Keskiviikko 18.10.2017

Tuula Haatainen 5,5 %:n kauppaoluesta: ”Alkoholisairaudet tulevat lisääntymään”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
11.10.2017 15:59
  • Kuva: Mauri Ratilainen / Alma Talent arkisto
    Kuva
    Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen (sd.) ei kannata vahvojen oluiden tuomista kauppoihin.
|

Faktakulma

Valiokunnalla on valtaa

–Eduskunta käsittelee lakiehdotukset valiokunnan mietinnön ja sen sisältämien ehdotusten pohjalta.

–Mietintö voi poiketa hallituksen ehdotuksesta merkittävästikin.

–Valiokunta voi ehdottaa, että hallituksen lakiehdotukset hylätään joko osittain tai kokonaan.

– Valiokuntakäsittely kestää yleensä kuukauden tai kaksi.

–Suurten lainsäädäntöhankkeiden käsittely vie tavallisesti useita kuukausia, jopa vuosia.

Lähde: Eduskunta

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen (sd.) ei kannata vahvojen oluiden tuomista kauppoihin. Uusi Suomi selvitti aiemmin valiokunnan kantoja asiaan, mutta ei tavoittanut Haataista. Ylivoimainen enemmistö jäsenistä vastustaa korotusta.

Uuden Suomen selvityksen mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan 17 jäsenestä vain kaksi kannattaa prosenttirajan korotusta. Kolme ei ollut päättänyt kantaansa ja kahta ei tavoitettu. Nyt toinen heistä, eli puheenjohtaja Haatainen kertoo kantansa.

–En kannata prosenttirajan nostoa ja ne perustelut löytyvät hallituksen omasta esityksestä, Haatainen sanoo ja viittaa kansanterveydellisiin vaikutuksiin.

Samoihin vaikutuksiin vetoavat pääosin muutkin vastustajat.

Asia jakaa mielipiteitä siinä määrin, että kansanedustajat saavat äänestää siitä suuressa salissa omatuntonsa mukaan.

Hallitus ei päässyt sopuun siitä, sallitaanko ruokakapoissa 5,5-prosenttiset alkoholijuomat, joten puolueet päätyivät malliin, jossa ensiksi äänestetään prosenttirajan nostamisesta omantunnon mukaan ja sen jälkeen yhtenä rintamana muun lakipaketin hyväksymisestä.

Lue myös: 5,5%:n kauppaoluelle tulossa tyrmäys valiokunnasta – vain kaksi kansanedustajaa sanoo kyllä

Tuula Haatainen huomauttaa, että arvioiden mukaan alkoholin kulutus tulee kasvamaan, jos vahvemmat juomat tulevat ruokakauppoihin. Hän viittaa siihen, että meillä oluen kulutus on suurta ja suuri osa suomalaisten saamasta alkoholista tulee nimenomaan oluesta. Hänen mukaansa vähittäiskauppa on ilmoittanut, että alkoholijuomille varataan prosenttirajan korotuksen jälkeen sama hyllytila kuin nykyisin, joten vahvemmat oluet veisivät tilaa keskioluelta, joka vaihtuisi monella vahvempaan.

–Keskiolut, jota sieltä tällä hetkellä kotiin kannetaan, sen osuus tulee vähenemään. Sitä kautta alkoholisairaudet tulevat lisääntymään. Tämä on se lähtökohta. Alkoholi on aine, joka aiheuttaa vakavia kansansairauksia, ja ne kustannukset ovat kovat.

Haatainen huomauttaa, että edes Viron tuonti ei ole peruste lakimuutokselle, sillä pitkällä aikajänteellä tuonti ei ole Haataisen mukaan dramaattisesti noussut, vaan päinvastoin ollut laskusuunnassa. Hän muistuttaa, että nyt Virokin nostaa alkoholiveroaan.

Sen sijaan valmistustapakysymystä Haatainen haluaa vielä pohtia, eikä ota siihen tässä vaiheessa kantaa. Valiokunta käy asiantuntijakuulemiset läpi. Hän huomauttaa, että asiassa on monia näkökohtia. Valmistustaparajoite ei kuitenkaan ole suuressa salissa omantunnonkysymys.

Voiko valiokunta jopa kaataa esityksen prosenttirajan korotuksesta?

–Jos valiokunnan enemmistö on sitä mieltä, että joku kohta lainsäädännössä muutetaan, esimerkiksi tämä prosenttiraja, että se säilytetään ennallaan, se tulee mietintöön ja pykälämuutoksena pykäliin ja se esitys tulee sitten eduskuntasaliin ja sitten siitä äänestää iso sali viime kädessä, Haatainen vastaa.

–Valiokunta on valiokunta ja kuitenkin suuri sali on se, joka päättää. Tämä on asiantuntijavaliokunnan näkemys silloin ja yleensä aika usein sitä kunnioitetaan, mutta tämä asia jakaa monella tapaa, niin minä en pysty sanomaan lopputulosta, hän jatkaa.

Haatainen sanoo Uudelle Suomelle, että asiasta tulee varmasti olemaan suuressa salissa esityksiä prosenttirajan puolesta ja vastaan.

–Joka tapauksessa se tulee pohjaesityksenä saliin ja sitten siitä keskustellaan ja istuntosalissa voidaan tehdä pääkäsittelyssä muutosesityksiä siihen.

Uuden Suomen selvityksen mukaan prosenttirajan korotusta puoltavat vain Sari Sarkomaa (kok.) ja Anne Louhelainen (sin.). Korotusta vastustavat puheenjohtaja Haataisen lisäksi 10 kansanedustajaa, eli varapuheenjohtaja Hanna-Kaisa Heikkinen (kesk.), Veronica Rehn-Kivi (r.), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Niilo Keränen (kesk.), Anneli Kiljunen (sd.), Sanna Lauslahti (kok.), Aino-Kaisa Pekonen (vas.), Pekka Puska (kesk.), Vesa-Matti Saarakkala (sin.) ja Martti Talja (kesk.).

Arja Juvonen (ps.), Kristiina Salonen (sd.) ja Sari Raassina (kok.) kommentoivat ottavansa asiaan kantaa vasta asiantuntijakuulemisten jälkeen. Uusi Suomi ei tavoittanut selvitystä varten kansanedustaja Ulla Parviaista (kesk.).

Alkoholilaki palaa suuren salin käsittelyyn marraskuussa.

Lisää aiheesta:

Ravintoloitsija parahtaa: Alkoholilain ei tarvitsisi koskea ravintoloita lainkaan – yksi pykälä riittäisi

Uusi avaus viinavääntöön: Halpa II-olut kauppoihin ja kiljun tilalle limuviina

Uusi huoli alkoholilaista: 5,5 % loisi ruokakauppaan ulkomaisen oluen markkinat?

 

Faktakulma

Valiokunnalla on valtaa

–Eduskunta käsittelee lakiehdotukset valiokunnan mietinnön ja sen sisältämien ehdotusten pohjalta.

–Mietintö voi poiketa hallituksen ehdotuksesta merkittävästikin.

–Valiokunta voi ehdottaa, että hallituksen lakiehdotukset hylätään joko osittain tai kokonaan.

– Valiokuntakäsittely kestää yleensä kuukauden tai kaksi.

–Suurten lainsäädäntöhankkeiden käsittely vie tavallisesti useita kuukausia, jopa vuosia.

Lähde: Eduskunta

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Marja-Liisa Kalkela

Paljonko sairastumisia tulee sokerista? Makeisverohan poistettiin?
Entä roskaruuasta? Diabeetes,liikalihavuus,kolestroli ym. Jo lapsillakin.
5,5% alkoholia ne lapset tuskin juovat. Onko elintarviketeollisuus liian kova vastus?
Tulevaisuudessa kallis lasku terveydenhuollossa Kelan vähistä rahoista korvattuna.

Seppo Simonen

Helsinkläisellä kansanedustaja ja yleensä helsinkiläsellä on melko varmuudella 10 km säteellä asuinpaikastaan kymmenkunta alkoa joista voi hakea vaikka tupla vahvuista olutta 8-10 % ihmettelen suuresti näitä alkoholi kuolema puheita.
Maaseudulla saattaa olla jopa 100 km lähimpään alkoon ja lähimpään ja keskiolutkaupppaan 30 km. Tuula Haatainen haluaa estää nyt maaseudun asukkaaan elon päivien lyhenemistä, tämä on kauniisti ajateltu.

Timo Veijalainen

Siis 0,8 %-yksikön vahvennus keskioluen vahvuuteen suistaa Suomen kansan turmioon ?
Kuitenkin kyseessä 0,3 L keskiolutpullon (=1 alkoholiannos ALKON mukaan) alkoholin lisäyksenä A-olut pullon määrään on vastaavasti 1,3 annosta eli loppahuuli juo vajaat 1,4 pulloa keskiolutta , jolloin se vastaa yhtä A olut pulloa!
Eikö päättäjillämme ole ihan oikeasti MITÄÄN tärkeämpää pohdittavaa?

Ari Tähti

Mites tuo päättely menee? Jos laskeskelee 5.5/4.7 = 1.17, eli yhdessä 5.5% olutpullossa on saman verran alkoholia kuin 1.17 pullossa keppanaa. Eli juomalla keppanapullon ja siihen päälle 0.17*0.33l = 0.5dl keppanaa on saman verran etanolia kuin A olutpullossa.

Tai toinen tapa ilmaista asia : juomalla 24pl keppanaa tai 21 pulloa A olutta, saa yhtä paljon etanolia elimistöönsä.

24 tai 21... ero on mitätön. Kummassakin saa kantaa ihan riittävästi. Mutta jos se nyt sitten vie kansan turmion tielle niin olkoon, mennään sitten alkoon jos halutaan vaihtelua marketin tarjontaan. Ja mitä sieltä alkosta tuleekaan mukaan : tod näk jotain 7 tai 8 prosenttista tököttiä, ehkä viiniä, ehkä sitäkin sakeampaa.

En usko näitä THL:n ja kumppaneiden laskelmia alkuunkaan.

Jaakko Tuominen

Siis - ne, joilla vielä on tolkkua, äänestävät EI Haataisen - joka kuuluu monopoli-Alkon hallintoneuvostoon - ylidramatisoinnille, sillä alkoholilain uudistuksessa on kyseessä marginaalisesta 0,8 prosenttiyksikön muutoksesta ruokakaupoissa - joissa ON JO limunmakuisia alkoholijuomia - myytävien alkoholijuomien maksimivahvuuteen.

97 % Euroopan unionin yli 500 miljoonasta asukkaasta ei tarvitse lainkaan valtion monopolia alkoholijuomien vähittäismyyntiin alkoholihaittojen ehkäisemiseksi – eivätkä tarvitsisi suomalaisetkaan. :)

Marja-Liisa Kalkela

Alkoholista johtuvat menot n.1miljardi/vuodessa.
HS
(joka kerätään alkoholiverolla+24% ALV.

Diabeeteksesta (pelkästään) johtuvat menot n.15% terveydenhoito kuluista.
jo miljoona ihmistä sairastaa diabeetesta .Jopa 2v-3v lapset sairastuu siihen.Liikalihavuus,kolestrooli,sydänsairaudet päälle.
(mistä näihin rahat otetaan?)

Joten Ihmisen ravinto ja elintavat?
Vai aikuisten holhous Alkoholista?

Petri Ollila

Onhan se nyt selvää, että 0,7 prosenttiyksikön nosto alkoholissa ei voi aiheuttaa juuri mitään muuta muutosta kuin, että Suomessakin saadaan hyvänmakuista olutta. On täysin kummallista, miten tällainen THL:n asennevamma on saatu istutetuksi myös eduskuntaan.

Mikko Toivonen

Tsot, tsot Petri!
On tässä lisääntymisen riski olemassa. Esimerkiksi minä en lainkaan käytä sitä nyt kaupassa tarjottavaa hevoisen k***a, mutta jos sinne saataisiin esimerkiksi laadukkaita belgialaisia munkkioluita, niin saattaisin 1 tai 2 pullollista vuodessa ostaa. Tosin niiden alkoholipitoisuus on minimillään 8%. Niitäkään en kyllä viitsisi Alkosta hakea.

Eli lisääntyminen olisi minun kohdallani "200%" kun se voisi muuttua 0 pullosta 2 pulloon vuodessa. Näin varmaan laskevat tilastoja Haataiset ja P-skat

Ari Tähti

Niin eihän sulla 200% nousisi, vaan kulutuksesi nousisi räjähdysmäisesti ja täysin hallitsemattomasti (koska lähtötaso on 0). Tilastoissa olisit menetetty tapaus joka todennäköisesti hakkasi vaimonsa ja ajoi lapset lumihankeen.

Ja näinhän ne varmaan laskeekin. Laskuhan on oikein, yritäpä siinä järkevää keskustelua käydä (jos se nyt näillä onnistuu muutenkaan). Vale - emävale - tilasto.

Timi Kilpeläinen

Haluatteko oikeasti juoda sitä kiljua, jota kaupataan Lonkerona tai Ciderinä.
Käymisteitse tehty sekoittaa vatsan. Vantaalainen voi toki käydä Alkossa, mutta joskus sunnuntaina tulee ongelma. Haluaisi Lonkero lightin. Muut limuviinat saavat olla minulta rauhassa. Oluena 4,7% on riittävä. Pienet kyläkaupat kaipaisivat lonkerot kauppaan.