Maanantai 18.12.2017

Li Andersson esittää muutoksia työttömyysturvaan: ”Sanktiopolitiikka työntää ihmisiä toimeentulotuelle”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
7.10.2017 09:30
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Li Anderssonin mukaan suomalainen työvoimapolitiikka näyttäytyy työttömille työnhakijoille mielivaltaisena ja aktiivisuudesta rangaistavana.
|

 

Vasemmistoliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Li Anderssonin mielestä suomalaista työvoimapolitiikkaa tulisi uudistaa. Hän sanoo, että nykyinen suomalainen työvoimapolitiikka näyttäytyy työttömille työnhakijoille mielivaltaisena ja aktiivisuudesta rangaistavana. 

–Ei ole nykypäivää, että työttömiä työnhakijoita rangaistaan kaikesta muusta toiminnasta kuin palkkatyösuhteessa työskentelystä. Sen sijaan osaamisen kehittämiseen ja muuhun aktiivisuuteen tulisi kannustaa, Andersson linjaa tiedotteessaan.

Anderssonin mukaan Juha Sipilän (kesk.) hallitus on leikannut työttömyysturvaa ja tiukentanut työttömyysturvan ehtoja. Hallituksen kaavaileman työttömyysturvaleikkuri eli niin kutsuttu ”aktiivimalli” monimutkaistaa hänen mukaansa jo valmiiksi monimutkaista järjestelmää. 

–Työvoimapolitikalla ei pidä rangaista työttömiä vapaaehtoistoiminnasta tai oma-aloitteisuudesta, vaan kannustaa siihen. Sanktiopolitiikka työntää ihmisiä toimeentulotuelle.Työttömyysturvaa tulisi selkeyttää, jotta ihmiset eivät joutuisi byrokratialoukkuun. Mitä enemmän työttömyysturvan ehtoja tiukennetaan, sitä enemmän tulee sanktioita karenssien muodossa, Andersson sanoo.

Hän huomauttaa, että tulottomien kotitalouksien määrä on yli kaksinkertaistunut viiden vuoden aikana. Kelan mukaan puolessa tulottomien kotitalouksista toimeentulotuen hakija tai puoliso on alle 25-vuotias. Nämä taloudet ovat Anderssonin mukaan tulottomia usein juuri karenssien vuoksi.

Vasemmistoliitto esittää, että työvoimapoliittisista karensseista luovutaan kokonaan. Ehdotuksen mukaan työttömyysetuuden maksatus voidaan keskeyttää, jos työtön ei enää täytä työttömyysturvan ehtoja. Työttömyysetuuden maksatusta jatkettaisiin välittömästi, kun työtön jälleen täyttää työttömyysturvan ehdot. 

–Tämä olisi aidosti aktiivisuudesta palkitseva malli, Andersson sanoo.

Puolue esittää myös työttömyysturvaan ennakkopäätösjärjestelmää sekä korkeampaa suoja-osaa.

 

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Marja-Liisa Kalkela

Juurikin noin.
Mitä sanoo perustuslaki itsemääräämisoikeudesta:
Valita itse työ millä hankkii elantonsa?
Kansan sosiaaliturva kuuluu kaikille.Ilman ehtoja ja velvoitteita. Perustuslain mukaan.
Työttömyyde
Työkyvyttömyyden
Sairauden/vammautmisen takia.
Perheen kasvaessa
opiskellessa
jne...
Ei yhtä kansanosaa voi eroittaa sosiaaliturvasta siksi että yritykset on irtisanonut tai yrityksillä ei ole työvoiman tarvetta.
Jopa pankkisalaisuus on viety työttömiltä jotka on pudonnut peruspäivärahalle/toimeentulotuelle.
Aikuinen,työkykyinen ,ammattitaitoinen on saatava palkkaa kun hän tekee työtä.
Ei omaa sosiaaliturvaansa vastaan tötä 0e palkalla teetettynä.

Timo Virtanen

Tulipa vaan mieleen, että sosialismissa ihmiset olivat tekevinään töitä ja valtio oli maksavinaan palkkaa. Ne systeemit kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Ja markkinatalouskaan ei kestä vastikkeetonta rahanjakoa määräänsä enempää, koska rahat on kerättävä niiltä, jotka töitä tekevät.

Marja-Liisa Kalkela

Tulipa mieleen Suomessa ja kaikissa pohjoismaissa oleva
- Kansan sosiaaliturva.
-Joka rahoitetaan kansan omilla varoilla. Jonka tarkoitus on taata kaikille elanto,eri elämäntilanteiden mukaan.Kehdosta-hautaan .
-Niin miljonäärille kuin tulottomalle työttömälle.
Perustuslain/yhdenvertaisuuslailla lakiin kirjattu kaikille 5,4 milj.kansalaiselle.
Nykyään :
Rikkaille ja hyvätuloisille: Ansiosidonnaiset tuet tulojen mukaan.
Myös tuloja saaville,tulojen päälle 12x vuodessa ,kaikki mihin on oikeutettu.
Tulottomalle työttömälle:vain ilmaistyötä vastaan ,sosiaaliturva toimeentulotuki.
Köyhälle: Toinen etuus vähentää muita tukia,esim.Toimeentulotukea -94 lähtien.

Markus Vuorivirta

Tulee muistaa, että sanktiopolitiikassa sitä toimeentulotukea myöskin leikataan. Joko 20 tai 40%. En usko, että kyseiset leikkaukset ovat suomen kaltaisessa yltiökalliissa maassa enää minkään ihmisoikeussopimusten mukaisia.

Suomen toimeentulotuet on muutenkin jo länsimaiden mutasarjaa. Niin. Esim tanskassa on kolme kertaa isompi, vaikkei maa ole kuitenkaan kuin lähinnä saman hintatason maa mitä suomi on.

Tästä on narissut myös EU. Useana vuonna. Että suomen vähimmäisturva on räikeästi liian pieni. Tämä koskee siis kaikkia minimitukia, toimeentulotukea, sairaspäivärahan minimiosaa, peruspäivärahaa, sekä työmarkkinatukea.

Niin ja siis edelleen. Tätä edelleen monta kertaa liian pientä vähimmäisturvaa rangaistuksenomaisesti voidaan leikata vielä melkein puolet pois?

En usko, että kestäisi EU:n ihmisoikeustuomioistuinta. Jos joku lähes henkihieverissä oleva "järjestelmän uhri" koskaan saisi moista keissiä sinne.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Sosiaaliturva on liiaksi velanoton varassa.
Totta.
Sitähän voisi kiristää esim.tehdä kaikkiin Kelan-etuuksiin tuloraja kuten on toimeentulotuessa (487e/kk)
Poistaa rikkailta lapsilisät,kotihoidontuet ja ansiosidonnaiset vanheimpainrahat.
Poistaa tuloja saavilta kaikki Kelan etuudet. Koska saavat palkkaa joka pitäisi riittää elantoon .
Jos työtön on pärjännyt alle 500e/kk elantoon yhdelle jo 23vuotta-94 lähtien on sillä muidenkin pärjättävä.
Turvattaisi vain niitä jotka on sosiaalisen tuen tarpeessa.
Vanhuksia,veteraaneja,sairaita,vammaisia,työttömiä,lapsiperheitä,
opiskelijoita.

Mikko Toivonen

Olen Pasin linjoilla. Jos ei työ tai ura kiinnosta niin silloin kunta tai valtio tarjoaa nimenomaan vähimmäistoimeentulon.
Olen kyllä selvillä siitäkin, että kannustimia työntekoon voitaisiin parantaa. Esimerkiksi Saksassa on malli missä sekä työntekijä, että työnantaja voivat tiettyyn summaan asti tienata tai maksaa ilman veroluonteisia tai muita maksuja kummallekaan; saajalle tai maksajalle.
Se määrä on jossain 690 €/kk vapaan tulon tasossa nykyisin.
Se mistä ei voida tinkiä on jokaisen kansalaisen henkilökohtainen vastuu tekemisistään tai tekemättä jättämisistään

Marja-Liisa Kalkela

Totta.Minimituki 1kk elantoon.
Toimeentulotuki pysyi 20v samana-91-11.
Laskettuna -94 hintatason mukaan kuukauden elantoon 419,11e/kk.
Siitäkin huolimatta että hinnat ja ALV nosi -94 jälkeen.
Vasta-12 Toimeentulotukeen tuli korotus 480e/kk.
Perus-kepu-kok antoi -16 7e/kk nyt 487e/kk.
Köyhiltähän leikataan nyt 37e.
Rikkaille annetaan +400e lisää.
Joten yhdenvertaisuuslaki toimii porvarihallituksen tulkinnalla oikeudenmukaisesti.

Matti Auer

Poliittisen eliitin arvomaailmassa ”vastikkeettoman avun” antaminen rahvaalle nähdään kansakunnan moraalia rappeuttavana siveellisyyskysymyksenä. Näin siis nähtiin jo nälkävuosien aikaan 1866-68. Pelottavaa.

Pasi Anttila

Paitsi että työttömyyskorvaus ei ole vastikkeeton apu vaan korvaus siitä ettei ihmisellä ole työtä. Kuvitellaan tilannetta missä kaikki apu on karsittu. Jokainen olisi omanonnensa seppä. Valtio verottaisi vain sen verran että voisi hoitaa armeijan poliisin ym. välttämättömät toimet. Joainen maksaisi itse niin koulutuksensa, terveydenhoitonsa ja muut tarvitsemansa palvelut. Millainen yhteiskunta siitä muudostuisi.

Pasi Anttila
Vastaus kommenttiin #18

Mä voisin veikata et se olis lähellä nykyistä Venezuelaa. Se että kaikki tulisivat toimeen omillaan on utopiaa, samaan tyyliin kuin kommunismi. Siksi ilm. tarvitaan jonkunlainen järjestelmä, olkoon se sitten vaikka hyvinvointivaltio, jos ei muuta varten niin pitämään yllä yhteiskuntarauhaa tai voihan sen sanoa että tämä hyvinvointivaltio ostaa tämän yhteiskuntarauhan.

Se miten paljon siihen käytetään rahaa ja millanen elintaso ihmisillä( etuuksia saavilla) kuuluu olla, on sitten arvostus kysymys ja poliittinen päätös. Sen olen huomannut viime vuosina että tämä " kohtalonyhteys" varakkaan ja köyhän välillä alkaa murtua. Varakas ei olekkaan enää valmis maksamaan näitä avustuksia, maksamaan täsät yhteikuntarauhasta.

Venezuelaaan on pitkä matka. Toivottavasti ei olla menossa sille tielle.

Heikki Paananen

KE Andersson: "Työvoimapolitikalla ei pidä rangaista työttömiä vapaaehtoistoiminnasta..."

Tämä pitää lukea niin, että avokätisellä työttömyyskorvauksella rahoitettuja vasemmistolaisia maailmanparannusprojekteja ei saa vaarantaa työvoimapolitiikalla.

Epäilen, että vasemmisto ei edelleenkään ole suomalaisen perinteisen pitkäaikaistyöttömän asialla, vaan toimii pienten pilviporukoiden etujärjestönä.

Tuomas Sikander

Kyllä vasemmisto siinä oikeassa on että maailmaa on syytä parantaa, eikä ihmisen kurittaminen ole esoteerinen hyve vaikka sikatalouden Laestadiuksesta siltä tuntuisikin.
Kurjistamispolitiikkaa tehdään suuremmassa mittakaavassa täysin tietoisesti jotta palveleva rahvas pysyisi sopivassa kyyryssä.
Tästä lähdetään.
._.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
että avokätisellä työttömyyskorvauksella
Kuten eduskunnasta pudonneita "työttömiä" jotka sopeutuu työttömyyteen vuosia 2 500e-6 000e/kk,verovaroilla.
Ei työvelvoitetta.Omaisuus ja pääomatulot ei vähennä toimeentuloon tarkoitettua sopeutumistrahaa.

Marja-Liisa Kalkela

Joutaisi useampikin putoamaan pois eduskunnasta "pehmoisten" puhumisesta.

-03 Eduskuntavaaleissa Liisa Hyssälä lupasi kaikille eläkeläisille 300 euron korotuksen.
Tuli -06 vain 6e/kk. (eläkeindeksinkorotus)
Loput 294e oli mahdoton toteuttaa yli miljoonalle eläkeläiselle.

Kimmo Tiilikainen: ”300 €/kk + tuet työttömälle” |
Uusi Suomi
13.1.2013 - Työttömän pitäisi voida ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että työttömyyskorvaus pienenee, linjaa oppositiopuolue keskusta

6.10-17
IS
Jo 40 000 työtöntä palkattomassa ”työtoiminnassa”!
Mihis tuo 300e/kk "palkka" hävisi ? Pitkäaikaistyötön saa vain toimeentulotuen 487e/kk+9e/pv matkakuluihin .

Jari Kaisla

Hallituksen kaikki aika kuluu siihen kuinka maksimoidaan oman ja lähipiirin edut, sekä miten luodaan valheellisia tilastotietoja nykytilanteesta pönkittämään omaa valta-asemaa. Työttömyysongelmiin ei haluta eikä viitsitä paneutua sen syvemmin vaan tälle ongelmalle kohdistetaan vain ja ainoastaan pakkotoimia ja kiristyksiä.

Heikompiosaisia rangaistaan jokaisessa mahdollisessa välissä jotta ymmärtäisivät oman yhteiskunnallisen paikkansa alemmassa "kastissa". Nykyhallitukselle porkkana ei ole missään olosuhteissa vaihtoehto heikompiosaisille, sillä aina löytyy jostain joku "Jussi tai Jaana" joka käytti järjestelmää väärin ja tämän vuoksi täytyy rangaista 99.9% kaikista muistakin työttömistä.