Torstai 23.11.2017

Sipilää ”kiukuttelusta” arvostellut viesti levisi eduskunnassa – IL: ”Pitäisi keskittyä politiikkaan”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.10.2017 14:48
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent arkisto
    Kuva

Keskustan sisäiseksi tarkoitetut viestit pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ”kiukuttelusta” levisivät kaikkiin eduskuntaryhmiin. Asiasta kertoo Iltalehti ja se vahvistetaan myös Uudelle Suomelle.

Keskustan eduskuntaryhmän pääsihteeri Seija Turtiainen kirjoitti sähköpostiviestin viikonlopun Maakunta- ja presidentinvaaliristeilystä. Turtiainen kritisoi viestissään etenkin Sipilää, joka nostatti sunnuntaina kohun arvostellessaan toimittajia maailman herkkähipiäisimmäksi ammattikunnaksi. Viestinsä Turtiainen kirjoitti vastauksena viestintäsihteeri Pirkko Määttälälle, jonka aiempi viesti oli sekin levinnyt väärille sähköpostilistoille.

Sipilä arvosteli toimittajia myös hänen julkisuuskuvastaan ja Suomen Kuvalehden mukaan pohti, voiko hän julkisuuskuvansa vuoksi jatkaa puheenjohtajana.

Määttälä oli arvioinut toimittajat ovat Sipilän herkkä kohta, eikä sille voi mitään, että pääministeri on taas toimittajista suivaantunut.

–Nyt Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet ja keskittyä politiikkaan, Turtiainen vastaa omassa sähköpostiviestissään.

Viestiketjussa oli myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkoselle.

Keskusta pitää ensi kesänä sääntömääräisen puoluekokouksen. Sipilä on ilmoittanut pyrkivänsä jatkokaudelle, eikä hänelle ole ilmoittautunut toistaiseksi haastajaa. Lännen Median kyselyn mukaan Sipilän haluaa jatkokaudelle miltei joka toinen keskustan kannattaja. Kyselyssä seuraavaksi suosituin oli Kaikkonen 15 prosentin kannatuksella.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Marja-Liisa Kalkela

Politikoilla pitäisi olla muistissa faktat.
Media joko nostaa tai laskee politikon ja puolueen.
Toimittajat tekee vain työtään vallan vahtikoirana . Ilman toimittajia olisi vaalirahasotkutkin pistetty päivittäin "silppuriin".
Kansan on hyvä tietää miten "kansanpalvelijat" eduskunnassa toimivat.
Toimittajat ovat "pöllyyttäneet" joka PM vuorotellen ei vain Sipilää.