Lauantai 25.11.2017

Kova syytös kiukuttelijaksi haukutulta ay-pomolta: ”Olemme nähneet kohta 20 vuoden ajan, kuinka valtion pörssiyhtiö pyörittää koneistoa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.10.2017 18:57
Päivitetty: 
16.10.2017 19:17
  • Kuva: Petteri Paalasmaa /Uusi Suomi
    Kuva
    SLSY:n puheenjohtaja Juha Kuurne sanoo, että ulkomaalaisten työntekijöiden asemaa ei Suomessa paranneta pelkällä saatavuusharkinnan poistamisella.
|

Kiista ay-johtajien ja saatavuusharkinnan poistamisen esittävän lakialoitteen allekirjoittajien kesken jatkuu.  Maanantaina sekä SAK:laisen Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistys SLSY:n puheenjohtaja Juha Kuurne että Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas vastasivat kansanedustaja Anna Kontulalle (vas.), joka on lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja ja syytti perjantaina ay-pomoja teinikiukuttelusta.

Juha Kuurne toivoo omassa avoimessa kirjeessään, että lakialoitteen allekirjoittaneet kansanedustajat kuuntelisivat tarkemmalla korvalla ”teinikiukuttelusta syytettyjen ay-pomojen” näkemyksiä ja ajatuksia niin saatavuusharkinnan poistamiseen liittyvistä riskeistä kuin niistä keinoista, joilla Suomessa työskentelevän ulkomaalaisen työntekijän asemaa voitaisiin parantaa nykyisestä.

–Ymmärrän, että kansanedustaja Kontula tarkastelee saatavuusharkintaa jo ”jonkin muun työskentelyyn oikeuttavan oleskelustatuksen nojalla työllistyneen” henkilön näkökulmasta ja katsoo saatavuusharkinnan heikentävän EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevan työvoiman autonomiaa ja mahdollisuuksia työpaikan tai alan vaihtoon Suomessa. Kontula tuntuu kuitenkin olevan täysin tietämätön niistä jo olemassa olevista ongelmista, joita liittyy EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten työntekijöiden työehtojen ja palkkauksen valvontaan sekä niistä mahdollisista riskeistä, joita saatavuusharkinnan poistoon liittyy eräiden ammattialojen osalta, Kuurne sanoo.

Hän kertoo SLSY:n käyneen omaa taisteluaan Finnairin aasialaisen vuokratyövoiman työehtoihin ja palkkaukseen liittyvistä ongelmista vuodesta 2002 alkaen. Kuurne sanoo kiinalaisten työntekijöiden kokonaisansioiden jääneen reiluun tuhanteen euroon kuukaudessa, vaikka jo pelkän peruspalkan olisi seitsemän vuoden työskentelyn jälkeen pitänyt olla yli 1 600 euroa.

–Ongelmana on ollut se, ettei työnantaja ole maksanut aasialaiselle työvoimalle työehtosopimuksen mukaista palkkaa, vaikka se on työlupia hakiessaan näin vakuuttanut tekevänsä. Asiaan on pyritty hakemaan korjausta niin viranomaisten avulla kuin oikeusteitse, mutta toistaiseksi tuloksetta, Kuurne kertoo. 

Hän korostaa, että ulkomaalaisten työntekijöiden asemaa ei Suomessa paranneta pelkällä saatavuusharkinnan poistamisella. Kuurne sanoo, että samassa yhteydessä luottamusmiesten tiedonsaantioikeutta pitää lisätä ja järjestöille tulee antaa kanneoikeus. 

–Vain näillä keinoilla voidaan oikeasti varmistaa, että ulkomaalaiselle työntekijälle maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja häneen sovelletaan asianmukaisia työehtoja.Pelkästään resurssien ja toimivaltuuksien takaamisella viranomaisvalvonnalle ei ongelmia ratkaista. Olemme nähneet kohta 20 vuoden ajan, kuinka valtion enemmistöomisteinen pörssiyhtiö pyörittää koneistosta ulos sille suotuisan päätöksen tai tulkinnan, kun kyse on sen aasialaisen työvoiman  palkkauksesta ja työehdoista. Kiistaton totuus on kuitenkin, että heihin noudatetaan suomalaisista poikkeavia työehtoja ja saamiemme tietojen esimerkiksi hongkongilaisten osalta poljetaan jo paikallisia, hongkongilaisia työehtoja.

Kuurne sanoo olevansa eri mieltä myös siitä, ettei saatavuusharkinnalla olisi vaikutusta suomalaiseen palkkatasoon. Hän nostaa esiin jälleen esimerkin Finnairista ja muistuttaa parin vuoden takaisesta tilanteesta, jossa yhtiö päätti käyttää New Yorkin lennollaan halvempaa ulkopuolista työvoimaa.

–Asiasta tehtiin jopa kirjallinen kysely eduskunnassa ja hanke kaatui saamiemme tietojen mukaan lopulta juuri saatavuusharkintaan. Ilman saatavuusharkintaa New Yorkin lennot olisivat avautuneet halvemmin työehdoin palkatulle vuokratyövoimalla Aasian lentojen tavoin.

"Eri viranomaistahot ovat todenneet Finnairin toiminnan asianmukaiseksi"

Kuurnen mukaan syntyneellä säästösopimuksella leikattiin jo talossa olevien suomalaisten lentoemäntien ja stuerttien ansioita 7–17 prosenttia ja sen seurauksena syntyivät myös uudet palkkaluokat taloon tuleville.

Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen sanoo Kauppalehdelle, että  lentoyhtiö noudattaa kaikessa toiminnassaan lakeja ja sopimuksia - myös matkustajahenkilökuntansa palkkauksessa.

–Asiaa on käsitelty julkisuudessakin usein. Eri viranomaistahot, jotka asiaa ovat tarkastelleet, ovat myös todenneet Finnairin toiminnan asianmukaiseksi. Kun Finnairin koneessa työskenteleville, ulkomailla asuville lentoemännille on myönnetty työn teon edellytyksenä olevat oleskeluluvat, prosessissa on tarkasteltu myös yksittäisten henkilöiden tulotasoa.

Suomisen mukaan pääosin tarveharkintakeskustelua käydään siitä, miten maahamme saataisiin täällä asuvaa, asiantuntijahenkilöstöä täydentämään omaa osaamistamme.

–Finnair, kuten monet muutkin suomalaisyritykset, tarvitsee kasvunsa toteuttamiseen esimerkiksi digiosaajia, joiden saatavuus Suomessa on haastavaa kovan kysynnän vuoksi. Kun maailma digitalisoituu, on Suomen tulevan kilpailukyvyn kannalta aivan olennaista, että yritykset saavat rekrytoiduksi ne digiresurssit, joita muutos ja kasvu edellyttävät, Suominen sanoo.

"Menee jo nettikiusaamisen puolelle"

Anna Kontula jätti neljän muun kansanedustajan kanssa lakialoitteen saatavuusharkinnan poistamiseksi syyskuun alussa. Syyskuun loppuun mennessä sen allekirjoitti yli sata kansanedustajaa ja aloite tulee eduskunnan käsittelyyn 25. lokakuuta. 

Ay-liike on jo aikaisemmin arvostellut aloitetta kovin sanoin. Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas on hyökännyt lakialoitetta vastaan voimakkaimmin. Hän on sanonut muun muassa, että taistelu työpaikoista kovenisi ja Suomeen alkaisi virrata halpatyövoimaa, joka olisi valmis tekemään töitä millä hinnalla hyvänsä.

Suokas vastasi maanantaina blogissaan Anna Kontulalle ja tätä viikonloppuna puolustaneille vihreiden puheenjohtaja Touko Aallolle ja SDP:n entiselle puoluesihteerille, viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtajalle Mikael Jungnerille.

–Väite vanhojen ay-setien organisoidusta parjauskampanjasta kansanedustaja Anna Kontulaa kohtaan tämän sukupuolen takia menee jo nettikiusaamisen puolelle, hän kommentoi.

Suokas korostaa, että jokaisessa maassa on oma työn tekemisen kulttuuri sekä lainsäädäntö. 

–Yhden maan kehitys ei välttämättä toteudu toisessa. Toki näinkin voi tapahtua, mutta siitä ei ole pienintäkään varmuutta. Vastoin Anna Kontulan väitettä en koe itseäni uhriksi. On yhdentekevää, voinko jatkossa äänestää vasemmistoliittoa. Olen tehnyt niin jo koko elämäni. Minulla ei ole mitään hätää. Todellisia uhreja ovat nuoret rakentajat, joiden tulevaisuuden ja toimeentulon poliitikkojen egonnostatus vaarantaa.

Lue myös: Demari Anna Kontulan ja ay-pomojen riidasta: ”Aika uskomatonta jos SAK edelleen jatkaa tuolla harhapolulla”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Jouni Borgman

Aukko hengeltään arvokonservatiivisen, mutta talous- ja sosiaalipolitiikassa vasemmistolaisen tai edes alkiolaiskeskustalaisen puolueen suhteen on muuttumassa jo mustaksi aukoksi. Valtavirtapolitiikka vetää kehitystä päinvastaiseen eli pakottavan progression suuntaan, mikä tarkoittaa vain lisää uusliberalismia, globalisaatiota, keskittämistä, arvoliberalismia, monikulttuurin sokeaa ihailua sekä uusimman teknologian palvontaa.

Marja-Liisa Kalkela

Onko sinulta jäänyt huomaamatta että Kepu,kok /EK on johtanyt maata Lipposen jälkeen -03 lähtien jo 14 vuotta?
Unohtuiko Kepu Sipilän KIKY? Entä Vanhasen eläkeiänpidennys? Entä työttömien 9e/pv työt yrityksille?
sdp,vas 2-7 porvaripuolueet nyt.

Pauli Smolander

Niin, sitä ennen demarit ajoi maan talouden niin kuralle ja loi semmoisen julkishallintohimmelin, ettei mitkään rahat siihen riitä, eikä niitä saa purettua julkishallinnon tes:n takia, joka turvaa "työ"paikan (lue palkka-automaation) vuosiksi ilman mitään lisäarvoa kansantaloudelle. Nämä purkuyritykset, kikyt ja eläkepidennykset on vain näpertelyä. Palkat nousivat Suomessa Eurostatin tilastojen mukaan vuosina 2008-2011 edelleen keskimäärin 15,5 prosenttia, kun Saksassa nousu jäi 5,6 prosenttiin ja Irlannissa palkat laskivat samaan aikaan 4,5 prosenttia. Huono yhtälö, suuri julkishallinto yhdessä noiden palkkakehitysprosenttien kanssa, jotka vielä painottuivat julkishallintoon. Ei ainakaan palkkakehityksestä voi syyttää kepua, kok/EK:ta. Tarttis oikeesti tehdä jotain, jos meinataan maailman taloudessa myydä tuotteitamme!

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #6

lainaus:
Niin, sitä ennen demarit ajoi maan talouden niin kuralle ja loi semmoisen julkishallintohimmelin

-Kerroppa miten se onnistui yhdeltä puolueelta SDP? Eikö porvaripuolueilla enemmistönä ollut mitään sitä vastaan? Katsos kun siihen olisi tarvittu muitakin puolueita että olisi ollut eduskunnan enemmistö ajamassa kuralle maan.

Julkishallinto-himmeli syntyi Kekkosen aikaan .Kepulla eniten kuntia 204.
sdp,kok vain muutama.
Demaritko nyt maakunta-himmeliä himoitsee ? Vai Kepu kuntaherruutta Kepu-landiaa.

Pauli Smolander
Vastaus kommenttiin #7

Ilmeisesti samalla tavalla, kuin sinun kirjoituksissasi milloin kepu, milloin kokoomus. Puhuinkin kyllä valtion keskuhallintohimmelistä, se on kyllä SDP:n aikaansaannosta ja sen ylläpitoon valtion verotulot ja velkarahatkin uppoaa.

Harri Kovala
Vastaus kommenttiin #6

Saksassa palkkatilastoissa on mukana myös osa-aikaiset, Suomessa ei. Tästä johtuen Suomessa voi todellinen keskipalkka jopa laskea, kun virallinen tilasto näyttää nousua. Tällainen voi tapahtua, kun yhä suurempi osa työntekijöistä joutuu kokoaikaisesta työstä osa-aikaiselle.

Jos Suomessa keskipalkka laskettaisiin kuten Saksassa, laskisi se tasolle 2200-2300, kun nykyisella tavalla laskettuna Suomen kokoaikaisten palkka on samalla tasolla kuin saksalaiset kokoaikaisten ja osa-aikaisten.

Tämän lisäksi Saksassa työvuosi on huomattavasti lyhyempi kuin Suomessa. Teollisuudessa Saksassa on 35 tuntinen työviikko ja vuosityöaika on siellä noin 1400 tuntia, kun Suomessa vastaava on 1640.

Pauli Smolander

Oiskohan tässä ongelman ydin se, että joku haluaa tehdä töitä halvemmalla, kuin suomalaiset duunarit. Kansainvälinen hintakilpailu on levinnyt tuotteiden hinnoista työnteon hinnoitteluun. Jollekin 5 €/h saattaa olla "lottovoitto", kun suomalainen ei viitsi sillä palkalla korvaa lotkauttaa. Karu totuus, mutta siihen on sopeutuminen. Lakkoilulla saadaan ehkä palkat pidettyä huippukalliina, mutta työpaikat karkaa muihin maihin ja meille kaikille jää ns. luu käteen, kun työttömyysvaratkin loppuu töiden mukana.

Marja-Liisa Kalkela

Tarkoitat kai Globaalissa markkinataloudessa vientiyrityksissä jotka on pörssiyrityksiä ? Missä viedään tuotanto sinne missä tuotot on suuremmat osakkeenomistajille? Energia halvempaa,pienemmät verot,raaka-aineiden saanti helpompaa ja palkat "riisikupin" hinnalla.
PK-yrittäjiähän ei tuo koske.He maksavat vain sosiaaliturvassa veroillaan palkanerotuksen Kelasta halpatyövoiman käytöstä ja työttömien ilmaistöistä.

Pauli Smolander

Kyllä se koskee pk yritystäkin, kun tarjolle tulee tekijöitä, jotka haluaa tehdä työtä halvemmalla. Rakennusala hyvänä esimerkkinä. Siellä globalisaatio on tuonut tekijöitä useista maista, joissa työntekijälle 5-7 €:n tuntipalkka on riittävä, suomalainen duunari kääntää kylkeä, jos sellaista tarjoaa. Ja ay:n vaatimuksesta nuorille harjoittelijoillekin pitää maksaa ammattimiehen palkka, vaikka työn tuottavuus on -merkkinen, kun harjoittelija vie osan myös tutorin työpanoksesta. Se on suurin este nuorten työllistämisessä, ei ulkomaalaiset työntekijät.

Pauli Smolander

Ei nyt tule mieleen sveitsiläistä tuotetta, joka kilpailee suomalaisten tuotteiden kanssa, muuta kuin suklaa, jonka tuotannossa palkkakulut on minimissään ja maku ratkaisee! Samoin norjalla on 860 miljardin euron öljyvarat, voi jonkin verran auttaa markkinoinnissa ja hinnoittelussa.

Oiva Luosujarvi

Yhdenvertaisuus olisi helppo toteuttaa, jos olisi poliittista tahtoa.

Jokaiselle työllistetylle, työharjoitteluun osallistuvalle, koululaiselle ja ulkomaalaiselle, pakolaiselle olisi maksettava palkkaa 18e/h ja sos.turvakulut päälle.
Siten ei olisi työnantajille ilmaisia työntekijöitä ja ei olisi halpoja ulkomaalaisia työntekijöitä Suomen työmarkkinoiden kiusana.
Suomessa olevien ulkomaalaisten firmojen olisi maksettava min. 18e/h jokaiselle ulkomaalaiselle tai suomalaiselle, joka työskentelee Suomen alueella, vaikka olisi kiinalainen laiva tuomassa lastia Suomeen, niin Suomen aluevesirajojen sisäpuolella vietetyt tunnit olisi korvattava työntekijöille palkkana käytetystä työajasta sama palkka.

Marja-Liisa Kalkela

Mukavampaa kun kun veronmaksajat maksaa sen Kelasta toimeentulo- ja asumistukena!

Palkaton harjoittelu ärsyttää pienyrittäjää:
"Jos me pienet yritykset pystytään maksamaan palkkaa, kyllä kuka tahansa muukin pystyy"
15.10.2017
TE
Yrittäjä Olli Vainio peräänkuuluttaa tynantajan vastuuta työharjoittelijoiden palkan maksussa.
Palkattomat työharjoittelut ovat yhä opiskelijoiden riesana. Pienyrittäjä Olli Vainio ihmettelee, miten isommilla yrityksillä ei ole halua maksaa työharjoittelusta korvausta.
Palkaton työharjoittelu hiertää monien opiskelijoiden mieliä. Miksi isotkin yritykset, joilla olisi varaa maksaa harjoittelijapalkkaa, eivät sitä tee?

Pauli Smolander

Ja mistähän niitä työpaikkoja taiotaan, jos tuotteet tulee liian kalliiksi? Valtio vissiin velalla työllistää yhdenvertaisesti. Miksi palkoissa ei voi olla kilpailua, jos kaikki muut kilpailutetaan? Jos joku vapaaehtoisesti haluaa tehdä töitä esim. 7€/h, mitä se kenellekkään muulle kuuluu?

Jukka Lampinen

Merkittävin asia minkä Kontulan ehdotus tuo esiin, on Vasemmistoliiton ykkös arvot.
Tärkeimmän arvon pitäisi olla, huono-osaisen kansanosan puolustaminen.
Suhteessa Ay-liittoihin se tarkoittaa, että tämä arvo on ristiriidassa suuripalkkaisten työntekijöiden edun kanssa.

Siksi puolueen kenttä oletti, että kun johto lähtee haastamaan Ay-liittoja se tekee sen puolustaakseen köyhiä ja työttömiä.
Mutta EI, kun johto vihdoin ottaa näin uskomattoman rohkean askeleen, se tekee sen viher-akateemisten arvoja puolustaakseen, laittomasti maassa olevien ulkomaalaisten takia.

Tämä episodi tuo esiin sen faktan, että Vasemmistoliitossa viher-akateemiset arvot on johtavia ja köyhät ja työttömät tulee siellä jossain kaukana perässä.

Jukka Lampinen

Tästä asiasta pitää tiputtaa kaikki ylimääräinen pois ja pelkistää se oleelliseen.
Kontula haluaa Suomeen lisää ulkomaalaisia, kymmeniä tuhansia ehkä jopa satojatuhansia, mutta miksi???
Kontula haluaa niin kivaasti ulkomaalaisia lisää, että vaatii niille etuoikeutta syrjäyttää suomalainen työtön pienemmällä palkalla.
Mutta miksi?? sitä minä en käsitä, miksi Kontula haluaa tänne lisää ulkomaalaisia.

Jarmo Makkonen

Pitää muistaa että Suomessa on asumisperusteinen sosiaaliturva ja matalapalkka-alalla olevat saavat järjestään valtiolta asumis ja muita tukia elämiseensä, Suomi kun on kallein euromaa. Tämä kilpailu matalista palkoista tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa kun veronmaksajien rasitus viedään vielä korkeammaksi.