jo viime vuosituhannen lopulla.

–Monissa Länsi-Euroopan demokratioissa ei vaadita presidentinvaaleissa syntyperäisyyttä, vaan kansalaisuus riittää. Syntyperäisyys vaaditaan Liettuassa, Portugalissa ja Virossa. Kaksoiskansalaisuuden omaavat henkilöt eivät kuitenkaan voi asettua esimerkiksi Latviassa ehdolle. Kreikassa syntyperäistä kansalaisuutta ei edellytetä, mutta pitää olla kreikkalaista alkuperää äitinsä tai isänsä puolelta, Torsti sanoo lakialoitteessaan.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Pasi Anttila

Urheilussa ja liike-elämässä on ihan yleistä että valitaan ulkomaalainen johtaja/valmentaja, ainakin silloin kun halutaan parasta.

Tätä samaa voisi kokeilla politiikkaan ja virkamiehistöön. Maailmalla on varmasti parempia henkilöitä suomen pääministeriksi ja ministereiksi yleensäkkin kun suomessa.

Mikko Toivonen

Vaikka voisimmekin valita parempia henkilöitä johtajiksemme, niin maa on nimeltään Suomi ja sen kansalaiset suomalaisia. Siksi sen korkeimpiin virkoihin on oltava vaatimus suomalaisesta syntyperästä vähintäin viidessä polvessa.

Pasi Anttila

kyllä pätevyys pitäis olla tärkein kriteeri.

Ja korkeimmat marginaaliverot vois alentaa ulkomaisten osaajien kohdalta niin saatais niitäkin lisää nostamaan suomee tästä suosta. Ei jäis nousu johtajien tasosta kiiinni.

Matti Loikkanen

Mannerheim ei osannut kunnolla suomea, mutta oli syntynyt Suomessa ja ajoi aina Suomen etua.

Ruotsin kuninkaasta Suomen johtajana on sen verran kokemusta, että siihen aikaan parhaat meikäläiset miehet kuolivat Keski-Euroopan metsissä. Että se siitä ulkomaalaisen valitsemisestä Suomen presidentiksi. Tuskin meistä moni haluaa mennä sotimaan Somaliaan. Amen!

Risto Salonen

Nyt demarit leikkii vähän liian isolla paukulla. Kukahan demarien maahanmuuttajista asettuu v 2024 ehdolle.
1946 tai 1950 vaalissa olisi erään naapurimaan edustaja voinut nopeasti saada kansalaisuuden ja voittaa vähän painostamalla vaalin.
Tai sitten meillä olisi v 2024 mahdollisuus saada Putin presidentiksi. Kyllä kuudessa vuodessa kaksoiskansalaisuuden ehtii hankkia. Vai olisiko Trump paree.

Gun-May Arffman

Perustuslaissa tuolla syntyperäisyydellä on syynsä. Suomi taitaa olla löysimpiä kriteereiltään tuossa kansalaisuus asiassa. Suomessa saa kansalaisuuden melkein kuin bonuskortin. Muistaakseni kieltäkään ei tarvitse osata saadakseen kansalaisuuden. Ajatelkaapa vaikka Suomessa maahanmuuttaja presidenttiä, joka on asettunut afrikasta Suomeen ja tarvitsee koko ajan tulkkia rinnalleen, kun puhuu masai murretta. Demareiden Pilvi Torstin lakiesitys on kaistapäinen. Toivottavasti demarit pysyy oppositiossa vielä seuraavien vaalien jälkeenkin..

Kimmo Tallqvist

Onhan toki.
Demarit voisi vaikka Myydãã ton epãisãnmaallisen kansainvãlisyyskiimaisen ,selvãsti pilvessã olevan vasurieukon vanhentuneena arabeille jalkavaimoksi.
Voisi silmãtkin avautua aavikkomurjaanin reisien pakkoavaamisten jãlkeen.
Eipã enããn haikailisi kaukomaiden mielikuvitusromantiikkaa ja turistituomisia.
Pari vuotta beduiiniteltassa kamelinpaskaa kun leipoo ja aavikkomatoja etsii niin kyllã yhtãkkiã se kotimaa ylãttãen kutsuukin kummasti ja suomalaiset perusarvotkin rupeaa taas tuntumaan aidoilta ja oikeilta ja akka voi keskittyã johonkin olennaisempaan kuin pyrkiã muuttamaan arvostettua presidentti instituutiota.

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #21

Sanoitko KYLLÄ EU lokakuussa-94? (Kansan "tahto" toteutui perustuslain mukaan)
Tarkistappa mitä Maastrichtin -sopimus 92 sanoo maahanmuuttajista.
Ensimmäiset Somalit tuli Suomeen -91 (Kepu/kok,rkp,Krst.)

Lueppa Eurooppa 2020 sopimus. mamut,pakolaiset,Romanien kerjäläiset,Sengelmaista tulleet,paperittomat.
Kepu,kok,rkp,vihr.
Ja Valtio Suomihan teki sopimukset .Ei mikään puolue.

SDP sisäministeri viimeeksi Kari Rajamäkin Vanhasen I-hallituksessa-03-07

Oiva Luosujarvi

Pitäisi olla vaatimuksena vain syntyperäinen vaaleaihoinen kantasuomalainen voidaan valita moniin tehtäviin ja vaatimuksena myös valittavan vanhempien ja isovanhempien olisi oltava myös vaaleaihoisia kantasuomalaisia.
Presidentti, kansanedustajat, ministerit, kansliapäälliköt, tuomarit, syyttäjät, poliisit, suomeen rekisteröityjen firmojen johtokunnan jäsenet, ym. Saman vaatimuksen alle.

Nyt Eduskunnassa istuu muslimeja, joiden kotimaa ei ole Suomi. Eduskunnassa on afrikkalaisia, joille afrikan eri valtioiden etu on mieluisampi, kuin Suomen etu on.